Nokia tuo puhelimiin Maemon ja mainoksia?

1
Matti Robinson

Nokia tuo puhelimiin Maemon ja mainoksia?
Nokian Internet Tableteissa käyttämä Maemo-alustaa on kehitetty kokoajan ja parhaillaan, vaikkei uusia laitteita ole näkynyt markkinoilla liiaksi. MobileCrunchin tietojen mukaan Nokia on kuitenkin tuomassa Linux-pohjaista Maemoa tulevaisuudessa myös puhelimiin. Lisäksi suunnitteilla on ilmeisesti puhelimen valmiustilaan sijoitettavia mainoksia, joiden avulla puhelimien hintaa saataisiin laskettua huomattavasti.

Nokian sisäinen lähde kertoi, että Maemon kuudetta sukupolvea edustava Harmattan nähdään ainakin yhdessä Nokian puhelimessa. Lähteen mukaan on jopa mahdollista, että Maemo tulee syrjäyttämään S60-älypuhelinalustan tulevaisuudessa. Siihen on kuitenkin aikaa, sillä Harmattankin julkaistaan arvioiden mukaan vasta puolentoista vuoden päästä.

MobileCrunch sai käsiinsä myös ensimmäisen kuvakaappauksen Harmattanin käyttöliittymästä. Se perustuu yhteen pystysuunnassa scrollaavaan sivuun, josta näytetään kerralla vain osa (kuvassa merkitty sinisellä taustalla). Kuvakaappauksessa ei kuitenkaan näy mainos-widgettejä, mutta lähteen mukaan mainokset ovatkin vain tapa saada puhelimesta alennusta. Mikäli suostut katsomaan mainoksia, saat puhelimen huokeammalla hinnalla.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 600 Pro – hinta laskenut -27%

Honor 600 Pro
799 € Verkkokauppa.com
799 € Gigantti
799 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1099 €

Honor 600 Lite (5G) – hinta laskenut -25%

OnePlus 15 – hinta laskenut -23%

OnePlus 15
539 € Gigantti
849 € Power
939 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Samsung Galaxy A16 (4G) – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A16 (4G)
99 € Gigantti
99 € Power
99 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.