Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Applen iPhonessa tarkin näyttö, Droid jäi kauas taakse

21
Matti Vähäkainu

Applen iPhonessa tarkin näyttö, Droid jäi kauas taakse
Tuotesuunnittelu- ja strategiaritys MOTO on testannut kosketuspuhelinten näyttöjen kosketustarkkuutta. Tulokset ovat jokseenkin yllättäviä, sillä testattujen kapasitiivisten kosketusnäyttöjen tarkkuuserot olivat varsin merkittäviä. Testatuista laitteista parhaiten pärjäsi Apple iPhone, joskin siinäkin oli omat ongelmansa. Mukana testissä olivat lisäksi HTC Droid Eris, Motorola Droid ja Google Nexus One.

Testin voi suorittaa kuka tahansa kapasitiivisella kosketusnäytöllä varustetun puhelimen omistaja. Puhelimeen tarvitsee ainoastaan piirto-ohjelman. Näyttöjen tarkkuus ilmenee piirrettäessä hitaasti suoria viivoja. Mitä tarkempi näyttö, sitä suorempi viivasta tulee. Erityisesti Motorola Droidin viivat kärsivät siksak-kuviosta, jollaisia iPhonella ei juurikaan ollut. Googlen Nexus One ja HTC Droid Eris olivat kuta kuinkin yhtä tarkkoja, mutta jäivät selvästi iPhonelle.
Toinen testissä ilmennyt ongelma on ruudun reunoissa ilmenevä vääristymä. Selkeästi heikoiten tässä pärjäsi iPhone, jolla viivat kaartuivat erittäin paljon näytön reunojen läheisyydessä. Nexus Onessa reunavääristymiä oli vähiten.

MOTO painottaa viivojen piirtämisessä hitautta. Nopeasti piirrettynä näytöt rekisteröivät vain muutamia kosketuspisteitä, jolloin viivasta tulee suora, vaikka näyttö ei olisi kovin tarkka. Myös painalluksen voimalla on useimmissa tapauksissa merkitystä. Huonommat kosketusnäytöt rekisteröivät pisteet epätarkemmin, mikäli kosketus on hento.

Testitulokset kertovat erilaisten sovellusten toimivuudesta laitteissa. Esimerkiksi virtuaalista QWERTY-näppäimistöä käytettäessä on tärkeää, että näyttö on hyvä, sillä kosketusten tulee olla tarkkoja.



Kommentit (21)

user (vahvistamaton)

1

>Testitulokset kertovat erilaisten sovellusten toimivuudesta
>laitteissa.

Taisi kertoa enemmänkin hiitaan viivanpiirtämis sovellusten toimivudeesta laitteissa. Iphonessa, kuten monessa muussakaan kapasitiivessa kosketus laitteessa ei tuollaisia sovelluksia juuri harrasteta. ja esim Win koneissa ovat tarkoitettu resistiivisillä näytöillä varustettuihin.

> Esimerkiksi virtuaalista QWERTY-näppäimistöä käytettäessä on
> tärkeää, että näyttö on hyvä, sillä kosketusten tulee olla
> tarkkoja.

Joku voisi valaista mikä on tämän ajatuksenjuoksun ideana .

Vastaa
DjNurtsi
DjNurtsi

2

"Tuotesuunnittelu- ja strategiaritys MOTO on testannut kosketuspuhelinten näyttöjen kosketustarkkuutta."

Johan se lukee ekoilla riveillä. Eli viivoja piirtämällä selvisi näyttöjen kosketustarkkuus.

Vastaa
DjNurtsi
DjNurtsi

3

"Tuotesuunnittelu- ja strategiaritys MOTO on testannut kosketuspuhelinten näyttöjen kosketustarkkuutta."

6s2et4star2244tta tuossa testissä mitattiin. Piirrä viivoja ja mitä kosketustarkempi näyttö sitä suorempi viiva. Kaikki tuo lukee tossa jutussa.

Vastaa
Ananas (vahvistamaton)

4

No jaa-a. Voiko HTC:n käyttämät näytöt olla oikeasti noin huonoja? Itse kokeilin Samsungin Galaxy Spicalla samaa hommaa, ja ihan samanlaista jälkeä tulee kuin iPhonellakin, ei mitään ongelmaa.

Taitaa olla Applen sponsoroimaa testiä taas...

Vastaa
user (vahvistamaton)

5

> No jaa-a. Voiko HTC:n käyttämät näytöt olla oikeasti noin huonoja?

"Testin" reunoissa suht vähän harhautumista. viivat suoria. Reuna vipellys viittaa eniten näyttö ongelmaa. aaltoileva viivasta vaikea sanoa johtuuko näytöstä, vai mistä. ja onko tarkoituksellista vai ei. ja onko siitä etua UIssa

> Itse kokeilin Samsungin Galaxy Spicalla samaa hommaa, ja ihan
> samanlaista jälkeä tulee kuin iPhonellakin, ei mitään ongelmaa.

Renoissa kohdistaa systemaattisesti väärin ?

> Taitaa olla Applen sponsoroimaa testiä taas...

Ei välttämättä, ehkä enemmänkin ko firman oma mainos itsestään, tiedä sitten lisääkö tuollainen palveluiden myyntiä, mutta jos rahoituskierros menossa niin ehkä hyötyä.

