GlobalFoundries on ilmoittanut saaneensa valmiiksi tekniikan, jonka avulla se voi aloittaa ARM-prosessoreiden valmistuksen 28 nm:n prosessilla. Yhtiön mukaan tekniikka mahdollistaa yli 2 GHz:n kellotaajuudella toimivien ARM-prosessoreiden valmistuksen ensi vuoden lopulla.
ARM ja GlobalFoundries ennustavat 28 nm:n tekniikalla valmistettujen prosessoreiden parantavan suorituskykyä jopa 40% ja vähentävän tehonkulutusta 30% verrattuna nykyisen sukupolven tuotteisiin.
Lisäksi GlobalFoundries on julkistanut suunnitelmansa 22 nm:n tekniikan käyttöönotosta 2013. Nykyiset ARM-prosessorit valmistetaan 45 nm:n tekniikalla ja tulevien 22 nm:n prosessoreiden kerrotaan olevan 45% pienempiä.
Pienempään tilaan saatu prosessori tarkoittaa käytännössä pienempää virrankulutusta sekä materiaalikulujen vähentymistä.
GlobalFoundries ei kuitenkaan ole ensimmäinen 22 nm:n kokoluokkaan siirtyvä valmistaja, sillä Intel on jo ilmoittanut siirtyvänsä ensimmäisenä maailmassa 22 nm:n tekniikkaan tulevien Ivy Bridge -prosessoreidensa valmistuksessa 2012 vuoden alkupuolella.
GlobalFoundriesin tiedote aiheesta.








kikuu @ 4.9.2010 19:02
"tulevien 22 nm:n prosessoreiden"
Siis missä välissä noita tulee?
squi @ 4.9.2010 19:47
Ajatus on vähän katkeillut näin viikonloppuna kirjoitellessa. GlobalFoundriesin tiedote puhuu "22nm/20nm" kokoluokasta. Lisäsin lähteen uutisen loppuun.
djtob @ 4.9.2010 19:57
Tuo uutinen kertoo sen, että vaikka hertzejä nostetaan entisestään mutta virrankulutus aavistuksen korkeammin, joten voi olettaa, että akku tyhjenee entistä nopeammin ja siinä ei ole mitään järkeä?
akse @ 4.9.2010 20:16
no kai niitä voi alikellottaa vaik 1.5ghz
huoh34545 (vahvistamaton) @ 4.9.2010 21:31
Mites akun kesto? Loppuu jo buutissa?
3rp3 @ 4.9.2010 23:10
"vähentävän tehonkulutusta 30% verrattuna nykyisen sukupolven tuotteisiin"
AaÄrÄm (vahvistamaton) @ 5.9.2010 00:11
Toivottavasti Samsung tulee olemaan "HEREILLÄ" ja isku valmiina mm.Nokiaa kohtaan tässä asiassa!.
juupa.... (vahvistamaton) @ 5.9.2010 13:33
Vähentää 30% energiankulutusta nykytekniikalla toteutetusta vastaavantehoisesta, vaiko peräti nykytekniikalla toteutetusta nopeimmasta tuotannossa olevasta? Veikkaan ensimmäistä, mikä ei akkukestoon täten suuremmin vaikutusta toisikaan...
juupa.... (vahvistamaton) @ 5.9.2010 13:33
Vähentää 30% energiankulutusta nykytekniikalla toteutetusta vastaavantehoisesta, vaiko peräti nykytekniikalla toteutetusta nopeimmasta tuotannossa olevasta? Veikkaan ensimmäistä, mikä ei akkukestoon täten suuremmin vaikutusta toisikaan...
user_org (vahvistamaton) @ 5.9.2010 16:59
9@
>Vähentää 30% energiankulutusta nykytekniikalla toteutetusta
>vastaavantehoisesta, vaiko peräti nykytekniikalla toteutetusta
>nopeimmasta tuotannossa olevasta?
Jäi vähän epäselväksi, kyse kuitenkin isosta harppauksesta viivanleveydestä , ja uudesta ARM sukupolvesta, niin saattaa uutinen tarkoittaa mainituilla markkinointi prosenteilla lisää laskentatehoa pienemmällä tehon kulutuksella. (uutisessa oli nimenomaan ja eikä tai sana)
verokkina siinä nyky tuotanto tekiinkalla toteutetut. eikä niin oleellista millä kellolla kun prosenteista puhutaan.
Stonik @ 5.9.2010 17:18
Eipä tuon prosessorin tarvitse jatkuvasti tarvitse 2 GHz kelloilla pyöriä, idlenä kellot saattavat olla 250 MHz tienoilla. Ja siihen kun yhdistetään tuo 22 nm valmistustekniikka, niin virtaa ei mene nimeksikään. Ja toisaalta prosessorin ei tarvitse välttämättä käydä täysillä kierroksilla ajallisesti niin pitkää aikaa saadakseen tietyn asian tehtyä.