Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

HTC nosti arviotaan Google-puhelimen toimitusmäärästä

4
Markus Lehtiniitty

HTC nosti arviotaan Google-puhelimen toimitusmäärästä
Taiwanilainen älypuhelinten valmistaja HTC on nostanut valmistamansa ensimmäisen Googlen Android-alustalla varustetun T-Mobile G1 -puhelimen tämän vuoden toimitusarviotaan.

HTC odottaa nyt yltävänsä yhteensä miljoonaan toimitettuun G1-laitteeseen vuoden 2008 aikana. T-Mobile G1 tuli saataville Yhdysvaltain markkinoilla 22. syyskuuta. HTC:n aiempi arvio toimituksista oli 600000 kappaletta. Uusi arvio on siis 67 prosenttia aiempaa korkeampi. Uuden arvion esitti edellisen tapaan HTC:n perustaja ja pääjohtaja Peter Chou. Asiasta kertoi DigiTimes-uutispalvelu.
Choun mukaan HTC odottaa myös yltävänsä Touch Diamond -puhelimen osalta tänä vuonna kolmen miljoonan kappaleen toimituksiin aiemman arvion oltua kaksi miljoonaa kappaletta. Choun mukaan maailmantalouden heikkenevä kehitys ei ole vaikuttanut toistaiseksi HTC:n toimintaan.

T-Mobile G1:n tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat esiin liukuva QWERTY-täysnäppäimistö, 3,2 megapikselin kamera sekä WLAN-yhteys. Googlen Android-alustassa Googlen tutut internetsovellukset ja -palvelut ovat laajasti esillä, tärkeimpänä tietenkin itse Google-haku.

Tietoa siitä, milloin saamme nähdä ensimmäiset Android-alustan puhelimet Suomen markkinoilla ei toistaiseksi ole. Ensi vuoden puolella Android-alustan käyttö laajenee merkittävästi: muun muassa Motorola ja Asus aikovat ottaa sen käyttöön osassa puhelimiaan.

Kommentit (4)

Markus Lehtiniitty

2

Alkuperäiset tiedot 1,5 miljoonan kappaleen ennakkotilauksista osoittautuivat myöhemmin vääriksi.

On miljoonakin puhelinta ihan hyvä saavutus reilussa kolmessa kuukaudessa.

Vastaa
qwerty (vahvistamaton)

3

No ei tätä virheellistä tietoa ainakaan kovin innokkaasti oltu korjaamassa ja kannattaisi varmaan tarkistaa tiedot ennen uutisointia (huhuja liikkuu aina).

Vastaa
Jussi (vahvistamaton)

4

Miljoona puhelinta googlepuhelinta neljänneksessä on kyllä omiaan laskemaan Nokian jo ennestään aneemista markkinaosuutta jenkeissä.

Yrittääköhän Nokia edes, vai onko jenkkimarkkina jo luovutettu suosiolla muille?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja