Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Samsungin älypuhelimet myyvät hyvin

42
Matti Vähäkainu

Samsungin älypuhelimet myyvät hyvin
Samsung on kertonut kahden uuden älypuhelimensa myyntilukemia. Yhtiön omalla Bada-käyttöjärjestelmällä varustettu Samsung Wave myi viime kuussa, noin neljän viikon aikana, miljoona kappaletta. Saavutus on merkittävä varsinkin, kun kyseessä on samalla uuden käyttöjärjestelmän lanseeraustuote.

Wave on varustettu 3,3 tuuman AMOLED-kosketusnäytöllä, gigahertsin ARM Cortex A8 -suorittimella ja TouchWiz 3.0 -käyttöliittymällä. Hintaa laitteella on Suomessa reilut 400 euroa. Puhelimen myyntilukemista kertoi Twitterissä Badan projektijohtaja Justin Hong.
Waven lisäksi myös rajatummin myynnissä ollut huippumalli Samsung Galaxy S on myynyt hyvin. Wavea puolet kalliimpi Galaxy S on käynyt kaupaksi Etelä-Koreassa kuin häkä. Vajaassa kolmessa viikossa puhelinta on myyty 300 000 kappaletta. Ensimmäisen 10 päivän aikana mallia oli myyty jo 200 000 kappaletta.

Kommentit (42)

JuhaW
JuhaW

1

Ensimmäinen Samsungi itsellä (Galaxy S) ja ei voi valittaa kyllä. On aivan toista luokkaa, kuin Nokian kapulat. Samsung (ja Android) tulee takaa ja kovaa! Ja mitä tekee Nokia? Odottaa...odottaa...ja odottaa....

Vastaa
Ralle_ (vahvistamaton)

2

Galaxy S on kieltämättä mainio puhelin, mutta epäilyttää kovasti Samsungin tuntien että tuleeko siihen koskaan tulevaa Android 3.0 -päivitystä? He myyvät kuluttajalle mieluummin uuden puhelimen.

Kas kun Bada -alustan luuritkin menevät kaupaksi, vaikka sille on vähän sovelluksia tarjolla. No onhan niitä ihmisiä, jotka ei edes tiedä että puhelimeen pystyy itse asentamaan ohjelmia.

Vastaa
JuhaW
JuhaW

3

@2:
Kysymys on lähinnä siitä tuleeko 3.0 millekään valmistajalle puhelimena tai ainakaan nykyisille puhelimille. Saattaa olla tarkoitettu vain tableteille, koska 3.0 vaatii rajumpaa rautaa puhelimesta. Jos se puhelimiin tulee, se ei todennäköisesti tule yhteenkään tällä hetkellä markknoilla olevaan puhelimeen.
2.2 on kyllä varmuudella tulossa Galaxy S:ään. Ja jo ensi kuussa etelä-korean malleihin.

Vastaa
netistä luettua!. (vahvistamaton)

5

Samsung Android 3.0 -päivitys on tulossa!. ;) Ja Bada -alustaan tulossa tämän vuoden aikana todella paljon sovelluksia tarjolle,nyt jo taitaa määrä olla noin 100.

Vastaa
PJL78
PJL78

6

@2 Mitä väliä sillä on tuleeko Android 3.0 joskus kaukana tulevaisuudessa puhelimeen, jokanon nyt jo myynnissä? Eikös se riitä, että siihen saa edes 2.2 päivityksen joka tekee tästä mun puhelimesta nopeamman, flashillä varustetun ja kaikin puolin paremman? Ja Bada käyttiksessä ei ole mitään vikaa, jos siihen ei saa tuhansia sovelluksia, niin mitä sitten, riittää 10 hyvää useammalle kuin 10.000 paskaa.

Mulla on tää Galaxy S, mahtava luuri, jonka ainut vika on akun kesto, kun surffaan kokoajan, on wifit ja 3geet ja gepsit ja sun muut facebookit, gtalkit ja muutamia muita virtaa vieviä sovelluksia. Akkua pitää ladata joka yö melkein. Jos joskus viittis edes sammuttaa turhat, niin akku kestäis ainakin 3 päivää :)

Vastaa
ramu2000
ramu2000

7

lisään vielä ettei Samsuningin kies toimi hyvin win x64, yrittäny tässä nyt monta päivää eri kepulikonstein saada yhdistämään muttei onnistu. Ei nokial sentää tämmösii ongelmii ollu.