Vastaa
niinjuuri
niinjuuri

6

Just, vaikuttaa testi aika oudolta. Itse piirtelin samalla tavalla HTC Herolle haetussa piirto-ohjelmassa ja en kyllä saanut mitään vääristymiä aikaiseksi vaikka kuinka hennosti ja hitaasti yritin vetää sormella. Ainoa vääristymä syntyi käden tärinästä...

...taitaa olla sponsoroitu testi ;)

Vastaa
jEshe- (vahvistamaton)

8

Täytyihän tätä itsekkin kokeilla omalla herolla, ja siksak efektiä tapahtui ainakin yhtä vähä kuin iphone testissä, ettei peräti vähemmänkin.

Vastaa
Jsusi
Jsusi

9

Hmm, eikö tuon reunavääristymän intuitiivisesti ajateltuna pitäisi olla sitä suurempi mitä herkempi koskettusnäyttö on?

Kun sormi liukuu näytön reunalta pois, tulkitsee näyttö uudeksi kosketuspinnaksi vielä jäljellejääneen kosketuspinnan "keskikohdan", joka aivan väjäämättä vinoja viivoja vetäessä puoltaa pystyakselilla vetosuuntaan?

Vähemmän herkällä näytöllä kosketus tulkitaan loppuvan aikaisemmin, joten reunavääristymää tulee vähemmän. Samalla kuitenkin käy niin, että aivan reuna-alueiden kosketusta ei havaita.

Vastaa
user (vahvistamaton)

10

>Hmm, eikö tuon reunavääristymän intuitiivisesti ajateltuna pitäisi
>olla sitä suurempi mitä herkempi koskettusnäyttö on?

Testin logiikan mukaan ei.

Testivoittajassa viivat harhautui pitkälle ennen reunaan ja viivat eivät yltäneet reunoihin saakka. Häviäjillä saattoivat yltää reunoihin asti suorina.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

14

Täysin harhaanjohtava uutinen. iPhonen näytön resoluutio on paljon heikompi kuin noissa muissa puhelimissa. Tästä seuraa myös se, että myöskin iPhonen näytön kosketuksen tarkkuus on huomattavasti heikompi kuin noissa muissa.

Kyllä kai se nyt on helppo saada suorempaa viivaa aikaseksi kun näytepisteitä on vähemmän kuin kilpailijoilla. Näytepisteiden väliin jäävä viiva sitten vaan interpoloidaan algoritmilla ja kas viiva näyttää suoremmalta. Mutta todellisuudessa se ei kerro kosketusnäytön tarkkuudesta yhtään mitään.

Muutenkin tolanen testi on kyllä aika kyseenalanen, koska viivan suoruuteen vaikuttaa myös mm. käden tärinä viivaa vedettäes

Vastaa
miksuh2
miksuh2

15

Täysin harhaanjohtava uutinen. iPhonen näytön resoluutio on paljon heikompi kuin noissa muissa puhelimissa. Tästä seuraa myös se, että myöskin iPhonen näytön kosketuksen tarkkuus on huomattavasti heikompi kuin noissa muissa.

Kyllä kai se nyt on helppo saada suorempaa viivaa aikaseksi kun näytepisteitä on vähemmän kuin kilpailijoilla. Näytepisteiden väliin jäävä viiva sitten vaan interpoloidaan algoritmilla ja kas viiva näyttää suoremmalta. Mutta todellisuudessa se ei kerro kosketusnäytön tarkkuudesta yhtään mitään.

Muutenkin tolanen testi on kyllä aika kyseenalanen, koska viivan suoruuteen vaikuttaa myös mm. käden tärinä viivaa vedettäes

Vastaa
user (vahvistamaton)

16

>15@
>Täysin harhaanjohtava uutinen. iPhonen näytön resoluutio on paljon
>heikompi kuin noissa muissa puhelimissa. Tästä seuraa myös se, että
>myöskin iPhonen näytön kosketuksen tarkkuus on huomattavasti
>heikompi kuin noissa muissa.

Meneeköhän nyt sekaisin näytön pikselimäärä/tarkkuus sekaisin kosketustarkkuuden kanssa ?

Eivät näytön pikselit aisti kosketusta

Vastaa
poppah
poppah

17

Miksiköhän ne ei tehneet jotain tukea esim viivottimesta ja vetäneet sitä pitkin kynää tai sormea. Niin no ei ehkä kynää näillä näytöillä... Hmm, sormea, kertoo jo jotain käyttötarkkuudesta.

Vastaa
Meizuman
Meizuman

20

[OFFTOPIC]
http://www.meizume.com/ Tuolta löytyy parhaiten infoa noista vehjaksista.

Wifi:llä olevia testikappaleita on myös myynnissä (verkkokaupat), mutta niitä ei ole virallisesti koskaan edes myyty.

M8:aa ei ole virallisesti julkaistu vientiin, vaan kaikki Kiinan ulkopuolella myynnissä olevat laitteet on ostettu Kiinasta yksityisten/pienten yritysten toimesta.

3G malli on myös tuloillaan. Toivottavasti viimeistään tämä vuoden loppuun mennessä.

Ämkasin kehitys on ollut pitkä ja kivulias... Meizume:sta löytää vanhat uutiset aiheeseen liittyen
[/OFFTOPIC]

Vastaa
rpihla
rpihla

21

Äkkiä surkean rupuisessa paskanoksu N900:ssa testattuna viivat menevät "viivasuoraan" veteli niitä siiten kynnellä, sormella tahi tikukka. Muuta elintä en kokeillut vetelyyn.

Todistaa taas sen että Nokia ei osaa yhtään mitään. Väy to kou Äpple!

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja