Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

AppleInsider: näin toimii iPhone OS 4.0:n moniajo

45
Ilkka Ketola

AppleInsider: näin toimii iPhone OS 4.0:n moniajo
AppleInsider kertoo saaneensa lisätietoja Applen iPhone OS 4.0:sta, jonka odotetaan tuovan jälleen liudan parannuksia puhelimen ohjelmistoon. Suurin ja kaivatuin uudistus on tuki ohjelmien moniajolle, jonka toteutus AppleInsiderin mukaan muistuttaa Mac OS X:n Expose-toimintoa.

Mac OS X -käyttöjärjestelmän Expose-toiminto tuo tietokoneen ruutuun näkyville kaikkien avoimien ikkunoiden miniatyyrit samanaikaisesti. IPhonessa toiminto aktivoitaisiin napauttamalla kotinäppäintä kahdesti. Koska puhelimen näytössä on tilaa hyvin rajallisesti ja ohjelmat eivät koskaan käytä useampaa kuin yhtä ikkunaa, tulisi ruutuun miniatyyrinäkymien sijaan ohjelmien ikonit. Näin ollen näkymä muistuttaisi siis ulkonäöllisesti Omppu-Tab-näppäinyhdistelmää ja olisi vähemmän Exposen kaltainen kuin esimerkiksi Androidin Helicopter View.
AppleInsider huomauttaa iPhonen nykyisen 3.x-käyttöjärjestelmän olevan jo täysin valmis tukemaan ohjelmien moniajoa, mutta toiminto on estetty keinotekoisin rajoituksin (muilta kuin Applen valitsemilta ohjemilta). Verkkojulkaisu kehuu myös Applen kehittämää järjestelmän sisäistä push-ilmoitustukea, jonka ansiosta ohjelmat voivat ottaa vastaan viestejä, vaikkei ne eivät olisikaan tausta-ajossa. Toiminto säästää akkua ja on kehittäjille yksinkertaisempi toteuttaa.

Uusi 4.0:n esiversio sisälsi AppleInsiderin mukaan lisäksi ainakin kaksi näkyvää pientä uudistusta. Mukana on useiden sähköpostitilien hallintaa helpottava globaali laatikkonäkymä ja mahdollisuus lisätä yksittäisiä kontakteja suoraan puhelimen kotinäkymiin, niin että esimerkiksi äitille tai tyttöystävälle voi kilauttaa suoraan.

Kommentit (45)

Irekkeri
Irekkeri

2

Odotettavissa apple lässynlässyn innovatiivisuus yhyybyhyy paljon parempi viils ei ole kopio mitään. Todennäköisesti vielä vallankumouksellinen ja taianomainen uskomaton sekä henkeäsalpaava.

ps. näin on toiminut muiden valmistajien moniajo vuosikaudet: helvetin hyvin.

"Juna meni jo"

Vastaa
Abexi (vahvistamaton)

3

On se kumma, että juna on jo mennyt, sillä jostain niitä matkustajia hyppää kyytiin, ja miljoonia.

Vastaa
ville (vahvistamaton)

4

kuulostaa kätevältä ja yksinkertaiselta

Jännä nähdä miten oma iphone käyttö muuttuu tämän kiistellyn moniajon myötä, tuskinpa mitenkään erikoisesti, mut se nähää sit kesällä. Saattaa olla tosin, että iphonelle alkaa tulemaan enemmän ohjelmia missä tausta-ajo on tarvittavaa

ja kesällä taas ku uus iphone pamahtaa markkinoille ni junaan ei ees kaikki kerralla mahdu :) Uskon esim moniajon keräävän paljon uusia kiinnostuneita jotka uskaltavat lähteä kokeilemaan iphonea

Vastaa
Ibanez90
Ibanez90

6

noin vuoden iPhonea käyttäneenä täytyy kyllä sanoa ettei tuota moniajon puutetta melkein huomaa paitsi niin että ei tarvitse aina sammutella ja seurata mitäs kaikkea siellä taustalla pyörii. Ainoa missä moniajoa tarvitsisi on se kun lataa jotain ja ruutu menee mustaksi niin siihen katkeaa juuri tuon moniajon takia. Muita tarkoituksia en ole keksinyt.

