Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Uusi iPhone 4 on vain oikeakätisille?

73
Matti Vähäkainu

Uusi iPhone 4 on vain oikeakätisille?
Applen iPhone 4:n julkaisu ei ole käynnistynyt aivan toivotulla tavalla. Vaikka tilauksia ja jonoja riittää, on muutamia ongelmia ilmennyt toimituksissa ja jopa itse laitteessa. Puhelimen valkoisen mallin toimitukset viivästyvät aiemmin ilmoitetusta ajankohdasta. Valkoisia iPhone nelosia saa siis odottaa ainakin elokuuhun.

Huomattavammat ongelmat liittyvän kuitenkin puhelimen rautaan. Useat lähteet ovat kertoneet signaalivoimakkuuteen ja Retina-näyttöön liittyvistä ongelmista. Verkossa on muun muassa ihmetelty, onko iPhone vain oikeakätisille, sillä signaalivoimakkuus heikkenee pidettäessä puhelinta vasemmalla kädellä. Tämä johtuu todennäköisesti Applen "mullistavasta" teknologiasta, joka yhdistää antennin puhelinta ympäröivään metallikehykseen. Mikäli antennien yhtymäkohdan peittää kädellä, singaali hiljalleen laskee ja lopulta yhteydet katkeavat. Tapahtuma on videoitu muun muassa Engadgetin toimesta.


Maailman tarkimmassa matkapuhelinnäyttössäkin on ilmennyt ongelmansa. Puhelimen Retina-näyttöön ilmestyy ajoittain kellertäviä läiskiä tai viivoja. Unwiredview-verkkosivusto on kerännyt alla olevan kuvakollaasin käyttäjillä ilmentyneistä näyttövioista.



Yllämainitut ongelmat eivät luonnollisestikaan koske kaikkia iPhoneja, mutta jäämme mielenkiinnolla odottamaan Applen virallista sanaa.

Kommentit (73)

Vlaadi
Vlaadi

1

Apple haluaa ohjata tuotteillaan markkinoita tiettyyn suuntaan. Viimeisin suuntaus on poistaa vasenkätiset tarjoamalla vain oikeakätisiä tuotteita.

Vastaa
Tcav
Tcav

2

Vaikka oikeakätinen olenkin, niin kyllä tuo vasemmalla kädellä puhelimen piteleminen/käyttäminen on minulle aika tärkeä ominaisuus, jos vaikka kahvia juo tai rämplää tietokonetta samaan aikaan.

Aika omituista kyllä, että tuota ei ole huomattu jo suunnitteluvaiheessa. Tai sitten Applea ei kiinnosta, kun kumminkin menee kaupaksi.

Vastaa
Thors (vahvistamaton)

3

Päinvastoin, eikös se sitten ennemmin ole ennemmin vasenkätisille? Oikeakätisenä olen tottunut käyttämään puhelinta vasemmassa kädessä jos teen oikealla kädellä jotain muuta. Näyttöpaneelivika nyt on täysin LG:n (vai keneltä nyt tulevatkaan) vika, mutta tämä antennisekoilu on aika naurettavaa. Mielenkiinnolla odottelen Applen näkemystä asiasta.

Vastaa
KIPPO76
KIPPO76

4

Jos toi tosiaan on totta niin aikas paha suunnittelu virhe tosiaan. No toivotaan että toi ei ole totta jos on niin sit jäi puhelin ostamatta, on vähän vaikeeta käyttää ilman kenttää

Vastaa
tenhunen (vahvistamaton)

6

@4
No sh*t Sherlock.. :)

Mutta jokatapauksessa käsittämätön suunnittelu moka tuo antenni. Tähän vielä päälle se että näyttö laikuilla. Voin oikein kuvitella mimmonen palautus/korjaus kierre tästä alkaa, jos nyt edes noin vakavaa ongelmaa mitenkään helposti korjaa.

Gizmodossa oli että Walt Mossberg (kirjottaa mm. Wall Street journaliin) ja Apple olisi väittänyt tämän olevan vain softa ongelma kuinka palkit näytölle piirretään, eikä tämä oikeasti muka vaikuttaisi kenttään. No minkähän takia puhelut ei sitten mene läpi?! Tilanne on varmasti vielä huonompi liikkuessa, kuin paikallaan ollessa.

Vastaa
Jasoni
Jasoni

12

Näin oikeakätisenä toi signaaliongelma ei haittaa pätkän vertaa, mut noi "läiskät" näytöllä on pahempi juttu. Tietenkinhän molemmat viat tulee korjata. Mielenkiinnolla odotan milloin Apple myöntää tehneensä virheen...

Vastaa
delic_ (vahvistamaton)

13

@9:lle tiedoksi, nämä apple uutiset luettuani en ole ensimmäisten joukossa tilaamassa uutta luuria, nuo on kyllä vikoja ja sieltä isoimmasta päästä. Pitää odotella mihin tämä tästä kehittyy. Kyllähän tämä uus iphone vähän liian täydelliseltä vaikuttikin, pitää vähä malttaa ostohaluja


ja "i" vois pitää vaan iha omista asioista huolta, eikä toisten ku ei niistä mitään näytä tietävän

Vastaa
iKnow_ (vahvistamaton)

14

@3
Jos mopoautosi X joku osa on huono/rikki, niin paljonko sinua lämmittää tieto, että vika on oikeasti alihankkijan Y syy? Lopputuotteen valmistaja on aina vastuussa myymästään tuotteestaan kuluttajalle.

Vaikuttaisi, että puhelimesta ei voi pitää kiinni alareunasta lainkaan. Itse tulee usein pidettyä puhelimesta kiinni juuri sieltä. Tuollaista rautavikaa ei välttämättä ihan tuosta vain korjatakkaan. Toisaalta ongelma ei voi olla kovi paha sillä muuten se näkyisi myös osakkeessa. Kyseessä on kuitenkin firman tärkein tuote.

Vastaa
Thors (vahvistamaton)

15

@14

Johan on kummallinen vertaus. Ei päätä eikä häntää. Apple kun ei itse valmista omassa Apple -tehtaassaan Apple -tuotteitaan, vaan Foxconn. Joten on aika turha syyttää Applea. Sitä paitsi ongelmaa ei välttämättä edes ole olemassa, kuten aiemmin linkitin.

Vastaa
jake se minäkin (vahvistamaton)

17

Kyll se on laitteen valmistajan eli Applen vika - oli se teettänyt tuotteensa millä alihankkijalla tai tuotantolaitoksella tahansa.

Tulkintasi tekee lisäksi mielenkiintoisen tuo vikojen osalta muiden syyllistäminen, mutt ilmeisesti kehut kuuluu(ko?) jostain hyvistä asioista vuorostaan Applelle...?

Vastaa
Bobakki (vahvistamaton)

18

Connecting people... Toivottavasti rauta ongelma saadaan ratkaistua nopeasti. Toisaalta Android kiinnostaa ja MeeGo vehkeitäkin on pian tulossa niin ehkä ihan hyvä näin..

Vastaa
huh huh (vahvistamaton)

25

@22 Eikä kerää pelkästään Facetimesta, vaan myöskin GPS:stä..

http://www.itviikko.fi/ratkaisut/2010/06...ista/20108825/7

"Uusi käytäntö tuli esille maanantaina, kun yhtiö muutti käyttöehtoja, jotka iTunes-sovelluksen käyttäjien täytyy hyväksyä päästäkseen lataamaan sisältöjä Applen media- ja sovelluskaupoista.

Uusien ehtojen mukaan Apple varaa itselleen ja kumppaneilleen oikeuden ”kerätä, käyttää ja jakaa tarkkaa paikkatietoja”."

Tuohon kun yhdistää tuon FaceTime jutun, niin ollaan kyllä yksityisyydessä heikommalla kuin kritisoitu Facebook.

