Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Motorola julkisti ensimmäisen Android-puhelimensa

7
Markus Lehtiniitty

Motorola julkisti ensimmäisen Android-puhelimensa
Motorola julkisti tänään ensimmäisen Google-taustaisella Android-käyttöjärjestelmällä varustetun älypuhelimensa, Motorola DEXT:n tai CLIQin, riippuen markkinasta. Uutuus tulee saataville aluksi T-Mobile USA-operaattorin kautta vuoden 2009 neljännellä neljänneksellä Yhdysvalloissa, jossa sitä kutsutaan CLIQ-nimellä. Saatavuus laajenee myös vielä tämän vuoden puolella muille markkinoille, joilla puhelimen nimi tulee olemaan DEXT. Keskeisessä asemassa uutuudessa sekä myös Motorolan tulevissa Android-puhelimissa tulee olemaan MOTOBLUR-toiminnallisuus.

Motorolan uutuuden tärkeimpiin teknisiin ominaisuuksiin kuuluvat esiin liukuva QWERTY-täysnäppäimistö, viiden megapikselin automaattitarkenteinen kamera, videokuvaus, internetselain, GPS-paikannus, digitaalinen kompassi, kiihtyvyysanturi, microSD-muistikorttipaikka, GSM-, GPRS-, EDGE- 3G- ja HSPDA-verkkoyhteydet, WLAN- ja stereo-Bluetooth-lähiyhteydet, musiikki- ja videosoittimet, FM-radio, 3,5 mm:n standardi kuulokeliitäntä, rytmivalot sekä myös tietenkin Androidin tutut perussovellukset, mukaan lukien Android Market -sovelluskauppa. Kosketusnäyttö on kooltaan 3,1 tuumaa ja sen tarkkuus on Android-puhelimille tyypilliseen tapaan 320x480 pikseliä.
Verkon suosituimmat yhteisöpalvelut, kuten Facebook, MySpace ja Twitter, on integroitu mukaan käyttöliittymään ja yhdistetty tekstiviestien ja sähköpostien kanssa muodostamaan yhden yhteisen sisältövirran. Kotinäytöltä voi suoraan päivittää omaa tilaansa edellä mainituissa yhteisöpalveluissa sekä päästä käsiksi ystävien tuottamaan sisältöön ja lähettämiin viesteihin. Lisäksi esimerkiksi ystävän soittaessa MOTOBLUR hakee soittajan tuoreimman kuvan ja tilapäivityksen näytölle. Motorola hehkuttaakin uutta puhelinta "The First Phone with Social Skills" -sloganilla.

Motorola on nimennyt oman Android-kustomointinsa, jossa edellä mainitut sosiaaliset ominaisuudet ovat tärkeässä osassa, MOTOBLUR:iksi. Puhelin myös synkronoi kaikki käyttäjän tiedot ja tekemät muutokset verkkoon, joten ne ovat aina tallessa. Lisäksi hävinnyt tai varastettu puhelin voidaan paikantaa verkkopalvelun kautta.

Motorolan ensimmäinen Android-puhelin on tulossa saataville kahtena eri väriversiona, jotka ovat Titanium ja Winter White. Painoa uutuudella on 163 grammaa mittojen ollessa 114 x 58 x 15,6 millimetriä.

Toistaiseksi uutuuspuhelimen saapumisesta Suomeen ei ole minkäänlaista tietoa. Motorola ei ole ollut Suomessa kovinkaan aktiivinen hetkeen, mutta sen puhelimia on kuitenkin täälläkin myynnissä. Toistaiseksi Motorola on kertonut ensimmäisen Android-puhelimensa saatavuudesta vasta Yhdysvalloissa T-Mobile USA:n kanssa, Espanjassa Telefonican kanssa, Isossa-Britanniassa Orangen kanssa ja America Movilin kanssa Latinalaisessa Amerikassa.

Motorolan Mobile Devices -liiketoiminnasta vastaava johtaja Sanjay Jha julkisti uutuuspuhelimen yhdessä T-Mobilen Cole Brodmanin kanssa GigaOM:n Mobilize 09 -konferenssissa, Innovation on Android -esityksessä.

Motorolan seuraava Android-puhelin tullaan julkistamaan Jhan mukaan jo lähiviikkojen aikana ja ehtii myös vielä vuoden 2009 joulumarkkinoille ainakin Yhdysvalloissa. Myöhemmin Motorola aikoo rakentaa Android-puhelimista laajemman portfolion laitteita, joissa MOTOBLUR tulee olemaan myös mukana.