Vastaa
stumbe (vahvistamaton)

7

Apple on lisäämässä moniajoa, kun Microsoft rajoittaa sitä Windows Phone 7:ssa. Microsoft poistaa myös samalla copy-paste toiminnon ja iPhoneen se tuli 3.0 päivityksessä. Ihmeellistä innovointia. Itse en kyllä haluaisi moniajoa puhelimeen. Minusta iPhone toimii tällä hetkellä juuri täydellisesti. Pelottaa, että moniajo hidastaa ja tekee epävarmemman koko puhelimesta.

Vastaa
user (vahvistamaton)

8

>Suurin ja kaivatuin uudistus on tuki ohjelmien moniajolle, jonka
>toteutus AppleInsiderin mukaan muistuttaa Mac OS X:n Expose-
>toimintoa.


Heti perään kerrotaan että kyseessä vain toiminto millä esitetään avoimia ikkunoita, ja sen jälkeen kerrotaan että ikkunat esitetäänkin ohjelmien iconeina, oli miten oli, niin epäselväki jäi se miten moniajo toteutetaan.

Vaikku jutun luettuaan tuli vähän epämääräinen olo, mutta jos moniajoa tuki tulee, niin se on todella toivottu ja tervetullut uudistus. Ehkä joskus kerrotaan miten se toimii

Vastaa
Stonik
Stonik

9

Saa nähdä tuleeko 4.0-päivitys ainakaan mahdollisen moniajon osalta iPhone 2G/3G-malleihin niiden huomattavasti 3GS:ää hitaamman raudan (412 MHz ARM11) ja pienemmän keskusmuistin takia (128 Mt RAM).

3GS:ssä tuo ei ole mikään ongelma, ainakin Droid ja N900 osaavat multitaskingin vastaavilla spekseillä todella hyvin.

Vastaa
Irekkeri
Irekkeri

10

@7
Se, että moniajo löytyy, ei tee sen käytöstä pakollista. Itse olen tykästynyt mahdollisuuteen pitää irciä, webbiä ja soitinta samanaikaisesti päällä.

Tämä ei iphoneen vaihdu, vaikka siinä hieno omenan kuva onkin ja sitä on mukava hiplailla

Vastaa
ville (vahvistamaton)

11

@7 kun kyse on applesta niin tuskin, applen juttu on kuitenkin ollut se, että tekee puhelimella mitä vaan se on aina yhtä nopea ja uskosin, että moniajo ei sitä tule muuttamaan.

Eiköhän ne ole sen todella tarkkaan miettiny, että miten se on järkevä luurille tuoda, aikaa heillä on ainakin siihen ollu :), En tiä sitten montaakoha ohjelmaa sillä voi samaan aikaan ajaa, mutta mun mielestä sen vois rajottaa johki tyyliin korkeintaan 2-3 eri ohjelmaan.

@8 jaa mulle toi oli iha selkee, varmaanki jotenkin näin

http://www.techhail.com/wp-content/uploa...X-Like-Dock.jpg

Toki tuolla ei ole varmaan mitää tekemistä sen kanssa miten apple sen on tehny, mut varmaan se näyttö jotenkin tolta näyttää, eli siis ei ole n900 tyyliin, pientä ikkunaa missä näkyy jo ohjelman sisältö pienenä vaan on pelkkä ikoni.

Vastaa
Abexi
Abexi

12

@3 ei ole minun kirjoittamaa tekstiä :S

Itse johonkin puhelinvertailun uutiseen joskus aikoja sitten kommentoisin Applen iPhonen puutteista ja sanoin että siinä tulee käymään niin, että jo nykypäivää kauan olleet toiminnot tullaan tuomaan iPhonelle pikku hiljaa ja näin ollen niistä saadaan tehtyä hienoja todella suuria uusia ominaisuuksia. Esim. copy-paste, nyt sitten moniajo, seuraavaan iPhoneen (tiedän että uutisessa on kyse softasta) varmaan sitten parempi kamera, jopa 5 mpix ja myöhemmin salama, wow. ;D

Vastaa
niko207
niko207

13

itsellä käytössä toi moniajo jo iphonessa ollu monta kuukautta (jailbreakkk), ihan hirveä ja hyödytön, paitsi parissa ohjelmassa ihan ok. Jäänyt paskan maku moniajosta jo nokiasta missä ne ohjelmat sitten jää päälle jos niitä ei sammuta joka perhanan kerta jostain valikosta, onneksi iphonesta on jätetty moniajo pois, sammuttaa ja avaa KAIKKi ohjelmat muutenkin niin nopeasti (3G). Toivon että tulevalla moniajolla on mahdollisuus valita missä ohjelmissa sitä käyttää, niinkuin jailbreak moniajosoftassa.

