Valepuhelusovellus saataville Symbian S60 -kosketuspuhelimille

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 29.12.2009 18:20 Kommentteja (8)
Valepuhelusovellus saataville Symbian S60 -kosketuspuhelimille Suomalainen DrJukka-nimellä esiintyvä Symbian-sovelluskehittäjä tohtori Jukka Silvennoinen on julkaissut Symbian S60 -alustan kosketuspuhelimilla toimivan Fake Calls -valepuhelusovelluksen.

Joistakin Samsungin tuoreista puhelinmalleista jo vakionakin löytyvän valepuhelutoiminnallisuuden idea on tarjota mahdollisuus tulevan puhelun tekaisemiseen, jolloin soivan puhelimen avulla voi päästä irti kiusallisista tilanteista.

Fake Calls on toistaiseksi saatavilla vasta kosketusnäytöllisille Symbian S60 5th Edition -alustan puhelimille, kuten Nokian 5800 XpressMusicille ja N97:lle. Sovellus toimii niin, että osoitekirjasta valitaan käytettävissä olevat soittajat sekä haluttaessa myös ajankohta valepuhelun saapumiselle. Sovellus hyödyntää asetuksissa määritettyä soittoääntä, tai henkilöön yhdistettyä ääntä sellaisen ollessa käytössä, sekä osoitekirjan yhteyteen liitettyjä kuvia.

Sovellus on toistaiseksi kehityksensä vaiheessa, ja tällä hetkellä saatavilla oleva versio numeroltaan 0.50(0) edustaa alfatason testiversiota. Fake Calls -sovelluksen voi ladata DrJukka.com-sivuilta täältä. Kyseessä on allekirjoittamaton versio, joten latauksen jälkeen sovellus on vielä Symbian Signed -allekirjoitettava, mikä onnistuu puolestaan täällä.

Fake Calls -sovelluksen ohella DrJukka on jo aiemmin julkaissut Fake Messages -sovelluksen, joka mahdollistaa tekaistujen viestien lähettämisen puhelimensisäisesti puhelimen viestikansioon.

Tuoreen Fake Calls -sovelluksen sekä Fake Messagesin ohella DrJukka on kehittänyt Symbianille myös useita muita sovelluksia, kuten Y-Browser sekä Y-Tasks.

Lisää uutisotsikoita

8 kommenttia »

  1. DrJukka @ 29.12.2009 19:16

    Kiitoksia hienosta jutusta, koitan tuossa ennen uuttavuotta vääntää tuon suomenkielellekkin, niin onnistuu feikkaaminen paremmin..

  2. D00mer @ 29.12.2009 20:29

    ..ja mikä pointti tässäkin on?

  3. Asentaja (vahvistamaton) @ 29.12.2009 20:39

    Kun vielä löytyisi vanhalle S60 v3:lle, niin olisin heti kiinnostunut.

  4. Dollarinen (vahvistamaton) @ 29.12.2009 21:04

    Tämähän on todella mainio sovellus suomalaisille, jotka hinnalla millä hyvänsä pakenevat sosiaalisesta kanssakäymisestä toisen tai toisten kanssa.

  5. samum @ 29.12.2009 21:22

    ehkä turhin sovellus ikinä..

  6. emagdnim @ 30.12.2009 11:15

    Haiskahtaa kaverin softan mainostamiselta :) .. sen verran tyhjänpäiväinen softa.

  7. DrJukka @ 30.12.2009 18:17

    Emagdnim, aika raukkamaista epäillä rehellisen kirjoittajan motiiveita, saisit pyytää Markus "msly" Lehtiniitty:ltä anteeksi, ihan oikeasti.

    Anyway, softa ei tosiaankaa ole tarkoitettu kaikille tosikoille, minkä huomaa hyvin kommenteista täällä, mutta eiköhän se saa nopeasti muutaman kymmenen tuhatta käyttäjää, niin kuin yleensä.

    Niin, sain tuon suomi käännöksen valmiiksi, joten feikkaaminen onnistuu nytten paremmin myös suomi kapuloilla.

  8. iKnow (vahvistamaton) @ 31.12.2009 15:12

    @DrJukka

    Sivuston kommentoijat ovat pääasiassa yläaste tai lukio ikäisiä alan rautajaisia "ammattilaisia", jotka tuntuvat tietävän kaiken. Ei näitä kommentteja kannata ottaa tosissaan.

    Itsekin saatan kuulua tähän joukkoon tai sitten en.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 445 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Ei vielä hintoja
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 539 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 533 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin (21.5.2012 18:30)
Nokia osoitti tämän vuoden helmikuussa Barcelonan MWC-messuilla, että vaikkei yhtiön puhelimet menesty myynnillisesti yhtä hyvin kuin aiemmin, niin teknologista osaamista yhtiöstä löytyy edelleen ....
Kommentteja (5)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Nokia myi New Yorkin päämajansa (21.5.2012 14:00)
Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille. Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa ....
Kommentteja (8)
Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa (21.5.2012 13:29)
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän ....
Kommentteja (1)
Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta (20.5.2012 14:44)
Kiinan kilpailuviranomaiset ovat viimein antaneet hyväksyntänsä Googlen Motorola-kaupalle. EU:n ja Yhdysvaltain viranomaiset näyttivät sopimukselle vihreää valoa jo tämän vuoden helmikuussa, ....
 
Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa (19.5.2012 14:03)
Microsoftin omien laskelmien mukaan yhtiön Windows Phone -alusta on Kiinan markkinoilla jo suositumpi kuin Applen iPhone eri versioineen. Vaikka Windows Phone -julkaistiin Kiinassa vasta muutama ....
Kommentteja (19)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia 701 Nokia 701
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.