Palaute
 
 

Nokian ensimmäinen Maemo-kännykkä vuosi nettiin - jo kesällä myyntiin?

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 25.5.2009 11:49 Kommentteja (11)

Nokian ensimmäinen Maemo-kännykkä vuosi nettiin - jo kesällä myyntiin? Kerroimme viime viikolla nettiin vuotaneesta Maemo-alustan kuudennen sukupolven versiosta, johon povailtiin jopa mainoswidgettejä. Nyt sama MobileCrunch-sivusto, joka vuosi Harmattanin verkkoon, on saanut käsiinsä tietoja Nokia N810 Internet Tabletin seuraajasta.

Nokian sisäinen lähde on kertonut laitteen tarkat tekniset tiedot, joiden lisäksi MobileCrunch kertoo saaneensa laitetta ja sen käyttöliittymää esitteleviä kuvia. Valitettavasti sivusto ei halunnut julkaista kuvia (uutiskuva MobileCrunchin hahmotelma), jottei lähde paljastuisi.

Tekniset tiedot ja julkaisuaikataulu antavat kuitenkin meille pureksittavaa vähäksi aikaa. Kyseessä on muun muassa 3,5 tuuman WVGA-näytöllä (800x480 resoluutio), 2G- ja 3G-yhteyksillä, 5 megapikselin kameralla, WLANilla ja GPS:llä varustettu laite, joka ulkomuodoltaan muistuttaa N810 Internet Tabletia.

Virallista nimeä laitteelle ei annettu, mutta sitä kutsutaan muun muassa N900- ja Rover-nimillä. Puhelimen ominaisuudet ovat lähes identtiset N97:n kanssa, erona ainoastaan tarkempi näyttö ja Maemo-alusta, josta kuvissa esiintyy MobileCrunchin mukaan viides sukupolvi.

Dokumenttien mukaan ensimmäinen julkaisu tapahtuisi jo heinäkuussa, mutta lähde kertoo, että viivästyksiä voi hyvinkin tulla.

MobileCrunchin julkaisemat tarkemmat tekniset tiedot:

Koko: 59.7mm x 111mm x 18.2mm
Paino: 180g
Näyttö: 3,5" 800x480 (WVGA) -kosketusnäyttö
Prosessori: OMAP3430 500/600 Mhz
Taajuudet: GSM Quad-Band 850, 900, 1800, 1900. WCDMA 900, 1700/2100, 2100
Kamera: 5 megapikselin Carl Zeiss kamera kaksois-LED-salamalla, autofocus ja linssinsuojus
Muisti: 1GB (256MB fyysistä RAM-muistia, 768MB virtuaalimuistia)
Muut yhteydet: WLAN, HSPA
Tallennustila: 32GB ja muistikorttipaikka
Muuta: Kuvan perusteella eteenpäin osoittava toinen kamera videopuheluille

Ohjelmistoon liittyviä tietoja:
-Maemo 5
-Moniajo
-Selaimena Firefox 3 Flash 9.4 -tuella (ei Fennec)
-Automaattiset päivitykset
-Kontakteilla status, jossa voi jakaa myös paikan
-Tuki Contacts on Ovi- ja Google Talk -sovelluksille
-Sekä tavalliset puhelut että VoIP-puhelut tuettu
-Kuvaa videota 800x480-resoluutiolla AVC/H.264-muotoon
-Julkaisun yhteydessä ainakin tusina ladattavaa sovellusta, mukaanlukien Bounce-peli ja Jaiku/Twitter-sovellus nimeltään Mauku

Julkaisuaikataulu:
T-Mobile International: Heinäkuu 2009
T-Mobile USA: Elo-/syyskuu 2009
Aasia: Heinäkuu 2009
Eurooppa: Lokakuu 2009






11 kommenttia »

  1. Joo (vahvistamaton) @ 25.5.2009 14:15

    Mielenkiintoinen laite... ja parasta on että näitä tulee sitten lisää.

    Kyllä tossa on myös GPS ja kiihtyvyys anturi. Kompassista on vaikea sanoa mutta miksi olisi jätetty pois?

    Vaikea sulattaa että ei kytkynä tulee viimeiseksi tänne Eurooppaan.

  2. Keke (vahvistamaton) @ 25.5.2009 14:25

    Maemo tulee pyyhkimään muilla lattiaa tulevaisuudessa.

  3. Tiimoo @ 25.5.2009 15:43

    Voikko kertoa tuosta mielipiteestäsi vähän enemmän?

    Acer Aspire 7520G

  4. Thor1993 @ 25.5.2009 16:28

    Toivotaan, että tulee nopeesti ja tulee hyvä käyttis.


  5. Roope Kuisma (vahvistamaton) @ 25.5.2009 16:44

    Maemo potkii Androidia hanurille, koska androidiin ei ole eikä tule yhtä paljoa avointa (lue: ilmaista) softaa, symbianeita nyt edes tuskin tarvitsee vertailla...

  6. Keke (vahvistamaton) @ 25.5.2009 20:53

    Tiimoo:
    Tuossa tulikin jo tuo avoimuus toisessa kommentissa. Maemossa on todella paljon potentiaalia. Toivottavasti Nokia tulee jatkossa panostamaan entistä enemmän Maemoon Symbianin kustannuksella. Luulen, että näin tulee tapahtumaan varsinkin high-end puhelimissa lähitulevaisuudessa (2-3 vuoden sisällä).

  7. P. V. (vahvistamaton) @ 25.5.2009 23:28

    Tuohon olisi mielestäni sopinut selaimeksi paremmin Fennec kuin tavallinen Firefox.

    Toinen ongelma taittaa olla laitteen suurehko paino. Lähellä 200 grammaa oleva laite ei kulje ihan huomaamattomasti mukana...

  8. Tietoisku (vahvistamaton) @ 26.5.2009 07:34

    Roope & Keke: Kaikki koodit mitkä voi kääntää Linuxille, voi kääntää myös Symbianille -> kaikki Linux opensourcet saa nykyisiin S60 luureihin.

    Btw, Symbian Foundation on avoimempi kuin Maemo tai Android.
    Miettikääpä sitä ;)

  9. joopajoo (vahvistamaton) @ 26.5.2009 07:57

    Tietoisku: Ei todellakaan onnistu noin. Osan voi kääntää, mutta ei läheskään kaikkea, joten vain pieni murto-osa linuxin opensource-sovelluksista on käännettävissä Symbianille mm. kirjastojen puuttumisen takia. Ja olemassa olevat kirjastot ovat niin huonosti dokumentoituja, että hommassa tulee hiki. Ja mitä avoimuuteen tulee, tarvitsee varmaan mainita vain sana sertifikaatti. Ei sille alustalle pysty oikeasti mitään tekemään ilman, että ohjelman saa allekirjoitettua oikeilla sertifikaateilla ja kaikkia tarvittavia ei tavan tallaaja edes saa. Lopuksi mainittakoon huono käytettävyys ja epävakaus. Maemo >> Symbian S60.

  10. Monty (vahvistamaton) @ 26.5.2009 08:43

    No voihan... Kerkesin jo ostaan Xperia, kun Nokialta ei näyttänyt olevan tulossa mitään mielenkiintoista ja kolmatta S60 purkkaviritystä en enään halunnut ostaa. Olis saanu Nokialla olla munaa pistää Maemo N97:aan myös. Hyvään suuntaan näyttävät olevan menossa.

  11. Tiimoo @ 26.5.2009 17:21

    Keke kiitos. Olen samaa miletä että maemossa voi olla nokian älypuhelinten tulevaisuus... N97 on hyvä vielä s-60. Mutta jatkossa maemo on tervetullut.

    Acer Aspire 7520G

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.



Uusimmat testit

Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia? Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia?
Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica
Testissä Nokia X6 Comes with Music Testissä Nokia X6 Comes with Music
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken

 
Viikon kysymys

Tiedätkö tietokoneen sielunelämästä opettajaasi


Tuoreimmat uutiset

Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos (3.9.2010 15:44)
Suomessa lähinnä mokkuloista tunnettu Huawei on esitellyt Saksassa pidettävillä IFA-messuilla tulevia Android-puhelimia, joiden luvataan olevan edullisia. Android 2.2:lla varustettujen Ideos-puhelinten ....
Kommentteja (1)
Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta (3.9.2010 14:45)
Oman N8-puhelimen hankintaa suunnittelevien ihmisten kannattaa suunnata selaimensa Nokian sivuille, sillä yritys käynnistää 13. päivä syyskuuta kuukauden kestävän kilpailun, jossa joka päivä ....
Kommentteja (2)
Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun (2.9.2010 14:30)
Matkapuhelinvalmistaja Nokia on ilmoittanut lopettavansa Ovi-palvelukokonaisuuteen kuuluneen Ovi Files -tiedostonjakopalvelun. Ovi Filesin avulla käyttäjä on voinut jakaa tiedostoja puhelimensa ....
Kommentteja (7)
Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin (2.9.2010 14:04)
Omaa Windows Phone 7 -puhelinta innolla odottavat kuluttajat kuulivat eilen mukavia uutisia, kun Microsoft ilmoitti saaneensa käyttöjärjestelmän julkaisukuntoon. Ohjelmiston toimitukset puhelinvalmistajille ....
Kommentteja (11)
Swype saatavissa nyt tietyille S60 5th Edition -puhelimille Swype saatavissa nyt tietyille S60 5th Edition -puhelimille (2.9.2010 10:43)
Kosketusnäytöillä varustetuissa puhelimissa tekstin syöttämiseen on tarjolla useita eri keinoja, joista viimeisen vuoden aikana suosiotaan on kasvattanut nopeasti Swype, joka on nyt saapunut ....
Kommentteja (5)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5230 Nokia 5230
Samsung I9000 Galaxy S 8GB Samsung I9000 Galaxy S 8GB
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C6 Nokia C6
Apple iPhone 4 32GB Apple iPhone 4 32GB
Nokia C5 Nokia C5
HTC Wildfire HTC Wildfire
Nokia X6 Nokia X6
HTC Desire HTC Desire
Nokia N900 Nokia N900

Linkkejä

Uutisarkisto