Android kohtaamassa ison kokoluokan ongelman: Googlea epäillään hallitsevan markkina-aseman väärinkäytöstä

16
Manu Pitkänen

Android kohtaamassa ison kokoluokan ongelman: Googlea epäillään hallitsevan markkina-aseman väärinkäytöstä
Androidin suosio on kääntymässä sitä vastaan, sillä Euroopan kilpailuviranomaiset ovat aloittamassa Googlen mobiilistrategian tutkimisen. Viranomaiset epäilevät Googlen toimivan kilpailulainsäädännön vastaisesti pakottamalla puhelinvalmistajat tiettyihin ehtoihin, mikäli ne haluavat käyttää Androidia puhelimissaan.

Reutersin mukaan viranomaiset ovat alkaneet lähetellä yhtiöille kyselyitä, joilla kerätään tapauskohtaista tietoa siitä, miten Google on toiminut viime vuosina Androidin kanssa. Viranomaiset haluvat tietää onko Google yrittänyt estää laitevalmistajia asentamasta puhelimiin kilpailevien kehittäjien palveluita (karttasovelluksia, sovelluskauppoja jne.).

Google tarjoaa Androidin laitevalmistajille ilmaiseksi, mutta päästäkseen käsiksi kaikkein tuoreimpaan versioon, niiden on liityttävä Open Handset Allince -yhteenliittymään. OHA-jäsenyyden kautta Google pystyy sanelemaan rajoituksia Android-puhelimiin. Näiden rajoitusten vaikutuksista Euroopan kilpailuviranomaiset ovat nyt kiinnostuneita. OHA-jäsenyyden vuoksi Acer ei voinut tuoda Kiinan markkinoille Aliyun-käyttöjärjestelmään perustuvaa puhelinta vuonna 2012.

Eurooppalaiset viranomaiset ovat pyytäneet alan yrityksiltä tietoja sähköposteista, keskusteluista jne. aina vuodesta 2007 lähtien. Androidiin liittyvä tutkinta vaikuttaa aikajänteen perusteella varsin laajalta. Yhtiöillä on syyskuun alkuun asti aikaa vasta noin 40 kysymykseen.

Androidin markkinaosuus on kasvanut noin 80 prosenttiin. Siitä on tullut älypuhelimien valtias samaan tapaan kuin Windows oli tietokoneissa. Ylivoimaisen suosion vuoksi on ollut melko selvää, että kilpailuviranomaiset kiinnostuvat jossakin vaiheessa Androidista.

Portugalilainen sovelluskauppa Aptoide valitti taannoin EU:lle Googlen harjoittamasta kilpailulainsäädännön vastaisesta toiminnasta.

Kiinassa viranomaiset huolestuivat Androidista jo vuonna 2013, jolloin Googlen mobiilialusta saavutti 90 prosentin markkinaosuuden.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (16)

tonttila
tonttila

1

Oliskin kiva jos puhelin ei sisältäisi valmistajan omia, pakollisia, turhia ohjelmia niin paljon kuin nykyisellään. Nyt luurin luvatusta muistista menee puolet hukkaan valmiiksi asennetuihin sovellutuksiin joita ei perhana saa edes poistettua.

Jos olisi perusselain ja playkauppa niin niillä pärjäis hienosti. latais vain sen minkä tarvii.

tai sais ekan kerran luurin käynnistäessä valita ottaako sen valmiilla ohjelmilla vai lataako itse kun kaikki ei välttämättä osaa.

moni ohjelma olisi toki googlen tuotosta joita tulisi ladattua mutta muiden valmistajien pakolliset ohjelmat eivät kyllä ole suurimmalta osin tarpeellisia.

Vastaa
Sefriol
Sefriol

2

Android on vain yksi alue, jossa Googlella on määräävä markkina-asema. Android on hyvä aloitus, mutta monta muutakin asiaa pitää laittaa valvonnan alle.

