Nokian käsiin jäi Korean matkapuhelintehdas

3
Manu Pitkänen

Nokian käsiin jäi Korean matkapuhelintehdas
Microsoftin lakiasiainpäällikkö Brad Smith on toistanut yhtiön blogissa, että Nokian Devices & Services -yksikön liiketoiminta siirtyy ohjelmistojätin haltuun 25. huhtikuuta.

Nokia on puhunut omissa tiedotteissaan, että D&S:n koko liiketoiminta siirtyy "olennaisilta osin" Microsoftin haltuun huhtikuun aikana. Se mitä olennaisilta osin -sanaparin taakse on kätketty, ei ole tarkalleen tiedetty. Microsoftin blogikirjoitus valottaa kuitenkin tätä asiaa. Brad Smithin mukaan Nokian Masanin tehdas (Etelä-Korea) ei kuulu alkuperäisistä suunnitelmista poiketen kauppaan. Nokian verkkosivujen mukaan tehdasta uusittiin vuonna 2012.

Tämän lisäksi Microsoft ottaa haltuun nokia.com-verkko-osoitteen ja Nokian yhteisöpalveluihin perustamat tunnukset vuodeksi.



Lisäksi 21 Nokian Chief Technology Office -yksikössä työskentelevää työntekijää siirtyy Microsoftille. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kaikki CTO:n työntekijät olisivat jatkaneet Nokialla.

Intian Chennain tehdas kuuluu ilmeisestikin kauppaan, mutta Intian veroviranomaiset voivat pitkittää sen siirtymistä Microsoftille.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (3)

Boss93
Boss93

1

Hmmm mielenkiintoista! Mikäköhän tässä nyt on oikein ideana, että ainakin yksi tehdas jää Nokialle, mutta brändin nimi lisensoidaan MS:lle muutamaks vuodeks ja mitään ei myöskään julkaista sinä aikana... Ettei vaan olis niin, että pistävät Nokialla korean pojat viideks vuodeks kehittelemään jotain ihan uutta puhelinta käyttöjärjestelmineen ja sitten, kun tuo lisensointisopimus loppuu, niin tullaankin rytinällä takaisin bisnekseen... Tai sit vaan kehitellään puettavaa teknologiaa tms.

E: Tai eikös Nokialla ollut myös ainakin muinoin verkkolaitevalmistustakin?

Vastaa
Gathago
Gathago

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Boss93:


E: Tai eikös Nokialla ollut myös ainakin muinoin verkkolaitevalmistustakin?

On edelleen Nokia Solutions and Networks valmistaa verkkolaitteita ja myy palveluita teleoperaattoreille. Joskus kylläkin teki laitteita myös yksityiskäyttäjille.

Mielenkiintoista nähdä millaista bisnestä siellä jatkossa tehdään.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Boss93:

Hmmm mielenkiintoista! Mikäköhän tässä nyt on oikein ideana, että ainakin yksi tehdas jää Nokialle,


Muiden uutisten mukaan MS ei halunnut sitä. Josta tulee mieleen että ongelma on kyseinen maa.
Mutta hyvä kysymys miksi ja millä ehdoilla Nokia suostu sen poisjättämiseen.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Boss93:

mutta brändin nimi lisensoidaan MS:lle muutamaks vuodeks ja mitään ei myöskään julkaista sinä aikana...


MS saa käyttää Nokia nimeä muutaman vuoden perus matkapuhelimissa, ei siis WP puhelimissa joissa lupa Nokia nimeen huomattavasti lyhyempi.
Nokiaa koskeva määräaikainen "kilpailukieto" taasen koskee vain tiettyjä asioita (lähinnä sitä mitä myytiin) eli Nokialle jäävässä busineksessä Nokia voi käyttää nimeänsä edelleen ja nimeään voi käyttää monissa muissakin jutuissa nyt ja kuukauden päästä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Boss93:


E: Tai eikös Nokialla ollut myös ainakin muinoin verkkolaitevalmistustakin?

2007 se puoli yhdisty Siemensin verkkopuolen kanssa (Nokia 50%/ Siemens 50%) (syntyi NSN , Nokia Siemens Networks), Nokia osti 2013 Siemensin osuuden itselleen nimi muuttu , Nokia Solutions and Networks, eli NSN
Aina raportoitu Nokian tuloksen yhteydessä.

Karkeasti MS kaupanjälkeen Nokialle jäljelle jää reilu puolet liikevaihdosta, joka nykyisellään suurelta osin NSN tuomaa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.