LG tähtää nousevansa kolmanneksi suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi vuonna 2010 ja tavoittelee markkinaosuutensa kasvattamista nykyisestä alle 10 prosentista 15 prosenttiin.
"Haluamme nousta tukevasti kolmen suurimman joukkoon 2010 ja ajan myötä saavuttaa ykköspaikan", LG:n mobiiliyksikön johtaja Scott Ahn kertoi Financial Timesin haastattelussa.
Markkinaykkösen Nokian haastamiseksi LG:n tulisi kasvattaa markkinaosuuttaan merkittävästi ja samanaikaisesti Nokian pitäisi menettää merkittävästi osuuttaan.
LG:n asemaa ovat viime aikoina parantaneet monet onnistuneet keskihintaluokan tyylimallit sekä kosketusnäyttöiset mallit. LG on myynyt jo yli seitsemän miljoonaa kosketusnäytöllä varustettua puhelinta.
LG pyrkii kasvamaan panostamalla aiempaa voimakkaammin kehittyville markkinoille ja täten myös aiempaa enemmän halvempiin puhelinmalleihin. Alkuvuoden aikana LG myi 52,1 miljoonaa puhelinta ja koko vuonna sen tarkoituksena on myydä 100 miljoonaa puhelinta.
Tutkimusyhtiö Gartnerin tuoreen arvion mukaan Nokia hallitsi toisella vuosineljänneksellä matkapuhelinmarkkinoita 39,5 prosentin osuudella. Markkinaosuutta ovat menettäneet Motorola ja Sony Ericsson. Jatkossa puhelinmarkkinoiden kasvua voivat hidastaa heikkenevä taloudellinen kehitys ja inflaatio, erityisesti polttoaineiden ja ruoan hinnan kohoaminen.
Uutisoimme aiemmin tällä viikolla tiedoista, joiden mukaan Googlen Android-käyttöjärjestelmästä puuttuisi tuki Bluetoothille. Nyt Google on kuitenkin kumonnut arvailut väärinä ja vahvistanut, että Bluetooth-tuki tulee löytymään jo heti ensimmäisistä Android-laitteista.
Android-käyttöjärjestelmän kehityspaketin 0.9-versiosta ei löydy Bluetooth-rajapintaa. Googlen mukaan kuitenkin ensimmäiset Android-puhelimet tulevat laitetasolla tukemaan Bluetoothia. Sovelluskehittäjille mahdollisuus Bluetoothin hyödyntämiseen avataan myöhemmin.
Bluetooth-kuulokkeiden ja muiden lisävarusteiden käyttö tulee siis olemaan alusta asti mahdollista myös Android-laitteissa, mutta kolmansien osapuolten sovelluksiin Bluetooth-mahdollisuus tulee vasta myöhempänä ajankohtana, kun Google julkaisee rajapinnat myös kehittäjille.
Google luopui kolmansille osapuolille tarjottavasta Bluetooth-tuesta saadakseen Android-käyttöjärjestelmän saavuttaakseen aikataulutavoitteensa.
Applen iPhone 3G:stä on paljastunut vakava tietoturva-aukko: puhelimen salasana on helposti murrettavissa. Aukko löytyy niin uusimmasta 2.0.2-ohjelmistoversiosta kuin myös aiemmista 2.0- ja 2.0.1-versioista.
Aukko mahdollistaa murtajalle pääsyn salasanalla suojattuihin yksityisiin tietoihin kuten sähköposteihin, tekstiviesteihin ja osoitekirjaan.
Suojauksen kierto on erittäin helppoa ja se ei vaadi teknistä tietämystä, ja näin ollen kaikki pystyvät sen suorittamaan. Kun iPhone 3G on lukittu salasanasuojauksella, sen murtamiseksi painetaan ensin hätäpuhelunäppäintä ja sitten kaksi kertaa kotinäppäintä. Tämän jälkeen suosikkikontakilistan kautta pääsee käsiksi moniin iPhone 3G:n toimintoihin.
Gizmodo-blogista löytyy video, jossa esitetään miten suojaus kierretään.
Todella yksinkertaisen murtamismahdollisuuden myötä tärkeiden, salassa pidettävien tietojen säilyttämistä iPhonessa kannattaa harkita. Suojauksen kierto on myös mahdollista estää vaihtamalla asetuksista kotinäppäimen toimintoa, niin ettei sen painaminen tuo esiin suosikkikontaktien listaa.
Ruotsalainen Bluetest AB on testannut Applen iPhone 3G:n toimivuutta 3G-verkoissa. Sitä verrattiin testissä Nokian N73-malliin ja Sony Ericssonin P1i:hin ja testin mukaan iPhone 3G:n toimivuus 3G-verkoissa on tavanomaisella tasolla ja yhteneväinen testiverrokkien kanssa.
Testin mukaan Apple iPhone 3G toimii täysin normaalisti niin tiedon vastaanoton että lähetyksen suhteen 3G-verkoissa.
Ruotsalaisten suorittamasta testauksesta ei kuitenkaan kannata vetää liiallisia johtopäätöksiä: testattavana oli vain yksittäinen iPhone 3G -laite ja jo aiemmin on spekuloitu 3G-ongelmien koskevan vain osaa iPhoneista.
Applen iPhone 3G:llä on väitetty olevan ongelmia 3G-verkoissa pysymisen kanssa ja jotkin käyttäjät ovat raportoineet myös puheluiden katkeamisesta 3G-verkossa.
Apple ei ole kommentoinut 3G-ongelmia laajasti, mutta uusimman 2.0.2-ohjelmistoversion piti yhtiön mukaan parantaa toimivuutta 3G-verkoissa.
HTC on julkistanut S740-mallin, jossa on sekä tavallinen puhelinnäppäimistö että esiin liukuva QWERTY-täysnäppäimistö. Uutuuden muotoilu muistuttaa erittäin paljon HTC:n kosketusnäyttöistä Touch Diamond -mallia, mutta S740:stä ei kosketusnäyttöä löydy.
S740:n käyttöjärjestelmä on Microsoftin Windows Mobilen versio 6.1 Standard. Näyttö on kooltaan 2,4 tuumaa ja tarkkuudeltaan 240x320 pikseliä.
Tärkeimpiin S740:n ominaisuuksiin lukeutuvat 3,2 megapikselin kamera (ei automaattitarkennusta), GPS-paikannus, FM-radio, Bluetooth- ja WLAN-yhteydet sekä microSD-muistikorttipaikka. S740 tukee GSM-verkkoja neljällä taajuudella ja 3G-verkkoja (WCDMA) kahdella taajuudella (900/2100 MHz). 3G-verkoissa S740 tukee HSDPA-datayhteyksiä.
Ei mennyt kauaa iPhone 3G -puhelimen julkaisusta, kun iPhone Dev Teamkertoi tuovansa pian saataville uutta puhelinta tukevan version PwnageTool-ohjelmastaan. Nyt ohjelma on päivittynyt jo versionumeroon 2.0.3.
Ohjelmallista operaattorilukituksen purkua PwnageTool 2.0.3 ei vieläkään tarjoa, mutta osaa kuitenkin avata iPhonen, iPhone 3G:n ja iPod touchin ohjelmistoversion 2.0.2 kolmannen osapuolen ohjelmille (eli jailbreikata).
Kerroimme eilenNokian julkistavan tänään uutuusmallit N85 ja N79 ja odotusten mukaan näin tapahtuikin.
Nokia N85 on kahteen suuntaan liukuvalla kannella varustettu liukukansipuhelin, jossa on panostettu erityisesti kamera- ja peliominaisuuksiin. Veroton hinta-arvio sille on 450 euroa ja myyntiin sitä odotellaan lokakuun 2008 aikana.
N85 on ensimmäinen Nokian puhelin, joka on varustettu AM OLED -tekniikalla toteutetulla näytöllä.
