WhatsAppin toimintaa rajoitettiin Kiinassa – Kuvien ja videoiden lähetyksessä ongelmia

1
Manu Pitkänen

WhatsAppin toimintaa rajoitettiin Kiinassa – Kuvien ja videoiden lähetyksessä ongelmia
WhatsAppiin kohdistuvia estouutisia on kuultu etupäässä Brasilian suunnalta, mutta nyt Kiinan uskotaan rajoittaneen pikaviestipalvelun toimintaa maassa. Kuvien ja videoiden lähettäminen maassa ei ole välttämättä onnistunut, mikä johtuu The New York Timesin haastatteleman asiantuntijan mukaan valtiollisen toimijan puuttumisesta.

Kuvien ja videoiden estämisen motiivina epäillään olevan Kiinan hallinnon kannalta epämieluisan kuvamateriaalin leviämisen estäminen. Toisinajattelija Liu Xiaobon kuolema, Hongkongin erityishallintoalueen juhlallisuudet sekä Kiinan kommunistisen puolueen 19. puoluekokouksen lähestyminen saattavat olla tekijöitä, joiden takia tiedonsiirtoa halutaan rajoittaa.

WhatsAppin toiminnan rajoittamisen etuna on Kiinan näkökulmasta sekin, että kansalaiset saattavat suosia paikallista WeChat-palvelua aikaisempaa enemmän. Voikin olla, että kyseessä on protektionistinen toimi, jolla yritetään pönkittää WeChatin asemaa. Aiemminkin Kiinan sensuuritoimet ovat toimineet paikallisten palveluiden hyväksi, esimerkkeinä Baidu-hakukone (Google-sensuuri) sekä Weibo (Twitterin esto).


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (1)

avthein
avthein

1

Operaattoreiden syytä siirtyä oletuksenakin päästä päähän ulottuvaan aukottomaan salaukseen. Silloin operaattorilla itselläänkään ei ole mitään mahdollisuuksia puuttua liikenteen sisältöön. Eli samalla myös täysin toimiva verkkoneutraliteetti myös.

Ei kiinteistöjenkään omistajia ja haltijoita pakoteta asentamaan ja operoimaan valvontakameroita, mikrofoneja yms. vuokraamiensa kiinteistöjen osalta. Samaa periaatetta syytä soveltaa myös netissä sekä operaattoreiden että palveluntarjoajien toimesta. Eli täysi vastuu on vain käyttäjillä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.