Nokia N8:lle huonoja arvioita puolueellisesti?

79
Matti Robinson

Nokia N8:lle huonoja arvioita puolueellisesti?
Viime viikolla maailmalle lähtenyt Nokia N8 -puhelin on käynyt jo useiden verkkopalveluiden ja blogien ensimmäisissä testeissä. Yhtenäistä tuomiota laitteesta on vaikea saada, sillä eri palveluiden arviot vaihtelevat kovasti toisistaan. Silmään on pistänyt kuitenkin muutamat suuriksi ja vaikutusvaltaisiksi koettujen sivustojen testit, joissa asiaan ei olla paneuduttu kunnolla ja jopa puolueettomuutta voidaan kyseenalaistaa.

GSMArena-sivusto onkin aiheellisesti kyseenalaistanut onko Nokia N8:lle annettu samat lähtökohdat kuin muille testilaitteille. Esimerkkeinä käytetään Engadgetin ja Mobile-reviewin kameratestejä sekä Gizmodon käytettävyysvideota, josta kerroimme eilen.

Engadgetin Nokia N8 vs. iPhone 4 -testissä osa kuvista on tärähtäneitä, N8:n kamera on syystä tai toisesta 9 megapikselin (16:9) asetuksella, rajaukset on tehty eri arvoilla ja kuvat eivät ole täysin käsittelemättömiä. Eräs testin lukenut käyttäjät käsittelikin alkuperäisiä kuvia hieman asianmukaisemmin ja saaneet aikaiseksi uskottavampia vertailuja.



Venäläisen Mobile-review-sivuston pääjehu Eldar Murtazin on myös arvostellut N8:n kuvausta hieman huolimattomasti. Samsung Pixon12 -puhelimen kanssa tehdyssä vertailussa kuvat oli otettu eri asetuksilla ja tulokset siten erilaisia. GSMArena huomioikin, että Murtazinin välit Nokiaan ovat olleet viimeaikoina ymmärrettävästi tulehtuneet, mutta tällaisen ei tulisi vaikuttaa tuotteiden vertailuun.

Gizmodo puolestaan arvosteli kärkevästi Nokia N8:n käytettävyyttä. Videolla kolmea puhelinta (Nokia N8, BlackBerry Bold ja Apple iPhone 4) laitettiin vastakkain kolmessa arkipäivän testissä. Itse tehtävät olivat loogisia, mutta puhelinten käyttäjissä oli suuria eroja. Nokialaista käyttänyt henkilö ei selvästikään osannut käyttää puhelinta, joka antoi etulyöntiasemaa kilpailijoille. Käyttäjät tuohtuivat Gizmodon väittämistä sekä Gizmodon että Puhelinvertailun kommenteissa. Eräs lukija vastasikin Gizmodolle alla olevalla videovastauksella, jossa käyttö ei ollutkaan niin vaikeaa tai hidasta.



Loppuun osuva lainaus GSMArenalta:

We are not trying to play devil’s advocates here and try to convince you that the N8 is perfect. It certainly isn’t without its flaws and those should be criticized. All we are saying is that the device should be given a fair chance and not be punished for the shortcomings of its predecessors or just because the reviewers aren’t having much love for Nokia as a brand.



Mitä mieltä te olette testeistä? Ovatko ne puolueellisia tai huolimattomia? Onko meillä vain liipasin liian herkällä?



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (79)

Ergopad
Ergopad

1

Vähän haiskahtaa noissa parissa arvostelussa sellainen ajattelu malli: "Annetaan kolme tähteä, kun se on Nokia ja siinä on Symbian."

Ja tosiaankin, se ei toimi samanlailla kuin iOS (tai sen klooni Android), koska se on ihan eri käyttis, mutta se ei tarkoita ettäkö se automaattisesti olisi huonompi, hitaampi tai bugisempi, vaan erilainen.

Itse olen enemminkin yllättynyt N8:n suorituskyvystä ja nopeudesta.

Galaxy On Fire iOS vs S^3:
iOS: http://www.youtube.com/watch?v=khIhYuwPfRQ
S^3: http://www.youtube.com/watch?v=bQDHGtPcBHk

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
asdhfasdj (vahvistamaton)

2

Toisaalta kotimaisisissa julkaisuissa kuten M&M ja Taloussanomat Nokian tuotteet kehutaan maasta taivaaseen. Rahalla saa?