Nokia N85:n tärkeimmät ominaisuudet ovat:
-S60 3rd Edition, Feature Pack 2 -käyttöliittymäversio
-tuki neljälle GSM-taajuudelle (2G) ja kolmelle WCDMA-taajuudelle (3G)
-HSDPA-datayhteys
-viiden megapikselin kamera, automaattitarkennus, kaksois-LED-kuvausvalo
-2,6 tuuman AM OLED -näyttö, tarkkuus 240x320 pikseliä, värejä 16,7 miljoonaa
-GPS-paikannus
-Bluetooth- ja WLAN-yhteydet
-musiikkisoitin sekä radio
-30 tuntia musiikintoistoaikaa
-FM-lähetin, stereokaiuttimet ja standardi 3,5 mm:n kuulokeliitäntä sekä TV-ulostulo
-tuki N-Gage-peleille, mukana 10 kokeiluversiota ja yhden kokonaisen pelin latausoikeus
-mukana kahdeksan gigatavun microSD-muistikortti
Uutisoimme toukokuussa mielenkiintoisesta iControlPad-projektista. Projektin päämääränä on ollut luoda AppleniPhone- ja iPod touch -laitteille peleihin paremmat ohjausmahdollisuudet.
Kyseessä on yksinkertainen ohjausnapeilla varustettu kotelo, johon iPhone tai iPod touch sujautetaan. iControlPadille löytyy tuki jo useilta ohjelmakehittäjiltä. Mikäli emulaattoripelejä haluaa pelata, on laite tosin ensin jailbreikattava esimerkiksi AfterDawn.comin ohjeiden mukaisesti.
Vielä toukokuussa ensimmäisessä prototyyppivaiheessa ollut iControlPad näytti varsin raakileelta. Nyt suunnitelmat ovat edenneet astetta pidemmälle ja laitteesta on saatu rakennettua jo varsin toimivan näköinen paketti. Lopullisen tuotteen materiaalin kerrotaan kuitenkin poikkeavan kuvassa nähtävän version materiaalista.
Lupaavalta näyttää, mutta laitteen ei kuitenkaan kerrota olevan vielä valmis markkinoille. Lopullisen hinnan uskotaan olevan alle 30 dollaria, joten kalliista lisävarusteesta ei todellakaan ole kysymys.
Nokia julkistaa virallisesti huomisaamuna kello 11 Suomen aikaa kaksi uutta puhelinmallia, jotka ovat N85 ja N79. Olemme kertoneet uusista malleista jo useasti aiemmin. Uutuuksista on kuitenkin taas aivan ennen julkaisua saatu vielä lisää kuvia ja tietoja.
Nokia N85 on kahteen suuntaan liukuvalla kannella varustettu liukukansimalli. Sen muotoilu seuraa muun muassa N81:n ja N96:n jalanjälkiä. Ominaisuuksiin kuuluvat 2,6 tuuman AMOLED-tekniikalla toteutettu näyttö, viiden megapikselin kamera kaksois-LED-kuvausvalolla ja Carl Zeiss -optiikalla, GPS-paikannus, tuki N-Gage-peleille, FM-lähetin, microSD-muistikorttipaikka, Bluetooth- ja WLAN-yhteydet sekä 28 tunnin akkukesto musiikin kuuntelussa.
N85:n mukana pitäisi seurata kymmenen demoversio N-Gage-peleistä ja lisäksi käyttäjä saa valita yhden N-Gage-pelin ilmaiseksi. Mukana pitäisi tulla kahdeksan gigatavun muistikortti.
Googlen Android-käyttöjärjestelmästä ei vielä tällä hetkellä löydy tukea yleiselle langattomalle Bluetooth-yhteydelle. Tämä selviää viime viikolla julkaistusta uusimmasta kehitystyökalujen paketista.
Linuxin päälle rakennetusta Androidista puuttuu Bluetooth-rajapinta toistaiseksi täysin. Näin sovelluskehittäjillä ei ole myöskään mahdollisuutta luoda Android-alustalle Bluetoothia hyödyntäviä sovelluksia.
Ensimmäisen Androidilla varustetun puhelimen, HTC Dreamin, josta olemme kertoneet jo useasti aiemmin, pitäisi olla tulossa myyntiin vielä tämän vuoden puolella.
Vaikka tällä hetkellä ei Androidista Bluetooth-tukea vielä löydy ja julkistukseen ei ole kovin paljon aikaa, on yhä mahdollista, että Bluetooth laitteista tulee löytymään. Osa sovelluskehittäjistä nimittäin arvelee jo seuraavan syyskuussa julkaistavan Android-version sisältävän suppean tuen Bluetoothille. Monet myös uskovat, että HTC ei voi tuoda markkinoille puhelinta, josta Bluetooth puuttuisi.
Bluetooth on nykyään perusominaisuus lähes kaikissa puhelimissa lukuun ottamatta aivan halvimpia puhelinmalleja.
Sony Ericssonin PlayNow Arena -palveluun kuuluva musiikkikauppa avautui, aiemmin uutisoimamme ennakkotiedon mukaisesti, tänään neljässä maassa: Suomi, Ruotsi, Norja sekä Tanska.
Musiikkikaupan kaikki kappaleet ovat kopiosuojaamattomia ja niitä löytyy palvelun avautuessa valikoimista yli miljoonan kappaleen verran. Musiikin ostaminen onnistuu niin tietokoneella kuin pelkällä puhelimellakin. Kappaleet maksavat 0,99 euroa luottokortilla maksettuna ja 1,30 euroa, kun maksu suoritetaan mobiilisti.
Tietokoneelle ladattaessa kappaleet ovat formaatiltaan MP3-tiedostoja 320 kilobittiä/sekunnissa ja puhelimeen suoraan kaupasta ladattaessa formaatti on AAC+ ja 64 kilobittiä/sekunnissa. Yhdellä ostolla kappaleen voi ladata sekä puhelimeen että tietokoneelle.
Nokia julkistaa tiistaina 26. elokuuta uusia puhelinmalleja. Julkistus tapahtuu kello 11 Suomen aikaa Nokian verkkosivuilla niin kutsutussa virtuaalisessa julkistustilaisuudessa.
Kerroimme aiemmin Nokian julkaisevan uusia puhelimia 25. elokuuta, mutta oikea päivämäärä tuleekin siis olemaan aiemmin kertomastamme poiketen 26. elokuuta. Tiistaina julkistettaneen verkkoon jo monesti vuotaneet N-sarjan mallit N85 ja N79, joista olemme kertoneet jo useasti aiemmin.
N85 on kahteen suuntaan liukuvalla kannella varustettu liukukansimalli, joka on varustettu mm. 5 megapikselin kameralla, GPS-paikannuksella sekä WLAN-yhteys. N79:n tarkat tekniset tiedot ovat vielä hieman hämärän peitossa, mutta mitään kovin mullistavaa sen ei odoteta tuovan.
Apple on jatkanut jälleen maailman valloitusta iPhone 3G -puhelimellaan, tänään uutuuspuhelimen makuun muun muassa päästiin Puolassa.
Kansalaisten into uutta puhelinta kohtaan ei kuitenkaan ole ollut Reutersinmukaan kovinkaan suurta. Tämän kerrotaan ajaneen maan suurimman matkapuhelinoperaattorin, Orangen, palkkaamaan näyttelijöitä jonottamaan kauppojen eteen.
Näyttelijöitä palkattiin Reutersin mukaan seisoskelemaan 20 liikkeiden ulkopuolelle ympäri maata, yhteensä tusinoittain. Myös Orange on myöntänyt väitteiden oikeellisuuden. "Meillä on näitä valejonoja 20 liikkeemme edessä ympäri maata herättämässä ihmisten kiinnostusta", kertoi yrityksen edustaja Reutersille.
Valejonojen käyttöön johtanutta, oikean kiinnostuksen puutetta, on saattanut laimentaa se, ettei Orange ollut kertonut kytkyliittymiensä hintatietoja vielä edes eilen, päivää ennen puhelimen julkistusta. Olisiko sitten uutisointi kovista kuukausimaksuista etukäteen lisännyt kiinnostusta, siitä voi olla montaa mieltä.
KC910:n näyttö on kooltaan kolme tuumaa ja tarkkuudeltaan 400x240 pikseliä. Kahdeksan megapikselin kameran ohella tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat kahdeksan gigatavun sisäinen tallennusmuisti, GPS-paikannus, microSD-muistikorttipaikka, TV-ulostulo, multimediasoitin DivX- ja XviD-tuilla sekä WLAN- ja Bluetooth-yhteydet.
