Metan omistama WhatsApp kertoi uudistuksesta yhtiön virallisessa blogissa. Käyttäjätunnusten varaus on alkanut vaiheittain eri maissa, ja osa käyttäjistä on jo onnistunut lunastamaan oman nimensä, kun taas toisilla ominaisuus ei vielä näy sovelluksessa.
Omassa kokeilussamme allekirjoittanut pystyi jo varaamaan itselleen käyttäjätunnuksen, mutta kollegallani toiminto ei vielä näkynyt sovelluksessa lainkaan.
WhatsAppin mukaan käyttäjätunnukset otetaan varsinaisesti käyttöön "tulevien kuukausien aikana" ja "myöhemmin tänä vuonna", mutta varausmahdollisuus avataan etukäteen, jotta käyttäjät ehtivät nappaamaan haluamansa nimen. Käyttäjänimet jaetaan varausjärjestyksessä, joskin todennäköisesti tavaramerkit ja vastaavat ovat sellaisia, että tavaramerkin omistaja tulee vaatimaan niitä myöhemmin itselleen, vaikka sellaisen yksityishenkilönä ehtisikin varaamaan.
Käyttäjätunnus toimii jatkossa vaihtoehtoisena tapana aloittaa keskustelu. Etenkin tuntemattomien ihmisten kanssa viestitellessä - vaikkapa Tinderistä WhatsAppiin siirryettäessä - WhatsApp-keskustelu onnistuu siis käyttäjätunnusten avulla ilman, että kummankaan täytyy jakaa toiselle puhelinnumeroaan. Vastapuolen puhelinnumeroa ei myöskään saa selville, jos viestittely on aloitettu käyttäjätunnusten avulla.
Uudistus ei kuitenkaan tarkoita, että WhatsAppiin voisi rekisteröityä kokonaan ilman puhelinnumeroa. Palvelu ei ole ilmoittanut luopuvansa numeroon perustuvasta tilinluonnista, vaan numeroa tarvitaan edelleen perusrekisteröitymiseen ja tilin vahvistamiseen. Käyttäjätunnus on siis uusi julkinen "osoite", jonka voi jakaa niille, joiden kanssa haluaa viestiä ilman, että taustalla oleva puhelinnumeroa täytyy jakaa.
WhatsApp korostaa, että käyttäjätunnus on valinnainen ominaisuus ja se täytyy ottaa käyttöön erikseen. Käyttäjätunnuksen voi varata päivittämällä sovelluksen uusimpaan versioon Androidilla tai iOS:llä ja siirtymällä sovelluksessa kohtaan Asetukset > Tili > Käyttäjätunnus. Käyttäjätunnusta ei voi varata WhatsAppin selainversion kautta ja käyttäjätunnuksia voi varata vain yhden per WhatsApp-tunnus.
Koska WhatsAppilla on yli kolme miljardia käyttäjää maailmanlaajuisesti, nimistä odotetaan kovaa kilpailua. Tämän vuoksi Meta haluaa avata varaamisen ennen varsinaista käyttöönottoa. Joillekin käyttäjäryhmille - kuten sisällöntuottajille, pienyrityksille ja organisaatioille - on luotu erillinen vaatimusjärjestelmä, jonka avulla ne voivat lunastaa saman käyttäjätunnuksen, jota ne jo käyttävät Instagramissa tai Facebookissa. Näin brändit ja julkiset toimijat voivat ylläpitää yhtenäistä näkyvyyttä eri alustoilla.
Keskeinen osa uudistusta on se, miten käyttäjätunnuksia voi löytää - tai pikemminkin ei voi. WhatsAppin tuotejohtaja Alice Newton-Rex kertoi toimittajille, että sovellukseen ei ole tulossa julkista käyttäjätunnushakemistoa eikä automaattisia ehdotuksia, kun käyttäjää haetaan. Jotta uuteen henkilöön voi ottaa yhteyttä ensimmäistä kertaa, on tiedettävä tarkka käyttäjätunnus.
Lisäsuojaksi WhatsApp tuo käyttöön myös valinnaisen "käyttäjätunnus-koodin". Kyseessä on eräänlainen lisäsalasana tai koodi, joka voidaan liittää käyttäjätunnukseen. Jos avain on otettu käyttöön, uusi yhteydenottaja tarvitsee sekä käyttäjätunnuksen että tämän avaimen voidakseen lähettää ensimmäisen viestin. Ajatuksena on, että käyttäjätunnus voi levitä laajemmallekin tai sen voi vaikkapa arvata - mutta salaisempi koodi vaaditaan, ennenkuin viestejä voi käyttäjätunnukselle lähettää.
Meta ei ole vielä antanut tarkkaa päivämäärää, milloin käyttäjätunnuksilla viestiminen käynnistyy laajasti, mutta yhtiö viittaa blogissaan ja tiedotteissaan "tuleviin kuukausiin". Käyttäjille viesti on silti selvä: jos haluaa varmistaa mieleisensä nimen, kannattaa tarkistaa WhatsAppin asetuksista mahdollisimman pian, onko käyttäjätunnusten varaaminen jo mahdollista omalla tilillä.

Kommentoi artikkelia