Vastaa
Thor1993
Thor1993

3

Vähän kyllä tää touhu haiskahtaa.. Tosiaan jotku julkasut ylistää ja toiset haukkuu. Todellisuus on jotain siitä väliltä.

Mihinköhän tää journalismiki o matkalla.. Money talks, you just listen.

Vastaa
unregged
unregged

4

"Toisaalta kotimaisisissa julkaisuissa kuten M&M ja Taloussanomat Nokian tuotteet kehutaan maasta taivaaseen. Rahalla saa?"

Kehuttaisiinkin.

Vastaa
Tcav
Tcav

5

Itsekin tosiaan ihmettelin todella tuota Engadgetin kuvavertailua ja Gizmodon videovertailua käytettävyydessä. Oli ensimmäinen kerta muuten, kun huomasin jotain vikaa Engadgetin artikkelissa. Ja tuo Gizmodon video oli jotain hirveetä. Siis video oli kuvattu millä-lie-halpisdigipokkarilla, ja tosiaan tuntui siltä kuin N8:n käyttäjä olisi käyttänyt sitä ensimmäistä kertaa ja iPhonen ja Blackberryn käyttäjät olisivat käyttäneet omia puhelimiaan.

Minusta tuntuu, että kun tämä on tavallaan pitkästä aikaa "ensimmäinen kunnollinen" Nokialainen , niin sitä käsitellään kuin "vanhaa ja huonoa" Nokialaista.

Tai sitten tosiaan arvostelut on tehty niin hätäpäissään, että N8:aa ei ole edes keritty opetella käyttämään.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

6

@uutinen
> Engadgetin Nokia N8 vs. iPhone 4 -testissä osa kuvista on
> tärähtäneitä, N8:n kamera on syystä tai toisesta 9 megapikselin
> (16:9) asetuksella, rajaukset on tehty eri arvoilla ja kuvat eivät
> ole täysin käsittelemättömiä.

Jotta lukijalle jotain iloa testikuvista, niin pitää niitä ainakin pienennellä. tai sitten vertailla jotain laitteiden tuottamia 1Mpx kuvia.

Kuvaaja voi hyvin paljon viakuttaa kuvanlaatuun, kuten jokainen jonkintasoista kamerapuhelinta ahkerasti käyttänyt tietää. Tutun kameran(puhelimen) kanssa se on tietekin helpompaa kun kameran tavat on tuttuja.

Orginaali kuvia voi pistää lisäksi jakoo, jolloin joku halukas voi niitä tutkailla enemmän, mutta asiat pitäisi selvitä ilman niitäkin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

7

@1 Nokia käyttäjillä tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että joka vuosi tulee iphone mikä on aina edellistä tehokkaampi.

Nyt on katsos iphone4, sitä ennen oli 3gs, tuo sinun pasteema video on iphone 3g eli siis 2 vuotta vanha laite (jo pelkästään päivämäärän katsominen riittää) :D

Nähtävästi täällä keskusteluissakin yritetään olla vähän puolueellisia ;)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
seppo90348 (vahvistamaton)

9

@1 Olisit edes laittanut vartailukelpoiset videot? iOS videossahan on fps max 15, kun s^3 videossa fps on ainakin tuplat.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

11

Kyllä noi Engadgetin, Gizmodon ja Murtazinin testit on haiskahtanut melkosen pahasti asenteelle, että luuri halutaan lytätä koska se on Nokian tekemä. Gizmodon vertailuvideo oli aivan ala-arvoinen ja siitä tuli väkisin tunne, että N8:aa käytettiin ensimmäistä kertaa yhtään siihen tutustumatta. iPhonen ja Blackberryn kohdalla näytti kuin tyyppi olisi käyttänyt niitä pidempäänkin. Engadgetin ja Murtazinin kameraveertailusta tuli heti tunne ettei kaikiki vertailussa ollut kohdillaan, se oli suorastaan silmiinpistävää.