Kruununa toki näyttövika (jota nyt selitellään ilmeisesti jännästi ettei vika olisikaan), sekä tuo antennisuunnittelu..

Nokialla olisikin nyt iskun paikka, mikäli pelaisi korttinsa oikein. MeeGo laitteita nopeasti myyntiin. Ja koska niitä ei ikävä kyllä taida tulla, niin pelimiehen veto olisi ilmoittaa Nokia N8:n saavan päivityksenä Symbian^4:n aikanaan. Tällöin ei olisi tuon Symbian^3:n & väliinputoajaleiman mukanaan tuomaa epäilystä enää N8:n yllä, joka tullee osittain vähentämään myyntiä. Eli päivitys kun luvattaisiin, niin varmasti olisi melko kova isku jo tuo N8:kin (toki tulee jo tuollaisenaankin myymään kohtuu hyvin, mutta miksi tyytyä kohtuu hyvään myyntiin, jos voisi saada tärkeässä paikassa sen iskun?)

Vastaa
huh huh (vahvistamaton)

26

@22 Eikä kerää pelkästään Facetimesta, vaan myöskin GPS:stä..

http://www.itviikko.fi/ratkaisut/2010/06...ista/20108825/7

"Uusi käytäntö tuli esille maanantaina, kun yhtiö muutti käyttöehtoja, jotka iTunes-sovelluksen käyttäjien täytyy hyväksyä päästäkseen lataamaan sisältöjä Applen media- ja sovelluskaupoista.

Uusien ehtojen mukaan Apple varaa itselleen ja kumppaneilleen oikeuden ”kerätä, käyttää ja jakaa tarkkaa paikkatietoja”."

Tuohon kun yhdistää tuon FaceTime jutun, niin ollaan kyllä yksityisyydessä heikommalla kuin kritisoitu Facebook.

Kruununa toki näyttövika (jota nyt selitellään ilmeisesti jännästi ettei vika olisikaan), sekä tuo antennisuunnittelu..

Nokialla olisikin nyt iskun paikka, mikäli pelaisi korttinsa oikein. MeeGo laitteita nopeasti myyntiin. Ja koska niitä ei ikävä kyllä taida tulla, niin pelimiehen veto olisi ilmoittaa Nokia N8:n saavan päivityksenä Symbian^4:n aikanaan. Tällöin ei olisi tuon Symbian^3:n & väliinputoajaleiman mukanaan tuomaa epäilystä enää N8:n yllä, joka tullee osittain vähentämään myyntiä. Eli päivitys kun luvattaisiin, niin varmasti olisi melko kova isku jo tuo N8:kin (toki tulee jo tuollaisenaankin myymään kohtuu hyvin, mutta miksi tyytyä kohtuu hyvään myyntiin, jos voisi saada tärkeässä paikassa sen iskun?)

Vastaa
oskarion
oskarion

29

jääpä tilaamatta, varsinkin kun engadgetissa on screenshot viestistä missä väitetään että pidät puhelinta väärin kädessä, aivan järkyttävää.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

31

@22 ja @25

Suosittelen foliohattujen käyttöä jos paranoia on oikeasti tuota tasoa.

"Apple kerää tietoa facetimesta ja at&t sulkee puhelimet" -jutussa ei ollut yhtään uskottavia todisteita ja suuri osa asioista oli ihan pelkkää käsien heiluttelua. Esimerkkinä vaikka FaceTime: "Kun soitat sillä Apple tietää kelle soitit ja mistä". Ohhoh, miten tämä oikein eroaa jostakin muusta kommunikointitavasta? Operaattori tietää lokaationi ja kelle soitan. Kuten Skype, kuten Microsoft, jos käytän niiden palveluja.

Sitten vielä kerran niistä "kammottavista" lokaatiopalveluista: kaikki muutkin tarjoavat sellaisia. Niistä voi kieltäytyä sekä täydellisesti että ohjelmakohtaisesti. Niitä käytettäessä puhelin näyttää ikonin yläpalkissa ja lokaatiopalveluiden asetuksista voi käydä katsomassa mitkä ohjelmat ovat niitä käyttaneet viimeisen 24 tunnin aikana, ja kieltämässä jos siltä tuntuu. Mikä nyt olikaan se ongelma? Kuinka paljon paremmin on asia hoidettu kilpailijoissa?

N8:sta testasin sitä nopeasti pari viikkoa sitten, softa ei varmaankaan ollut valmis eikä testini kattava. Mutta kuitenkin olen aika vakuuttunut siitä, että kyseinen laite ja softa ei Nokian tilannetta juurikaan muuta. Androidit ja iPhonet katoavat edelleen horisonttiin. Jos parin päivän takainen uutisointi että N8 on Nokian viimeinen Symbianiin pohjautuva Nseries laite pitää paikkansa, näyttäisi siltä että Nokialla on vihdoin ymmärretty realiteetit. Harmittavan monta vuotta siihen meni.

Vastaa
Irekkeri
Irekkeri

32

@31
Applen seurannasta kieltäytyminen ei vain ole niin helppoa kuin muilla valmistajilla. Apple kun läjää kasan estoja, jos et seurantaan suostu.

Tosin eipä seuranta tunnu ihmisiä haittaavan, kun katselee Chrome- ja Facebook-intoilua.

Vastaa
Tcav
Tcav

35

Ai jumalaute, että repesin totaalisesti :D

Siis miten Apple on menny tekemään tämmösen mokan? Luulis ihmisten viimeistään nyt heräävän tähän Applen touhuun.

Eipä kuulosta iPhone 4 enää niin hienolta kuin silloin keynotessa.

No, toivotaan, että Apple alkaa korjaamaan näitä juttuja, eikä vaan rupea peittelemään/kieltämään omia mokiaan.

Vastaa
Thors (vahvistamaton)

36

Tästä huolimatta saamme ensi viikolla lukea kuinka Apple myi avausviikonloppuna iPhone 4:ää pari miljoonaa kappaletta...

Vastaa
keke! (vahvistamaton)

38

"Aika hieno, mutta voiko sillä puhua?" -fraasi sai aivan uuden merkityksen!

Vastaa
_mikkis_ (vahvistamaton)

39

Vihdoin tuli vastaan ensimmäiset kenttäkokemukset Suomessa:


"Tänään ehtinyt jo enemmän yrittää palkkien pudotteluja...
Lopputulos: kenttää ei ole missään vaiheessa saanut katoamaan, vaikka miten yrittää (peittää koko luurin molemmilla käsillä siten, että vain signaalin taso on näkyvillä). Palkkien määrän saa kyllä tippumaan, mutta normaalikäytössä ei havaittu vaikutusta puheluiden laatuun.

Raportoidut signaalien heikkenemiset on tosiaan mahdollista toteuttaa, mutta toistaiseksi ko. seikalla ei ole ollut käytännön merkitystä.

Ja tasapuolisuuden vuoksi tuli testattua myös Nokian E51 ja 8600: molemmista sai signaalitasot tippumaan; E51 hävitti jopa kentät kokonaan (oli kohtalainen yllätys, koska tuota E51:stä tullut pidettyä pomminvarmana, ja se on muutenkin ollut todella varmatoiminen. Kop, kop...)."

Vastaa
Möö (vahvistamaton)

40

Tämä singnaalin alentuminen koskee näköjään kaikkia i4 puhelimia. Kun puhelinta pitää "väärin" lisääntyy myös virrankulutus.

Vaakatasossa käytännössä antenni on aina yhdistetty jos pidät kiinni molemmilla käsillä. Huono homma käyttäjille...

Vastaa
sillattiis (vahvistamaton)

41

@39

Youtubessa olevissa videoissa kenttää on yleensä 3 palkkia eli ei ihan täysi kenttä. En tiedä onko mahdollista saada kaikki palkit pudotettua. Tässähän ei ole varsinaisesti kyse vain antennin blokkaamisesta mitä teit omassa testissäsi vaan noiden antennien paljaalla iholla koskettamisesta johtuvasta häiriöistä. On todellakin aika paljon merkityksetöntä jos signaalit tippuvat kun puhelinta pidetään kiinni kahdella kädellä tarkoituksen mukaisesti kuin se, että pidetään ihan normaalisti kädessä ja puhelut katkeavat. Tätähän on pystytty toistamaan vanhemmilla iPhoneilla, mutta niissä on useimmiten puhelinta oikein puritettu ja ongelma niissä mitättömämpi.

Mitenköhän vehje käyttäytyy esim metallisella pöydällä? :)

Vastaa
Jonahan
Jonahan

42

Testasin iPhone 4:aa nopeasti eilen. En onnistunut toistamaan antennibugia. Eli kyllä se menee itselläkin ostoon.

Vastaa
jartar
jartar

43

@15
Melkoista fanittamista. Ihan sama kuka osat valmistaa sillä se kuka merkin laittaa tuotteeseen vastaa siitä että osat ovat tarpeeksi laadukkaita.

@3 Itse oikeakätisenä käytän kännyä aina oikealla kädellä kuten varmasti suurin osa muistakin. Turha yrittää tehdä tästä vähemmistön ongelmaa.

Vastaa
Thors (vahvistamaton)

44

@43
Mitä fanittamista? Tottakai tavallinen kuluttaja luulee, että kyseessä on Applen vika ja syy. Asioista hieman enemmän tietävä kuitenkin osaa ymmärtää sen, ettei syy ole sataprosenttisesti Applen. Foxconn hoitaa QA:n ja QC:n tehtaallaan, ei Apple.

Missä vaiheessa oikein yritin tehdä tästä vähemmistön ongelman? Tottakai se on ongelma. Mutta kun esimerkiksi oikeakätisenä pidät kynää, hiirtä, kaukosäädintä tai ihan mitä tahansa oikeassa kädessä, miten voit silloin pitää kännykkää samassa kädessä? Aivan sama kummankätinen on, ongelma se on jossain vaiheessa molemmille.

Vastaa
Dollarinen (vahvistamaton)

45

@44
Ja paskat! Kyllä se on vain ja ainoastaan Applen syy jos sutta lähtee maailmalle, oli välikäsiä vaikka miljoona. Siinä kerran Applen logo on, niin se siitä tuotteen laadusta silloin on 100% vastuussa, ei Foxconn eikä kukaan muukaan.

Vai oletko sitä mieltä, että Nokiakaan ei ole tehnyt ainuttakaan munausta puhelimiensa kanssa, vaan syy on muissa? Tuskin.

Vastaa
keke! (vahvistamaton)

47

Ihan sama kuka sen on valmistanut: Apple vastaa laadusta kuluttajalle ja Foxconn applelle. Se on täysin Applen ja Foxconnin asia kumpi on vastuussa tuotteen huonoudesta, mutta kuluttajalle se on aina Apple joka on vastuussa.

Vastaa
Nks123
Nks123

48

Suomessa kauppalaki ja kuluttajasuojalaki hyvin laajassa määrin lähtee siitä lähtökohdasta, että tuotteen virhe on valmistajan vika. Uskoisin, että hyvin samanlainen lähtökohta on muuallakin maailmassa. Pitäis lakiin ottaa kohta, että mikään ei ole Applen vikaa, vaan muiden ;)

Vastaa
Jouni76
Jouni76

50

@2
Itse käytän myös kännykkää vasemmalla vaikka olenkin oikea kätinen. Liekkö perua lankapuhelinajoista. Vasemalla pidettiin luuria korvassa ja oikealla pyöritettiin kiekkoa..

