Muistikriisin seuraus: Samsungin kännykkäbisnes kääntyy tappiolliseksi, ensimmäistä kertaa ikinä

Petteri Pyyny

Muistikriisin seuraus: Samsungin kännykkäbisnes kääntyy tappiolliseksi, ensimmäistä kertaa ikinä
Syksyllä alkanut, tekoälyfirmojen kasvusta johtuva maailmanlaajuinen komponenttipula ja hurja muistipiirien kallistuminen, puree aina vain pahemmin kuluttajille suunnattua elektroniikkaa valmistaviin yhtiöihin.

Medialähteet, kuten SammyGuru kertovat, että korealaisen Samsungin kännykkäyksikkö olisi kääntymässä tappiolliseksi vuoden 2026 osalta.

Mikäli ennusteet osuvat oikeaan, tulisi vuodesta 2026 ensimmäinen kerta koko yrityksen historiassa, että sen kännykkäliiketoiminta olisi vuositasolla tappiollista.

Korealaisten tietojen mukaan (koreaksi) ongelmana on se, että esimerkiksi muistipiirien hinnat jatkavat vain nousuaan, eivätkä kuluttajille tuotteita myyvät yhtiöt, kuten Samsungin kännykkäyksikkö, pysty nostamaan kuluttajilta perittäviä hintoja samassa tahdissa.



Tänä vuonna nähtäneenkin tilanne, että tulevissa kännykkäjulkaisuissa nähdään aiempaa vähemmän käyttömuistia (RAM) ja tallennustilaa.

Toki, jokuhan nousevilla hinnoilla myös tienaa: Samsung on jättimäinen monialafirma ja samalla se on myös maailman suurin muistipiirien valmistaja. Ja Samsungin muistiliiketoiminta onkin nyt niin kannattavaa, että Samsung kokonaisuutena on nousmeassa maailman eniten tienaavaksi firmaksi.

Mutta jokainen yksikkö toimii omilla ehdoillaan ja esimerkiksi Samsungin kännykkäyksikkö on jo kieltänyt bisnesluokan lennot ja tarpeettoman matkustamisen myös johtajiltaan. Lisäksi yksikössä kaavaillaan korealaislähteiden mukaan irtisanomisia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
99 € Mobiilipiste.fi

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
949 € Elisa
951 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.