Vastaa
Abexi
Abexi

14

@ 13 niko 207
En lähtisi tuomitsemaan tuota moniajoa jailbreakin vaativan softan perusteella, se ei ole applen tuottama joten veikkaan että asiat toteutetaan omppulassa eri tavalla ku jonku perus kotikoodarin tavalla.

Vastaa
Sillattiis (vahvistamaton)

15

Nähtäväksi jää tuoko Apple tällä kertaa jotain uutta ja innovatiivista. Puhelinpuolelle viime kerrasta alkaa olemaan tavallisen pitkä aika.

Vastaa
user (vahvistamaton)

18

11@
> jaa mulle toi oli iha selkee, varmaanki jotenkin näin

Otsikossa puhutaan moniajosta, se miten taustalla olevat sovellukset näytetään ei kerro kyllä yhtään mitään miten moniajo on toteutettu.

Vastaa
Frobodobo (vahvistamaton)

19

en kyl tajuu miten jotku sanoo et moneiajo on turha...itellä iphone käytös ja ihan p**** et esim...MSN ei voi olla päällä koko ajan =/

Vastaa
OJ_Ghost (vahvistamaton)

20

@1
Jos tämä ominaisuus olisi kopioitu N900:sta ja, tämänlainen on ollut jo paljon aiemmin Applen tuotteessa, eikö tällöin Nokia ole ollut se, joka on kopioinut?

Vastaa
ville (vahvistamaton)

21

@19 Mikä iphone sulla on? mulla toi ainaki luonnistuu push ilmotuksilla todella kätevästi

Vastaa
iDiootti (vahvistamaton)

22

@17, 19
Se on ihan normaalia käytöstä ihmisiltä että puolustellaan omaa valintaa kaikin mahdollisin sanoin, kuten tässä tapauksessa iPhonesi kanssa, tai muut iPhonen omistajat yleensäkin.

Vastaa
mikko (vahvistamaton)

24

@16

no onhan toi n900:n moniajon hallinta ihan käsittämättömän hieno kun vertaa applen tarjoamaan "tuplaklikkaa nappia ni pääset näkemään avointen ohjelmien ikonit" väkerrykseen. Johan ensimmäinen symbian oli aikoinaan käyttäjäystävällisempi, ei tarvinnut painaa nappia kuin kerran ja siitä näkymästä pystyi sitten jopa lopettamaan sovelluksia, mitä mahdollisuutta ei tuossa Iphone OS 4:ssä näytä edes huhujen mukaan olevan.

Vastaa
Stonik
Stonik

25

@25

Vaikea uskoa että Apple päätyisi johonkin niin tylsään kuin avoinna olevien ohjelmien ikoneihin, tuplaklikki tosin ei välttämättä niin huono asia ole. Tosin silloin menetetään yksi merkittävä elementti iPhonen yksinkertaisesta käyttökokemuksesta. Ja mitä yksi painallus siis tekisi? Lopettaa ohjelman vai palaa valikkoon?

One more thing - nämä ovat todellakin vain huhuja. Mikä ratkaisu ikinä onkaan, se tulee olemaan "really nice", "revolutionary" ja "really easy".

Vastaa
ville (vahvistamaton)

27

@24 kukaan meistä ei tiedä miltä toi applen moniajo tulee näyttää ja kuinka hyvin/huonosti se toimii, mutta silti se on heti väkerrys ja huonompi ku n900? :)

Iphonessahan kato tällä hetkellä jos painaa kerran kotinappia niin ohjelma sammuu, ei voi olla 2 eri toimintoa yhdelle painallukselle

Sekö tekee jostai ei käyttäjäystävällisen jos joutuu painaa 2 kertaa nappia eikä kerran? eikö toi ny oo jo aika naurettavaa?

