Ranskalaisen Le Monden mukaan lakia ajoi kymmenkunta kuluttajajärjestöä ja niiden aloitteesta Ranskan parlamentti sorvasi nyt voimaan tulleen lainsäädännön.
Laki kieltää sekä yrityksiä että yksityishenkilötä soittamasta luvattomia markkinointipuheluita. Samalla Ranskan valtio avasi verkkosivuston, jonne voi ilmiantaa lakia rikkovat tahot.
Laissa on kuitenkin pari poikkeusta: kuluttaja voi itse antaa luvan puhelinmyynnille, mutta lupa annetaan yhdelle yritykselle kerrallaan. Esimerkki tällaisesta tilanteesta on vaikkapa se, että asiakas pyytää tarjousta yritykseltä verkkosivuston kautta ja ruksii samalla hyväksyntänsä sille, että yritys saa tehdä puhelimitse tapahtuvaa myyntiä asiakkaalle sekä tarjouspuhelun muodossa, mutta myös jatkossakin.
Toinen poikkeus koskee tilanteita, joissa kuluttajalla on ennestään jo asiakassuhde yrityksen kanssa. Eli esimerkiksi lehtitalo saa markkinoida muitakin lehtiään asiakkaalle, joka tilaa jo yhtä konsernin lehteä.
Aiemmin Ranskassa käytettiin saman tyylistä puhelinmyynnin estojärjestelmää kuin Suomessakin, eli puhelinmyynnistä pystyi kieltäytymään rekisteröitymällä erilliseen puhelinmyynnin estävään rekisteriin. Suomessa tällainen rekisteri on Asiakkuusmarkkinointiliiton ylläpitämä Robinson-palvelu.
Lain rikkomisesta voi seurata myös varsin merkittävät sakot, sillä lakia rikkovalle yksityishenkilölle voidaan lätkäistä 75 000 euron sakot jokaista laittomasti soitettua puhelua kohden. Yrityksille vastaavat sakot voivat olla jopa 375 000 euroa jokaista puhelinsoittoa kohden.
BBC:n mukaan vastaava täyskielto on voimassa Euroopassa ainakin Italiassa, Itävallassa ja Saksassa.
Sekä Android-puhelimet että iPhonet osaavat nekin merkitä puhelinmyyjien käyttämät puhelinnumerot varsin hyvin "häirikköpuheluiksi" ja useimmissa puhelimissa ne voidaan myös estää automaattisesti. Mutta järeä lainsäädäntö on tietysti merkittävästi järeämpi tapa estää puhelinmyynti kokonaan.
Kommentoi artikkelia