KC910:n kameran linssin on valmistanut Schneider-Kreuznach ja siitä löytyy automaattitarkennus. Lisäksi KC910:ssä on myös xenon-salama sekä digitaalinen kuvanvakain sekä kasvojen, hymyn ja silmäniskujen tunnistus. Musiikkitoiston parantamiseksi on hyödynnetty Dolby-tekniikkaa.
Uutistoimisto Reuters kertoi tänään Applen iPhone 3G:n saapuvan virallisesti Venäjän markkinoille todennäköisesti lokakuussa MTS-operaattorin kautta. Venäläinen talouslehti Vedomosti puolestaan kertoo myös kahden muun suuren venäläisoperaattorin, MegaFonin ja Vimpelcomin tehneen sopimukset iPhone 3G:n myymisestä Venäjällä.
Liittymättömän iPhone 3G:n hinnaksi Venäjällä on tulossa noin 1000 dollaria eli lähes 700 euroa. Liittymäsopimuksella varustettuna iPhone 3G:n myyntihinta laskee kuitenkin noin 200 dollariin sopimuskauden kokonaishinnan pysyessä noin 1000 dollarissa.
Venäjä on ollut Kiinan ohella yksi suurimmista markkinoista, joilla iPhone 3G ei toistaiseksi ole ollut saatavilla. iPhonesta on muodostunut statussymboli Venäjällä ja muista maista hankittuja iPhoneja on viety suuria määriä Venäjälle.
Apple tai kyseessä olevat operaattorit eivät ole kommentoineet tietoja. Lisätietoa iPhone 3G:n saapumisesta Venäjälle Reutersin uutisesta sekä Vedomostin Google Kääntäjällä englanniksi käännetystä uutisesta.
Sony Ericssonin PlayNow Arena -palvelu aukeaa tämän hetken tietojen mukaan ainakin Ruotsissa, ja mahdollisesti myös Pohjoismaissa, 25. elokuuta, eli ensi viikon maanantaina. Lanseerauksen pitäisi tapahtua heti aamusta. PlayNow Arenassa tullaan myymään niin musiikkia, pelejä, soittoääniä, sovelluksia sekä teemoja puhelimiin.
Musiikkikaupan kappaleet tulevat olemaan DRM-vapaita eli niissä ei ole kopiosuojausta, joka tarkoittaa, että tiedostoja voi siirrellä ja tallentaa CD-levyille ilman rajoituksia.
Avauspäivänä 25. elokuuta musiikkikaupan valikoiman luvataan kattavan miljoona kappaletta, josta sen kerrotaan kasvavan melko nopeasti viiteen miljoonaan kappaleeseen. Mukana ovat suuret levy-yhtiöt Sony BMG, Warner Music ja EMI. Ruotsissa yhden musiikkikappaleen hinta tulee olemaan 9 kruunua eli noin 0,96 euroa. Euroalueella hinta asettunee siis muista musiikkikaupoista tuttuun 0,99 euron kappalehintaan.
Suurempaan määrän Euroopan maita PlayNow Arenan pitäisi tämän hetken tietojen mukaan laajentua vielä vuoden 2008 aikana ja maailmanlaajuiseksi puolestaan vuoden 2009 aikana.
Applen iPhone 3G:n ongelmat 3G-verkkojen kanssa ovat olleet laajasti otsikoissa viime aikoina ja alkuviikosta Apple julkaisikin iPhonelle 2.0.2-ohjelmistoversion, jonka Applen mukaan pitäisi parantaa iPhonen toimivuutta 3G-verkoissa.
Muutamien tietojen mukaan Apple on kuitenkin ainakin osaltaan epäonnistunut tavoitteessaan, sillä joillain käyttäjillä päivitetty iPhone 3G ei ole toiminut 3G-verkoissa enää lainkaan. Toisaalta osa käyttäjistä on raportoinut myös 3G-toimivuuden parantuneen.
Tilanne vaikuttaakin kokonaisuutena pysyneen ennallaan päivityksestä huolimatta: joillakin toimivuus parani, toisilla huononi ja monet eivät ole koskaan ongelmia aiemmin edes havainneet.
Myös uusia ongelmia on ilmeentynyt uuden ohjelmistoversion myötä: asennetut ohjelmat kaatuvat useasti. 2.0.2-ohjelmistossa on kuitenkin tehty joitakin muita parannuksia: selain toimii nyt paremmin ja tekstinsyöttö jouhevammin.
Norjan yleisradioyhtiö NRK, TV2 ja ruotsalainen mediayhtiö MTG ovat valinneet mobiilitelevisioteknologiakseen korealaisen t-dmb:n ohi Nokian tukeman dvb-h-standardin. Yhtiöiden perustaman NMTV-yhteisyrityksen on tarkoitus aloittaa yhdeksän ilmaisen kanavan lähetys tänä talvena.
NMTV:n esityksen mukaan t-dmb on oikea valinta sen tavoittavuuden johdosta. Mobiilitelevision koelähetysten on tarkoitus tavoittaa 1,4 miljoonaa norjalaista Oslon seudulta, jossa asuu noin kolmannes maan väestöstä. EU-standardiksi maaliskuussa hyväksytty dvb-h, ei ole saanut aivan kaikkien muidenkaan tukea taakseen, sillä Iso-Britannia otti käyttöön viime keväänä Qualcommin MediaFLO-teknologian. Kaikki norjalaiset yritykset eivät kuitenkaan ole t-dmb:n kannalla. Norjalaislehti Kampanjen mukaan maan suurin teleoperaattori Telenor pitää t-dmb:n valintaa vääränä.
Nokialla ei olla kuitenkaan huolissaan. Dvb-h-standardin liikkeelle lähtö on tapahtunut hyvin, Nokian mobiilitelevisioliiketoiminnan kehitysjohtaja Jarl Eklundkertoi Digitodaylle. Hollannissa, Sveitsissä ja Itävallassa käytetään jo dvb-h:ta kaupalliseen mobiilitelevisioon ja t-dmb:n ainoa aluevaltaus on puolestaan Korea. Matkapuhelinvalmistajista ainoastaan korealaiset LG ja Samsung ovat julkaisseet t-dmb-yhteensopivia puhelimia.
Palm julkisti tänään virallisesti Treo Pron, josta kerroimme jo muutama päivä sitten. Treo Pro on Microsoftin Windows Mobile 6.1 -käyttöjärjestelmällä varustettu älypuhelin. Siinä on sekä kosketusnäyttö että QWERTY-näppäimistö.
Sen tärkeimpiin ominaisuuksiin lukeutuvat 3G kolmella taajuudella ja HSDPA-datayhteyksillä, GPS-paikannus, WLAN-yhteys, kahden megapikselin kamera, microSD-muistikorttipaikka, 256 megatavun ROM-muisti ja 128 megatavun RAM-muisti, 3,5 mm:n standardi kuulokeliitäntä sekä Bluetooth-yhteys. Treo Pron TFT-tekniikalla toteutetussa näytössä on pikseleitä 320x320.
Luonnollisesti Treo Prosta löytyvät kaikki tutut Windows Mobile -ohjelmat kuten esimerkiksi mobiiliversiot Internet Explorerista sekä Windows Media Playeristä.
Treo Pro on Palmin uusi lippulaivamalli.
Myyntiintuloajankohdasta ei ole vielä tarkempaa tietoa. Myöskään hinnasta ei ole vielä tietoa.
Aftonbladetkertoo sivuillaan ruotsalaisen Emil Ahlénin kauhunhetkistä hänen huomattuaan kesken uniensa uuden Applen iPhone 3G -puhelimen olevan ilmiliekeissä.
Tapahtumassa vältyttiin kuitenkin suuremmilta vahingoilta, sillä Emil oli onneksensa herännyt palaneen puhelimen ja sen sulaneen laturin hajuun. Hän onnistui sammuttamaan palon pyyhkeellä.
"Oli hyvää tuuria, että puhelin oli lattialla eikä sängyllä, kuten yleensä. Siitä olisi voinut seurata katastrofi", Ahlén kertoo Aftonbladetille.
