Viraston johtaja: Apple hakee myyntilupaa kahdelle uudelle iPhonelle

Manu Pitkänen

Viraston johtaja: Apple hakee myyntilupaa kahdelle uudelle iPhonelle
Apple on saanut Thaimaan viestintävirastolta luvan myydä maassa kahta uutta puhelinmallia, joiden tyyppinimet ovat dokumenttien mukaan A1586 ja A1524. Viraston johtaja Takorn Tantasith kertoi Applen hakemuksista muun muassa Twitterissä (Google Translate)

Yhtiö jätti myyntilupahakemuksen 5. elokuuta ja sai luvat kolme päivää myöhemmin. Viime vuoteen nähden hakemus jätettiin selvästi aikaisemmassa vaiheessa: myyntilupaa haettiin iPhone 5s:lle ja 5c:lle vasta virallisen julkistuksen jälkeen. Thaimaahan uudet iPhonet saapuivat vuosi sitten toisessa julkaisuaallossa. Aikaistettu luvitusprosessi voi viitata siihen, että Apple aikoo aloittaa myynnin Thaimaassa tänä vuonna pian iPhone 6:n julkistuksen jälkeen.



IPhone 6:ssa huhutaan olevan aikaisempaa suurempi näyttö, mikä vetoaa erityisesti aasialaisiin kuluttajiin. Jos Apple on lisännyt Thaimaan ensimmäisten julkaisumaiden joukkoon, saattaa listalle olla päässyt muitakin pienempiä maita. Luvan hakeminen kahdelle puhelinmallille voi tarkoittaa myös, että iPhone 6:sta on tulossa saataville kaksi erilaista mallia (4,7- ja 5,5 tuuman näytöllä).

IPhone 5s:n ja 5c:n Thaimaassa myytävien mallien tyyppinumerot ovat A1530 ja A1529. Muiden markkinoille saapuneiden iPhone-mallien tyyppinumerot on dokumentoitu täällä.

Bloombergin, Wall Street Journalin ja Re/coden tietojen mukaan Apple esittelee uuden iPhonen syyskuun 9. päivä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Nothing Phone (3a) – hinta laskenut -17%

Nothing Phone (3a)
299 € Gigantti
299 € Elisa
339 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 359 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.