Patenttihakemuksessa kuvaillaan tilannetta, jossa käyttäjä haluaa vilkuilla puhelimeensa esimerkiksi teatterissa ollessaan. Vaikka puhelimesta ei kuulu ääntä, kirkas ruutu saattaa olla häiriöksi muille ihmisille.
Microsoftin ratkaisu ongelmaan on puhelimen laittaminen "huomiota herättämättömään tilaan", jonka käyttäjä voi joko kytkeä päälle itse tai puhelin voi tehdä sen automaattisesti erilaisten kriteerien perusteella. Sen lisäksi että äänet poistetaan käytöstä, Microsoftin patentihakemuksessa kuvaillaan näytön kirkkauden vähentämistä, taustakuvan korvaamista tummalla yhtenäisellä taustavärillä ja vain olennaisen informaation tuomista kotiruudulle. Kotiruudulla voitaisiin siis esittää esimerkiksi pelkkä kello.
Keksintö kuulostaa hyödylliseltä ja sille voisi teatterin lisäksi löytyä käyttöä myös kotioloissa. Puhelin voisi esimerkiksi pitää itsensä äänettömällä ja huomaamattomana niin kauan, kun makuuhuoneessa on pimeää.
Koska kyseessä on vasta patenttihakemus, "huomiota herättämätön tila" tuskin tulee Microsoftin puhelinkäyttöjärjestelmään ihan pian. Silti vaikuttaisi uskottavalta, että ominaisuutta pyrittäisiin hyödyntämään käytännössä jollain aikavälillä.
Edit 15.1.2013 14:54: Microsoft vasta hakee patenttia eikä sitä ole vielä myönnetty.
Tägit:
Microsoft








mrzombie @ 15.1.2013 14:48
Aargh! Taas yksi tällainen ilmiselvä keksintö, jolle ei ikinä pitäisi myöntää patenttia missään tapauksessa. Nyt Microsoft pääsee estämään muita valmistajia kehittämästä mitään samankaltaista. :(
Amatrelan @ 15.1.2013 15:15
Itellähän on ollu moinen toiminto androidissa jonkin aikaa
köli (vahvistamaton) @ 15.1.2013 15:17
Tuossahan kuvaillaan pienillä muokkauksilla n9:n standby-ruutua...
Lumikki @ 15.1.2013 18:03
Miten voidaan hakea patentteja asioille jotka on ollut jo aikoja sitten olemassa. Naurettavaa koko patentti touhu.
ackalin @ 15.1.2013 18:39
Niin noihan jo vanhoja säätö juttuja joitta ollut Nokiassa vuosi kaudet jo ennen kuin robotti oli edes pilke isän silmäkulmassa. Tässä nyt varmaan haetaankin patenttia tuolle automatikalle ja sen tekniikalle. Esim. etukamera haistelis tulevaa valon voimakkuutta jaa säätää siten sitten sovitulla tavalla nuo puhelimen asetukset.
jpa00 @ 16.1.2013 10:02
Itsellä on täysin vastaava Android-luurissani rakennettuna Taskerilla. Eli kännykkä sijainnin, ajan, ympäristön valoisuuden ym. mukaan säätää mm. ruudun kirkkauden, filtterin (tummentaa alle normaalin minimin), äänet jne. niin, ettei sen käyttö koskaan ole häiritsevää.
Ademeion (vahvistamaton) @ 16.1.2013 20:00
Ei mitään järkeä. Jonkun täytyy tehdä tällä kumileimasimen paukuttelulla ylimääräistä rahaa.