Vastaa
Möö (vahvistamaton)

52

@51

kyllä ne palkit saadan pysymään päivityksellä ylhäällä mutta vika ei mihinkään poistu. Ovat tieneet asian koko ajan... ongelmahan tuossa ei oe pelkästään puheluissa vaan kunhan käännät sen vaakatasoon niin käytännössä antennit ovat kokoajan oikosulussa ainakin jos kädet on kosteat...

kannattaa testata kauan akku kestää ennenkuin ostaa mutta onhan tässä aikaa...

Vastaa
Yesse
Yesse

53

Ehkä vähän yliliioteltua kommenteissa, mutta onhan tuo moka. Itse vasenkätisenä en tuon takia ostaisi varmaan puhelinta.

Vastaa
Tomppa12
Tomppa12

56

Ei kyllä pitäisi kirjoittaa tätäkään, mutta:
Eikö se mene niin, että Apple on vastuussa kuluttajille huonosta tuotteesta ja Foxconn sitten Applelle jos sen osissa on jotain vikaa. Näytön tapauksessa osissa on vikaa (tai sitten 'vikaa', miten vaan), mutta antennin tapauksessa sen on moka Applen suunnitelussa.

Vastaa
Robert174
Robert174

58

Hahahaa...

Mahtaa niitä Apple-faneja ottaa nyt pattiin!!! : D
Itse Nokia-fanina hymyilen tästä asiasta.

Apple tekee mobiilitietokoneen ja puhelimen samaan pakettiin, mutta kumpikaan ei ole täydellinen.

Nokia tekee saman joissakin kännyissä, muuten sama kuin Apple, mutta hoitaa parhaiten sen minkä on aloittanutkin täältä Suomesta, eli puhelin ominaisuuden!

OLEN YLPEÄ SIITÄ, HYVÄ NOKIA JA HYVÄ SUOMI! = D

Terveisin,
Ylpeä Suomesta ja Nokiasta

P.s. Ähkutti Apple-fanit! ; D

Vastaa
Bobakki (vahvistamaton)

60

Toki Steve on tuosta "ominaisuudesta" ollut tietoinen, kun se raunojensuoja on jo kaupattavana. Osta iKuori niin iThouch muuttuu iPuhelimeksi..

Vastaa
-JHS-
-JHS-

61

$44

Vaikka luurin olisikin valmistanut alihankkija ja osatkin tulavat toisilta alihankkijoilta on Apple:lla vastuu tuosta rautasuunnittelusta. He sen hyväksyivät ja saivat useampia eri versioita puhelimen raudasta testattavaksi. Apple on hyväksynyt tuon myyntiraudan joten he kantavat siitä vastuun loppukäyttäjän näkökulmasta. Se millaiset sanktiot alihankkijat maksavat Apple:lle on sitten eri asia. Onkohan Apple yrittänyt mennä rautasuunnittelussa sieltä missä aitaa ei ole.. ja nyt tulikin isompi aita... En tuota puhelinta ottais mukaan alueille jossa on valmiiksi 1 palkki kuuluvuudessa(oota, mie soitan helikopterin... eiku.. en soitakkaan) :)

Vastaa
Dollarinen (vahvistamaton)

62

@58

Ja sinunlaistesi suomen kieltä osaamattomien junttien vuoksi häpeän kun joudun kertomaan oman kotimaani.

Vastaa
Dollarinen (vahvistamaton)

63

@61

Samoin sinä. "Apple:lla" herran jumala mies! Opettele nyt edes oma äidinkielesi! Häpeällistä!

Vastaa
Romisku
Romisku

64

@62, 63
Koittaisit nyt ensin saada itse omat tekstisi suomen kielioppisääntöjen mukaisiksi ennenkuin tulet muita haukkumaan. Ja miksi häpeät kertoa kotimaatasi, ilmeisesti kuitenkin kerrot sitä jollekulle muulle kuin suomalaisille, eivätkä ulkomaalaiset paljoa välitä, miten päin honkia suomea täällä kirjoitetaan kun eivät itse sitä kuitenkaan osaa.

Uutisestakin sen verran, että Apple on vastannut antenniongelmaan, että puhelinta pitäisi pitää oikeassa kädessä. Vaan kummalla kädellä ja millaisella otteella kuitenkin sitä pidetään jokaisessa heidän omassa mainoksessaan x)

Vastaa
-JHS-
-JHS-

65

Dollarinen: Hyvä kommentti! Erittäin rakentavaa kritiikkiä joka osuu todella hyvin jutun otsikkoon! Kolome (3) hurraa huutoa sulle!!! Onko tuo minun kirjoitus jotekin epäselvä? Katsoisin se olevan enemmäkin olevan yksiselitteinen ja ymmärrettävä :)

Nyt kun olet päässyt äidinkielentohtoriksi niin voisitko sie kohteliaasti kertoa kaikille miten tuo oli väärin?

Vastaa
Romisku
Romisku

66

@65
Mä voin kyllä sen kertoa: kaksoispisteet pois liitteen edestä, eli Applelle ja Applella. Asiasisältö oli kuitenkin ymmärrettävissä ja jos joku ei ymmärtänyt, niin ehkä saakin olla ymmärtämättä.

Applehan on hehkuttanut kuinka hieno ja mullistava antennijärjestelmä heillä on. Ja nyt, kun se onkin susi, syy on muiden, tietenkin.

Vastaa
oskarion
oskarion

67

Apple on vastannut jo että kyseessä olisi ohjelmavika johon pitäisä tämän päivän aikana tulla päivitys. Tiedä sit et lyövätkö vaan palkit pysymään siellä ylhäällä vai tuleeko oikeasti korjaus? No näkeehän sen sitten speedtesteillä kun oikosulkee antennit ja lyö testit käyntiin.

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

69

68@
>Suomalainen video, meillä taitaa olla vähä paremmat verkot

Ei 3G kuuluvuutta lainkaan. :-(

Vastaa
-JHS-
-JHS-

71

Noksulainen vaihto verkkoa 3g:stä 2g:hen aikas näppärästi. Ja samantein nousu palkit ylös... Miten iphone:ssa ilmoitetaan nuo verkot?

Vastaa
sandandan (vahvistamaton)

72

@67
Joo tuo softakorjaus on vastaava juttu, että ostat Alfa Romeon jonka kulutukseksi olisi ilmoitettu 7L/100km:llä. Todellisuudessa auto kuluttaakin 10L/100:lla ja Alfa Romeo korjaisi tilanteen päivittämällä ajotietokoneen softaa siten että polttoainemittarin skaalausta muutetaan jollon tankki onkin tyhjä jo puolessa välissä. Saattaa tuo antenni toimia kaupunkiolosuhteissa riittävästi, mutta voi olla että esimerkiksi mökillä tai harvempaan asutuilla seuduilla ei kenttää enää kuulukaan tai puhelut katkeilee. Kyllä tuo ihan rautavika on; ei sitä softalla saa kuin vähän piiloteltua.

Vastaa
bem_ (vahvistamaton)

73

Moi. mun mielestä kun käyttää konetta ni ei tarvii näprätä puhelinta ja jos näprää puhelinta ja oot oikea kätinen ni eiks vasemmalla kädellä oo hankalampi käsitellä puhelinta ja jos juo kahvia ni ei tarvii näprätä puhelinta mut jos tarvii ni jättäisin kahvin pöydälle ja sit vasta alkaisi käyttämään puhelinta ja tos videos näytetään että jos pitää puhelinta vasemmalla kädellä ni yhteys alkaa heikkenemään ja jos pitää oikealla ni se ei häviä mihinkään vaan toimii normaalisti ja mun mielestä ois järkevää sit applen tehä vasen kätille iphone 4 mut siin menis rahaa mut applen kannattas korjata se yhteys ongelma seuraavassa erässä tai jtn

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja