Lumia 930:n tai 1020:n seuraajaa ei nähdä vielä MWC-messuilla

6
Manu Pitkänen

Uutta huippu-Lumiaa ei tule vielä pitkään aikaan
Microsoft ei ole panostanut mitenkään erityisen vahvasti Lumia-mallistonsa huippupuhelimiin viime kevään jälkeen, jolloin Nokian puhelinliiketoiminnot siirtyivät sen haltuun.

Lumia-julkistukset ovat painottuneet tähän saakka käytännössä sadan ja kahden sadan euron hintaloukkiin, esimerkkeinä mainittakoon Lumia 530, 535, 630, 635 sekä 730 ja 735. Ainoa tänä vuonna markkinnoille saapunut high-end-malli on Lumia 930, joka kuitenkin perustuu käytännössä vuosi sitten julkistetun Lumia 1520:n rautaan.

Vielä viime vuonna Nokia tuntui tykittävän markkinoille high-end-malleja jatkuvalla syötöllä: Lumia 1520, 1020 ja 925 julkaistiin lyhyen aikavälin sisällä, eikä Lumia 925:n ja Lumia 920:n julkistustenkaan välissä kulunut kovin paljoa aikaa.

Uutta huipputason Lumiaa joudutaan odottamaan ensi vuoden syksyyn saakka, kertoo Geek on Gadgets -blogi. Tieto tarkoittaa käytännössä sitä, että Microsoftin mahdolliset MWC-julkistukset jäämään halpoihin Lumioihin, eikä Lumia 1020, 930 tai 1520 tule saamaan siellä seuraajaa. Yksi Barcelonassa mahdollisesti nähtävä puhelin on Lumia 430/435/330, jonka kuva vuoti vähän aika sitten nettiin.



Geek on Gadgets paljasti viime syksynä Microsoftin suunnitelmat luopua kokonaan Windows Phone- ja Nokia-brändeistä, mikä osoittautui myöhemmin todeksi. Sivusto voi olla siten oikeilla jäljillä ensi vuoden Lumia-mallistonkin suhteen.

Microsoft aikoo tuoda Windows 10 -käyttöjärjestelmänsä markkinoille ensi syksynä. Uuden lippulaiva-Lumian esittely samassa yhteydessä voi olla ihan hyvä ajatus.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (6)

Sefriol
Sefriol

1

GoG koostuu osaksi vanhoista MyNokiaBlogin jäsenistä, joten lähteet aika luotettavaa tasoa. Sinäänsä en ole yllättynyt sillä uskoisin seuraavan huippumallin tulevan w10 kera.

Vastaa
Mrmistermrmister
Mrmistermrmister

2

Ei olekaan järkevää esitellä High-end -malleja MWC -messuilla, mikäli Microsoft on luopumassa Windows Phonesta ja siirtymässä "uuteen käyttöjärjestelmään"

Vastaa
Mrmistermrmister
Mrmistermrmister

3

Ei olekaan järkveää julkaista uusia High-end -malleja, mikäli Microsoft on pian luopumassa koko Windows Phonesta.

Seuraavan huippumallin saapumiseen näyttää menevän ainakin noin vuosi, joten Microsoftilla on hyvin aikaa suunnitella todellinen huippumalli, eikä taas sellainen ihan hyvä puhelin.

Jos aikataulu seuraavalle mallille todella on näin hidas, asetan sille melko kovat vaatimukset, etenkin jos se on Lumia 1020:n seuraaja, eli seuraava kamerapuhelin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mrmistermrmister:

mikäli Microsoft on pian luopumassa koko Windows Phonesta.


Uuden OS version myötä markkinointi nimestä ilmeisesti tiippuu "Phone" pois. Eli ei kyse käyttöjärjestelmän kannalta enemmänkin nimen muutoksesta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mrmistermrmister:


Jos aikataulu seuraavalle mallille todella on näin hidas, asetan sille melko kovat vaatimukset.


Hyppäys tietenkin isompi, _jos_ välistä jätetään pari välivaihetta pois, se ei välttämättä muuta itse laitetta kummoisemmaksi, mutta huomiota voi tosiaan saada enemmän

Vastaa
tikte76
tikte76

5

ja windows 10 saa päivitettyä kaikkiin wp 8 puhelimiin jonka Microsoft on jo sanonut. joten sillä julkaistut puhelimet ei ole ainoita.

Vastaa
tikte76
tikte76

6

näin saadaan myytyä sanomalla että ei tule hyviä puhelimia moneen kk een ja ihmiset alkaa ostamaan 730-930 lumioita. mutta sitten ennen kesää tuleekin jotain niin ei ostetaakkaan. en minäkään osta iphone 6 sta kun tiedän mtä 7 een ehkä tulee.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.