Haastattelussa Emil harmittelee myös puhelimen myyneen Telian ja Applen toimia, koska häntä on pompoteltu ilman ratkaisua yritysten välillä jo viikon ajan.
"Olen yrittänyt reklamoida puhelinta koko viikon, mutta asiaa on vain pompoteltu Applen ja Telian välillä. Telia sanoi, että he eivät voi tehdä asialle mitään. Minun täytyy kuulemma vain jatkaa kuukausimaksujen maksamista", Emil valittelee.
Apple ei ole kommentoinut asiaa Ruotsissa, mutta on luvannut hankkia lausunnon Englannista.
Ensimmäisen Googlen Android-käyttöjärjestelmällä toimivan puhelimen julkistus on aikaisempien tietojen mukaan vain muutaman viikon päässä. Ensimmäinen Android-puhelin tullee olemaan HTC Dream.
Google on nyt julkistanut sovelluskehittäjille Android-alustansa kehitystyökalupaketista version 0.9, jonka myötä Androidin käyttöliittymästä on ilmestynyt myös tuoreita kuvankaappauksia.
Uudet kuvankaappaukset paljastavat muun muassa uuden aloitusnäytön, jolla on ns. widget-ohjelmia, joita voi raahata näytöllä. Vastaavanlainen ratkaisuhan on muun muassa juuri testissämme olleessa Samsungin TouchWiz SGH-F480:ssa.
Nokia julkisti tänään uuden lisäyksen luksuspuhelinten 8000-sarjaan: 8800 Carbon Arten.
8800 Carbon Arten kuorissa on käytetty materiaaleina hiilikuitua, titaania, ruostumatonta terästä sekä hiottua lasia. Nokia kertoo jokaisen yksityiskohdan olevan tarkkaan suunniteltu. Lisäksi kuorissa kerrotaan käytetyn erityistä pinnoitetta, joka estää sormenjälkien kiinnittymistä niihin.
8800 Carbon Artessa on myös yksilölliset soittoäänet ja taustakuvat, jotka on suunniteltu juuri tähän malliin. Taustakuva myös vaihtelee automaattisesti läpi päivien. Lisäksi 8800 Carbon Artesta löytyy aiemmistakin Nokioista tuttuja liiketoimintoja: tulevan puhelun soittoäänen voi mykistää kääntämällä puhelimen pöydällä näyttö alaspäin ja kellon saa näkyviin näytölle napauttamalla kaksi kertaa näytön alapuolelle.
Tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat 3,2 megapikselin kamera automaattitarkennuksella, musiikkisoitin, OLED-tekniikalla toteutettu kahden tuuman näyttö, neljän gigatavun sisäinen tallennusmuisti sekä Bluetooth stereotuella. 8800 Carbon Arte tukee kolmea GSM-taajuutta (900/1800/1900 MHz) sekä on myös 3G-puhelin (2100 MHz).
Ensimmäinen Googlen Android-käyttöjärjestelmällä varustettu puhelin, HTC Dream, on läpäissyt Yhdysvaltain televalvontakomissio FCC:n testit. Tämä tarkoittaa, että Dreamin julkistus on melko lähellä. Joidenkin tietojen mukaan julkistus tapahtuisi 17. syyskuuta ja myyntiin Dream tulisi Yhdysvalloissa 24. syyskuuta.
HTC Dream on varustettu 3G-yhteyksillä, kosketusnäytöllä, esiin liukuvalla QWERTY-kokonäppäimistöllä, kolmen megapikselin kameralla, Bluetooth- ja WLAN-yhteyksillä. Dreamista löytyy myös ns. "jogball"-ohjain, eli pieni pallo jonka päällä sormea liikuttamalla puhelimen ohjaaminen onnistuu.
Dream on aluksi tulossa saataville vain T-Mobile-operaattorille Yhdysvaltoihin, mutta saatavuuden pitäisi laajentua nopeasti.
Samsungin TouchWiz SGH-F480 on kosketusnäytöllä ja muun muassa 5 megapikselin kameralla varustettu hillityn tyylikäs puhelin. Tyyliltään ja muodoltaan se muistuttaa Applen iPhonea, jonka haastajaksi TouchWiz onkin selkeästi asemoitu. iPhoneen verrattuna F480:sta puuttuu joitain ominaisuuksia, mutta toisaalta F480 tarjoaa myös paljon sellaista, mitä iPhone 3G ei tarjoa.
F480 on jo laajasti saatavilla ja hintalapussa lukee noin 450 euroa Suomesta ostettaessa. Hinnaltaan se asettuu siis suunnilleen samaan luokkaan kuin Applen iPhone 3G, johon F480:aa on pakko verrata.
+ Laatuvaikutelma
+ Helppo ja selkeä käyttöliittymä, hyvä käytettävyys
+ Värinävaste
- Heikko selain
- Ei QWERTY-tekstinsyöttöä
- Ei laajakuvatilaa
- Ei WLAN:ia, ei GPS:ää
Myyntipakkauksen sisältö
F480:n myyntipakkauksen sisältö on varsin yksinkertainen. Mukana tulevat tavalliseen tyyliin itse puhelin, akku, laturi, kuulokkeet, datakaapeli sekä nippu erilaisia käyttöohjekirjoja ja muita lappusia.
Nokia menetti Canalys-tutkimusyhtiön mukaan älypuhelinten markkinaosuutta EMEA-alueella toisella vuosineljänneksellä (huhti-kesäkuu). Canalysin mukaan Nokian osuus laski vuoden takaisesta 79,7 prosentista 71,2 prosenttiin.
Menetyksestä huolimatta osuus on yhä siis erittäin suuri. Toiseksi suurimman markkinaosuuden saavutti Blackberry-sähköpostilaitteistaan tunnettu RIM 7,2 prosentin osuudella ja kolmas oli Windows Mobile -valmistaja HTC 7,0 prosentin osuudellaan. Motorolan markkinaosuus oli 3,4 ja Samsungin 3,2 prosenttia. Muut valmistajat, mukaan lukien Apple, saavuttivat yhteensä 8,0 prosentin markkinaosuuden.
EMEA-alue koostuu Euroopasta, Lähi-idästä sekä Afrikasta.
RIM, HTC, Motorola ja Samsung kaikki kasvattivat osuuttaan merkittävästi viime vuodesta ja kasvu tapahtui lähinnä Nokian kustannuksella. Yhteensä EMEA-alueella toimitettiin toisella vuosineljänneksellä 12,6 miljoonaa älypuhelinta. Määrä kasvoi 28 prosenttia viime vuodesta.
Toimitetuista älypuhelimista 58 % sisälsi langattoman WLAN-yhteyden tuen, 38 %:sta löytyi sisäänrakennettu GPS-paikannus ja 13 % oli varustettu kosketusnäytöllä.
Palmin tulevasta Treo Pro -älypuhelimesta on vuotanut verkkoon tietoja ja kuvia. Aiemmin kyseisestä puhelimesta on huhuttu nimellä Treo 850, mutta lopullinen myyntinimi tullee olemaan Treo Pro.
Treo Prossa on luonnollisesti kosketusnäytön ohella myös QWERTY-näppäimistö.
Uutuus näyttää varsin tyylikkäältä. Tärkeimpiin ominaisuuksiin lukeutuvat tarkkuudeltaan 320x320 pikselin kosketusnäyttö, kahden megapikselin kamera, GPS-paikannus, Bluetooth- ja WLAN-yhteydet, microSD-muistikorttipaikka ja 3,5 mm:n standardi kuulokeliitäntä. Treo Pron käyttöjärjestelmä on Windows Mobile Professional 6.1.
Kyseessä on nelitaajuus-GSM-puhelin ja kolmitaajuus-3G-puhelin. 3G-verkoissa tuetaan myös nopeita HSDPA-datayhteyksiä. ROM-muistia Treo Prosta löytyy 256 megatavua muistia ja 128 megatavua RAM-muistia.
Samsung on julkistanut uuden ympäristöystävällisyys mielessä suunnitellun E200 Eco -puhelinmallin.