Vastaa
Irekkeri
Irekkeri

8

Mahtava puhelin raudan osalta, mutta minne jäi fm-lähetin, fyysinen qwerty ja (olkoonkin että yleensä surkeat) kameraa tukevat dual-ledit :( Samsung teki unelmien kermakakun mutta meni sitten kusemaan sen päälle.

Vastaa
varmistamaton (vahvistamaton)

9

Jeps, Samsung on todella onnistunut mokaamaan softapuolella. Waven Bada käyttiksestä päivitys "tappaa" gps:n, Samsung Apps storen.. Tietokoneella kies on lähinnä huono vitsi.. Ja kuin huonona vitsinä päätti Samsung jättää Galaxy S:stä pois kuvausvalon..

Vastaa
Malboro
Malboro

10

@6 Voisin lisätä tuohon galaxy S akun kestoon, että mikä tähän tällä hetkellä myynnissä oleva puhelin ei kestäisi päivää enempää tuollaisessa käytössä. Normi käytössä (+1.30min) puhelin menee helposti sinne 3 päivään. Omasta mielestäni tässä kyllä on todella hyvä akku (ainakin jos vertaa moneen muuhun puhelimeen).

@9 Itse en edelleenkään ymmärrä ihmisiä, jotka valittavat Galaxyn kuvausvalon pois jäämistä. Kun loppujenlopuksi se vain pilaa kuvan. Kokeilkaa nyt edes sitä puhelimen kameraa ennen kuin rupeatte valittaamaan kuvausvalon puuttumisesta.

Vastaa
PJL78
PJL78

12

Minäkään en ymmärrä ihmisiä, jotka valittavat salaman puuttumista (ei puutetta), koska viimeksi joku on saanut loistavia kuvia salaman ansiosta? Otin todella hienoja hämäräkuvia tällä Samsung Galaxy S luurilla, aivan loistavia kuvia aurinkoa vastaan ja ihan tavallisia kuvia, jotka voittaa laadussa useimat. En todellakaan kaipaa salamaa, en edes apuvaloa. Videon kuvausjälki on loistava, 720p on just eikä melkein oikea koko ja jälki mahtavaa. Puhelimessa ei vikaa, opetteluun menee aikaa kuitenkin. Mulla katos ääkköset, mutta se johtuu opin puutteesta ;)

Vastaa
Feynman7
Feynman7

13

Galaxy S:n omistajilta kysyisin että onko tosiaan niin että luurissa ei ole normi 3,5 mm kuulokeliitäntää? Eli musan kuunteluun tarvitsisi jonkun bluetooth lisähärpäkkeen. Tällaisen kuvan sain Samsungin nettisaitilta, kun joskus katselin sieltä speksejä.

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

15

12@
>Minäkään en ymmärrä ihmisiä, jotka valittavat salaman puuttumista
>(ei puutetta), koska viimeksi joku on saanut loistavia kuvia
>salaman ansiosta?

Jos salammalla saa loistavia kuvia niin sehän olisi vain plussaa, matkapuehlimissa harvoin odotukset aivan niin korkealla.


Ilman salamaa piemessä on vaikea ottaa kuvia joista hyötyä.

Matkepuhelimen kameran ensimmäinen idea on saada sillä kuvia, sen ollessa tallennus välinen, sen jälkee toive että homma sujuu mahdollisimman näppärästi, tarkennukset, salama jne., sen jälkeen nousee toiveet kuvien laadusta. Kameraa hyödynnetään moneen muuhunkin kuin "valokuvaamiseen".

Jollekkin se kamera voi olla "valokuvausta" varten, jolloin laskee vain hyvänlaatuisetkuvat.

Vastaa
PJL78
PJL78

18

Vähän missasin, että missä kohtaa Galaxy S:n kamera on huono? Me oltiin vaimokkeen kanssa Virossa pikaristeilyllä, otettiin kuvia laivalla ja lähetin ne samantien 3gee verkkoapitkin Facebookkiin. Kotona sitten katoin kotikoneella, että miltä kuvat näyttää - Mielestäni hyviä kuvia, auringonpaisteessakin kuvat olivat loistavia, ja jos megapikseleitä jokun kattele, niin oma on elämä, tuolla 5Mp kameralla saa hyviä A3 tulosteita, jos on tarvetta. Meidän kuvat olivat kuitenkin hyviä minulle, en edes erota kuvia meidän "kunnon" Canonin kuvista, muuta kuin koosta. Näitä kuvia kehtaa näyttää facebookissa, kuvagallerioissa ja ihan varmasti DVD:llekin laitettuna on mahtavia. Ihmiset on erilaisia, toiset arvostelee tietämättä asioista mitään ja toiset taas on pikkutarkkoja, joille ei kelpaa kuin paras.

