Googlelta puhelinta käyttäjän puolesta ohjaava Gemini Intelligence -tekoäly

Petteri Pyyny

Googlelta puhelinta käyttäjän puolesta ohjaava Gemini Intelligence -tekoäly
Googlen tämän päivän Android I/O -tapahtumassa julkaisemista uutuuksista yksi mielenkiintoisimmista oli uusi Gemini Intelligence -alusta.

Gemini Intelligence on käyttöjärjestelmän sisään integroituva tekoälykerros, joka näkee mitä ruudulla tapahtuu ja pystyy ohjaamaan kaikkia puhelimelta löytyviä sovelluksia. Eli sen avulla voidaan luoda itsenäisesti toimivia agentteja eri käyttötarkoituksiin.

Malliesimerkki tällaisesta voisi olla vaikkapa agentti, joka lukee juuri ennen heräämistä kaikki puhelimeen yön aikana saapuneet ilmoitukset, sähköpostit ja pikaviestit - ja tekee niistä tiivistelmän, jossa on ilmoitustulvan oikeasti tärkeät asiat koottuna yhteen. Samaisen agentin voisi virittää myös tekemään itsestään kalenterimerkintöjä, mikäli saapuneissa viesteissä olisi jotain selkeästi kalenteriin kuuluvaa ja myöhemmin muistettavaa.

Eli Google pyrkii Gemini Intelligencellä muuttamaan kännykän käyttötapaa, jossa käyttäjä itse tekee säännöllisesti joitain toistuvia rutiineja eri sovellusten välillä - automatisoimalla ne itsestään taustalla toimiviksi agenteiksi. Mielenkiintoista toiminnossa on myös se, että agentti voi automaattisesti reagoida myös siihen mitä näytöllä näkyy, eli sen ei tarvitse saada "herätettä" mistään ilmoituksesta tai tapahtumasta, jotta se käynnistää taustalla jonkin halutun prosessin. Prosessit voivat myös sisältää useiden, jopa kymmenien eri sovellusten automaattista käyttöä tekoälyn toimesta.



Agentit voi myös ohjeistaa käynnistymään vasta pyydettäess. Eli esimerkiksi ottamalla kuvan jostain kaupassa näkemästä vaatteesta voi Gemini Intelligenceä pyytää etsimään eri kaupoista kyseinen tuote ja tilaamaan se kotiintoimituksella halvimmasta kaupasta.

Ensimmäiset Gemini Intelligencen ominaisuudet tulevat saataville kesällä uusimmille Samsung Galaxy- ja Pixel-puhelimille, ja toiminnallisuus laajenee myös muihin Android-laitteisiin myöhemmin vuoden 2026 aikana.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco F7 Ultra
664 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 882 €

Oppo Reno15 FS (5G) – hinta laskenut -23%

Oppo Reno15 FS (5G)
454 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 586 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.