Microsoftille on myönnetty patentti tekniikkaan, jossa kuvaillaan puhelimen soittoäänen hiljentämistä laitetta läimäyttämällä. Patentoidussa tekniikassa läimäys tunnistetaan puhelimen kiihtyvyyssensorin avulla. Patenttia on haettu jo vuonna keväällä 2011 ja Yhdysvaltojen patenttitoimisto myönsi Microsoftille patentin viime viikon torstaina.
Jo nykyään monet puhelimet hiljenevät kääntämällä puhelin "naamalleen", mikä on monessa tilanteessa käytännöllinen ominaisuus. Hiljentäminen läimäyttämällä sen sijaan toimisi erityisen hyvin puhelimen ollessa esimerkiksi taskussa, jossa siihen voi olla hankala päästä käsiksi riittävän nopeasti. "Puhelinta käyttäessä tulee vastaan erilaisia tilanteita, joissa voi olla tarpeen hallita laitetta muilla tavoin kuin normaalin käyttöliittymän kautta", hakemuksessa kuvaillaan keksinnön taustoja.

Microsoft ei tähän mennessä ole tiettävästi hyödyntänyt tekniikkaa missään, mutta silti voidaan toivoa, että patenttihakemuksen "whack-based audio control module" olisi jo osa lokakuun lopulla virallisesti julkaistavaa Windows Phone 8 -järjestelmää.








ypsilon @ 17.9.2012 19:17
Eiköhän noita M$:n tuotteita tule muutenkin mätkittyä.
jonzee @ 17.9.2012 20:11
Iha hemmetin loistava keksintö. Tulee omaa samsungiaki aina mätkittyä, ku soittoääni raikaa liianlujaa väärässä paikassa, väärään aikaan ja näyttö ei jostaki syystä reagoi kosketukseen :D
mk99 @ 17.9.2012 20:36
Olihan Nokia 5500 sportissakin jo taputus ohjaus.
jobsiton (vahvistamaton) @ 17.9.2012 22:00
Jobsi myös hiljeni läimäyttämällä.
menneen talven ...!! (vahvistamaton) @ 17.9.2012 22:47
Nokia toimiikin vaan paremmin,kun sitä välillä läimäyttää!. =)
...next winters king (vahvistamaton) @ 18.9.2012 00:04
Joo, mäki jouduin kerran läimäyttää iPhoneani, saakeli meni paskaks :( noh, sen jälkee olen pitäytynyt nokiassa ku saa tehä mitä vaa eikä mee miksää ;)
Ademeion (vahvistamaton) @ 18.9.2012 01:28
Patenttien myöntäminen erilaisille heilautuksille, läimäytyksille, pyyhkäisyille, tökkäisyille ja muille liikkeille olisi syytä lakkauttaa. Ne eivät ole erityisiä keksintöjä, eivätkä muutenkaan sen luonteisia asioita, että meidän (yhteiskunnan/yhteiskuntien) kannattaisi myöntää kunkin liikkeen ensimmäisenä käyttöön ottaneelle yritykselle siihen monopolisuoja.
Patenttijärjestelmän tarkoitus on tukea keksintöjä ja ominaisuuksia jotka eivät ilman patenttisuojaa todennäköisesti tulisi markkinoille hyödyttämään kuluttajaa. On helppo nähdä, että ohjausliikkeet kehittyisivät ja tulisivat markkinoille ilman valmistusmonopoliakin, joten tässä tapauksessa patenttisuoja vain haittaa parempien tuotteiden tuloa kuluttajien saataville.
Tämä on jälleen yksi esimerkki nykymuotoisten patenttijärjestelmien huonosta toiminnasta ja kääntymisestä monessa tapauksessa tarkoitustaan, kuluttajien etua vastaan.
peltsip @ 18.9.2012 08:12
@7 naulan kantaan. Veikkaan että kovinkaan montaa sataa dollaria R&D -budjetista (Mikkisoftalla lienee luokkaa vajaa $10 miljardia/vuosi?) ei tuohon patenttiin ole käytetty vaikka laskisi mukaan ajan joka kuluu noiden kuvien piirtämiseen ja patenttihakemusten täyttämiseen...
G0lden_Kebab @ 18.9.2012 10:09
Ja sitten tungosta takuussa kun puhelin hajosi lyönnistä.
OJ_Ghost @ 18.9.2012 11:18
Hyvä keksintö kyllä! Ja keksintönä, jota ilmeisesti kovin moni ei kuitenkaan oo ajatellut, suojaamisen arvoinen.
@7
Patenttien idea on suojata keksijän aineetonta omaisuutta. Ei minusta sinänsä suoraan "edistää kuluttajien etua".
Ymmärrän silti pointtisi ja olen osittain samaa mieltä. Silti kyseessä on jonkun tekemä keksintö ja kekseliäisyydestä pitäisi minusta palkita. Ilman patenttisuojaa tämäkin mahdollisesti keksijäänsä hyödyntävä keksintö valuisi todella nopeasti kilpailijoille.
@8
Helppo sanoa jälkeen päin. ;) Tuskin idea on kuitenkaan syntynyt mallia: "Tiimi koolle! Nyt keksitään yksi juttu! No miten olis luurin hiljentäminen taskussa? OK, hyvä idea, tee hakemus."
Lisäksi MS on ilmeisesti halukas käyttämään R&D budjettiaan patentin hankkimiseen ja mahdollisesti ylläpitämiseen. Laajennettuna ympärimaailmaa se kustantaa vähintään tuhansia, varmaan toistakymmentä tuhatta euroa vuodessa.
Nikotiko @ 18.9.2012 12:20
Hienosti poistettu kuvasta patentboltin tekijänoikeusmerkinnät. http://bit.ly/OBTooS
squi @ 18.9.2012 15:13
@11, kuvat tarjolla kaikkien katseltaviksi myös täällä: http://1.usa.gov/S26zu9 (vaatii selaimelta lisäosan TIFF-kuvien katseluun).
Ademeion (vahvistamaton) @ 18.9.2012 19:15
@ 10:
"Patenttien idea on suojata keksijän aineetonta omaisuutta. Ei minusta sinänsä suoraan "edistää kuluttajien etua"."
Tämä lienee suuren yleisön joukossa yleinen väärinkäsitys. Ei keksijöiden ideoiden suojaaminen ole itsessään mitenkään yhteiskuntamme ja yhteisömme tehtävä; keksinnöthän pysyvät turvassa aivan helposti muutenkin – riittää kun ei kerro niistä muille. Ei tähän tarvita patenttijärjestelmää tai muita virityksiä.
Tietyin edellytyksin kuitenkin huomattiin aikoinaan kannattavaksi antaa keksinnöille määräaikainen monopolisuoja niiden taloudelliseksi hyödyntämiseksi. Katsottiin nimittäin, että jos minkäänlaista suojaa ei ole, keksintöjä julkistetaan ainakin eräillä teollisuudenaloilla vähemmän. Toinen tärkeä syy patenttijärjestelmän perustamiseen oli se, että teknologisen tietämyksen ja kehityksen arveltiin nopeutuvan, kun keksintöjä ei pidetty pöytälaatikossa, vaan ne saatettiin yleiseen tietoon. Olennainen osa patenttijärjestelmäähän on se, että patentin saanut taho joutuu kuvaamaan patentin saaneen teknisen ratkaisun julkisuudessa tarkasti. Näin tieto uusista hyvistä teknisistä ratkaisuista leviää laajalle.
On meidän ihmisten päätettävissä (edustajiemme kautta), millaisen kaupallisen monopolioikeuden haluamme yritysten saavan keksintöihinsä. Ainoa järkevä kriteeri asialle on se, mikä meitä eniten hyödyttää. Ratkaisu ei ole eettinen, sillä keksinnön tekijä voi ilman patenttijärjestelmääkin vapaasti päättä, paljastaako hän keksintönsä muille. Sillä hetkellä kun ilman patenttijärjestelmää alkaa tulla markkinoille yhtä hyviä ja halpoja tuotteita yhtä nopeasti kuin patenttijärjestelmän kanssa, on patenttijärjestelmä syytä romuttaa. Näin on esimerkiksi ohjelmistoteknologian kohdalla; patenttijärjestelmästä on laajalti todettu olevan ohjelmistoteollisuuden kehitykselle enemmän haittaa kuin hyötyä.
Käyttämäsi, enemmän Yhdysvalloissa jalansijaa saanut ilmaus "henkinen omaisuus" (intellectual property) on vailla selkeää merkitystä ja siksi asiasta käytävässä keskustelussa turha. Sellaista asiaa kuin henkinen omaisuus ei oikeasti ole olemassakaan (ainakaan siinä mielessä kuin ilmausta patenttien ja tekijänoikeuskysymysten yhteydessä viljellään). ideaa ei voi omistaa, mutta yhteisö voi myöntää siihen pohjautuvien tuotteiden valmistukseen tilapäisen yksinoikeuden yleisen hyödyn nimissä.
squi @ 19.9.2012 09:36
Tähän patenttiasiaan liittyen The Vergen Nilay Patel kirjoitti hyvän analyysiin (Yhdysvaltain) patenttijärjestelmän ongelmista yms. Patel on tekniikkajournalistiksi eksynyt lakimies, eli näiltä osin asia pitäisi olla hallussa. Täällä tuo teksti: http://www.theverge.com/2011/08/11/broken-patent-system/
avthein @ 21.9.2012 17:33
...ja minäkin voisin patentoida puhelimen hiljentämisen seinään paiskaamalla. Tosin menetelmä on ollut jo julkisessa tietoisuudessa ja käytössä niin kauan kuin puhelimetkin...