Voin rehellisesti sanoa, että tämä Samsung galaxy S on paras älypuhelin mitä rahalla saa, mutta myös viimeinen, jonka omistan :) Tämän puhelimen jälkeen siirryn muuhun tekniikkaan, luultavasti 6700 Classicin tapaiseen järeän tuntuiseen peruspuhelimeen, jossa akku kestää kuukausia ja iPadin tyyliseen, mutta hieman pienempään tablettiin.

Vastaa
Feynman7
Feynman7

19

Hyvältähän tuo Galaxy S vaikuttaa. Kerran jo meinasin mainoksen uhrina mennä DNA-kauppaan testaamaan, mutta myyjä oli kiireisenä enkä ehtinyt jäädä odottamaan. Ehkä hyvä, muuten olisi voinut mennä tilaukseen. :)

Vastaa
PJL78
PJL78

20

Mun ei tarvinut tilata, menin Giganttiin ja otin sen :D Keravalla ei ollu yhtään ja meinasin jo, että hankin sen saunalahdelta, mutta siellä on kalliiimpi.

Vastaa
Toimintavarmuus on 1 (vahvistamaton)

21

Mokioita on turha ostaa,kun niiden käyttis tilttailee ja bugittaa vähän-väliä!!.
Samsung on osannut tähän asti testata puhelimensa Nokiaa paremmin ja siksi itse luotan Samsungiin!.
3-4 Mokia Nokiaa olen aiemmin omistanut ja ne ovat olleett ainakin vähään aikaan viimeiset,nykyinen Samsung toimii!!!.

Vastaa
SanteriO
SanteriO

22

..tietääkseni on näin, ettei galaxy S:ää tule saunalahdelta saamaankaan. Voin tietty olla väärässäkin, mutta onko joku sieltä kautta saanut?

@9. Samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa: Galaxy S ei tarvia kuvausvaloa, pimeäkuvausmodella pimeet kuvat tulee hyviä ilman salamaakin. Kannattaa kokeilla. galaxyn kamerassa on myös tosi fiksu tuo tarkennushomma, painaa siitä kohtaa otettavaa kuvaa mihi haluaa tarkennella. Kätevää. '

Itelläkää ei ole Galaxy S -luurista mitää huonoa sanottavaa. Nyt sain toimimaan koneen kaukosäätimenä yms mukavaa..

Vastaa
Jalli R (vahvistamaton)

23

@22 tilasin galaxy s:n Saunikselta viimeviikolla, toimituksessa vk 30. Oishan ton saanut Verkkokauppa.comista tms heti käteen mutta kytky houkutti... eli on tosiaan saatavana Saunalahdelta

Vastaa
SanteriO
SanteriO

24

..Paljon liene kytkyn kk hinta sauniksella?
Dnallahan se tais olla 15e ja netti rajattomalla käytöllä 2,95e ellen väärin muistele..

Vastaa
Dollarinen (vahvistamaton)

25

Vain idiootti ostaa nyt Samsung Galaxy S:sän, kun Android 3.0:aan (Gingerbread) on aikaa vain 4-6 kuukautta.

Vastaa
PJL78
PJL78

26

@25 Dollarinen

Toi oli kyllä tyhmin kommentti mitä ikinä olen nähnyt, oli kai vitsi? Sama kun sanois "Tyhmää ostaa iPhone 4 nyt kun iPhone 1000 julkaistaan sadan vuoden päästä".

Vastaa
Dollarinen (vahvistamaton)

27

@26
Ei ollut. Sinun kommenttisi on toisaalta myös yksi tyhmimmistä mitä itse olen nähnyt. Galaxy S saa päivityksen Android 2.2:een eli Froyoon. Siihen se sitten jääkin. Umpikuja. Android Gingerbreadiä eli 3.0:aa ei tule nykyisille laitteille paitsi kenties Nexus Onelle. Android 3.0 on pian täällä ja sen jälkeen päivitykset riippuvat Googlesta eivätkä itse laitevalmistajista, mikä on vain hyvä asia. Mutta mikäs siinä jos haluaa dead-end -laitteen hankkia.

Vastaa
PJL78
PJL78

28

Miksi pitäisi jättää ostamatta puhelin sen takia, että joki Pipari julkaistaan joskus kaukana tulevaisuudessa? Aina tulee parempia ja prempia, jos siinä on syy jättää ostamasta jokin tuote, niin johan on tyhmää. Samsung Galaxy S on tällä hetkellä myynnissä, silloin sellainen ihminen joka haluaa parhaan, ostaa sen. Sun Piparis ei oo täällä, eikä sillä Piparilla oo muutenkaan suurta merkitystä, eikös se 2.2 riitä jo kaikille nykyisille matkapuhelimille muutenkin? Ja veikkaan, että se sun Piparis julkaistaan vuoden päästä jossakin tietokoneessa, joten hälläväliä. Eikä mulla ole yksikään puhelin ollu kahtavuottakaan, joten jos mietin uutta puhelinta, niin siihen on aikaa vielä 1.5 vuotta muutenkin.

Vastaa
Irekkeri
Irekkeri

29

@22
En ihan rehellisesti usko, että pelkällä ohjelmistolla korjataan salaman puute. Hämärässä vielä ehkä jotenkuten, mutta pimeällä ei mitenkään.

Vastaa
Dollarinen (vahvistamaton)

30

@28
4-6 kuukautta - kaukana tulevaisuudessa? Jos ei malttia löydy sen vertaa niin voi voi, sitten kaduttaa muutaman kuukauden päästä. Sen kun ostatte dead-end -laittenne, ei se minua haittaa. Itse olen järkevä ja odotan vielä hetken. Sittenpähän kärsitte siitä, etteivät jotkut softat Android Marketissa toimi omalla laitteellasi. Tiedä mitä kaikkea hienoa se Gingerbread tuo. Sen pitäisi olla suurin päivitys Androidiin tähän asti.

Ja se ei ole "mun Pipari", vaan Googlen. Eikä ole vielä selvää onko se pipari, vai piparkakkutalo.

Vastaa
hamaramies (vahvistamaton)

31

Facebook tasoisia ja oikeastaan ihan katsottavia kuvia saa auringonvalossa käytännössä millä tahansa nykyaikaisella kännykkäkameralla. Tilanne muuttuu radikaalisti kun tulee edes pikkasen hämärää ja hämäräähän Suomessa riittää. Jopa kuvausvalollisten kanssa tulee itku syksyn saapuessa.

ps. N8:lla tuli pilkkopimeässä vessassa ihan ok kuvia.

Vastaa
kerbo
kerbo

32

Upatkaapa joku Sampalla yöllä/hämärällä otettu kuva johonkin kuvapalveluun esim. aijaa.com

Nähdään vähän kuvanlaatua?

Vastaa
Dollarinen (vahvistamaton)

33

Anteeksi. Jäi taas lääkkeeni ottamatta. Nyt on taas rennompi olo kun sai rauhoittavat otettua eikä pienet vihreät miehet ahdista. Galaxy S on todella hyvä puhelin, eikä missään ole sanottu etteikö 2.2:n jälkeen enää päivitystä tulisi.

Vastaa
SanteriO
SanteriO

34

@29
Siinä olet oikeessa, pilkkopimeessä varmasti saa salamalla parempia kuvia. Toisaalta monessa luurissa oleva yksittäinen ledi ei juuri lohduta, kantama ja valaisuteho surkea joten kuvista ei saa anyway mitään selvää. Muutamissa luureissa tuplaledillä tekee jotain (mm.Jét), mutta en silti koe Galaxy S:ssä puutteeksi, koska softalla kuvista tulee riittävän hyviä. Harvemmin tulee kuvattua myöskään pilkkopimeässä.

@30
Jjep, uutta hienoa tulossa 4-6kk päästä. Entäpä jos katsotaan 8-12kk päähän, mitä lie hienouksia sieltä löytyy joista kerrotaan puolen vuoden päästä. Sama kuvio. Jää laite ostamatta tuolla menolla, toisaalta se ei taas vaikuta meikäläisen toimiin, tyytyväinen S:n omistaja..

@33
..mistäs sitä tietää, tuleeko päivitykset jatkumaan. Kuulin juttua, että alkuperäinen Galaxy jäi versioon 1.5, mikä suututti monia ostaneita, ja sampparin mukaan tämä virhe ei toistuisi tässä laitteessa. Tarkoittaneeko pelkästään 2.2 päivitystä vai enemmän, nähtäväksi jää.

Vastaa
Dollarinen (vahvistamaton)

36

@33
Nyt alkavatkin lääkkeiden vaikutus jo lakata. Galaxy S on kyllä hyvä puhelin, väitinkö toisin? Turha odotellakaan Gingerbread päivitystä Galaxy S:sälle. Älä hulluja puhu. Varsinkaan Samsungilta. Samsung pukkaa uuden laitteen ulos. Ja tämän jälkeen päivitykset tulevatkin Googlen, eikä Samsungin kautta - voittoisa yhtälö. Android -laitteiden elinkaari täten kasvaa eikä väliä kuka on laitteen valmistaja.

@34
Ei ole sama kuvio. Gingerbreadin jälkeen päivitykset tulevat Googlen, eivätkä valmistajien kautta. Android -laitteiden elinkaari täten kasvaa eikä väliä kuka on laitteen valmistaja. Muutaman kuukauden päästä tulevalla Android -laitteella on täten siis paljon pidempi elinkaari, kuin nykyisellä Galaxy S:sällä, Android 2.2:een jäävällä laitteella.

Googlen mukaan 2.2 jää elämään 3.0:n kanssa rinnakkain halvempiin ja ei-niin-kehittyneisiin puhelimiin. Katsotaanpa vaan muutaman kuukauden päästä - huomaatte, että olin oikeassa.

Vastaa
The Dude (vahvistamaton)

37

@36

Mitä sitten jos oletkin oikeassa? Kuka estää ostamasta 3.0:lla varustettua luuria sitten kun se on kaupoissa? Galaxy S on kaupoissa nyt. Ite vaihdan luuria n. kuukauden välein, niin justiin sama mitä siellä tulevaisuudessa häämöttää. Tosin tämä Wave on niin hyvä luuri, että saattaa pysyä pidempäänkin. Pesee iPhonetkin 100-0.

Vastaa
The Dude (vahvistamaton)

38

@36

Mitä sitten jos oletkin oikeassa? Kuka estää ostamasta 3.0:lla varustettua luuria sitten kun se on kaupoissa? Galaxy S on kaupoissa nyt. Ite vaihdan luuria n. kuukauden välein, niin justiin sama mitä siellä tulevaisuudessa häämöttää. Tosin tämä Wave on niin hyvä luuri, että saattaa pysyä pidempäänkin. Pesee iPhonetkin 100-0.

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

39

34@
> pilkkopimeessä varmasti saa salamalla parempia kuvia. Toisaalta
>monessa luurissa oleva yksittäinen ledi ei juuri lohduta, kantama
> ja valaisuteho surkea joten kuvista ei saa anyway mitään selvää.

Siitä yksittäisestäkin LEDista on iloa, sillä saa paljon kaivattua valo, kuvista luettavampia, jos kamara vain osaa hommansa.

Tehot voi tietenkin loppua jos matka pitenee, mutta ei se poista salaman tarpeellisuutta lyhyissä etäisyyksissa, vaan lisää toiveita lisätehoista.

Jos kameraa käyttää vain johonkin pitkänmatkan , esim ihmisiä useamman metrin päässä, niin salamn tehon tarpeet ovat sitten isompia.

Aikinaan puhelimiinkin sai lisäsalamia, myöhemmin kadoten, niille olisi edeleen paikkansa kiinteän kaveriksi.

Vastaa
Bobakki (vahvistamaton)

41

Jokainen saa ostaa vaikka joka päivä uuden puhelimen, Dollarinen nyt vaan toimii järkevällä tavalla. Omassa iPhone 3Gs on lasi murusina (puuttuu pala lasia kolmesta kohtaa) ja kuori halki, siltikin odotan tuota piparin ilmaantumista.

Puhelimen elinkaari nyt vaan pitää olla enemmän kuin 1 vuosi (vain minun mielipide) työpuhelimena minulla on edelleen Nokian 1100 ollut noin 10 vuotta, akkun olen kyllä uusinut.

Ja mikä tärkeintä piparin päivittyminen ei ole laitevalmistajasta kiinni vaan googlesta, kuten Dollarinen mainitsi, jos tässä asiassa ei näe mitään etua verrattuna tilanteeseen, että päivitys on laitevalmistajasta kiinni niin sille ei voi sitten mitään.

Vastaa
SanteriO
SanteriO

42

@41
Tottahan siinä on etua ja varmasti uudistus tulee olemaan hieno juttu, mutta hlökoht en malttanut odotella sinne saakka. Ja vaikka näin hieno päivitys on tulossa, voi silti 4-6kk piparista tulla jotakin uutta niin mullistavaa, että pipari jää unholaan, sillä onhan valmistajilla muitakin softapohjia kuin android.

Toisaalta taas, symbian ja bada yms tuskin tulee nousemaan androidin tasolle vielä vuoteen.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja