Google esitteli uuden patsaan ja paljasti Nougatin versionumeron

Puhelinvertailu

Google esitteli uuden patsaan ja paljasti Nougatin versionumeron
Google paljasti eilen, että tulevan Android N:n nimi on Nougat. Nyt yhtiö on myös julkistanut uuden Android-patsaan julkistaessaan sen versionumeron.

Muun muassa HTC on vahvistanut, että Nougat on tulossa sen huippulaitteille. Myös samaisen yhtiön tuleville Nexus-laitteille saapuva Android on nyt virallisesti Android 7.0 Nougat.

Kyse on siis seitsemännestä täysluvusta Androidin historiassa, jonka aikana mm. Gingerbread, Jelly Bean ja KitKat olivat – ainakin versionumeron mukaan – pienempiä päivityksiä.

Google ei ole vielä paljastanut milloin Nougat tulee virallisesti saataville, mutta alkusyksystä on hyvä veikkaus ainakin uusien Nexus-laitteiden julkaisun osalta. Tietysti päivitystahti vanhemmissa puhelimissa riippuu kovasti valmistajasta.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
155 € Bigbox
189 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto Razr 2022
962 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.