Jos ny yhtää applea tuntee ni ne tekee siitä moniajon hallinnasta niin yksinkertaisen/helppokäyttöisen ja järkevän, ku pystyy

jos toi o tosiaan ylivoimane tehtävä ni ei luulis elämä sen n900 (jos sulla sellanen on, en tiedä onko) kanssa kovin helppoa olevan. Sähän joudut joka päivä sitä näppistäkin vetää auki/kaivaa stylusta esiin (mikäli käytät) jne., mieti mikä homma siinä o! Tietokonetta käyttäessä et varmaa myös koskaan käytä tuplaklikkausta, ku se o nii hankalaa

On se hauska, että tästä moniajon puutteesta on ei iphone omistajat porannu jo iät ja ajat vaikkakaan se ei selvästikkään iphone omistajia niin paljoa ole haitannu ja nyt ku moniajo on vihdoin tulossa ni poru jatkuu silti, aivan käsittämätöntä

Mut ehkä noksufaneja harmittaa, ku vihdoin lähtee yks isoin valituksen aihe pois, seuraavaks joudutte turvautuu flashiin

Haluaisin muuten myös flashin luuriini ja se onki lähes ainoa asia mikä iphonessa omaan käyttöön on miinus :(

ja loppuu vielä, ni miten toi sun facebook video liitty moniajoon?

Vastaa
ville (vahvistamaton)

28

@25

Mä taas toivoisin, että päädyttäisin juurikin siihen, vähä niinku tossa laittamassani jailbroken iphone linkissä, se sopii iphonen yleiseen tyyliin ja on yksinkertaisen selkee ja tyylikäs, en nää mitää syytä miks pitäs nähä jotai pikkutihrukuvia avonaisista ohjelmista, okei sillon tulee kyllä ongelma jos on monta selainikkunaa auki, se että miten se sitten hoidettais ni en osaa sanoa

ja mikolle vielä: ohjelmien sammuttaminen moniajovalikossa voisi toimia niinkin yksinkertaisesti, kun painamalla kuvaketta pidempään, niin tulis samaan aikaan pieni ruksi jokaisen avoinna olevan ohjelman kuvakkeen reunaan. Siitä sais sammuttaa haluamansa ohjelman, niinku tällä hetkellä iphonessa tapahtuu ohjelmien poisto

Vastaa
mikko (vahvistamaton)

29

kaikille yllä mulle vastanneille.

kuten totesin jo viestissäni niin "huhujen mukaan". tietenkin jokainen voi omassa mielikuvituksessaan keksiä päälle mitä hassun hauskimpia niksejä. tässä nyt kuitenkin kommentoidaan tuota huhua.

joka tapauksessa ilmeisesti nyt ollaan kuitenkin hellyttävän yksimielisiä siitä että jos moniajon käyttäjähallinta tapahtuu tuolla huhun kuvaamalla tavalla niin aika väkerrys on, vastaa lähinnä antiikin aikaita symbian ykkösen toteutusta, ja n900:n vastaava on vuosikausia tuota edellä.

Vastaa
ville (vahvistamaton)

30

mä sanoisin että less is more :)

http://www.youtube.com/watch?v=x9C0oFj40Ms no tässä on sitten iha erinäköne ratkaisu ja tuossa on juurikin käytetty tota ehdottomaani x nappia ja toi myös, että ohjelma sammuu pyyhkäisemällä ylöspäin näyttää aika kätevältä

ja eihä sitä kuvaketta tosiaan tarttis ees painaa pohjaa se x vois olla jo heti valmiina siinä valikossa niinku tuossa olikin

en tajua mikä siinä n900 moniajossa sitten on niin vuosikausia edellä, ehkä joku vois valaista?

eikös sitäpaitsi n97 ja 5800 moniajo toimi juurikin noin samalla tavalla kuvakkeilla? iha noin esimerkkinä ja silti moni on kehunu niiden moniajoa, vähä ristiriitaista, ei se n97 kai niin antiikkinen vielä ole?

Vastaa
akse
akse

31

@3 "On se kumma, että juna on jo mennyt, sillä jostain niitä matkustajia hyppää kyytiin, ja miljoonia."

Veikaten niitä idiootteja on maailmassa suurempi määrä kun viisaita.

Vastaa
akse
akse

32

No tuli luettua muutkin viestit. Onpas kädetöntä porukkaa tääl "en haluu moniajoa, pelkään että softat jää päälle" ehh wtf. Eipä tollasia ongelmia ole ollu n900:n kanssa ainakaan.

@19 Jep, kaverilla iPhone ja ihmetteli kun ei pysy skypessä online.. no jee eihän se voi olla päällä taustalla. Eli et voi olla edes loggautuneena siihen et voisit vastaanottaa viestejä/puheluja. Tai näin ainakin käsitin.

Vastaa
user (vahvistamaton)

33

>eikös sitäpaitsi n97 ja 5800 moniajo toimi juurikin noin samalla
>tavalla kuvakkeilla? iha noin esimerkkinä ja silti moni on kehunu
>niiden moniajoa, vähä ristiriitaista,

Mikä noissa kuvakkeissa kiinnostaa? kaikissa Symbianeissa ei edes ole ollut mitään kuvakkeita jotka kertovat mikä softa taustalla pyörii. S60ssä se on tosin aina ollut, ei sekään vakiona kaikkea kerro. Tuoreemmat S60 versiot näyttävät pyrivän softan myös sovellusvalikossa iconin kulmassa olevalla merkillä.


Käyttäjä voi tietenkin asentaa sovelluksia joilla voi tarkastella käynnissä olevia prosessessaja ja ne voivat sitä visualisoida eri tavalla. sekään moniajon toimivuuteen ja itse totetukseen mitenkään vaikuta. eikä niillä nyt niin suurta merkitystä käytön kannalta, moni edes taskmanageria käytä.


>ei se n97 kai niin antiikkinen vielä ole?

No, ei , mutta Symbian^3 tulee.

Se mikä on tulossa niin avoimet sovellukset näytetään "uutisessakin" mainitulla tavalla, sovellusten ikkunan pienoiskuvina. jos sovelluksella on useita ikkunoita (Esim selain, documentti viewerit jne.) niin sen oiken halutun ikkunan valinta helpompaa, jos lisäksi ne ovat pivittyviä, voi siitä tarkistaa jonkin sovelluksen tilaa.

Mutta jos puhutaan näiden taskulaitteiden moniajosta, niin kiinnostaa miten se on toteutettu, varsikin iPhonen osalta, muissa se on tunnetumpaa. Toimiiko kaikilla ohejelmilla vai ja mitä taustalla voi tehä jne.

Vastaa
user (vahvistamaton)

34

>Onpas kädetöntä porukkaa tääl "en haluu moniajoa, pelkään että
>softat jää päälle" ehh wtf. Eipä tollasia ongelmia ole ollu n900:n
>kanssa ainakaan.

iPhonessa on se "etu" että devaajan mahdollisuuksia on rajattu, ja siihen ei voi jaella ilman hyväksyntää. Moniajossa on tietenkin se tehonkulutuksen ongelma, jos sitä ongelmana pitää. Normaalisti siitä käyttäjälle haittaa vain silloin jos asentaa softia joissa devaaja ei ole asiasta välittänyt, tämä tietenkin suurempi mahdollisuus alustoissa jotka ovat avoimepia. esim. juurikin N900:n, Symbian jne.

Vastaa
ville (vahvistamaton)

35

@32

Skypen yleistyminen vois olla yks isoimpia syitä spotifyn lisäks minkä takia applenkin pitää moniajo laittaa.

Jos ny ajattelee vaikka seuraavaa tulevaa iphonea, jos siinä sattuu olemaan 2 kameraa niin videotsättäys toimisi skypellä joten moniajo on käytännössä pakollinen jos skypeä käyttää haluaa

Vastaa
miksuh2
miksuh2

37

Ja taas kerran Apple kusettaa ihmisiä. Tommonen Expose-toiminto EI OLE SAMA KUIN MONIAJO. Apple yrittää nyt tas vedättää ihmisiä samalla tavalla kuin sillon kun toivat iPhoneen PUSH-tekniikan. Moniajolla ei ole yhtään mitään tekememistä minkään graafisten expose-kikkailujen kanssa.

Jos tämä on nyt sitten se paljon hypetetty iPhonen "moniajo", niin tyly tuomio on kyllä sitten se, ettäö iPhjone ei moniaja jatkossakaan.

on täysin harhaanjohtavaa kutsua tuollasta moniajoksi, koska siitä siinä EI OLE kyse.

Vastaa
PeopleOfLava (vahvistamaton)

38

miksuh2, milläköhän perusteella sitten esimerkiksi Symbianin "moniajoa" voi juurikin kutsua "moniajoksi", jos tämä ei sitä ole?

