*
 

Golla haastoi Jollan oikeuteen samankaltaisen nimen vuoksi (päivitetty)

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 15.1.2013 13:14 Kommentteja (22)
Golla haastoi Jollan oikeuteen samankaltaisen nimen vuoksi (päivitetty) Lähinnä suojalaukuistaan tutuksi tullut Golla on haastanut omaa älypuhelinta ja käyttöjärjestelmää kehittelevän Jollan oikeuteen liian samankaltaisen tavaramerkin vuoksi, raportoi MTV3.

Golla vaatii Jollan tavaramerkkirekisteröinnin kumoamista. Gollan mukaan yhtiö on käyttänyt 12 vuotta ja miljoonia euroja brändäykseen ja tuotemerkkiin, eikä yhtiö voi jäädä seuraamaan vierestä hyvin samankaltaista nimeä käyttävän yrityksen saapumista.

Jollalla ja Gollalla ei varsinaisesti ole toimintaa samalla alalla, vaikka Gollan valikoimaan kuuluukin esimerkiksi kuulokkeita erilaisten kantolaukkujen lisäksi. Gollan toimitusjohtaja Petri Kähkönen kuitenkin heittää ilmaan ajatuksen mahdollisesta päällekkäisyydestä tulevaisuudessa.

- Maailma muuttuu, emmekä sulje pois mahdollisuutta valmistaa vielä joskus matkapuhelimiakin, Kähkönen kommentoi MTV3:n mukaan.

Päivitys 15.1.2013 15:21

Jollan hallituksen puheenjohtajan Antti Saarnion mukaan Jolla on menetellyt nimiasiassa lain kirjainta noudattaen. Saarnion mukaan Gollan ja Jollan nimien samankaltaisuudet on jo selvitetty aiemmin.

- Viranomainen on asianmukaisesti hyväksynyt tavaramerkin ja on hyväksynnän yhteydessä käsitellyt Gollan ja Jollan tuotemerkit ja todennut että tuotemerkit eivät ole liian lähellä toisiaan.

Jollan Saarnion mukaan maailmalla reissatessa kukaan ei ole tähän mennessä vielä sekoittanut Jollan puhelimia ja Gollan laukkuja keskenään.
Tägit: Jolla Golla

Lisää uutisotsikoita

22 kommenttia »

  1. Ranvier @ 15.1.2013 13:19

    Ahneudella ei ole mitään rajaa. :)

  2. dfdfshdh (vahvistamaton) @ 15.1.2013 13:27

    Enpä olisi ennen tätä osannut mitenkään mieltää Jollaa ja Gollaa samaan asiayhteyteen.

    Hohhoijaaa... jää Gollat hyllyyn, ihan vain naurettavan toiminnan takia. Ebaystä saa muutenkin vastaavaa laatua paljon halvemmalla.

  3. JellyBean @ (vahvistamaton) @ 15.1.2013 13:35

    Golla ja Jolla,kaksi suomalaista yritystä haastavat toisensa...!!. ;(

  4. Masa444 (vahvistamaton) @ 15.1.2013 13:38

    Valitettavasti tämä on vasta esimakua siitä, mihin Jolla joutuu kun tuo puhelimensa myyntiin.

    Nykyään on mahdotonta valmistaa puhelinta ilman että loukkaisi jonkin valmistajan patentteja.

    Jolla tarvitsee oman lakimiesarmeijan.

  5. teme565 @ 15.1.2013 13:44

    Golla huomannu mahdollisuuden kiusantekoon ja siinä samalla ilmaisen mainoksen saamiseen kun pääsee uutisotsikoihin.

  6. user_org (vahvistamaton) @ 15.1.2013 13:55

    >Nykyään on mahdotonta valmistaa puhelinta ilman että loukkaisi
    >jonkin valmistajan patentteja

    Totta, mutta oleelliset saat lisenssoitua ja tiettävästi Jolla on tehnyt töitä myös muutenkin asian parissa.

  7. akse @ 15.1.2013 14:08

    Applekin vois haastaa Orange operaattorin oikeuteen.. molemmat kuitenkin hedelmiä.

  8. Phiideer @ 15.1.2013 14:22

    Vähän epäilen, ettei firma voi ns. varmuuden vuoksi varata toimialoja, joilla tavaramerkkinsä tulee ehkä joskus toimimaan.

  9. veeman07 @ 15.1.2013 14:22

    Siellä ei taas toimitusjohtaja ym. johto/hallitus ajattele juuri mitään. En varmasti osta koskaan gollaa. En koskaan.

  10. teme565 @ 15.1.2013 14:37

    Golla on vaan rahan perään (tai yhteistyösopimuksen tai jonkun muun asian, josta se voi hyötyä). Jos Golla olisi aidosti asian takana (eli haluaa puolustaa omaa tavaramerkkiään, tämä haaste olisi esitetty jo silloin, kun Jollasta alkoi tihkua enemmän tietoa suurelle yleisölle ja homma olisi kenties sovittu pienellä rahalla kaikessa hiljaisuudessa, jolloin olisi menny isot hillot ja uutisotsikot sivu suun.

    Mutta kun asia otetaan vasta nyt esille, niin ne varsinaiset tarkoitusperät paljastuu. Nyt varmaan Jolla joko maksaa sievoisen kertakorvauksen Gollalle tai toinen, mitä itse pidän myös mahdollisena, on että Golla saisi jonkinlaisen yhteistyösopimuksen Jollan kanssa niin että vaikka kapulan mukana tulisi joku Gollan suojapussi tms.

  11. Jollajollajolla (vahvistamaton) @ 15.1.2013 15:12

    Hyvä Golla! Nyt lähitte iänikuiseen boikottiin, löytyy yks ämppärin suojakotelo, lentää roskiin! ;D haistakaahan...

  12. ttrtr (vahvistamaton) @ 15.1.2013 15:21

    Voivoi Golla parkaa! Tiedämpähän boikotoida Gollan laukkuja jatkossa :D

  13. user_org (vahvistamaton) @ 15.1.2013 15:22

    10@
    >Mutta kun asia otetaan vasta nyt esille,

    Ei tässä nyt kovin montaa kuukautta ole mennyt,kun Jolla tuli julkisuuteen tällä toimialalla ja alle vuosi kun tavaramerkkiä haettu. ja ollaan siinä vaiheessa ettei vielä ole yhtää tuotetta julkaistu Jolla nimellä, tai isoja markkinointiponnistuksia. niin kaukan siitä rahastamis yrityksestä mitä mailmalla tehty jo julkaistuista tuotteista, joten tuskin rahaa, ainakaan isoa hakevat.

    Golla on rekisteröinyt GOLLA ko alalle pari-kolmevuotta aijemmin.

    Jos tavaramerkkiään ei puolusta on sitä vaikea myöhemmin puolustaa.

    Toinen asia sitten onko Jolla - Golla nimissä sekaantumisen vaaraa. vaikka Jolla laukkuja joskus hyllyssä olisi, tai Golla puhelimia.

  14. AnnaSD (vahvistamaton) @ 15.1.2013 15:29

    Golla boikottiin niin naurettavaa toimintaa Gollalta :D

  15. EmDzei @ 15.1.2013 15:41

    Elop: "Palava lautta" --> jolla (pelastusvene). Mutta mitä tarkoittaa sana "Golla"? Ei mitään. Ei ole siis mitään sekoittumisen vaaraa.

  16. JussiFX @ 15.1.2013 16:04

    Aika pienestä menee Gollat boikottiin. Kuten @4 jo sanoi, Jollalla on edessään vähän pahemmat haasteet ja haastajat, jos saa minkäänlaista suosiota markkinoilla (mitä vähän epäilen ettei tosin tule käymään).

  17. kakka2 (vahvistamaton) @ 15.1.2013 18:02

    Roskaa koko golla ja sanovat vielä julkisesti työntäneensä siihen miljoonia hahahaha

  18. johtaja59 @ 15.1.2013 20:24

    Kumma juttu, että Gollalla ovat vasta nyt huomanneet nimien läheisyyden, vaikka Jolla on pyörinyt julkisuudessa jo vuoden verran.
    En olisi uskonut että Suomestakin löytyy tällainen trolli.

  19. jajeto (vahvistamaton) @ 15.1.2013 20:59

    Eipä osteta enää gollan suojapusseja :( voisivat painua kuuseen.

  20. user_org (vahvistamaton) @ 16.1.2013 08:18

    18@
    >Kumma juttu, että Gollalla ovat vasta nyt huomanneet nimien
    >läheisyyden, vaikka Jolla on pyörinyt julkisuudessa jo vuoden
    >verran.

    Juttu ei kertonut koska ovat huomanneet, Jolla tavaramerkkin haustakin on vasta vajaa vuosi, julkisuuteen laajemmin tuli vasta 2012 loppupuoliskolla, eli voi olla että ovat aloittaneet prosessi heti kun havaitsivat.

    Gollan kokoisella firmalla ei välttämättä resursseja kytätä jatkuvasti reksiterinäärellä, jotta kerkiäsivät vastustaan vielä aijemmin, vaan ovat luottaneet rekisteripitäjään siinä että samankaltaisia ei hyväksytä samalla alalla.

  21. avthein @ 18.1.2013 14:38

    Todella hölmö meto Gollalta pahasti omaan nilkkaan. Olisi syytä opetella suomea ja tarkistaa sanankirjasta ennen kuin möläyttelee moisia idioottimaisuuksia.

    JOLLA tarkoittaakin oikeasti jotain, toisin kuin Golla (joka ampui osui ja upposi hölmöilyihinsä).

    Gollan tuotteidenkin laatu järkyttävän huonoa kun kamerapussukatkin kuluvat taskussa puhki kuin betonimyllyssä sepelin seassa...

  22. AhKeefas @ 18.1.2013 19:23

    Boikottiin menee minullakin.
    Näytän jutun myös kavereille ja yhteistyökumppaneille.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 80 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 90 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 236 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
alkaen 495 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia Lumia 800

Nokia Lumia 800

dRD "Jahas, pientä pika-arvostelua 3pv intensiivisen testikäytön jälkeen, johon kuului mm. tolkuton aika lentokentällä istuskelua, joten aikaa testaukseen oli ihan mukavasti :-) Pohjatietona sen verran, että nykyinen puhelin on muinainen N97, mutta luonnollisesti parin viime vuoden aikana on ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Kommentti: Jolla tarvitsee pikaisesti tuulta purjeisiin, jos mielii onnistua Kommentti: Jolla tarvitsee pikaisesti tuulta purjeisiin, jos mielii onnistua (23.5.2013 15:50)
Jolla esitteli yhtiön ensimmäisen puhelimen maanantaina ja julkaisutilaisuuden jälkeisessä juhlassa näkyi, miten yhtiön työntekijät olivat ylpeitä aikaansaannoksestaan. Ylpeyteen onkin aihetta. ....
Kommentteja (6)
WSJ: HTC One myynyt jo viisi miljoonaa kappaletta WSJ: HTC One myynyt jo viisi miljoonaa kappaletta (23.5.2013 15:06)
Taiwanilaisen HTC:n ongelmat eivät tunnu loppuvan millään ilveellä, sillä laskeneen puhelinmyynnin lisäksi yhtiön johtajat ovat alkaneet etsiä uusia haasteita. Pimeässä hapuilevalla yhtiöllä ....
Kommentteja (6)
HTC:lla pakka sekaisin, pomot jättävät talon joukolla HTC:lla pakka sekaisin, pomot jättävät talon joukolla (23.5.2013 12:28)
HTC on lyhyen ajan sisällä menettänyt useita tärkeitä johtajia erityisesti Yhdysvaltain toiminnoistaan mutta myös kotimarkkinoillaan Aasiassa. Parin kuukauden aikaan yhtiöstä on lähtenyt jo ....
Kommentteja (1)
Huhu: Windows Phonen ilmoituskeskus tulossa Huhu: Windows Phonen ilmoituskeskus tulossa (22.5.2013 16:37)
Ilmoituskeskuksen puuttumista on pidetty yhtenä Windows Phonen pahoista puutteista. Sellaisen on kuitenkin huhuttu tulevan Windows Phone 8:aan päivityksen myötä, sillä Microsoft on vihjaillut ....
Kommentteja (13)
DNA järjestää Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun tänään DNA järjestää Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun tänään (22.5.2013 12:38)
DNA järjestää tänään 22. toukokuuta kello 18.00 Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun, jota voi seurata ja kommentoida kuka tahansa DNA:n Google+-sivun kautta. DNA Jaakko Roppola ja Chief Engineer ....
 
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung S5230 Samsung S5230
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.