E200 Econ kuorissa käytetyn muovin raaka-aineena on käytetty maissia ja näin ollen kuoret ovat biomuovia.
Lisäksi myös puhelimen myyntipakkaus on valmistettu kierrätysmateriaaleista sekä mukana tuleva laturi on tavallista ympäristöystävällisemmin valmistettu ja siinä on ominaisuus, joka muistuttaa laturin irrottamisesta, kun puhelimen akku on ladattu täyteen.
E200 Econ ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa 1,3 megapikselin kamera ja musiikkisoitin. Puhelimen värinä on tietenkin vihreä.
Markkinoille tulosta Suomessa ei ole toistaiseksi tietoa, mutta Euroopan markkinoillea E200 Ecoa on luvattu jo ensi kuun aikana.
Euroopan kodinelektroniikkalehtien järjestö EISAon valinnut jälleen vuoden puhelimet kolmessa kategoriassa. Vuoden älypuhelimeksi valittiin HTC:n Touch Diamond, vuoden musiikkipuhelimeksi Sony Ericssonin W980i ja vuoden kamerapuhelimeksi Samsung SGH-G810.
HTC Touch Diamond on Windows Mobile -alustaan perustuva kosketusnäyttöinen älypuhelin, jonka ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa 3G-yhteydet HSDPA-tuella, WLAN, 2,8 tuuman näyttö, 3,2 megapikselin kamera, 4 gigatavun sisäinen muisti ja GPS-paikannus. Käyttöliittymää on ryyditetty HTC:n omalla TouchFLO:lla. Touch Diamondissa on panostettu myös ulkoiseen tyylikkyyteen.
Wall Street Journalin mukaanApple valmistelee ohjelmistopäivitystä, jonka pitäisi tarjota lääke iPhone 3G:ssä esiintyneisiin 3G-yhteysongelmiin.
Kerroimme aikaisemmin tällä viikolla iPhone 3G:n kanssa esiintyvistä ongelmista: puhelut voivat katkeilla ja puhelin ei pysy 3G-verkossa, vaikka kenttää olisikin riittävästi.
Ongelmista on syytetty iPhone 3G:ssä käytössä olevaa Infineonin valmistamaa piirisarjaa, mutta ongelma voikin olla piirisarjan ja ohjelmiston yhteispelissä. Apple ei ole julkisuudessa kommentoinut asiaa laisinkaan eikä ole myöskään selvää koskevatko ongelmat kaikkia valmistettuja 3G-iPhoneja.
Ongelmat ovat kuitenkin mahdollisesti korjattavissa ohjelmistopäivityksellä, jollaisen kimpussa Applen parhaillaan kerrotaan tekevän töitä. On esitetty, että nykyisissä ohjelmistoversioissa iPhone 3G vaatisi liian hyvää laatua verkolta ja tämän takia se vaihtaisi vielä toimivissa olosuhteissa jo pois 3G-verkoista.
DNA on kasvattanut matkaviestinverkkonsa liittymämäärää merkittävästi viimeisen vuoden aikana. Kesäkuun 2008 lopussa liittymiä oli 1 492 000 kappaletta, kun niitä vuotta aiemmin oli 1 170 000. DNA on siis kasvattanut liittymämääräänsä yli 300 000 liittymällä vuodessa. Maaliskuunkin lopusta kesäkuun loppuun liittymien määrä nousi 77 000 liittymän verran.
DNA on voittanut markkinaosuutta muilta operaattoreilta. "Kilpailu on edelleen kiristynyt matkaviestinliiketoiminnassa. Kaikki pääkilpailijamme ovat osallistuneet aggressiivisesti tarjouskampanjointiin. Siitä huolimatta DNA kasvoi sekä liikevaihdon että liittymämäärän osalta alkuvuonna selvästi kilpailijoitaan enemmän", DNA:n konsernijohtaja Jan-Erik Frostdahl sanoi tulostiedotteessa.
Liittymäkohtainen liikevaihto oli keskimäärin 25,3 euroa vuoden alkupuoliskolla. Se laski viime vuodesta, jolloin se oli vielä 27,8 euroa. Viime aikoina mobiililaajakaistojen suosio on ollut nousussa ja tällä alueella DNA:lla on suurempi markkinaosuus kuin kokonaisuutena matkapuhelinliittymissä.
iGadget Life -sivusto kertoo sähköpostista, joka paljastaa Nokian julkistavan kaksi uutta Nseries-puhelinta 25. elokuuta. Sähköpostissa on kutsu ennakkotapahtumaan, jossa tulevia malleja esitellään viikkoa ennen virallista julkistusta.
Ennakkotilaisuus on 18. elokuuta ja virallisesti uutuudet julkistetaan viikkoa myöhemmin eli maanantaina 25. elokuuta.
Varmoja tietoja julkistettavista malleista ei toistaiseksi ole, mutta aiemmin julkisuuteen ovat vuotaneet kaksi N-sarjan julkaisematonta mallia N79 ja N85, joiden julkaisun voisi olettaa nyt olevan kyseessä. Olemme aiemmin kertoneet N79:stä ja N85:stä muun muassa täällä.
N79 on melko yksinkertainen patukkamallinen lisäys N-sarjaan. N79:n ominaisuudet eivät ole tarkemmin tiedossa, mutta mitään uusia herkkuja N79 ei ole tuomassa.
N85:stä puolestaan tiedämme jo lähes tulkoon kaiken. Kyseessä on kolmitaajuus-3G-puhelin, joka on varustettu muun muassa 5 megapikselin kameralla, GPS:llä sekä kahteen suuntaan liukuvalla kannella. Muotoilun osalta se noudattaa tuttua jo muun muassa N81:stä ja N96:sta tuttua linjaa.
Digitimes kertoo huhuista, joiden mukaan Nokia on nostanut AMOLED-näyttöjen kehittämisen yhdeksi valintakriteeriksi näyttötoimittajien valinnassa. Nokia odottaa AMOLED-tekniikan muodostuvan merkittäväksi tulevaisuudessa.
Toistaiseksi Nokialla ei ole yhtään AMOLED-tekniikkaa näytössään käyttävää laitetta, mutta tavallisia OLED-näyttöjä käytetään 6600 foldissa, 7900 Prismissä ja 8800 Artessa.
AMOLED-tekniikan (active matrix organic light emitting diodes) etuja ovat matala virrankulutus, nopeat vasteajat sekä suuri tarkkuus. Haittapuolena ovat monimutkaisuus ja korkeat tuotantokustannukset.
Ainakin kaksi Nokian näyttövalmistajaa, AU Optronics ja TPO Display, ovat kiihdyttämässä AMOLED-kehittelyään. Toistaiseksi suurimpia AMOLED-näyttöpaneelien toimittajia ovat Samsung SDI ja Chi Mei EL. AU Optronicsilta odotetaan uusia AMOLED-tuotteita vielä loppuvuoden aikana.
Applen uuden iPhone 3G:n ongelmista 3G-verkoissa toimivuuden suhteen on keskusteltu paljon ympäri maailmaa. Käsitystä ongelmien oikeasta laajuudesta ei ole saatu, mutta ongelmien takana saattaa olla laitteen viallisuus tai ongelmat piirisarjassa.
Useiden valitusten mukaan iPhone 3G:n yhteys 3G-verkkoon pätkii ja se vaihtaa liian herkästi GSM-verkkoon. Lisäksi muun muassa Hollannin T-Mobileon kertonut 3G-ongelmista ja epäilee laite- tai ohjelmistovikaa iPhoneissa.
Ongelmat piirisarjan kanssa voisivat olla ongelmien takana. Epävirallisten tietojen mukaan Infineon toimittaa iPhone 3G:n 3G-piirisarjan.
Aiemmin, muutama vuosi sitten, ensimmäisinä markkinoille tulleiden 3G-puhelinten kanssa koettiin vastaavia ongelmia. Ainutlaatuisia iPhone 3G:n ongelmat eivät siis ole ja ongelman laajuutta on vaikea määrittää. 3G-ongelmat korostuvat heikon kentän alueilla, eikä niitä välttämättä esiinny kaupunkialueilla.
3G-yhteydet ovat uuden iPhone 3G:n suurin uudistus. Apple ei ole kommentoinut 3G-ongelmia.
