*
 

Nokia julkisti osavuosikatsauksen ja Lumia-sarjan myyntiluvut

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 26.1.2012 13:50 Kommentteja (19)
Nokia julkisti osavuosikatsauksen ja Lumia-sarjan myyntiluvut Nokia julkisti hetki sitten osavuosikatsauksen, jossa käsitellään vuoden 2011 viimeistä neljännestä. Nokian tulos odotetusti romahti, mutta ei aivan pessimistisimpien arvioiden mukaan. Yhtiö kertoi myös hieman odottamattomasti jo Lumia-sarjan puhelinten myyntilukemista. Nokian ensimmäisten Windows-puhelinten myyntimäärät ovat kohonneet viime vuoden aikana reilusti yli miljoonaan.

Odotetusti vilkas vuoden viimeinen neljännes oli edellistä neljännestä parempi, mutta edelliseen vuoteen verrattuna tiputusta oli selvästi. Nokian liikevaihto vuoden 2011 neljänneksellä oli 10 miljardia euroa, joka on vuoden takaista reilun viidenneksen vähemmän. Liikevoitto (ei-IFRS) puolestaan tipahti yli puolet vajaaseen 500 miljoonaan.

Älypuhelimien myynti kasvoi loppuvuonna Nokia N9:n ja Lumia-puhelimien siivittämänä edellisneljänneksestä neljänneksellä, mutta ennen Symbianin kuoppausta mitattuun, vuodentakaiseen neljännekseen pudotusta on miltei 40 prosentia.

Nokia arvioi, että Symbian-puhelimien osuus kappalemääräisestä myynnistä tulee olemaan aiemmin kerrottua pienempi johtuen muuttuvasta markkinatilanteesta ja Lumia-puhelimiin panostamisesta. Perinteisten matkapuhelimien osalta kiitosta saivat kaksois-SIM-puhelimet, jotka nostivat myyntiä erityisesti Aasiassa.

Lisää uutisotsikoita

19 kommenttia »

  1. mietaas @ 26.1.2012 14:20

    hyvä nokia... kyllä se siitä!

    t. osakkeenomistaja

  2. 3rd_party @ 26.1.2012 15:02

    Ei nyt varsinaisesti huono tulos, muttei kyllä hyväkään. Vähän huonolta näyttää se, että peruspuhelimissakin tökkii.

    Seuraava kvartaali tulee muuten olemaan TODELLA heikko. Lumia 900 olisi pitänyt saada myyntiin paljon nopeammin.

  3. pes..optimisti (vahvistamaton) @ 26.1.2012 15:15

    Nokian todella huonosta seuraavasta kvartaalista on nyt jauhettu ja ennustettu vuosi. Jonnet, ette tiedä asioista mitään, joten räplätkää vain androidejanne mutta älkää kommnentoiko. Kiitos.

  4. realisti_- (vahvistamaton) @ 26.1.2012 15:44

    @3 Todella huonohan se nytkin oli?

  5. Jonahan @ 26.1.2012 15:51

    Jaa että täällä tulosjulkistuksistakin uutisoidaan, mitenköhän eilinen Applen ennätystulos, ja todennäköinen nousu älypuhelinvaltiaaksi jäi huomaamatta?

  6. teppoI @ 26.1.2012 15:56

    @5
    http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikk...atykset_uusiksi

  7. perhana @ 26.1.2012 16:03

    @5
    sinulta jäi se uutinen vaan huomaamatta, kun sen otsikossa mainittiin apple eikä nokia

  8. 3rd_party @ 26.1.2012 16:04

    @3 ja jos niitä kvartaaleja katsoo niin huonojahan ne ovat suhteessa aiempiin olleet. Tosiasia kuitenkin on, että Q1 on aina vaikea, eikä Nokialta ole tulossa uutta tuotetta ennen kuin maaliskuussa. Ja itse en ainakaan laittaisi rahoja nykyisiin malleihin kun Nokia kerran on osoittanut pystyvänsä parempaan.

    Ps. Kirjoitettu C6-01:llä

  9. Jonahan @ 26.1.2012 16:22

    @6, @7

    "Täällä" tarkoittaa minulle puhelinvertailua, en afterdawnia muuten seuraa. Kiitos kuitenkin.

  10. akse @ 26.1.2012 16:28

    @2 Nojaa Lumia 800 (ja 710 kai) kuitenkin tulee useammille markkinoille ja analyytikot spekuloivat että etenkin sen myynti Aasiassa piristää nokian kaupaaa hieman.

    Joten sen näkee sitten.

  11. jake se minäkin (vahvistamaton) @ 26.1.2012 21:52

    Todella kehno tulos - vain "yli miljoona Lumiaa myyty _tähän_mennessä", kun Androideja myydään liki saman verran joka päivä... ja oliko eFlop ottanut jatkonkin, hän kun sanoi: "tähän mennessä" eikä neljännellä qvartaalilla...

    Sanoisin, ett naurettavan kehno tulos, mutt kun asia on niin surkean surullinen Nokialle, ett en voi edes nauraa

  12. mikis1 @ 26.1.2012 23:00

    @13 ootko oikeesti ihan tosissas? Vertaat siis kymmenien Android-valmistajien myyntejä yhden valmistajan kahteen puhelinmalliin jotka ei oo tullu vielä ees kaikille markkinoille myyntiin? :DD

    Vielä kun muistaa sen että WP on kuitenkin suhteellisen tuore käyttis verrattuna androidiin, varsinkin siinä mielessä että Nokia on oikeastaan ensimmäinen valmistaja joka sitä on lähtenyt tosissaan markkinoimaan ja tehny ihmisille tutuks. Eli ei varmaan ihme ole jossei se Nokian myynti oo tässä vaiheessa sitä miljoonaa wp-puhelinta päivässä niinkuin androidilla?

  13. jake se minäkin (vahvistamaton) @ 27.1.2012 08:59

    No verrataan sitten siihen parjattuun iPhoneen... Niitä myytiin 37 miljoona ja Nokiaa 1 miljoonaa - toki ehkä puolessa ajassa, mutta vaikka Lumian myyntilukuihin tekis ns aikakorjauskertoimen, niin Lumiaa olis joulumyyntivauhdilla myyty 2-3 milj. Eli iPhonea 10-15-kertaisesti...

    Joten Lumian myynti, kaikilla tärkeimmillä markkina-alueillaan, on todellinen pettymys. ...ihan tosissaan.

  14. Mmikkis (vahvistamaton) @ 27.1.2012 10:41

    Apple on palannut maailman suurimmaksi älypuhelinten valmistajaksi. iPhonen hurja menestys loppuvuonna nosti Applen Samsungin ohi, kertoo Strategy Analytics. Alustavaihdoksen keskellä olevan Nokian luvut eivät sen sijaan ole kaunista katseltavaa.

    Apple sai loka-joulukuussa kaupaksi 37 miljoonaa iPhonea. Yhtiö nousi näin puolella miljoonalla laitteella Samsungin ohi.

    Apple nousi maailman älypuhelinten ykköseksi jo keväällä, kun yhtiö ohitti Nokian. iPhone 4S:n julkistuksen siirtyminen syksyyn vähensi myyntiä kuitenkin niin, että Samsung pääsi ohi. Nyt Apple on palannut kärkeen.

    Nokian markkinaosuus romahtanut alle puoleen

    Strategy Analyticsin mukaan Nokia myi loppuvuonna 19,6 miljoonaa älypuhelinta. Se on melkein yhdeksän miljoonaa puhelinta vähemmän kuin vuotta aiemmin.

    Vuoden 2010 lopulla Nokia oli vielä älypuhelinten ylivoimainen ykkönen 28 prosentin markkinaosuudella. Viime vuoden lopulla Nokian osuus oli enää vajaat 13 prosenttia.

  15. jake se minäkin (vahvistamaton) @ 27.1.2012 11:22

    ...ja Samsungin sanotaan myyneen 35-36 milj älyä... mnelko paljon sekin Nokian Lumian 1 miljoonaan verrattuna... ;)

  16. core_one @ 27.1.2012 17:35

    Mun on ihan oikeasti vaikea ymmärtää teitä pessimistejä. Kaikesta huolimatta Nokia takoi 500 miljoonaa voittoa ja myytyjä luureja oli muistaakseni 113,5 miljoonaa yhteensä. Tosi heikosti menee, joo. Huonommin kuin viime vuonna, joo.

    Tämä on aivan odotettu alku Lumian myynnille. Luvut perustuvat muutaman euroopan maan myyntiin. WP on käytännössä täysin uusi käyttis ja täysin uusi kokemus asiakkaille. Ihan samalla tavalla ja samoilla lukemilla Android ja iOS (iPhone) tulivat aikoinaan markkinoille? En mitenkään ymmärrä, mitä ihmettä te oikein ajattelitte - että WP-Nokia tulee ja yhtäkkiä alkaa myymään 10 miljoonan lukemia kvartaalilla? eihän sellainen nyt voi onnistua, etenkin Symbianin jälkeen ja Nokian naiivisti hylättyä jenkkimarkkinat. Sisään pitää mennä rytinällä, mutta ajankulkua ei yksinkertaisesti voida muuttaa, vaan paukuttaa niin kauan ja niin isolla rahalla, että ihmiset aivopeseytyvät kokeilemaan jotain uutta ja vanhaa samanaikaisesti.

    Kaikki on kiinni jenkkimarkkinoista ja WP:n menestyksestä siellä. Kaikki on kiinni vuodesta 2012, etenkin loppuvuodesta. Jos tänä vuonna ei nähdä kovempaa innostusta WP-puhelimiin, Nokialla on hätä edessä. Tällä hetkellä ja näillä luvuilla ei voida vielä päätellä yhtään mitään. Toivottavasti Nokia saa kehitettyä/jalkautettua toimivan ja erittäin kannustavan provikkajärjestelmän matkapuhelinmyymälöiden edustajille, se voi ratkaista paljonkin. Kaikista negatiivista veikkauksista huolimatta Nokialla ON hyvä ja laadukas maine matkapuhelinten valmistajana etenkin sen vanhemman 150-miljoonaisen jenkkiyleisön, jotka kuuluvat vielä normipuhelinten käyttäjiin, kohdalla.

    Mediahehkutusta varten Nokian olisi kuitenkin syytä pukata markkinoille jotain radikaaleilla spekseillä varustettua vinhaa luuria, joka nostaisi egun pystyyn sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat tukeneet egoaan muiden valmistajien High-End -luureilla.

  17. mikis1 @ 27.1.2012 21:43

    @16 joo kyllähän se iphone myi paljon, mutta aika monta vuotta sekin on jo markkinoilla ollut ja tullut ihmisille tutuksi. Mitäs jos vertaisit vaikka androidin tai iphonen myyntilukuihin silloin kun ne tuli markkinoille? Eikö se olisi aika paljon lähempänä totuutta? Toki siltäkin kantilta katsottuna iphone taisi lyhyemmässä ajassa myydä enemmän.

    @ 19 samaa mieltä. Veikkaan että Lumia 900 parantaa jonkin verran Nokian tilannetta kun onhan se ensimmäinen isolla näytöllä varustettu puhelin Nokialta. Tulisi vaan äkkiä eurooppaan ja suomeen ni pääsisin vaihtamaan luuria..

  18. Toimitettu! (vahvistamaton) @ 2.2.2012 13:01

    "Yhtiö kertoi myös hieman odottamattomasti jo Lumia-sarjan puhelinten myyntilukemista. Nokian ensimmäisten Windows-puhelinten myyntimäärät ovat kohonneet viime vuoden aikana reilusti yli miljoonaan."

    Paljonhan laitteita lähti käyttäjille kaupasta? http://www.channelregister.co.uk/2012/01/24/nokia_lumia_sales/

    "Which is bad news for Nokia, which isn't shipping nearly as many Lumia handsets as it had hoped to do if Facebook figures are to be believed. Windows Phone comes with an embedded Facebook application, but one Benedict Evans spotted that Facebook figures for the application show only 1.3 million regular users, a number which has only increased by around 300,000 since November."

    windows puhelimeen sisälletyn facebookin käyttö lumian myyntiin tulon jälkeen lisääntynyt vain 300 000, edellämainittuun 300 000 pitää myös lisätä muiden valmistajien WP7 myynnit. Luku näyttää aika pieneltä?

  19. pentsu @ 2.2.2012 19:51

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan: @6, @7

    "Täällä" tarkoittaa minulle puhelinvertailua, en afterdawnia muuten seuraa. Kiitos kuitenkin.
    Aika usein kuitenkin tänne olet eksynyt?

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 90 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 520 Nokia Lumia 520
alkaen 999 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 323 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
alkaen 496 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 360 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 203 Nokia Asha 203
alkaen 49 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Samsung S5230

Samsung S5230

Cessos "+Akkukesto +Widgetit +Kamera +Suhteellisen halpa Kosketusnäyttö sopivan herkkä -tukee huonosti kolmansien osapuolien ohjelmia -pc-softa huono -ei suojakalvoa mukana Yhteenveto: Hintaisekseen hyvä puhelin, mutta muutama pieni vika löytyy. Pc-ohjelmistolla ei meinaa saada välillä ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa (17.5.2013 22:37)
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön ....
Kommentteja (3)
Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi (17.5.2013 10:10)
Älypuhelinmarkkinoilla on valta on jakautunut kahteen leiriin niin tehokkaasti, että kilpailijoille jää lähinnä murusia. Apple ja Android-valmistajat, Samsung etunenässä, pitävät hallussaan ....
Kommentteja (9)
Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä (16.5.2013 17:40)
Applen App Store on yhtiön mukaan saavuttanut 50 miljardin latauksen rajan. Google ennätti juuri eilen ilmoittaa Androidin Play-kaupan yltäneen 48 miljardiin sovelluslataukseen, joten Applen ....
Kommentteja (7)
Microsoft: Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan Microsoft: "Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan" (16.5.2013 15:18)
Microsoft on vastannut Googlen aiemmin esittämään vaatimukseen Windows Phonen tuoreen YouTube-sovelluksen poistamisesta jakelusta. Googlen mukaan sovellus rikkoo useita YouTuben rajapinnan ehtoja, ....
Kommentteja (29)
Google vaatii Microsoftia poistamaan sääntöjä rikkovan YouTube-sovelluksensa Google vaatii Microsoftia poistamaan sääntöjä rikkovan YouTube-sovelluksensa (16.5.2013 10:02)
Google vaatii Microsoftia lopettamaan viime viikolla julkaistun YouTube-sovelluksen levittämisen. Lisäksi kaikki jo asennettujen sovellusten toiminta tulisi estää kuluvan kuun 22. päivään mennessä. ....
Kommentteja (13)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
Nokia Lumia 520 Nokia Lumia 520
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia Asha 203 Nokia Asha 203

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.