Superedulliselle huippupuhelimelle tulossa jatkoa: Uusia huhuja OnePlus Onen seuraajasta

4
Manu Pitkänen

Superedulliselle huippupuhelimelle tulossa jatkoa: Uusia huhuja OnePlus Onen seuraajasta
Tänä vuonna myyntiin tullut OnePlus One on hintansa puolesta tämän vuoden kiinnostavin Android-puhelin, mutta sen saatavuus on jäänyt kovin heikoksi. Puhelimen osto-oikeutta odottamaan jääneiden harmiksi tai iloksi huhumylly OnePlussan seuraavan puhelimen tiimoilta on lähtemässä käyntiin.

Jo syyskuussa OnePlus paljasti Redditissä pidetyn AMA-session yhteydessä, että yhtiö aikoo esitellä uuden puhelimen ensi vuoden keväällä tai kesällä (Q2 tai Q3). Käyttäjiltä saadun palautteen takia harkinnassa on tehdä seuraavasta mallista hieman pienempi kuin nykyinen One.

Uusin vuoto ei kerro oikein mitään konkreettista tulevan laitteen yksityiskohdista, minkä takia se vaikuttaa lähinnä suunnitellulta paljastukselta hypen ylläpitämiseksi. OnePlus osoitti jo keväällä osaavansa hyödyntää tehokkaasti verkkoa ja sosiaalista mediaa tuotteensa markkinoinnissa.

Business Insiderin kautta vuodettujen tietojen mukaan OnePlus aikoisi tehdä seuraavasta puhelimesta muokattavamman erilaisten StyleSwap-kuorien avulla. Nykyistä Onea myydään mustana ja valkoisena, minkä lisäksi sitä on esitelty puu-, farkku- ja kevlar-kuvioituina erikoismalleina. Business Insiderin mukaan OnePlus käyttäisi seuraavassakin puhelimessa aggressiivista hinnoittelua ja raudan suhteen luvassa on "yllätyksiä".

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (4)

G0lden_Kebab
G0lden_Kebab

1

Lainaus:

Käyttäjiltä saadun palautteen takia harkinnassa on tehdä seuraavasta mallista hieman pienempi

Se vaan on piru, kun on tottunut isoon näyttöön niin pienenmpään siirtyminen on "epämiellyttävää". En itse mielelläni tee sitä...

Vastaa
R4ndom1
R4ndom1

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:

Ja pienemmässä puhelimessa akulle ei saada yhtä paljoa tilaa, joten akkukestoki voi olla pienempi. Tosin pienempi näyttö vie vähemmän sähköä.

Vastaa
olliboi
olliboi

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti R4ndom1:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:

Lainaus:

Käyttäjiltä saadun palautteen takia harkinnassa on tehdä seuraavasta mallista hieman pienempi

Se vaan on piru, kun on tottunut isoon näyttöön niin pienenmpään siirtyminen on "epämiellyttävää". En itse mielelläni tee sitä...

Ja pienemmässä puhelimessa akulle ei saada yhtä paljoa tilaa, joten akkukestoki voi olla pienempi. Tosin pienempi näyttö vie vähemmän sähköä.

mitäs valititte että puhelin on liian suuri ja eikä mahdu taskuu! itehhän te tätä toivoitte et koko pienenee!

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.