Nyt julkaistu Motorola DEXT/CLIQ on tunnettu aiemmin Morrison-kehitysnimellä.

Lisätietoa Motorola CLIQ:stä
Lisätietoa Motorla DEXT:stä (Iso-Britannia)
Lisätietoa MOTOBLUR:ista



Kommentit (7)

msly
msly

1

Uutuuspuhelin, MOTOBLUR ja Android edustavat Motorolalle merkittävää hyppäystä eteenpäin, mutta tuskinpa Motorola tällä mihinkään uskomattomaan suosioon ratsastaa. Selviytymiseen jatkossakin puhelinvalmistajan Motorolalla vaikuttaisi olevan eväitä. Uusia malleja vaan tarvitaan jatkossa tiuhaan markkinoille.

Vastaa
msly
msly

2

Ja ai niin, en pidä yhtään nimeämisestä eri nimellä eri markkinoille. Just stupid. Vaikeuttaa uutisenkin kirjoittamista. ;)

Vastaa
Rasse (vahvistamaton)

3

Kyllä tämä on ihan harkinnan arvoinen puhelin jos tulee Suomessakin saataville.

Vastaa
Ibanez90
Ibanez90

4

Saisivat julkaista jotain erilaista.. Koko ajan tulee kosketusnäytöllisiä android puhelimia melkein joka valmistajalta.

Vastaa
göögle (vahvistamaton)

5

Jotenkin hieman vaikuttaa, että pitkällä tähtäimellä valmistajat ampuvat itseään nilkkaan Androidilla. Google tietysti hieroo käsiään kun jälleen yksi lonkero ojennettu, mutta puhelimet muuttuvat vaan entistä enemmän samanlaisiksi bulkkivehkeiksi. Keskihinnat tulevat tippumaan väkisin.

Googlen valta alkaa olemaan suurempi kuin Microsoftin ja pienempien on lähes mahdotonta kilpailla Googlea vastaan. Saa nähdä alkavatko pilkkoa firmaa jossain vaiheessa.

Vastaa
slender
slender

6

Koitin tuossa jo useampi kuukausi sitten selittää Androidin sekä Googlen ideaa eräälle Nokian insinöörille. Hän lähinnä kuunteli monttu auki ja ihmetteli.

Joskus hieman pelottaa se kuinka pihalla varsinaisen tuotteen tekijät ovat kilpailijan suunnitelmista.

Android yhdistettynä goolen palveluihin (gmail,docs,contacts,maps,calendar,reader,picasaweb, voice + tusina muuta sekä pian julkistettava google wave sekä päälle vielä Google gears), jotka nyt ovat olleet jo vuosia edellä mm. nokian live palveluita tulevat lyömään kyllä luun kurkkuun monessa mielessä.

Visiona on varmasti se, että kännykkä ei ole enää mikää muu kuin mahdollisimman halvalla tehty kasa rautaa johon sitten lyödään androidi joka käyttää jo valmiiksi tehtyjä nettisovellutuksia jotka toimivat myös offline tilassa. Kaikki tiedot synkronoidaan keskenään. On vain yksi ja ainut paikka jossa kaikki tietosi ovat kun kaikki ovat googlen tilin alla. Voit kirjautua omalla, kaverin kännykällä (tietenkin data yhteys) tai sitten millä tahansa tietokoneella jossa on nettiyhteys. Palvelut tulevat integroitumaan yhä enemmän ja enemmän keskenään. Jo nyt gmail+contacts+calendar+maps toimivat käsikädessä hakien yhdestä ja samasta tietokannasta tiedot itselleen.

Itse olen jo parin vuoden ajan käyttänyt googlen palveluita ja voin vain todeta, että tästä toiminnallisuudesta ja monipuolisuudesta voi vain haaveilla monen muun kanssa.

Vastaa
slender
slender

7

Korjataan nyt sen verran, että tietenkin tiedot löytyvät myös siltä laitteelta jonka olet synkronoinut googlen tilin kanssa.

Kaikki kontaktini sekä tietoni jotka olen kerännyt vuosien aikana googlen tilin alle tulevat automaattisesti myös synkronoitumaan androidia käyttäviin kännyköihin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja