*
 

Nokian Lumiat saavat nettitelevision

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 30.3.2012 11:19 Kommentteja (31)
Nokian Lumiat saavat nettitelevision Nokia on julkaissut Windows Phone -puhelimilleen omia sovelluksia, joilla se pyrkii erottumaan edukseen muista valmistajista. Aiemmin Lumia-laitteille on julkaistu muun muassa navigointi- ja musiikkipalveluita, tulevaisuudessa on tulossa huhujen mukaan myös nettitelevisiopalvelu.

WP7forum.ru-sivusto on julkaissut kuvakaappauksia, joissa esiintyy Nokia TV -sovellus. Sivuston tietojen mukaan sovellus tulisi ensimmäisenä saataville Suomessa, joka kuvakaappauksien kannalta onkin uskottavaa.

Tarjolle tulisi kaikkien kolmen suurimman kanavan verkkotarjonta Katsomosta, Yle Areenasta ja Ruutu-palvelusta. Kaappausten sisältö vaikuttaa erittäin uskottavalta näin suomalaisen silmään. Jäämmekin odottamaan virallista julkistusta Nokialta.


Lisää uutisotsikoita

31 kommenttia »

  1. hamsu2 @ 30.3.2012 12:29

    hyvää tossa on että myös katsomon ja ruutu.fi ohjelmat näkyy vihdoin samassa äppisissä kuin areena,ei tarttis anterookaan noitten katteluun
    en tiiä miksei vois näkyä livenäkin mutta tuskinpa tulee näkymään

  2. perhana @ 30.3.2012 12:31

    @1
    Yle Areena = Ylen kanavat eli myös ne YLE1 ja YLE2, ja Katsomo sisältää muunmuasa MTV3 ja Sub kanavat, Ruutu taas sisältää Nelosen... eli jos sieltä Nokia TV:stä löytyy Katsomo, Yle Areena ja Ruutu tarkoittaa se käytännössä lähes kaikkia suomalaisia ilmaiskanavia, erona ainoastaan se että ohjelmat voi katsoa silloin kuin itse huvittaa eikä tiettynä kellonaikana.

  3. Sefriol @ 30.3.2012 12:33

    @2 Luultavasti siksi, että tällöin puhelimesta tulisi televisio. En tiedä miten Suomen lainsäädäntö tähän vaikuttaa TV-maksua lukuunottamatta, mutta luultavasti tästä on kysymys.

  4. Ranvier @ 30.3.2012 14:38

    Nokiahan tuki aikanaan voimakkaasti DVB-H standardia, mutta se ei ottanut oikein tuulta alteen. Sehän floppasi aika pahasti ja Digitakin on vastikään sulkenut DVB-H-verkon. Tämän on tavallaan Nokian toinen tuleminen mobiilitelevisiomarkkinoilla ja vaikuttaa huomattavasti fiksummalta vaihtoehdolta mobiilikäyttöön, kuin DVB-H.

  5. user_org (vahvistamaton) @ 30.3.2012 16:41

    5@
    >ja vaikuttaa huomattavasti fiksummalta vaihtoehdolta
    >mobiilikäyttöön, kuin DVB-H.

    Uusi taitaa olla IPtv toteutus, eli menee GPRS yhteyden kautta,eli tarvii kaksisuuntaisen yhteyden (vie virtaa), tarvii käytännössä 3Gkuuluvuuden ja liittymän datalla.

    DVB-H miinus oli että tarvii oman jakeluverkon,vain broadcast lähetyksiä. mutta ei tarvinut kaksisuuntaista yhteyttä ... vähän virtaa, eikä kuormita puhelinverkkoja. Verkon tukiasematiheys harva ja voi käyttää isoja lähetystehoja (hyvä kuuluvuus).

    DVB-H kaato munakanailmiö, tekijänoikeudet, ja markkinoille oli useita kilpailevia tekniikoita, se ei tarvinnut Teleoperaattoreita (ei saanut niiden tukea) lopulta oikein mikään noista ei lähtenyt lentoon.

  6. Ranvier @ 30.3.2012 17:53

    @6: Tarkoitin nyt lähinnä sitä, että VoD-palvelut sopivat huomattavasti paremmin kännykäkäyttöön, kuin perinteisen tyylinen televisio. Sillä taitaa jäädä ihan marginaaliseen osaan sellaiset kuluttajat, jotka seuraisivat kännykällä telkkaria samaan tyyliin kuin. Sellaisia kuluttajia varmasti löytyy huomattavasti enemmän, jotka haluavat pystyä katselemaan kännykällään haluamaansa sisältöä ihan milloin vaan. Ja itse en näe omalla kohdalla ainakaan tuossa IPTV-toteutuksessa mitään vikaa. Varmasti monilla muillakin ihmisillä on minun lisäksi älypuhelimessaan Internet-yhteys. Eihän nykyaikaisella älypuhelimella edes tekisi mitään ilman Internet-yhteyttä. Se olisi rampa. Ja mitä tuohon virrankulutukseen tulee, niin tekniikkaa kehitetään koko ajan vähävirtaisempaan suuntaan, niin rauta kuin myös softapuolella.

  7. Lemonte @ 30.3.2012 19:07

    entäs "suomen suurin" netti tv eli iltalehden netti tv?

  8. tomyy @ 30.3.2012 19:42

    toimiiko noi siinä lumia 610 puhelimessa missä ei ole niinpaljon sitä tehoa?

  9. hamsu2 @ 30.3.2012 20:01

    uutisissa mainittiin jotain "uuteen puhelinmalliin" josko se vois olla jopa 610 joka tulee kesäkuun 11 pv..toivottavasti juuri tuohon halvempaan 610 tulee myös tämä aplikaatio joka toimii siis laajakaistalla,jäi hiukan epäselväks olisiko ne myös livenä katsottavissa mutta epäilen vielä sitä

  10. simsim4 @ 30.3.2012 23:27

    Iha sama mitä saa mä saan Galaxy Noten nii vitut välitän mitä wp saa. No oishan se kiva kun nokiallaki menis hyvi...

  11. samik83 @ 31.3.2012 01:45

    Miksi ei kännykkään voi laittaa normi DVB viritintä? Onko siinä joku rajoitus että pitää lähteä pelleilemään näillä standardeilla. Luulisi nykyajan luureissa olevan tarpeeksi potkua käsittelemään SD video laatua

  12. miksuh2 @ 31.3.2012 03:29

    @7 Ranvier

    > Tarkoitin nyt lähinnä sitä, että VoD-palvelut sopivat huomattavasti paremmin
    > kännykäkäyttöön, kuin perinteisen tyylinen televisio.
    > Sillä taitaa jäädä ihan marginaaliseen osaan sellaiset kuluttajat, jotka seuraisivat
    > kännykällä telkkaria samaan tyyliin kuin. Sellaisia kuluttajia varmasti löytyy
    > huomattavasti enemmän, jotka haluavat pystyä katselemaan kännykällään haluamaansa
    > sisältöä ihan milloin vaan.

    Mielestöni nyt kyllä pahasti aliarvioit sen kuinka moni olisi valmis katsomaan perinteisiä televisiolähetyksiä kännykällä mikäli se olisi mahdollista..

    DVB-H:n suurin ongelma on sitävastoin se, että se vaatii oman lähetysverkon, ja siten myös rautatuen päätelaitteissa. DVB-H:lla oli kaikki mahdollisuudet muodostua menestykseksi, mutta ongelmaksi muodostui tarvittavien päätelaitteiden puute markkinoilla. Ei ole mikään ihme, että DVB-H lähetysten katsojia on ollut vähän, kun sitä tukevia puhelimia ei ole juuri tullut markkinoille. Vasta N8:n julkaisun jälkeen tilanne parani, koska Nokia toi markkinoille USB-liitäntäiset DVB-H virittimellä varustetut kuulokkeet, jotka mahdollistaa DVB-H lähetysten katselun USB-OTG -tuella varustetuilla N8:lla, E7:llä, C7:llä ja muilla niitä uudemmilla Symbian-älypuhelimilla. Monikaan ei vain ole tiennyt, että moisia on saatavissa.

    Eli ongelma ei niinkään ole siinä että ihmiset ei haluaisi katsella DVB-H lähetyksiä, vaan siinä että tarvittavien päätelaitteiden saatavuus on ollut heikko.

    > Ja itse en näe omalla kohdalla ainakaan tuossa IPTV-toteutuksessa mitään vikaa.

    No sillon et ole ajatellut asiaa loppunasti. Ensinnäkin IPTV:n katsominen vaatii, että puhelin on jatkuvasti yhtwtdessä internetiin, koska video striimataan sen kautta. IPTV:n katselu kuluttaa akkua huomattavasti, ja kuten jokainen älypuhelinten käyttäjä tietää akkutekniikka ei ole pysynyt muun kehityksen vauhdissa. Tämä rajoittaa merkittävästi katseluaikaa. Vielä kun otetaan huomioon, että mitä heikompi signaalin kuuluvuus on, tai mitä useammin kännykkä vaihtaa tukiasemaa liikkeellä oltaessa, niin sitä enemmän energiaa kuluu.

    Toisekseen IPTV:n katselu tukkii jo valmiiksi ruuhkaisia mobiiliverkkoja. 3G-yhteyksien nopeus vaihtelee suuresti ajasta ja paikasta riippuen. Videostriimi voi näkyä hyvin tai se voi olla aivan katselukelvoton pätkimisen takia. WLAN-verkkojen kautta katsellessa taas olet sidottu pysymään kyseisen verkon rajallisella kuuluvuusalueella, eli katselu esim junassa tai dösässä ei nykyään yleensä ole mahdollista sen kautta. Netissä toimivat IPTV-palvelut lähettää aina ohjelman jokaiselle vastaanottajalle erikseen, eli mitä enemmän katselijoita sitä ruuhkaisemmaksi verkko käy.

    DVB-H:n epäonnistuminen on suuri harmi, koska sillä oli mobiililaitteissa monia etuja internetissä toimivaan IPTV:hen verrattuna. Ensinnäkin DVB-H vastaanotto vaatii varsin vähän energiaa, joten katseluajat voivat olla paljon pidempiä ilman akun loppumista. Toisekseen DVB-H ei tarvitse internet yhteyttä, joten se ei tuki mobiiliverkkoja eikä vaadi pysymistä yhdessä paikassa katselun ajan. Tähän liittyy myös se, että DVB-H lähetysten vastaanottoon ei vaikuta se kuinka moni lährtyksiä katsoo, eli lähetysverkko ei ruuhkaudu katselijoiden määrän noustessa. Lisäksi DVB-H lähetykset voisivat näkyä sielläkin missä internetyhteyksiä ei ole käytettävissä, ja laitteilla joissa ei ole nopeita verkkoyhteyksiä.

    > Varmasti monilla muillakin ihmisillä on minun lisäksi älypuhelimessaan Internet-yhteys.

    On on, mutta sun kannattas silti huomioida tuo yllä sanomani. Niin mainio kuin IPTV onkin, silläkin on ongelmansa.

    > Ja mitä tuohon virrankulutukseen tulee, niin tekniikkaa kehitetään koko ajan
    > vähävirtaisempaan suuntaan, niin rauta kuin myös softapuolella

    Toki sitä kehitetään, mutta akkutekniikan kehitysvauhti on niin hidas, että se on jäänyt pahasti jälkeen mobiililaitteiden muusta kehityksestä On varsin vaikea uskoa tilanteen merkittävästi paranevan lähitulevaisuudessa. Toki kehitteillä on mm. polttokennotekniikkaa ja tekniikkaa energian keräämiseksi radioaalloista, mutta niiden tulo markkinoille on vielä useiden vuosien päässä tulevaisuudessa.

    Ei sillä kyllä minäkin katson omalla Symbian-älypuhelimellani netin yli mm. YLE-Areenaa, ja montaa muuta vastaavia palveluita. En kiellä sitä että ne on käteviä, enkä sitä että IPTV:llä on omat etunsa. Esim nykyinen Symbianin YLE Areena-sovellus on mainio, ja käytän sitä paljon etenkin uutisten katseluun liikkeellä ollessani. Mutta henkilökohtaisesti näkisin mielelläni myös jonkin DVB-H:n korvaavan tekniikan käytettävissä kännykällä, niin että myös reaaliaikainen televisiolähetysten seuraaminen olisi mahdollista ilman suurta energiankulutusta ja mobiiliverkkoihin tukeutumista.

  13. miksuh2 @ 31.3.2012 06:26

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti samik83: Miksi ei kännykkään voi laittaa normi DVB viritintä? Onko siinä joku rajoitus että pitää lähteä pelleilemään näillä standardeilla. Luulisi nykyajan luureissa olevan tarpeeksi potkua käsittelemään SD video laatua En nyt tiedä mitä meinaat pelleilemisellä, DVB-H on vain yksi monista DVB-standardeista kuten DVB-T, DVB-C ja DVB-S. Sitäpaitsu DVB-H perustuu DVB-T tekniikkaan. DVB-T:stä DVB-H eroaa energiansäästöominaisuuksien (mm. time slicing) lisäksi esimerkiksi siten, että DVB-H käyttää internetistä tuttua IP-protokollaa, eli DVB-H televisiolähetykset siirtyy IP-datapaketteina (IP Datacasting over DVB-H)

    Tärkein syy DVB-H -tekniikan kehittämiseen oli vastaanoton energiankulutuksen vähentäminen. DVB-H -vastaanotto kuluttaa huomattavasti vähemmän energiaa kuin DVB-T -vastaanotto. Energiankulutuksen minimointi on tärkeää akkukäyttösissä mobiililaitteissa. Toinen asia on se, että DVB-H sallii DVB-T:hen verrattuna useamman kanavan vastaanoton kaistanleveyteen nähden. Eli siis DVB-vastaanotinhan vastaanottaa kaiken datan, mitä lähetin sille lähettää. Sen takia, jos halutaan vastaanottaa sama määrä kanavia, niin DVB-T vastaanotin joutuu vastaanottamaan huomattavasti enemmön dataa sekunnissa kuin DVB-H vastaanotin, koska mobiililaitteiden pienille näytöille tarkotettu lähetys voidaan puristaa pienempään tilaan. Enemmän vastaanotettavaa tarkottaa enemmän työtä laitteelle, ja enemmän energian kulutusta.

    DVB-T -vastaanottoon pystyviä kännyköitä on kyllä vuosien mittaan tehty joitakin, esim jotkin Kiinalaiset puljut on niitä julkassut, ja LG on julkassut ainakin yhden vuonna 2008.

  14. miksuh2 @ 31.3.2012 07:29

    Meni hiukan off-topiciksi kun oli tuosta DVB-H:sta ja DVB-T:stä puhetta :-)

    Mitä sitten tulee uutisen aiheeseen, niin pakko myöntää, että tuo uusi Nokia TV vaikuttaa mielenkiintoselta, varmaan ihan mainio palvelu. Tälläisiä palveluja WP7 tarvitseekin, jos sille aiotaan houkutella käyttäjiä. Nokia TV saisi kyllä tulla Symbianillekin :-) Nykyinen Symbianin YLE Areena -sovellus on kyllä oikein mainio sekin, ja sitä tuleekin käytettyä paljon.

  15. user_org (vahvistamaton) @ 31.3.2012 08:08

    7@
    >Tarkoitin nyt lähinnä sitä, että VoD-palvelut sopivat huomattavasti
    >paremmin kännykäkäyttöön,

    On vähän eriasia kuin TV, erilaisille tilausvideopalveluille on tilausta, ja niitä on markkinoilla. Niissä voidaan helpottaa verkkoa ja virrankulutusta laatamalla sisältö hyvissä oloissa eriaikaan kuin katsoa.

    >Sillä taitaa jäädä ihan marginaaliseen osaan sellaiset
    >kuluttajat, jotka seuraisivat kännykällä telkkaria samaan tyyliin
    >kuin

    Tuotakin kai tutkittu, osa katsoo/katsoisi, osa ei. Kaikkialla ei riittävän laadukasta mobiiliTV verkkoa ja osa sisällöstä painottuu ajallisesti kiinteään katseluun sopivasti.

    Tosin moobiilista käyttäjistä joilla olisi mahdollisuus katsoa videoita on myös murto-osa koko potenttiaalista. Radiotakin vai osa kuuntelee, mutta nekin osalle tärkeitä.

    >Ja itse en näe omalla kohdalla ainakaan tuossa IPTV-toteutuksessa
    >mitään vikaa. Varmasti monilla muillakin ihmisillä on minun
    >lisäksi älypuhelimessaan Internet-yhteys.

    Varmaan liki kaikilla, mutta tarvitaan lisäksi vakaata kaistaa ja riittävän iso tiedonsiirtopaketti. ja se SIM.

    Suomessa ei käytännössä onnistu mobiili IPTV GPRSn yli kuin hyvillä 3G alueilla, jotka taasen ovat vieläkin surkeita liikkuvaan käyttöön, jopa pääteillä vaikka sitä päätelaittetta pitelisi miten ikkunalla, taskussa vielä surkeampaa.

    >Ja mitä tuohon virrankulutukseen tulee, niin tekniikkaa
    >kehitetään koko ajan vähävirtaisempaan suuntaan,
    >niin rauta kuin myös softapuolella.

    Älypuhelimien virrankulutus ole laskenut ja tuskin laskee aivan pian.

    DVB-H etuja oli mm. mahdollisuus pieneen virrankulutukseen ja hyvä kuuluvus. se ei välttämättä tarvinnut vastaanottimeen lähetintä.

    DVB-H on käytännössä on kuopattu, mutta tullaan vielä näkemään maanpäällisiä mobiileja TVlähetyksiä joissa sisältöä ei siirretä teleoperaattorin kännykkäverkoissa.

  16. yussef @ 31.3.2012 10:12

    Jos mukana ei ole live-streamia niin mitä uutta tässä on?
    Droidillekin on ollut yle areena ja ruutu saatavilla vaikka kuinka kauan. Katsomosta en tiedä.

  17. mää vaan (vahvistamaton) @ 31.3.2012 10:26

    täs olis vaan ensiksi paljon muuta laitettavaan kun jotkut tv:t. esim. puhelin näkyisi tietokeeseen liitettynä massamuisti laitteena. ja ne soittoäänet vois olla vähä helpommin...

  18. lmfmis @ 31.3.2012 10:33

    Kyllä minulla on kaksikin LG:n erilaista DVB-T puhelinta ja molemmat toimii siinä oikein mainiosti. Toinen on mukana koirankusetuslenkillä ja toinen kun grillaan ulkona pihvejä. Bluetoothi kuuloke vain korvaan ja hyvin toimii.


    Ja miksi ei Nokialaiset sitten tähän tartu? Helppoa: Kukaan ei niistä vain saa rahaa muuten kuin laitteen ostossa. IPTVssä voi nyhtää rahaa koko ajan.

    Puhelimena nuo LG:t onkin sitten aika happosia ja vaihtaisin heti.

  19. samik83 @ 31.3.2012 13:12

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti miksuh2: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti samik83: Miksi ei kännykkään voi laittaa normi DVB viritintä? Onko siinä joku rajoitus että pitää lähteä pelleilemään näillä standardeilla. Luulisi nykyajan luureissa olevan tarpeeksi potkua käsittelemään SD video laatua En nyt tiedä mitä meinaat pelleilemisellä.... Sitä että pitää kehitellä omat standardi kännyköille kun on jo olemassa DVB-T lähetykset

    Pienempi data määrä olikin jo tuttu DVB-H lähetyksistä, mikä nyt on selvä, mutta siis muuta hyötyä ei ole kuin akunsäästö? En jaksa uskoa että DVB-T signaalin käsittely veisi akun niin nopeasti, ettei sitä kannattaisi käyttää kännyköissä. Vertaa vaikka youtuben katseluun kännykästä, miten paljon se vie akkua ja ihmiset tekee sitä päivittäin? Eipä sitä TV:tä kännykästä muutenkaan tuntitolkulla katsottaisi.

  20. user_org (vahvistamaton) @ 31.3.2012 15:13

    21@
    >Pienempi data määrä olikin jo tuttu DVB-H lähetyksistä, mikä nyt
    >on selvä, mutta siis muuta hyötyä ei ole kuin akunsäästö? En
    > jaksa uskoa että DVB-T signaalin käsittely veisi akun niin
    > nopeasti, ettei sitä kannattaisi käyttää kännyköissä.

    Virrankulutus on yksi tärkeä juttu, toinen tärkeä on se liikkuvuus, taskuvastaanotto. DVB-T on suunniteltu kiinteään vastaanottoon.


    Vertaa vaikka youtuben katseluun kännykästä, miten paljon se vie akkua ja ihmiset tekee sitä päivittäin? Eipä sitä TV:tä kännykästä muutenkaan tuntitolkulla katsottaisi.

  21. user_org (vahvistamaton) @ 31.3.2012 15:21

    21@
    >Eipä sitä TV:tä kännykästä muutenkaan tuntitolkulla katsottaisi.

    Youtube videot vaatii hyvää yhteyttä ja vievät virtaa paljon -> ei voi katsoa pitkään, eikä siellä pitkää matskua moni edes kiinteän päässä katsele.

    DVB-H olisi mahdollistanut pitkät katselut akunvarassa, suurin juttu se että katselu ei syö muutatoiminta-aikaa kohtuuttomasti.

    Katselu ei ole aina katselua, vaan se voi olla myös kuuntelua, DVB-H olisi ollut erinomainen kanava ohjlemille missä kuva tukee ääntä, eli jopa radioille.

  22. perhana @ 31.3.2012 16:34

    @24
    Jaa en tiennytkään että siinä Note:ssa on tv-viritin, onko se kenties DVB-H vai DVB-T viritin, vaiko analoginen?

    Ja sitten tuosta DVB-H:sta, eiköhän suurin syy sen epäonnistumiseen ollut jälleen kerran meidän rakkaat teosto-järjestömme jotka yrittivät nyhtää erillisen teosto-maksun DVB-H lähetyksistä, eli vaikka samasta ohjelmasta oli jo maksut maksettu DVB-T lähetystä varten, olisi sen DVB-H lähetyksestä pitänyt maksaa sama maksu uudelleen, ja siksi monikaan kanava ei alkanut lähettämään DVB-H lähetyksiä jolloin laitteet ei herättäneet juurikaan kiinnostusta ostajissa.

    Nokian virhe oli juurikin se että he uskoivat tv-kanavien ja teosto-järjestöjen pääsevän heti sopuun asiasta, tai sitten Nokialla ei vaan osattu ottaa asiaa huomioon ollenkaan ja luotettiin sokeasti siihen että tv-kanavat saadaan heti mukaan.
    Olisi kuitenkin kannattanut tästä syystä panostaa ennemminkin niiden DVD-T vastaanottimien kehitykseen kännyköissä, koska niille oli jo lähetykset valmiina.

  23. pentsu @ 31.3.2012 19:52

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti miksuh2: Toki kehitteillä on mm. polttokennotekniikkaa ja tekniikkaa energian keräämiseksi radioaalloista, mutta niiden Polttokennotekniikkaa puhelimiin? Meinaatko että puhelimet aletaan varustaa vetytankilla? Tohdin epäillä... Ei vaan, kyllähän tekniikan saralla on tapahtunut kaikenlaista kehitystä, joita ei uskonut todeksi parikymmentä vuotta sitten.

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti notee@: Paras tähän tarkoitukseen eli tv-lähetysten on Samsung Galaxy Note ("hybridi"malli). Ihan uutta tietoa tännekin. Jännä ettei vehkeen spekseissä puhuta kyseisestä ominaisuudesta mitään.

  24. Mysticiza @ 31.3.2012 22:14

    Nokialta sitä oikeaa palvelua saa :)
    Android ja iOS lelut lapsille.

  25. Mysticiza @ 31.3.2012 23:50

    Täällähän ei mitään notea käsitellä, voitte viedä palikkanne muualle.

  26. user_org (vahvistamaton) @ 1.4.2012 14:39

    25@
    >Olisi kuitenkin kannattanut tästä syystä panostaa ennemminkin
    >niiden DVD-T vastaanottimien kehitykseen kännyköissä, koska niille
    >oli jo lähetykset valmiina.

    Siinä teknisiä esteitä mobiiliin vastaanottamiseen, T2 vähän helpottaa (mm DNA rakentamaverkko mahdollistaa enemmän), mutta T2 lopulta vähän kuihtu mobiiliulottuvuuden osalta, ehkä seuraava sukupolvi sitten täyttää hyvin kummatkin.

    Toki TV virittimiä on puhelimiinkin liimailtu ja paikallisesti voi jotain näkyäkkin, lähinnä joillain rajatuilla kaukoidänmarkkinoilla, joissa sopiva infra.

  27. perhana @ 1.4.2012 15:50

    @32
    Tuon kaltaiset "tekniset esteet" on kyllä nykytekniikalla ratkaistavissa jos niin halutaan, ja kuten käyttäjäarvioista voi päätellä niin kyllä ne kiinan purkkavirityksetkin joissa on DVB-T viritin kännykässä toimivat ihan täällä suomenkin intrassa.
    Yksi ongelma kai on se että sijaintia vaihtaessa pitäisi kanavahaku suorittaa uudelleen koska eri paikkakunnilla lähetykset tulevat eri taajuudella, mutta esim. gps-paikkatietoa hyväksikäyttämällä olisi kai melko helppoa kehittää järjestelmä joka lataisi ja vaihtaisi kanavatiedot automaattisesti sijainnin mukaan.

  28. perhana @ 2.4.2012 07:25

    @34
    ainakin dealextreme ja chinavasion on myynyt näitä kiinalaisia kännyköitä joissa on sisäänrakennettu DVB-T viritin, ja taisi sellainen olla e-villenkin valikoimissa, näitä tarkoitin purkkavirityksillä.

  29. user_org (vahvistamaton) @ 2.4.2012 08:02

    33@
    >Tuon kaltaiset "tekniset esteet" on kyllä nykytekniikalla
    >ratkaistavissa jos niin halutaan,

    DVB-H :-)

    DVB-T vastaanotto taskulaitteella voi onnistua hyvissä oloissa sopivalla-antennilla. Streemiä optimoimalla voi vähän parantaa.

    Mutta teknisesti se ei oikein sovi liikkuvaan taskukäyttöön, se on suunniteltu kiinteään vastaanottoon, jopa autovastaanotto , hyvillä virittimilläm useammalla isolla antennilla jotka sijoitettu eri puolille autoa ei oikein tyydytä. eikä se vastaanotto näkyvyysalueella aina ole helppoa edes kiinteissä oloissa voimakkaasti suuntavilla isoilla antenneilla.

    Verkkon parametreilla voi kyllä vähän vaikuttaa asioihin, mutta vaakakupissa on useita asioita toisen suosiminen on toisen haitta.

    T2 tekniikalla voidaan ehkä nähdä vanhaa T:tä parempia tuloksia.

  30. perhana @ 2.4.2012 23:02

    @36
    >Mutta teknisesti se ei oikein sovi liikkuvaan taskukäyttöön, se on suunniteltu kiinteään vastaanottoon,

    Joo no itse harvemmin katselisinkaan telkkaria kännykästä kännykkää taskussa pitäen, yleensä se kai tulisi pidettyä pöydällä, tai kädessä paikallaan istuessa, tuskin lenkillä ollessa tai autolla ajaessa sitä viitsisi katsella.
    Mutta kuten todettu, turha näiden DVB-H ja DVB-T tekniikoiden toimivuuksia on enää pohtia, se juna meni jo, ja IPTV ja muut nettilähetykset on tämän päivän aihe.

  31. user_org (vahvistamaton) @ 2.4.2012 23:18

    37@
    >Joo no itse harvemmin katselisinkaan telkkaria kännykästä kännykkää
    >taskussa pitäen, yleensä se kai tulisi pidettyä pöydällä, tai
    > kädessä paikallaan istuessa,

    No silloin voi tökkästä vaikka antennipiuha seinään kiinni tai käyttää laajakaistaa. se paikallaan katselu ei edes oikein mobiilia.


    >tuskin lenkillä ollessa tai autolla ajaessa sitä viitsisi
    >katsella.

    Hyviä käyttökohteita monella muulla, autolla/bussilla/junalla liikkuessa sitä joutilasta aikaa, eikä se mobiili tv tarkoita että sitä kuvaa pitäisi kokoajan tapittaa.

    >ja IPTV ja muut nettilähetykset on tämän päivän aihe.

    On, mutta vain jos muut on toimivia, ja odottaa tarpeet täyttäviä yleislähetys ratkaisuja, mobiililaajakaista verkko on ehkä haavoittuvin verkko, kuitu taasen ei ole kovin mobiili, sekään ei riitä korvaamaan DVB-X lähetyksiä.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 80 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>
HTC One S HTC One S
alkaen 395 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 236 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
alkaen 495 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia Lumia 800

Nokia Lumia 800

dRD "Jahas, pientä pika-arvostelua 3pv intensiivisen testikäytön jälkeen, johon kuului mm. tolkuton aika lentokentällä istuskelua, joten aikaa testaukseen oli ihan mukavasti :-) Pohjatietona sen verran, että nykyinen puhelin on muinainen N97, mutta luonnollisesti parin viime vuoden aikana on ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Työpöydältä tuttu käännöstyökalu tulossa Andrdoidin selaimeen Työpöydältä tuttu käännöstyökalu tulossa Andrdoidin selaimeen (24.5.2013 10:59)
Androidin versio Chrome-selaimesta on pian taas askeleen lähempänä työpöytäversion toiminnallisuutta, kun Googlen käännöstyökalu saapuu myös mobiiliselaimeen. Google Translate on osa tuoretta ....
 
Geek: HTC One Google Edition julkistetaan muutaman viikon sisällä Geek: HTC One Google Edition julkistetaan muutaman viikon sisällä (24.5.2013 09:34)
Samsung Galaxy S4 -älypuhelimen lisäksi myös HTC:n One-puhelimesta on tulossa niin sanottu Google Edition -malli, kertoo Geek.comin Russell Holly. Sama mies ennusti oikein Galaxy S4:n Google-variantin ....
Kommentteja (2)
Kommentti: Jolla tarvitsee pikaisesti tuulta purjeisiin, jos mielii onnistua Kommentti: Jolla tarvitsee pikaisesti tuulta purjeisiin, jos mielii onnistua (23.5.2013 15:50)
Jolla esitteli yhtiön ensimmäisen puhelimen maanantaina ja julkaisutilaisuuden jälkeisessä juhlassa näkyi, miten yhtiön työntekijät olivat ylpeitä aikaansaannoksestaan. Ylpeyteen onkin aihetta. ....
Kommentteja (6)
WSJ: HTC One myynyt jo viisi miljoonaa kappaletta WSJ: HTC One myynyt jo viisi miljoonaa kappaletta (23.5.2013 15:06)
Taiwanilaisen HTC:n ongelmat eivät tunnu loppuvan millään ilveellä, sillä laskeneen puhelinmyynnin lisäksi yhtiön johtajat ovat alkaneet etsiä uusia haasteita. Pimeässä hapuilevalla yhtiöllä ....
Kommentteja (6)
HTC:lla pakka sekaisin, pomot jättävät talon joukolla HTC:lla pakka sekaisin, pomot jättävät talon joukolla (23.5.2013 12:28)
HTC on lyhyen ajan sisällä menettänyt useita tärkeitä johtajia erityisesti Yhdysvaltain toiminnoistaan mutta myös kotimarkkinoillaan Aasiassa. Parin kuukauden aikaan yhtiöstä on lähtenyt jo ....
Kommentteja (1)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung S5230 Samsung S5230
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.