Vastaa
miksuh2
miksuh2

39

Siis se, että systeemissä on joku exposen tapainen systeemi, joka näyttää muistiin ladattujen sovellusten ikoneita ei tarkota sitä, että ne ohjelmat todella pyörisi siellä taustalla. Apple on nyt kokoajan keskittynyt hehkuttamaan nimenomaan tuota exposehommaa aivan kuin se olisi jotenkin se Applen käsitys moniajosta. Mutta kuten sanottua, moniajolla ei ole mitään tekemistä tuollasten graafisten näkymien kanssa. Eli olen erittäin skeptinen tämän iPhonen moniajon suhteen.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

40

@38

Moniajo on käyttöjärjestelmän ytimen ominaisuus, se ei ole mikään graafinen kikkare, joka näyttää muistiin ladattujen ohjelmien kuvakkeita. Apple on hehkuttanut tuopta exposehommaa moniajona, mutta eihän sillä ole mitään tekemistä moniajon kanssa. Sulla voi ola muistiin ladattuina useita sovelluksia, mutta jos käyttökärjestelmä ei moniaja, niin ne taustalla olevat softat ei sitten myöskään pyöri siellä taustalla olessaan.

Vastaa
ville (vahvistamaton)

41

@37

Voi ei, eikö me vieläkään saatu sitä moniajoa :( niinku jo luulin, että noksufanit vois sen itkemisen siitä moniajon puutteesta lopettaa, no hö

harmi et miksuh kyl tietää nää jutut nii tarkkaa, eikai siinä auta muu ku pettyä, saamme jatkossaki kuunnella valitusta

Vastaa
hta
hta

42

Näin tuo moniajo toimii jo nykyisissä iPhoneissa jailbreakin kanssa. Yhdistelmä backgrounder ja Kirikae

http://www.youtube.com/watch?v=vEYyFfic9DI

Tuosta saa myös hyvän käsityksen siitä, mitä niillä applicationien kuvakkeilla voitaisi tarkoittaa. Olen itse sanonut jo aikaisemmin, että tämä on se tapa jolla toivoisin Applen moniajonsa hoitavan. Toimii meinaan pirun kätevästi ja ohjelmiin voi valikosta joko siirtyä tai sulkea. Lisäksi pystyy valitsemaan erikseen ohjelmat joiden haluat käynnistyvän aina automaattisesti moniajoon.

Vastaa
timppa80
timppa80

43

öö mitenkä se 4.0 beta päivitys asennetaan?? ku sen yrittää aukasta itunesilla ni ei tapahu mitää..pitääkö siinä kikkailla jotenki vai..=

Vastaa
Dollarinen (vahvistamaton)

44

@43
Päivitys ei ole saataville kuluttajille ennen kesää. Nyt se on saatavilla jo ohjelmistokehittäjille.

Vastaa
_mikkis__ (vahvistamaton)

45

Täytyy kyllä sanoa, että nyt 4kk käyttäneenä tuota applen moniajoa niin se alkaa pääsemään oikeuksiinsa. Aluksi ongelma oli tietenkin, että juuri mikään ohjelma ei tukenut moniajoa. Nyt kaikki tärkeimmät omat ohjelmat (ja monet muut) tukee tuota ja nykyään kun ottaa/ostaa uuden ohjelman niin on suuri todennäköisyys, että se moniajoa tukee ja sen voi tarkistaa siitä ohjelman esittelytekstistä.

Sellasen jatkuvan ohjelmien sammuttelemisen saa unohtaa, mikä ei omaan mieleen ainakaan ole. Kaikki avatut ohjelmat GPS ohjelmia lukuunottamatta voi jättää taustalle eikä niitä tarvitse koskaan sammuttaa, luuri toimii yhtä nopeasti kuin aina ja akkukestossakaan eroa ei ole juurikaan huomannut.

Applen moniajo toimii parhaiten kun ei mieti edes koko moniajoa, senkun käyttää luuria kuten ennenkin ja unohtaa perinteisen jatkuvan avattujen ohjelmien sammuttelun, kun tehot meinaa loppua tai puhelin muuten takkuaa.

Onneksi tietääkseni WP7 tulee käyttämään tulevaisuudessa myös samantyylistä moniajoa, täältä lähtee ainakin peukku ylös tälle uudelle tavalle toteuttaa moniajo. Toistaiseksi ei ole tullut vastaan tilannetta mitä en pystyisi tällä applen tavalla tekemään.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja