Samsungin Galaxy S III julkaistaan maaliskuun lopussa?

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 7.2.2012 19:32 Kommentteja (34)
Samsungin Galaxy S III julkaistaan maaliskuun lopussa? Samsung vahvisti aiemmin, että yhtiö ei aio esitellä Galaxy S III -mallia tämän kuun lopussa järjestettävillä Mobile World Congress -messuilla. Sen sijaan ranskalaisraporttien mukaan Samsung suunnittelee omaa lehdistötilaisuutta oidettäväksi 22. maaliskuuta.

Samsung ei ole virallisesti kertonut tulevan lehdistötilaisuuden aiheesta, mutta ajankohta olisi sopiva uuden lippulaivan julkaisulle, sillä laitteen on huhuttu saapuvan myyntiin vielä "ennen kesää".

Tähän mennessä tiedot tai edes huhut tulevan julkistuksen yksityiskohdista ovat kohtalaisen vähäisiä. Aiempien vuotojen perusteella fyysisten mittojen uskotaan kasvavan näytön osalta 4,6 tuumaan resoluution kasvaessa 720p-tasolle. Näyttötekniikkana tulisi olemaan Super AMOLED Plus. Samsungin myös kerrotaan pyrkivän kutistamaan puhelinta vain 7 mm paksuiseksi.

Ohuemmasta ulkomuodosta huolimatta laitteeseen odotetaan jopa 1,8 GHz:n taajuudella toimivaa tuplaydinprosesoria, joka saattaisi perustua uuteen Cortex-A15-arkkitehtuuriin. Muistia huhutaan olevan 2 GB ja kameran tarkkuudeksi kerrotaan 12 megapikseliä.

Päivitys 8.2.: Samsungin mukaan Galaxy S III -puhelinta ei nähdä Ranskan tapahtumassa, vaan tarkoituksena on esitellä laajemmin MWC-messuilla julkaistuja tuotteita.

Kiitos huomiosta kommentoijille.

Lisää uutisotsikoita

34 kommenttia »

  1. mietaas @ 7.2.2012 20:12

    toivottavasti "vuotospeksit" pitävät paikkansa!

    ps. koko olisi mulle juuri sopiva.

    t. osakkeenomistaja

  2. fdsafewa@fesa.com (vahvistamaton) @ 7.2.2012 20:33

    Laukesin.

  3. 3350 (vahvistamaton) @ 7.2.2012 20:43

    Tuplaydin prosessori cortex-A15 ytimillä viittaisi vahvasti exynos 5250 soc-piiriin, mutta kyseinen piiri on kyllä speksattu toimimaan 2ghz taajuudella. 5250 järjestelmäpiirin massatuotano alkaa vasta Q2.

    Jos oletetaan että samsung käyttää omaa piiriänsä niin vaihtoehdot on 4212,4412,5250,5450. Kaikki valmistettu 32nm tekniikalla, mutta 4 sarjalaiset sisältää cortex-A9 ytimiä ja 5-sarja Cortex A15. A15 on noin 40% nopeampi kuin A9.
    gigahertsit tulee olemaan välillä 1.5 - 2.0.

    Samsung on ennenkin käyttänyt muiden valmistajien soc-piirejä, joten jos sellainen tulisi s3:seen, niin se olisi tietenkin qualcomin S4(snapdragon s4). krait ydin, qualcomin oma versio cortex A15:sta. valmistettu 28nm tekniikalla. 1.5ghz - 1.7 ghz.

    Tuleeko S3:ssa sitten olemaan 2 vai 4 ydintä? 1.5, 1.8 vai 2.0ghz?
    Kaksi ydintä riittää aivan mainiosti eikä kellontaajuuksien välillä ole niin suurta eroa, että loppujen lopuksi aivan sama. Oleellisinta on että valmistusmenetelmä on siirtynyt 45nm -> 32/28nm ja Ytimet cortex A9 -> cortex A15. Enemmän tehoa vähemmällä virralla.

  4. TemeTee @ 7.2.2012 20:43

    Kun Suomen valtio pääsee eroon lankapuhelimista niin Samsung palauttaa ne takaisin henkiin.

  5. Fraek @ 7.2.2012 20:53

    Samsung just infos et toi eventti ei oo uusia laitteita varten. Tuolla vain demotaan laiteitta jotka on jo entuudestaan julkaistu :(

  6. ep_ @ 7.2.2012 21:15

    @4
    Loistavasti muotoiltu. :D

  7. tonttila @ 7.2.2012 21:20

    Tuleeko kuitenkin samanlainen pettymys ku iPhone vitosta odotellessa..

  8. Mysticiza @ 7.2.2012 21:32

    Varmasti yhtä ruma, muilta huonosti kopioitu ja varustettu surkealla akulla ja huonolla kameralla vaikka megapikseleitä löytyisi. Tuskinpa sitä samaa ämpärimuoviakaan on unohdettu mitä muissa Samsungeissa on.
    Tuplaydinprosessorit on kyllä ihan numeroilla pelaamista kun sellasilla tee mitään, eihän sovelluksetkaan sellasia tue. Tai no, ehkä joku Andoridräpellys itsessään tarvitsee tuplaydinprosessorin toimiakseen, ei nuo keskihintaiset Androiditkaan tunnu toimivan sulavasti.

  9. KK (vahvistamaton) @ 7.2.2012 23:13

    Samsungilla Suomi nousuun, vai oliko se sittenkin Korea...

  10. tonkie @ 7.2.2012 23:42

    Uskoisin, että 7mm saavutetaan ohuimmasta kohdasta ja alareunaan tulee taas sellanen käsittämättömän ruma möykky. Siinähän teille on 7mm paksu älypuhelin :D

  11. Ozss @ 8.2.2012 00:28

    Olipa se S III minkälainen tahansa, niin se on nyt jo varma että se pesee Nokian tekeleet 10-0. :-)

  12. Blodoffer @ 8.2.2012 04:05

    Tämähän alkaa mennä aidosti mielenkiintoiseksi. Samaan aikaan pitäisi saada puhelin, joka aidosti hyvä, mutta joka myös paperilla kuulostaa aidosti kilpailijoita paremmalta. Esimerkiksi tuo A4-tyylinen ulkoinen olemus tuo omat haasteensa. Kamera on speksien vuoksi pakko "päivittää" 12 megapikseliin, vaikka joku 5 MP sensori voisi olla noin ohuessa laitteessa parempi. Kovin isoa akkuakaan tuohon on tuskin saatu ahdettua.

    Ja kun näyttön resoluutiota on nostettu merkittävästi, vaaditaan raudalta melko paljon vääntöä, että saataisiin tarttuvia mainoslauseita, kuten "tuplasti enemmän Quadrantista-pisteitä kuin SGSII".

  13. johtaja59 @ 8.2.2012 08:33

    7mm paksuus ja 1,8GHz CPU viittailee siihen, ettei akku tule kestämään edes yhtä päivää. Voisiko joku valmistaja panostaa myös akun kestoon älypuhelimessa.

  14. Blodoffer @ 8.2.2012 09:43

    @13 No kyllähän esimerkiksi Motorola panostaa. Tuleva Razr Maxx on noin 8 mm(?), mutta siihen on saatu tungettua 3300 mAh akku.

  15. versus Lumia 800 (vahvistamaton) @ 8.2.2012 12:45

    13@ Se on hyvä,että on ohuempi kuin SGS2 koska esim.3000-3500milliamppeerin akku ei kokonaisuutena tuo paksuutta liikaa puhelimeen!.Kyseessä tulee varmasti olemaan yhtä tyylikäs,mitä Nokia 800 Lumia.

  16. versus Lumia 800 (vahvistamaton) @ 8.2.2012 12:51

    11@ Totta puhut!.Ja vielä kun virransäästö on optimoitu parhaaksi mahdolliseksi niin...avot!. ;)

  17. djtob @ 8.2.2012 19:36

    12 Mp ja 7 mm paksu?

    Kennon koko on kamerassa paljonko? 7 mm paksu taitaa aiheuttaa kamerapaikan kohtaan ison möykyn. Akkukaan ei oikein taida onnistua mahtumaan siihen, että kännykkä kestäisi edes päivän.

  18. rnoynet @ 8.2.2012 23:16

    Koskahan nämä vehkeet ovat millin paksuisia ja latauksessa koko ajan. Mikä hemmetin tarve on että sen pitäá olla niin luottokortinohut. Pankaa akkua lisää, paksuudella ei niin hirveesti ole väliä, 1 cm on ok!

  19. versus Lumia 800 (vahvistamaton) @ 9.2.2012 09:34

    Koskahan nämä vehkeet ovat millin paksuisia ja latauksessa koko ajan. Mikä hemmetin tarve on että sen pitäá olla niin luottokortinohut.

    Niinpä,ihmettelen samaa.Mutta,just sen takia se on IN niin kuin iPhone 4 & SGS2 myynti ovat näyttäneet!.

  20. Lumppari (vahvistamaton) @ 9.2.2012 13:27

    Liian myöhään. Tämän olisi pitänyt tulla jo alkuvuodesta.

  21. jeij @ 9.2.2012 17:27

    @4. tää on muuten vahva totuus :D

  22. SCH-W880 (vahvistamaton) @ 10.2.2012 22:36

    Vähän on muutakin Samsungilta ja Googlelta tulossa:
    http://www.hardware.fi/uutiset/artikkel..._android-kamera

  23. ShatBriks @ 14.2.2012 11:41

    Ihan seksikästä rautaa jos pitää paikkansa, mutta akkukesto varmaan puolen päivän luokkaa valmiustilassa, huhhei. Itsellä SGS:ssäkin joutuu pitämään tehoakkua että kestäisi sen vajaa viikon.

  24. äly ja älytön (vahvistamaton) @ 14.2.2012 17:53

    21@ SGS ja Nokia 800 Lumia ovat ihan eritason älypuhelimia!!.

  25. äly ja älytön (vahvistamaton) @ 14.2.2012 17:56

    23@ siis äskeinen kommentti,ei 21@.

