Kohuvuotaja julkaisi kuvan Googlen seuraavasta Nexus-puhelimesta

Manu Pitkänen

Kohuvuotaja julkaisi kuvan Googlen seuraavasta Nexus-puhelimesta
Vaikka Evan Blass (alias @evleaks) ilmoittikin kesällä lopettavansa teknologiavuotojen tehtailun ja keskittyvänsä jatkossa johonkin muuhun, on hän tänään julkaissut lehdistökuvan tulevasta Nexus-puhelimesta.

Kyseessä Android L -käyttöjärjestelmällä ja 5,92 tuuman näytöllä varustettu "Nexus 6" -puhletti. Kuten jo Android Policen vuotojen kautta on saatu tietää, on Motorolan kehittämä puhelin saanut ulkonäköönsä hyvin paljon vaikutteita aiemmin julkaistusta Moto X:stä. Puhelimesta löytyy esimerkiksi eteenpäin suunnatut stereokaiuttimet ja reunoista pilkistävien antennijuovien perusteella Nexus 6:n rungossa käytettäisiin myös metallia.

Nexus 6:n näytön resoluution kerrottu olevan QHD-luokkaa (2560x1440 pikseliä). Suorituskyvystä vastaa Snapdragon 805 -suoritin ja kolme gigatavua keskusmuistia. Valokuvaukseen ja videoiden tallentamiseen on valittu 13 megapikselin pääkamera ja kahden megapikselin etukamera.



Hiljattain verkkoon on vuotanut myös muutamia uusia Android-mainoksia, joten Nexus 6 tai HTC:n kehittämän Nexus 9 -tabletin julkaisu tuskin on enää kaukana.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -29%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 843 €

Xiaomi Poco F6 Pro – hinta laskenut -22%

Xiaomi Poco F6 Pro
559 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Nothing Phone (3a) – hinta laskenut -17%

Nothing Phone (3a)
299 € Gigantti
299 € Elisa
339 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 359 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.