Uuden tutkimustiedon mukaan Applen iPhone 3G:n myynti ensimmäisen kuukauden ajalta olisi yli kolme miljoonaa kappaletta. Tiedon takaa löytyvät yhdysvaltalainen Fortune-lehti sekä Cote Collaborativen Michael Cote. Virallisesti Apple on vahvistanut, että iPhone 3G:tä myytiin ensimmäisenä viikonloppuna miljoona kappaletta.
Ensimmäisen sukupolven iPhoneen verrattuna iPhone 3G saavutti kolmen miljoonan rajapyykin huomattavan nopeasti, sillä aiemmalta iPhonelta kesti 74 päivää päästä edes miljoonan kappaleen myyntiin, johon iPhone 3G ylsi jo ensimmäisenä viikonloppunaan.
Nopeampaan myyntitahtiin ovat vaikuttaneet muun muassa halvempi hinta ostettaessa, kasvanut tietoisuus iPhonesta sekä erityisesti laajempi markkina-alue. Alkuperäistä iPhonea myytiin vain neljässä maassa, kun iPhone 3G on jo myynnissä yli 20 maassa.
iPhone 3G on ollut yllättävänkin suuri myyntimenestys ympäri maailmaa ja välillä sen saatavuus on ollut heikko eri puolilla maailmaa. iPhone 3G:n olisi tarkoitus tulla 22. elokuuta myyntiin 20 uudessa maassa, mutta suuri kysyntä vanhoilla markkinoilla voi haitata iPhonen rantautumista uusiin maihin.
Nokia julkisti tänään 3610 fold -nimisen simpukkapuhelimen. Kyseessä on varsin yksinkertainen nykypäivän perusominaisuuksilla varustettu puhelin.
3610 foldin ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa 1,3 megapikselin kamera automaattitarkennuksella ja 6x digitaalisella zoomilla, musiikkisoitin, internet-selain, microSD-muistikorttipaikka sekä Bluetooth (ei stereotukea). Sisäistä muistia siinä on 30 megatavua.
3610 foldin näyttö on kooltaan kaksi tuumaa, tarkkuudeltaan 240x320 pikseliä ja toistaa 262 144 väriä. Ulkoinen näyttö on kooltaan 1,36 tuumaa. Uutuus on nelitaajuus-GSM-puhelin (taajuudet 850/900/1800/1900 MHz) ja tukee GPRS- ja EDGE-datayhteyksiä.
Nokia kehuu uutuuden tarjoavan kaiken, mitä ihmiset yhteyden pitämiseen tarvitsevat. Näppäimistön kehutaan olevan suurikokoinen ja avattuna 3610 foldin kerrotaan olevan erityisen ergonominen ja istuvan hyvin puhelukäyttöön.
Nokia tippui vuoden toisella neljänneksellä vasta viidennelle sijalle USA:n mobiilimarkkinoille. Sähköpostikäyttöön optimoiduista Blackberry-laitteistaan tuttu Research In Motion eli RIM ohitti Nokian nousten USA:n markkinoiden neljänneksi suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi.
Vaikka Nokia menetti yhden sijan tilastoissa, nosti se kuitenkin osuuttaan verrattaessa sekä viime vuoden vastaavaan jaksoon että tämän vuoden ensimmäiseen neljännekseen. Nokian osuus markkinoista oli nyt 9,5 prosenttia, kun se viime vuonna oli 9 prosenttia ja alkuvuodesta vain 5 prosenttia.
Kuitenkin Nokian nykyinen osuus USA:n markkinoista on pieni verrattuna kuuden vuoden takaisiin lukemiin: silloin Nokia myi suunnilleen joka kolmannen USA:ssa myydyistä puhelimista. Nokian globaali markkinaosuus on tälläkin hetkellä yli 40 prosenttia, joten USA on Nokialle todella heikko markkina.
RIM:in myynti kasvoi erittäin voimakkaasti viime vuodesta: markkinaosuus nousi 4,8 prosentista 10,6 prosenttiin. Suurimpiin menettäjiin puolestaan lukeutui monenlaisissa ongelmissa tällä hetkellä riutuva Motorola, jonka osuus laski 36,6 prosentista 25,8 prosenttiin. LG:n osuus USA:n markkinoista toisella vuosineljänneksellä oli 21 ja Samsungin 18,6 prosenttia.
Applen pääjohtaja Steve Jobs vahvisti Wall Street Journalin haastattelussa aiemmin uutisoimamme tiedot iPhonessa olevasta ohjelmien lamaannuttamismahdollisuudesta.
Jobsin mukaan tarve ohjelmien lamaannuttamiselle voi syntyä, jos Apple vahingossa hyväksyy App Storeen myytäväksi jonkin epätoivottavan ohjelman, joka esimerkiksi varastaisi käyttäjien henkilökohtaisia tietoja. Jobs toivoi myös, että Applen ei tarvitsisi mahdollisuutta koskaan käyttää, mutta lisäsi, että olisi heiltä vastuutonta, jollei mahdollisuutta siihen tarvittaessa olisi.
App Store itsessään on ollut menestys. Ensimmäisen kuukauden aikana sen kautta on ladattu 60 miljoonaa ohjelmaa. Suuri osa ladatuista ohjelmista on ollut ilmaisia, mutta ensimmäisen kuukauden aikana on myös myyty ohjelmia 30 miljoonan dollarin arvosta. Yksi suosituimmista ja eniten rahaa tuoneista ohjelmista oli Segan Super Monkey Ball -peli, jota myytiin 20 päivässä yli 300 000 kappaletta 9,99 dollarin hintaan.
Apple ottaa maksullisten ohjelmien myyntihinnasta 30 % itselleen ja ohjelman kehittäjä saa pitää loput 70 prosenttia. Jobsin mukaan Apple ei kuitenkaan odota suoraan App Storesta suuria voittoja, sillä Applen osuus myynnistä lähinnä kattaa kaupan ylläpidosta aiheutuvat kulut.
Ensimmäisten Googlen Android-käyttöjärjestelmällä varustettujen puhelinten pitäisi näillä näkymin olla tulossa markkinoille vielä vuoden 2008 aikana, vaikka muutakin on on välillä huhuttu. Yksi ensimmäisenä markkinoille tuleva, ellei ensimmäinen, Androidilla varustettu laite tulee olemaan HTC Dream.
HTC on tunnettu toistaiseksi lähes pelkästään Windows Mobile -laitteiden valmistajana, mutta jatkossa se valmistaa myös Android-laitteita.
HTC Dreamin ominaisuuksista ei vielä toistaiseksi paljoa tiedetä eikä siitä ole myöskään vuotanut julkisuuteen kuvia. YouTubeen on kuitenkin nyt ilmestynyt video, jolla väitetään HTC Dreamin esiintyvän. Videon perusteella kyseessä on suurehkolla kosketusnäytöllä sekä esiinliukuvalla QWERTY-kokonäppäimistöllä varustettu laite.
Nokia E71 on QWERTY-kokonäppäimistöllä. Se on suora seuraajamalli E61- ja E61i-malleille. E71 on edeltäjiään paljon tyylikkäämpi, pienempi ja ohuempi, paremmilla ominaisuuksilla varustettu ja kaikin puolin parempi - paitsi, että näyttöä on pienennetty. E61(i):ssä oli 2,8 tuuman näyttö, E71:n näytön koon ollessa vain 2,36 tuumaa.
E71 on suunnattu erityisesti, kuten muukin E-sarja, yrityskäyttöön, mutta puhelin soveltuu hyvin myös aivan tavallisen ihmisen käytettäväksi. Painotus puhelimen ominaisuuksissa on kuitenkin enemmän hyötyominaisuuksissa kuin esimerkiksi videonkatselussa tai kamerassa. E71:n hinta tällä hetkellä liikkuu noin 450-500 euron välillä.
Emme listaa E71:n ominaisuuksia tässä sen tarkemmin, sillä Nokia E71:n tekniset tiedot löytyvät Puhelinvertailu-osiostamme
Applen iPhonen 2.0-ohjelmistoversiosta on paljastunut ominaisuus, joka antaa Applelle mahdollisuuden halutessaan lamaannuttaa iPhoneen jo asennetut ohjelmat. Asian toi esille iPhone-sovelluskehittäjä Jonathan Zdiarski.
2.0-ohjelmistoversiolla varustettu iPhone tai iPhone 3G voi ottaa yhteyttä Applen verkkosivuille, joilta puhelin saa tiedon mahdollisista ohjelmista, joiden toiminnan Apple haluaa estää. Käytännössä Apple voi siis tehdä ostetusta ohjelmasta täysin hyödyttömän käyttäjälle.
Toistaiseksi yhtään ohjelmaa ei lamaannutuslistalta löydy. Mitä luultavimmin tämä kyseenalainen uusi ominaisuus on tarkoitettu mahdollistamaan haittaohjelmien tai muun ei-toivottavan kitkemisen.
Jonathan Zdiarski arvailee, että listaa voitaisiin käyttää myös esimerkiksi GPS-navigointiohjelmien toiminnan estämiseksi iPhonessa. Apple ei ole päästänyt navigointiohjelmia myyntiin App Storeen.
Nokian tuleva N85-liukukansimalli, josta olemme kertoneet pariinotteeseen aiemmin on läpäissyt USA:n televalvontakomission FCC:n hyväksyntäseulan. FCC:n hyväksyntä vaaditaan, jotta puhelinta saa myydä Yhdysvaltain markkinoilla.
Hyväksyntä kertoo N85:n julkistuksen lähenemisestä. Toinen Nokian puhelin, jonka julkistusta odotetaan lähiaikoina on Nokian ensimmäinen S60-käyttöliittymän kosketusnäyttölaite 5800 XpressMusic.
N85:n tärkeimmät ominaisuudet ovat jo varsin hyvin tiedossa:
-S60 3rd Edition, Feature Pack 2
-5 megapikselin kamera automaattitarkennuksella
-GPS-paikannus
-WLAN -kahteen suuntaan liukuva kansi
-GPRS-, EDGE- ja HSDPA-tiedonsiirto
-nelitaajuus-GSM (850/900/1800/1900 MHz)
-kolmitaajuus-3G (900/1900/2100 MHz)
-stereo-Bluetooth -240x320 pikselin näyttö, 16,7 miljoonan värin tuki
Sony Ericsson julkisti tänään uuden T700-puhelinmallin. Olemme aiemmin kertoneet huhuja tästä mallista, jolloin se tunnettiin vielä vain koodinimellä Remi.
Sony Ericsson T700 on ohut ja elegantti, 3,2 megapikselin kameralla varustettu, puhelin. Paksuutta T700:llä on 10 millimetriä. T700-malli on tyyliltään Sony Ericssonin alkuaikojen erittäin suositun T610-mallin seuraaja. T700:n kuorissa on käytetty osaksi metallia materiaalina. Sony Ericsson on jo aiemminkin lämmitellyt T610:n muistoa T650-mallin myötä, mutta uusi T700 on tyylikkäämpi.
T700:n tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat 3,2 megapikselin kamera (ei automaattitarkennusta) kuvausvalolla ja sijainnin tallennuksella kuviin, stereo-Bluetooth, stereokaiuttimet, FM-radio RDS-tuella ja Memory Stick Micro -muistikorttipaikka. T700:n TFT-tekniikalla toteutettu näyttö on kooltaan kaksi tuumaa, toistaa 262 144 värisävyä ja koostuu 240x320 pikselistä.
Samsungin INNOV8 i8510 -malli on saamassa jatkoa i7110:stä. i7110 on siis INNOV8:n tavoin rakennettu Nokian älypuhelimista tutun S60-käyttöliittymän ympärille.
i7110:sta on vuotanut verkkoon kuvia, mutta tiedot ominaisuuksista ovat vielä hieman vajavaisia. Kamera on tarkkuudeltaan viisi megapikseliä ja näyttö on tarkkuudeltaan QVGA eli sisältää 240x320 pikseliä ja toistaa 262 144 värisävyä.
Lisäksi i7110:stä löytyisi kuvausvalo, microSD-muistikorttipaikka, FM-radio ja Bluetooth.
i7110:n julkistus- tai myyntiintuloaikataulusta ei ole toistaiseksi tietoa.
Philips lupailee uudelle Xenium X600 -puhelinmallilleen kahden kuukauden valmiusaikaa. Puheajaksi Xenium X600:lle luvataan 16 tuntia, joka on varsin paljon sekin.
Toisaalta aina todellisuus ei täysin vastaa lupauksia mitä puhelinten toiminta-aikoihin tulee. Useimmiten kuitenkin puhelinten valmiusajoissa puhutaan maksimissaan parista viikosta, joten Xenium X600 on omassa sarjassaan vaikkei aivan lupauksiin pääsisikään.
Ominaisuuksiltaan Philips Xenium X600 ei tarjoa kovin paljoa erikoisuuksia. Kyseessä on simpukkamalli, kolmitaajuus-GSM-puhelin GPRS- ja EDGE-datayhteyksillä, kahdella näytöllä, microSD-muistikorttipaikalla sekä musiikkisoittimella.
Motorola julkisti eilen illalla Suomen aikaa kolme uutta ROKR-musiikkipuhelinta: ROKR EM25:n, ROKR EM28:n ja ROKR EM30:n. Kaikki kolme ovat muodoltaan erilaisia: EM25 liukukansimalli, EM28 simpukka ja EM30 tavanomainen patukkamalli. Mallien myyntiintulosta Suomen markkinoilla ei ole minkäänlaista tietoa ja myöhemmin mainitut saatavuusaikataulut eivät välttämättä päde täällä.
ROKR EM30:n erikoisuutena on käytön mukaan vaihtuva näppäimistö. Näppäinvalot siis vaihtuvat samalla kuin toiminnot ja tämä helpottaa käyttöä, puhelintilasta voi nopeasti vaihtaa käyttämään musiikkisoitinta sen näppäimillä. EM30:ssa on myös 3,5 mm:n standardi kuulokeliitäntä ja stereo-Bluetooth, FM-radio sekä kahden megapikselin kamera automaattitarkennuksella.
ROKR EM30 on nelitaajuus-GSM-puhelin ja tukee GPRS- ja EDGE-datayhteyksiä. Siinä on microSD-muistikorttipaikka.
Brittiläinen DailyMail-lehti on laittanut liikkeelle huhun, tai pikemminkin veikkauksen, iPhone nanon tulemisesta vielä tämän vuoden joulumarkkinoille.
Lehden nimettömänä pysyttelevän lähteen mukaan iPhone nano tulisi markkinoille tämän vuoden jouluksi ja olisi nykyistä iPhone 3G -mallia halvempi.
Lisäksi erään lähteen mukaan nanossa voisi olla näyttö etupuolella ja takana kosketuspyörä (tuttu iPodeista), jolla puhelut soitettaisiin. Apple on aiemmin patentoinut tällaisen ratkaisun.
Toistaiseksi Applella on toimitusongelmia iPhone 3G -mallinkin kanssa, joten uuden halvemman mallin tuominen markkinoille jo nyt on melko epätodennäköistä. On mahdollista, että Apple tulee ajan myötä monipuolistamaan puhelintarjontaansa, mutta se voi tapahtua vasta vuoden 2009 joulun aikoihin...ja mallinimi ei välttämättä ole iPhone nano.
Nokian ensimmäistä kosketusnäytöllistä S60-laitetta, koodinimellä Tube tunnettua, 5800 XpressMusicia tai XpressMediaa ei ole vielä virallisesti julkistettu. Olemme kuitenkin kertoneet siitä jo monesti aiemmin ja pikku hiljaa alammekin tietää jo kaiken mahdollisen Tubesta.
Tällä kertaa verkkoon on vuotanut kuvia Tuben internet-selaimesta. Tubessa on seuraavan sukupolven S60-käyttöliittymä, jota on optimoitu kosketuskäyttöön.
Selaimen käyttö vaikuttaisi kuvien perusteella onnistuvan sormin koskettelemalla ilman erillistä stylus-kynää. Tubessa on tarkkuudeltaan 640x360 pikselin näyttö, joka myös parantaa käyttökokemusta merkittävästi pienempitarkkuuksisilla näytöillä varustettuihin puhelimiin verrattuna.
Tuben virallinen julkistus tuskin on kovin monen viikon päästä, sillä Nokia on lupaillut sitä saataville vielä tämän vuoden aikana.
Apple julkaisi viime yönnä Suomen aikaa iPhone 3G:lle ensimmäisen ohjelmiston päivitysversion 2.0.1.
Päivityksen pitäisi korjata ohjelmistovirheitä ja muita esiintyneitä ongelmia, kuten ajoittaista jumiutumista ja selaamisen hidastelua. 2.0.1-päivityksen pitäisi tuoda lisää nopeutta ja sulavuutta käyttöön. Varsinaisia merkittäviä uusia ominaisuuksia päivitys ei tuo. Päivityksen on kerrottu parantavan muun muassa yhteystietojen selailun sulavuutta, näppäimistön nopeutta sekä näytön kääntöä Safari-selaimessa.
PwnageTool-ohjelma, jota käytetään erinäisten lukitusten poistamiseen iPhonesta, ei vielä toimi uuden ohjelmiston kanssa.
2.0.1-päivityspaketilla on kokoa 249 megatavua ja sen päivittämisen ei pitäisi tyhjentää iPhonen muistia.
Päivitys on saatavilla sekä ensimmäisen sukupolven iPhonelle että iPhone 3G:lle. Päivitys tapahtuu iTunesin kautta. Lisäksi vastaava päivitys on saatavilla iPod touchille.
Sony Ericsson ilmoitti tänään tuovansa markkinoille viiden megapikselin kameralla varustetusta C902-mallistaan erikoisversion, jollaista myös salainen agentti 007 eli James Bond käyttää marraskuussa ensi-iltaan tulevassa Quantum of Solace -elokuvassa.
Uusi Bond-erikoismalli on väriltään uusi Titanium Silver ja ominaisuuksiltaan se vastaa tavallista C902-mallia. Siinä on esimerkiksi siis viiden megapikselin kamera ja 3G-yhteydet HSDPA-datatuella.
Uudesta mallista ei ole vielä kuvia, joten vieressä on kuva vain tavallisesta C902:sta...
Värityksen lisäksi Bond-malli eroaa tavallisesta Bond-aiheisen sisältönsä osalta: mukana on niin 007-aiheisia taustakuvia, näytönsäästäjiä, teema, Quantum of Solace -traileri, videopätkiä ja haastatteluja elokuvan teosta sekä Top Agent -peli.
Bond-erikoismalli tulee saataville vuoden viimeisellä neljänneksellä (loka-joulukuu) rajoitetuksi ajaksi.
James Bond on aiemminkin käyttänyt Sony Ericssonia puhelimenaan, viimeksi Casino Royalessa K800i-mallia.
Applen iPhone-puhelimet sisältävät joitain rajoituksia, jotka ovat häirinneet puhelinten omistajia laitteen julkaisusta saakka. Yksi tällainen rajoitus on ollut puhelimen käyttämän internet-yhteyden jakaminen muille laitteille, joka ei ole aiemmin onnistunut ilman puhelimen Jailbreakkausta ja epävirallisia apuohjelmia. Puhelimille ohjelmia kauppaavaan iPhone App Storeen on kuitenkin ilmaantunut uusi Nullriverin tekemä 10 dollarin hintainen NetShare-ohjelma, jolla puhelimen EDGE- tai 3G-datayhteyden voi jakaa WLAN:in avulla esim. tietokoneelle.
NetSharen julkaisu ei ole kuitenkaan sujunut ilman ongelmia, vaan pari tuntia julkaisun jälkeen Apple poisti ohjelman App Storen tarjonnasta ilman erillistä ilmoitusta. Ohjelma palasi kuitenkin jälleen myyntiin, mutta muutaman tunnin jälkeen Apple poisti jälleen ohjelman App Storesta ilman tarkempaa syytä.
Spekulaatioiden mukaan ohjelma on poistettu, koska se ei joko täytä kaikkia vaatimuksia, joita Apple asettaa ohjelmille tai se rikkoo AT&T:n ja Applen välistä sopimusta, jolla yritetään estää iPhonen datayhteyden jakaminen muille laitteille. Applella ei ole kuitenkaan vastaavia sopimuksia muiden operaattoreiden kanssa, eivätkä kaikkien operaattoreiden sopimusehdot kiellä datayhteyksien jakamista muille laitteille, joten toivottavasti NetShare ilmaantuu pian takaisin App Storen tarjontaan.
Kuten kerroimme aiemmin, ei Applen iPhone 3G -puhelimelle ole vielä saatavilla ohjelmallista operaattorilukituksen purkua. Iphone Dev Team julkaisi kuitenkin uuden version PwnageTool-ohjelmastaan, jonka avulla puhelimen jailbreikkaus onnistuu. Ryhmä on lupaillut lisäävänsä ohjelmaan mahdollisuuden myös operaattorilukon poistamiseen, mutta aikataulua kyseiselle päivitykselle ei ole vielä tiedossa.
Softapohjaista ratkaisua odoteltaessa puhelimen avaaminen onnistuu kuitenkin eri teitä jo tälläkin hetkellä. Ainakin, jos on uskominen Yessim- ja StealthSIM-nimisiä yrityksiä. SIM-lukituksen poisto tapahtuu erillisen piirilevyn avulla, joka sujautetaan puhelimeen asetettavan SIM-kortin alle.
Yessimin ja StealthSIM:n ratkaisujen luvataan toimivan kaikissa eri puolilla maailmaa kaupatuissa iPhone 3G -puhelimissa. Yessim on julkaissut sivuillaan selkeät ohjeet puhelimen lukituksen purkamisen työvaiheista. iPhonen luvataan avautuvan helposti ja laillisesti, eikä erityistä tietotekniikkatuntemusta edes tarvita. Yritys on julkaissut YouTubessa myös liudan videoita lukituksen avaamisesta.
Nokia 5320 XpressMusic kuuluu toistaiseksi edullisimpien S60-käyttöliittymällä varustettujen puhelinten joukkoon. Hintaa sillä on noin 250 euroa. 5320:ssa on S60-alustan uusin versio (3rd Edition, Feature Pack 2).
5320 XpressMusic on suunnattu musiikin kuuntelemiseen ja se tarjoaa musiikkipuolella muun muassa standardin 3,5 mm:n kuulokeliitännän, Bluetooth-stereotuen ja erilliset musiikinohjausnäppäimet puhelimen sivussa. 5320 on nelitaajuus-GSM-puhelin sekä kaksitaajuus-3G-puhelin (900/2100 MHz) GPRS/EDGE/HSDPA-datayhteyksillä varustettuna. Kamera 5320:ssa on tarkkuudeltaan vain kaksi megapikseliä. Painoa on 90 grammaa.
Nokia alensi heinäkuun aikana useiden puhelinmalliensa hintoja.
Kalliimpien puhelinten kysyntä Euroopan markkinoilla on viime aikoina hiljentynyt, joka on johtanut esimerkiksi Sony Ericssonin tuloksen romahtamiseen. Sen sijaan Nokia teki toisella vuosineljänneksellä vahvaa tulosta vaikkei sen oma tuotevalikoima tällä hetkellä huippukunnossa olekaan.
Nokia laski heinäkuun aikana suurimmillaan 10 prosenttia tietyissä malleissa ja pienempiä hinnanleikkauksia tehtiin läpi valikoiman. Suomessa eniten laskivat 5310 XpressMusicin, 5610 XpressMusicin ja N81 8GB:n hinnat.
Hinnanlaskuilla Nokia asettaa lisäpaineita heikommassa asemassa oleville kilpailijoilleen. Sony Ericssonin ohella myös Motorola on yhä heikko. Samsung ja LG ovat paremmissa asemissa vastaamaan Nokian hintahaasteeseen.
Markkinatutkija Strategy Analytics arvioi Nokian markkinaosuuden toisella vuosineljänneksellä olleen 41 prosenttia, kun Nokia itse arvioi osuudekseen 40 %.