  26. äly ja älytön (vahvistamaton) @ 15.2.2012 03:21

    Koska oikein pystyvät/haluavat kasvattaa tuon näytön resoluution 1080p tasolle...ehkä jo tulevassa SG Note 2 mallissa.

  27. AkZuh @ 15.2.2012 13:37

    @4, +1

  28. next antero (vahvistamaton) @ 20.2.2012 04:19

    Android 4.0 ICS on toivottavasti jo tuki (optimoitu) neliydin prosessoreille?!.

  29. Gathago @ 20.2.2012 08:14

    Mitä noin pienellä näytöllä tekee edes 1080p resolla verrattuna 720p, jotain järkeä edes. Tungetaan kaikkea ja päivitetään, akut laahaa pahasti jäljessä.

  30. next antero (vahvistamaton) @ 21.2.2012 08:16

    29@ Uusin Exynos prossuversio tulee olemaan virrankulutukseltaan 30% pihimpi,kuin nykyinen versio joka on Samsung Galaxy S2 mallissa!.

  31. user_org (vahvistamaton) @ 21.2.2012 08:36

    30@
    >Uusin Exynos prossuversio tulee olemaan virrankulutukseltaan 30%

    Se tuskin vielä riittää perustelukse HD näyttön käyttöön, käyttäjälle olisi enemmän hyötyä pidemmästä käyttöajasta.

  32. Nuukia (vahvistamaton) @ 21.2.2012 14:37

    HD super amoled + näytön resoluution pitää olla jo 960x1024pix.

  33. next antero (vahvistamaton) @ 23.2.2012 12:47

    SGS 2 on myynyt ERITTÄIN hyvin jo vajaassa vuodessa...http://mato78.com/uutiset/mobiili/4879-samsung-toimitti-kymmenessa-kuukaudessa-20-miljoonaa-galaxy-s-ii-alypuhelinta
    Mutta tulevalta 3-versiolta on pakko odottaa vähintään samoja myyntilukuja (jotka nähdään myöhemmin). ;)

  34. next antero (vahvistamaton) @ 23.2.2012 12:47

    http://mato78.com/uutiset/mobiili/4879-...ii-alypuhelinta

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 419 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 448 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
alkaen 246 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 125 €
vertaa hintoja >>
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
alkaen 369 €
vertaa hintoja >>
Nokia C5-03 Nokia C5-03
alkaen 139 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Ace S5830 Samsung Galaxy Ace S5830
alkaen 183 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 92 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

WSJ: uuden iPhonen ruutu vähintään neljä tuumaa WSJ: uuden iPhonen ruutu "vähintään neljä tuumaa" (16.5.2012 20:26)
Applen seuraavassa iPhone-mallissa tulee olemaan aiempaa isompi näyttö, kertoo Wall Street Journal perustuen omiin lähteisiinsä. WSJ:n lähteiden mukaan Apple on tilannut näyttöpaneeleita aasialaisilta ....
Kommentteja (2)
HTC:lta vuotanut One S -mallin pikkuveli HTC:lta vuotanut One S -mallin pikkuveli (16.5.2012 14:54)
Eilen HTC julkisti edullisen Desire C -älypuhelimen, jonka Portugalin Vodafone oli ennenaikojaan lipsauttanut kevätkatalogiinsa. Heti seuraavana päivänä tarjolla on uutta vuotoa. Tällä kertaa ....
Kommentteja (2)
WSJ: Android 5.0 Jelly Bean tuo mukanaan useita Nexus-laitteita WSJ: Android 5.0 Jelly Bean tuo mukanaan useita Nexus-laitteita (16.5.2012 10:49)
Google on tuomassa markkinoille useita Nexus-laitteita seuraavan ison Android-julkistuksen myötä, väittää Wall Street Journal. Lehden lähteiden mukaan uudella strategialla pyritään yhtenäistämään ....
Kommentteja (9)
Videolla: Tizen todistaa HTML5:n suorituskyvyn Videolla: Tizen todistaa HTML5:n suorituskyvyn (16.5.2012 10:16)
Samsungin, Intelin sekä muiden alan toimijoiden kehittämä Tizen todistaa, että HTML5 on varteenotettava vaihtoehto mobiililaitteenkin käyttöliittymän toteutukseen. Tizen on tuorein avoimista ....
Kommentteja (7)
HTC:n julkaisematon budjettimalli lipsahti operaattorin mainokseen HTC:n julkaisematon budjettimalli lipsahti operaattorin mainokseen (15.5.2012 14:53)
HTC:n budjettiluokkaan sijoittuva HTC Desire C on lipsahtanut Portugalin Vodafonen kevätkuvastoon jo ennen puhelimen virallista julkistusta, uutisoi GSM Arena. Alle 200 euron hintainen Desire ....
Kommentteja (7)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia 500 Nokia 500
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
Nokia C5-03 Nokia C5-03
Samsung Galaxy Ace S5830 Samsung Galaxy Ace S5830
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
HTC Desire S HTC Desire S

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.