Vastaa
dRD
dRD

3

Noniin, tulihan se sieltä. Eli toivon oikeasti, että jatkossa esim. Amazon saa paketoida Kindleihinsä Playn sijaan oman kauppansa, mutta siitä huolimatta Mapsin ja Youtuben. Nythän näin ei ole -- koska Amazon käyttää omaa kauppaansa Android-laitteissaan, ei se saa esiasentaa mitään Googlen tuotteita.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sefriol:

Android on vain yksi alue, jossa Googlella on määräävä markkina-asema. Android on hyvä aloitus, mutta monta muutakin asiaa pitää laittaa valvonnan alle.

Määräävä markkina-asemahan on sinänsä täysin sallittua, mutta sen varjolla ei saa "pakkosyöttää" muita tuotteita, edes ilmaiseksi. Tuon vuoksi Windows kyselee asennuksen että mikä selain asennetaan kylkeeen ja tarjoaa kaikki isoimmat vaihtoehdot.

Vastaa
Boss93
Boss93

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

Oliskin kiva jos puhelin ei sisältäisi valmistajan omia, pakollisia, turhia ohjelmia niin paljon kuin nykyisellään. Nyt luurin luvatusta muistista menee puolet hukkaan valmiiksi asennetuihin sovellutuksiin joita ei perhana saa edes poistettua.

Jos olisi perusselain ja playkauppa niin niillä pärjäis hienosti. latais vain sen minkä tarvii.

tai sais ekan kerran luurin käynnistäessä valita ottaako sen valmiilla ohjelmilla vai lataako itse kun kaikki ei välttämättä osaa.

moni ohjelma olisi toki googlen tuotosta joita tulisi ladattua mutta muiden valmistajien pakolliset ohjelmat eivät kyllä ole suurimmalta osin tarpeellisia.

Tähän ei ole tulossa tämän uutisen tiimoilta muutosta, sillä tässä pyritään vain selvittämään, että mitä Google pakottaa muita tekemään saadakseen androidin, eli siis esim. Jos haluat käyttää omaa sovelluskauppaasi, et voi käyttää mitään muita googlen tarjoamia palveluja... Noista Floodwareistakin on kyllä ollut juttua, mutta valitettavasti vain aasiassa...

Vastaa
Giis
Giis

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Määräävä markkina-asemahan on sinänsä täysin sallittua, mutta sen varjolla ei saa "pakkosyöttää" muita tuotteita, edes ilmaiseksi. Tuon vuoksi Windows kyselee asennuksen että mikä selain asennetaan kylkeeen ja tarjoaa kaikki isoimmat vaihtoehdot.

Mulle tämä ei oikein aukee. Miksei MS saa "pakkosyöttää" omaa selaintaan omassa käyttöjärjestelmässään? Onhan siinä paketissa vaikka mitä mitä voisi/pitäisi antaa asiakkaan valita. Vaikka nyt Paint, laskin ja vaikka mitä.

Onko sekään reilua, ettei autoa ostettaessa kysytä minkä merkkisen auton ratin haluaa?

Vastaa
dRD
dRD

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Osa noista kamoista oli jo Windowsissa ennen kuin se saavutti määräävän markkina-aseman, selain ei ollut. Pointtina on se, että käyttäjät valitsevat pääsääntöisesti esiasennetun vaihtoehdon, vaikka parempia olisi tarjolla -- tämähän tuli todistettua jo mm. IE6-aikakaudella. Eli jos olet tehnyt vaikka maailman parhaan dingeldongeliohjelman ja rakentanut sen varaan satoja ihmisiä työllistävän firman ja Microsoft päättäkin tehdä kloonin dingeldongelisoftastasi ja tarjota sen esiasennettuna Windowsin mukana -> bisneksesi kuolee hyvin, hyvin nopeasti. Ja tuon jälkeen MS pystyy halutessaan vaikka poistamaankin ko. ohjelman tulevista Windows-versioista ja myymään sitä jatkossa.

Microsoft lisäksi aktiivisesti esti laitevalmistajia tuomasta myyntiin koneita, joissa olisi ollut esim. Opera esiasennettuna.

Applea ja Linuxiahan nämä eivät koske, koska niillä ei ole sitä maagista määräävää markkina-asemaa.

Google tekee nyt samaa valmistajille -- "et saa Youtubea ja/tai Google Mapsia esiasentaa, jos et käytä meidän kauppaa luurissasi". Voi olla, että maailmassa on hemmetin paljon parempiakin Androidin sovelluskauppoja, mutta moniko alkaa asentelemaan erillistä sovelluskauppaa, kun yksi on jo valmiina? Ja Androidilla on de facto määrääv markkina-asema käytännössä kaikissa muissa maissa paitsi Jenkeissä.

Lainaus:

Onko sekään reilua, ettei autoa ostettaessa kysytä minkä merkkisen auton ratin haluaa?

Yhdelläkään autolla ei ole määräävää markkinaosuutta ;-) Mutta jos näin olisi, veikkaan että esim. mankan valinnassa pitäisi olla kuluttajalla vaihtoehtoja, ainakin ennen nykyistä täysintegroinnin aikaa.

Vastaa
Giis
Giis

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Microsoft lisäksi aktiivisesti esti laitevalmistajia tuomasta myyntiin koneita, joissa olisi ollut esim. Opera esiasennettuna.

Tälläinen toiminta nyt on siinä ja siinä pitäisikö puuttua, mutta edelleenkin ohjelmistokokonaisuuden mukana tuleva yksittäinen ohjelma on kyllä mielestäni ihan Microsoftin päätettävissä. Saahan Windowssiin kuitenkin jälkiasentaa mitä lystää.

Pitää myös muistaa, että laitevalmistajat ovat ihan itse 90-luvulta asti Windowssinsa esiasentaneet laitteisiinsa johdonmukaisesti ja ihan itse antaneet Microsoftille sen aseman minkä se on ottanut.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Yhdelläkään autolla ei ole määräävää markkinaosuutta ;-) Mutta jos näin olisi, veikkaan että esim. mankan valinnassa pitäisi olla kuluttajalla vaihtoehtoja, ainakin ennen nykyistä täysintegroinnin aikaa.

No joo, ei ole määräävää yhdelläkään auton valmistajalla, mutta kuten yllä kerroin, se ei mielestäni suoranaisesti asiaan liitykkään.

Vastaa
muppis
muppis

8

Windowsista vielä: Paint, laskin, MovieMaker ja mitä näitä hilppeitä Windowisn mukana tulee, ovat toiminnoiltaan niin yksinkertaisia, että niiden ei katsota kilpailevan kaupallisten tuotteiden kanssa ja siksi niiden annetaan olla. Olisihan selainkin annettu olla, jos MS ei olisi lähtenyt aktiivisesti kehittämään sitä juurikin internet selaimeksi vaan tehnyt siitä pelkästään käyttöliittymän komponentin. Mutta meni tekemään molemmat, niin mm. EU suuttui siitä. Siksi se selainvalinta tuli.

Ja Androidista: Käytin jonkin aikaa CM -firmistä luurissani ja koitin myös vaihtoehtoisia sovelluskauppoja, kun siinähän ei Google Play:tä oletuksena tule mukana. Samaa kuraa niissä muissakin on, Google Play:ssä sitä on vain enemmän. Eli tässä ollaan ihan oikeilla jäljillä, kun haitataan toisten pääsyä markkinoille mm. sopimusehdoilla, niin helpostihan sitä kasvaa isoimmaksi sillä osa-alueella.

Vastaa
Giis
Giis

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti muppis:

Windowsista vielä: Paint, laskin, MovieMaker ja mitä näitä hilppeitä Windowisn mukana tulee, ovat toiminnoiltaan niin yksinkertaisia, että niiden ei katsota kilpailevan kaupallisten tuotteiden kanssa ja siksi niiden annetaan olla. Olisihan selainkin annettu olla, jos MS ei olisi lähtenyt aktiivisesti kehittämään sitä juurikin internet selaimeksi vaan tehnyt siitä pelkästään käyttöliittymän komponentin. Mutta meni tekemään molemmat, niin mm. EU suuttui siitä. Siksi se selainvalinta tuli.

Kyllä minä pääpiirteittään juu tajuan miksi valinta tuli, mutten perusteluja oikein tajua. Sehän kunkin yrityksen oma asia mitä kehittää ja mihin suuntaan ja jakaako ohjelmaa ilmaiseksi mukana jotain suurempaa, vaiko ei. IE ei itsessään ole mikään saneleva selain, joka olisi jossain käänteessä jäänyt ainoaksi ja sitten siirtymässä maksulliseksi. On syytä muistaa, että kaikki muutkin selaimet ovat ilmaisia, ja ette ne menestyy ihan kohtalaisesti MS:en teoista huolimatta.

Ennemminkin tajuaisin jos koko käyttöjärjestelmä olisi alusta asti valittavissa samankaltaisella valinnalla ja provikat olisi näin ollen vapaaehtoisia Microsoftille. Näin ei kuitenkaan ole, eikä varmaan vähään aikaan tulekaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Kyllä minä pääpiirteittään juu tajuan miksi valinta tuli, mutten perusteluja oikein tajua. Sehän kunkin yrityksen oma asia mitä kehittää ja mihin suuntaan ja jakaako ohjelmaa ilmaiseksi mukana jotain suurempaa, vaiko ei.

Monissa ns länsimaissa on kilpailulakeja joilla pyritään turvaamaan kilpailu, ollut jo pitkään.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

IE ei itsessään ole mikään saneleva selain, joka olisi jossain käänteessä jäänyt ainoaksi ja sitten siirtymässä maksulliseksi.

IE saavutti aseman jossa se hallitsi markkinoida lähes kokonaan. Se saavutti sen vaikka sitä ei pidetty parhaana. päätöstön mukaan se saavutti sen nimenomaan sillä että Microsofti käytti asemaansa hyväksi.

Ainoa konsti ei ollut selaimen tarjoaminen OSn mukana veloituksetta, vaan voimaa käytettiin myös palvelinpäässä, joilla pystyttiin myös estämään muita.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

ja sitten siirtymässä maksulliseksi.

Asemansa turvin se olisi voinut tulla maksulliseksi muille alustoille ja ennenkaikkea olisi voinut käydä niin ettei MS olisi sitä tehnyt edes muille alustoille, jolloin se selamen saamiseksi olisi pitänyt ostaa Windows, samoin se olisi saanut vahvaa vipua sisältöä tarjoavaan päähän.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

On syytä muistaa, että kaikki muutkin selaimet ovat ilmaisia, ja ette ne menestyy ihan kohtalaisesti MS:en teoista huolimatta.

Selaimet ei olleet ilmaisia, se vasta myöhempi ilmiö, ja monet veloituksettomat mainosrahoitteisia.

Työpöytäkonessa muiden selainten "ilmaiseksi" muuttuminen ei uhannut IEn asemaan, käyttäjä tarvitsi jokatapauksessa sen IEn(alusta ja suurijoukko sivustoja), niin miksi hän olisi jotain toista edes hankkinut ja asentanut ?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

ja ette ne menestyy ihan kohtalaisesti MS:en teoista huolimatta.

MS vaisu IE kehittäminen ja viranomaisten toimet antoi muille mahdollisuutta, mutta silti vasta mobiililaitteet ja niiden mukana tulleet muut selaimet alkoivat merkittävästi syömään IEn globaalia markkinaosuutta, ensin selain määrässä ja myöhemmin sivulatausmäärissä.

MSn vivun poistuttua MS on joutunut ihan sen selaimen avulla kilpaileen ja siitä nykyään tullut varsinhyvä ja sitä käytetään ihan itsensä takia.

Vastaa
Giis
Giis

11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

päätöstön mukaan se saavutti sen nimenomaan sillä että Microsofti käytti asemaansa hyväksi.

Ei vaan siksi, että se oli Windowssien mukana. Käytön laajuus taas on seurausta siitä, että Windows on tyyliin joka tietokoneen mukana pakosta, joka on minusta se keskeinen ongelma. Joku IE on pelkkä lieveilmiö siinä mukana.

Olen aika sata varma, että pelkästään Paint on paljonkin rajoittanut ihmisten halua ostaa erilaisia piirto-ohjelmia, koska se on kuitenkin aika hyvä ohjelma moneen juttuun. Etenkin juuri joskus 90-luvulla suhteessa maksullisiin. Kukaan ei välittänyt tästä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

päätöstön mukaan se saavutti sen nimenomaan sillä että Microsofti käytti asemaansa hyväksi.

Ei vaan siksi, että se oli Windowssien mukana.

Juu kyse mm Windowssin määräävän markkina-aseman hyväksikäytöstä, eli windows on MS ohjlemisto ja juuri siihen se MS sen IE leipo.

Tuo ei ollut ainoa juttu mitä MS teki

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Olen aika sata varma, että pelkästään Paint on paljonkin rajoittanut ihmisten halua ostaa erilaisia piirto-ohjelmia, koska se on kuitenkin aika hyvä ohjelma moneen juttuun.

Juu, yhtähyvä kuin lusikka lumitöihin, ja sillä ei muutenkaan rajoittavaa asemaa. ja se oli yhtä surkea Windowssin alusta-asti, jolloin ei ollut määräävää asemaa.

Vastaa
Giis
Giis

13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

Juu, yhtähyvä kuin lusikka lumitöihin, ja sillä ei muutenkaan rajoittavaa asemaa. ja se oli yhtä surkea Windowssin alusta-asti, jolloin ei ollut määräävää asemaa.

Paintti on ihan oikeasti hyvä ohjelma. Ei se nyt tietysti vedä vertoja mihinkään monen tonnin kuvien käsittelyyn tai moneen avoimeen ja ilmaiseenkaan ohjelmaan, mutta sillä kyllä tekee omassa luokassaan aika paljon. Etenkin juuri joskus 90-luvulla se oli verrattain moneen maksulliseenkin ohjelmaan käypä. Toisaalta vielä parempi vertaus voisi olla Windowsin mukana tuleva teksinkäsittelyohjelma. Sehän tosin kilpailee kyllä Microsoftia itseään vastaan. Onhan Office Wordeilleen sen suurin kilpailija ja samasta talostakin. Kukaan ei kuitenkaan EU:sta lähtien valita Officen määräävää kilpailuetua ja sen latelemaa tiedostomuotoja vastaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Kukaan ei kuitenkaan EU:sta lähtien valita Officen määräävää kilpailuetua ja sen latelemaa tiedostomuotoja vastaan.

Office määräävästä markkina-asemasta ja sen käytöstä on tullut päätöksiä ja MS niiden seurauksena on joutunut toimimaan, mikä on avannut kilpailua.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

15

Google käyttääasemaansa sen mukaan miten parhaiten pystyy, kyse pahemamsta uhkasta kuin MSn kohdalla.

Olis toivottavaa että EU, USA jne kykenisivät nopeisiin toimiin mikä kulloinkin pinnalla, jahkaaminen johtaa tyypillisesti siihen että toinen saa haluamansa aikaan ja silloin ei enään "tuomioilla" toivottavaa merkitystä.

Vastaa
Giis
Giis

16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Kukaan ei kuitenkaan EU:sta lähtien valita Officen määräävää kilpailuetua ja sen latelemaa tiedostomuotoja vastaan.

Office määräävästä markkina-asemasta ja sen käytöstä on tullut päätöksiä ja MS niiden seurauksena on joutunut toimimaan, mikä on avannut kilpailua.

En ole viimeaikoina seiraillut, mutta jos näin, niin hyvä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.