Eli kyllä GSM Arena on mielestäni ihan oikeassa, jotkut puhelinvertyauluja tekevät tuntuu haluavan lytätä N8:n eivätkä edes halua antaa sille mahdollisuutta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
käyttis SUCKS!!. (vahvistamaton)

12

Kamera ja videokamera ovat kyllä parasta tällä hetkellä matkapuhelimessa,MUTTA...Symbian 3!!. :(
Ei sen takia kiinnosta!!. =(

Vastaa
miksuh2
miksuh2

13

@7 _mikkis_

Itse te iPhonefanit perustatte usein mielipiteenne Symbianista johonkin 10 vuotta vanhaan malliin. Ei ole ensimmäinen kerta kun oon törmänny siihen, että joku on verrannu iPhonea ja Nokian Symbian-luutreja, selittänyt sitä ja tätä Synmbianista. Sitten kun oon kysynyt, että millos oot viimeeksi käyttäny Niokain luureja, niin vastaus ollu jotain et "on siitä jo vuopsia", tai "lopetin Nokian käyttämisen vuonna 2001". Aha, just joo.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Sakkul (vahvistamaton)

15

Symbian 1 :( Mutta Symbian 3 :)

Enpä koskaan olisi osannut arvata, että S3 toimisi niin hyvin. Oikeasti monella on hirvittävät ennakkoluulot, mutta turhaan. Kannattaa ainakin käydä kokeilemassa. Itse tykästyin ja N8 lähti ostoon.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

16

@6 user_org

> otta lukijalle jotain iloa testikuvista, niin pitää niitä ainakin
> pienennellä. tai sitten vertailla jotain laitteiden tuottamia 1Mpx kuvia.

En kyllä ole asiasta samaa mieltä. Jotta oikeasti voidaan verrata kuvanlaatua, niin sillon pitää näyttää ne muokaamattomat kuvat, eikä jotain kuvankäsittelyllä muokattuja tai kutistettuja versioita.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

17

@13 No jos tolle linjalle lähdet niin onhan sekin huomattavasti parempi, ku te nokiafanit jotka ette ole iphonea koskaan käyttäneet, tai ehkä minuutin testannu. Selitätte sitä ja tätä ja ne ominaisuudet mistä valitatte on ollut iphonessa jo ainakin vuoden, mutta sitähän ette tiedä ku ette oo käyttäny :D

Vastaa
miksuh2
miksuh2

18

@17

Kyllä itse olen iPhonea käyttänyt ihan riittävästi huomatakseni, että kritisoimani puutteet on ihan todellisia. Mä en viitsi tarkemmin vastata sulle koska koko jutu ei kuulu tähän ketjuun, sanompahan että oot kumma riidanhaastaja.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

19

@18
hä riidanhaastaja?, sinähän tuon aloitit? En minä ole tietääkseni sanonut sulle mitään, yritän välttää sitä kaikin keinoin ja joka paikassa, mutta jostain kumman syystä kirjoitit minulle ja taas tuollaisen ennakkoasenne viestin mitä en jaksa enää yhtään.

Näitäkään kommentteja ei olisi tarvittu jos et olisi kirjoittanu mulle yhtään mitään.

Ps: Onneksi olen kohta WP7"fani" niin saa olla rauhassa eikä tarvitse koko ajan olla ennakkoasenteiden/käsitysten kanssa tekemisissä jos jotain sanoo.

Vastaa
Ergopad
Ergopad

20

@12: Symbian^3 toi yli 250(!) uudistusta. Luuletko että käyttis tuntuu yhtään samalta vaikkakin näyttää kyllä?

S^1 vs S^3 (ilman raudan eroja):
+ Tuki rautakiihdytetylle grafiikalle
+ Usb OnTheGo
+ XViD/DivX (H.264/AVC) videoiden toisto tuki
+ Uudistunut Aloitusnäkymä johon saa 18 widgettiä yhtä aikaa
+ Uudistuneet tehosteet käyttäessä haptista (tärinä) kosketusta + Kineettinen selaus nyt joka paikassa
+ Nipistys-zoomaus toimii tärkeissä paikoissa kuten email, valokuvissa sekä selaimessa
+ Ei tuplaklikkausta, vaan pitkäpainallus ja valikko
+ Ei ylimääräisiä poppuja ja vähemmän (tyrhia) kyselyitä
+ Virtaviimaisemmat ja helppokäyttöisemmät asetukset
+ Vinkit, ruudulle tulee tiettyä sovellusta käytettäessä vinkkejä
+ Uudistuneet Kartat-sovellus nipistys-zoomilla
+ Uusi Ovi Kauppa -sovellus sekä maksaminen puhelinlaskulla
+ Tuki Bluetooth 3.0:lle
+ Parepmi Virransäästö tila
+ Uusi moniajo näkymä (kuten Windows Peek)
+ Ajastetut profiilit sekä uusi sähköpostisovellus
+ Tuki useammal kuin yhdelle kalenterille
+ Uudet video- ja kuva editointi ohjelmat
+ Uusi Ovi Music -sovellus
+ Ovi Music Unlimited -versio, jossa rajattomasti DRM-vapaata(!) musiikkia
+ Uudistunut selain uudella WebKititillä ja Flash 10 tuella
+ WebTV sovellusten tuki (mm. Yle Areena) suoraan verkon yli
+ Sosiaaliset yhteisöt -sovellus jolla päivityksien-, valokuvien-, paikan- ja videoiden jake mm. Facebookkiin
+ Facebookin tapahtumien siirtäminen Kalenteriin
+ Uudistunut Osoitekirja, jossa henkilöillä kuvat ja synkroininti Sosiaalisiin yhteisöihin
+ Uusi viestien näyttämis sovellus Keskustelut näyttää viestit ketjuina henkilöittäin puhekuplissa sekä viesteissä graafiset hymiöt
+ Aloitusnäytölle sovelluksia kuten Ilmoitukset, Sosiaaliset yhteisöt, uusi Suosikkihenkilöt, WebTV sovellukset sekä kaikki vanhat Widgetit

Vastaa
miksuh2
miksuh2

22

@19 _Mikkis__

> hä riidanhaastaja?, sinähän tuon aloitit

Sulla on kyllä todella kumma tapa väittää, että minä alotin jotain, vaikka itse olit se, joka alotit. Sinä kirjotit viestin numero 7 ja minä vastasin siihen viestissä numero 13. Joten kyllä se olit ihan itse, joka lotit.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

23

@21

Argh, hah, Tuo linkki piti toki laittaa toisaalle :) Tuohan on sama kuin uutisen video :)

Eli unohtakaa, tuo viesti ei kerro mitään uytta uutiseen nähden :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

24

16@
>En kyllä ole asiasta samaa mieltä. Jotta oikeasti voidaan verrata
>kuvanlaatua, niin sillon pitää näyttää ne muokaamattomat kuvat,
>eikä jotain kuvankäsittelyllä muokattuja tai kutistettuja versioita.

Orginaalikuvat saa ja on hyvä ollakkin linkattu ammattilaisia varten, niistä nyt tavis lukijalle suurtailoa ja johtopäätökset mitä sattuu. moni katsoo niitä kuitenkin selaimella mikä scaaleilee miten sattuu, Niitä orginaaleja voi laittaa vakka Flickerriin.

Jos tekee jutun, niin kyllä jutun tekijän tehtävä on työstää asia ymmärettäväksi.

Kuvaaja haluaa katseltavia kuvia, esim. kymppikuvana, tai Full HD rudusta, jos vertaillaan 5Mpx ja 12 Mpx kuvia niin mitä järkeä vertailla yksittäisi pisteitä.

Toinen käyttökohde on talentaa yksityiskohtia, niin ei silloinkaan ole tarpeen vertailla yksittäisiä pikseleitä, varsinkin jos toinen on 5mpx ja toinen on 12mpx. kaikkihan itkee että 3Mpx riittää hyvin.

Kamerakännyköissä tärkeä ominaisuus on zoomi, digitaalinen sellainen, siinä jos tavoitellaan jotain 1-2mpx kuvaa, niin vertaillaan sitten sen kokoisia.

Kuvatessa eri oloissa pyritään tietenkin ottamaan laiteella niin hyvä kuva kuin mahdollista, eikä vain napsia kuvia. jos se on työlästä tai vaihtelevaa, niin esitellä sitten millaisia tulee ja millä menetelmällä. silloin lukijakin oppii kuvaamaan parempiakuvia.

Turha jossain nettisivulla on jotain 1Mpx tai isompia kuvia näytellä, vaan poimia kuvasta näytteitä vahvuuksista ja heikkouksista, ja selittää ne niin että taviskin tajuaa.

Vastaa
Puppek
Puppek

25

@17 Nokia 5800 ollut siitä lähtien kun se tuli myyntiin ja iPhone 3GS oli työpuhelimena 2,5kk. Annoin iPhonen pois kun Nokialla hoiti samat asiat, halvemmalla ja ennenkaikkea ilman ****n itunesia. Kokemusta siis on.

Vastaa
mikis1
mikis1

26

on kyllä niin sekavia arvosteluita että huhhuhh.. kyllä se vaan paras on ku ite kokeilee kyseistä laitetta ni tietää parhaiten onko hyvä vaiko ei.

taitaa kyllä N8 omaankin taskuun eksyä tässä jossain vaiheessa:)

Vastaa
cyka
cyka

30

@20
"
+ Ovi Music Unlimited -versio, jossa rajattomasti DRM-vapaata(!) musiikkia
+ Uudistunut selain uudella WebKititillä ja Flash 10 tuella
"

Todella hyvä lista, mutta korjauksena:

Ovi Music Unlimited:in musa on vieläkin DRM:ää. Ei levy-yhtiöt lähde sun ehdottelemaan. Kauppa sen verran uudistunut, että yksinkertaisempi käyttää ja pystyy lataamaan koko levyn yhdelä painalluksella.


Flash lite 4 ainakin N8:ssa on. Vastaa about samaa, kuin Flash 10:iä koneella.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Pedobearisti (vahvistamaton)

31

@29

Vaikka olisikin niin silti se vaatii tasapuolisen vertailun. Ei niin, että siitä lähtetään tekemään vielä paskempaa väkisin manipuloimalla tuloksia.

Vaikuttaisi, että N8 ei ole paras kuin muutamalla alueella. Kuvaus (ja navigointi?) lähinnä. Se ei kuitenkaan ole huono millään alueella, vaikka ei aivan markkinoiden kärkeä esim UI karkissa esitäkkään. Lisäksi se tarjoaa kattavimmat ominaisuudet, mitä oikeastaan mistään kilpailijasta löytyy hintaluokasta riippumatta. Tämä on mielestäni ihan jees suoritus ylemmän keskiluokan puhelimelta.

Vastaa
samfin
samfin

32

Itsellä on ainakin kamerat puhelimissa toissijaninen juttu. Ilmeisesti tätä puhelinta yritettään myydä kameran varjolla (ainakin sellaisen kuvan olen saanut)?? Ehkä kannattaisi panostaa enemmin puhelimen käytettävyyteen kuin kameraan... Minun mielipiteeni.

Puhelinta en lähde arvostelemaan sen kummenmmin kun en ole päässyt testaamaan, enkä ole ihan varma haluankokaan testata ilman sen kummempia fanittamista muita puhelimia kohtaan. :)

Vastaa
Ergopad
Ergopad

33

@31 Totta, mutta N8:ssa on myös muita hienoja ominaisuuksia kuten Usb OnTheGo, jonka kautta voit tökkäistä vaikka pöydällä olevan USB hiiren N8:iin! :)

Hintalaatu suhde aivan omaa luokkaansa ja siitä ei pääse mihinkään. Nokia olisi voinut mielestäni pyytää puhelimesta jopa 50-100€ enemmän, niin ainakin jokku Amerikkalainen firma olisi tehnyt...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

34

32@
>Ilmeisesti tätä puhelinta yritettään myydä kameran varjolla
>(ainakin sellaisen kuvan olen saanut)??

Kyllä, C7-00, C6-01 ovat sitten versiot heille jotka eivät ole kameran perään.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

36

@30

> Ovi Music Unlimited:in musa on vieläkin DRM:ää. Ei levy-yhtiöt lähde sun
> ehdottelemaan.

Ovi Music -musiikki kauppa on nykyään täysin DRM-vapaa. Ovi Myusic Unlimitd (entinen come's with Music) on ainakin toistaiseksi vielä DRM-suojauttu. MUTTA myös Ovi Music Unlimited on jo nyt DRM-vapaa ainakin Kiinassa ja Intiassa, eli aika näyttää laajeneeklo tuo muihinkin maihin.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

38

@30

Niin tarkennan vielä, että siis kun ostat Ovi Music -musiikkikaupasta musiikkia jkappaleina tai albumeina, niin saat musiikin DRM-vapaina mp3-kappaleina. Eli itse musiikkikaupopa kyllä on DRM-vapaa.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

39

@30

Niin ja tuosta Ovi Music Unlimited palveluin DRM vapaudesta Kiinassa ja Intiassa. Huhtikuussa uutisoitiin ties kuinka monella sivulla siitä, että palvelu muuttyui DRM.-vapaaksi Kiinassa ja ilmeisesti Intiassa myös. En sitten tiedä onko tuo jokin julkisuudessa levinnyt uutisankka, jossa on sotkettu keskenään Ovi Music ja Ovi Music Unlimited, mutta noin jokatapauksessa uutisoitiin ja uutisista sai kuvan,. että kyseessä on nimenomaan Ovi Music Unlimited. Googlettamalla löytyy juttua vaikka kuinka.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

40

Niin ja kiinassa tuo palvelu tunnetaan nimellä Yue Sui Xiang ja musaa voi ladata vuoden ajan vapaasti ja ilman DRM-suojausta ainakin uutisten mukaan.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

41

@32 samfin

Kamera on eräs tärkeimmistä älypuhelimen ominaisuuksista, ja kun N8:ssa kerran on loistava kamera, niin miksi sitä ei saisi korostaa?

Vastaa
samfin
samfin

42

@41 miksuh2

Missä niin lukee että se on tärkeämpiä ominaisuuksia? Eiköhän se riipu ihan käyttäjästä mitä pitää tärkeänä?
Tuntuu vaan että kameralla nostetaan puhelimen statusta ylöspäin ja unohdetaan puhelimen muu käytettävyys... Ehkä kun se on sillä tasolla mihin ite nokialla olen tottunut niin sit ymmärrän vallan hyvin, mutta kuten sanoin, en lähde puhelinta arvostelemaan kun ei ole käyttökokemuksia.

Vastaa
akse
akse

43

@42 Mitä nyt forumeilta oon lukenut ostajien kokemuksia niin eivät ole haukkuneet paljoa. Pääasiassa positiivisa kommentteja, tietysti, ei mikään ole täydellinen ja kaikki ratkaisut eivät ole kaikkien mieleen, mutta ilmeisesti kokonaisuudessa hyvä laite.

Ja joukossa on entisiä galaxyn tai iphonen omistajiakin paljon.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

44

@42 samfin

No suurin osa älypuhelinten käyttäjistä pitää sitä tärkeänä ominaisuutena, ei tarvitse kuin lukea ihmisten kommentteja. Jos SINÄ et pidä sitä tärkeänä, niin se tuskin muuttaa asiaa yhtään miksikään :P

Sitäpaitsi kameralla on älypuhelimessa muutakin käyttöä kuin vain valokuvien ja videoiden kuvaaminen, sitä voidaan hyödyntää myös erilaisissa sovelluksissa hyvinkin monella eri tavalla.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

45

@42 Samin

Lisäksi ihmiset tyypillisesti ei halua kantaa myukanaan montaa eri laitetta, siinä ei ole mkitään mieltä, että taskut pullistelee useita eri elektroniikkalaitteita kun saamt toiminnot voidaan pakata yhteen älypuhelimeen.

Näin ollen myös kamera älypuhelimessa on tässäkin mielessä tärkeä ominaisuus, koska hyvälaatuinen kamera älypuhelimessa poistaa tarpeen kantaa mukana erillistä kameraa. Lisäksi Älypuhelimeen yhdistetty hyvälaatuinen kamera mahdollistaa sen, että kuvia ja videoita voi jakaa kavereille ja muille netinkäyttäjille heti suoraan puhelimesta. Tavallisella digikameralla tämä ei onnistu, vaan joudut ensinn siirtämään kuvat tietokoneelle ja siltä sitten jakamaan ne edelleen. Älypuhelimissa myös kameralla otettuihin kuviin voidaan helposti liittää GPS-paikkatieto, joka ei sekään onnistu pelkillä digikameroilla.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
oatukka (vahvistamaton)

47

@44
Kehottaisin lukemaan 32:sen kommentin uudestaan, koska hän selvästi antaa kommentissaan ilmi, että omasta mielestään kamera ei ole tärkein ominaisuus kännykässä ja näin ihmettelee, miksi kameraa yleisesti korostetaan joissakin laitteissa.
Näin kommenttisi on suurimmassa määrin turha, koska kyseenalaistat typerällä tavalla 32:sen mielipiteen ja nostat oman mielipiteesi yleiseksi mielipiteeksi

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ei kovin kätevää (vahvistamaton)

48

@44

"Lisäksi Älypuhelimeen yhdistetty hyvälaatuinen kamera mahdollistaa sen, että kuvia ja videoita voi jakaa kavereille ja muille netinkäyttäjille heti suoraan puhelimesta."

Paitsi N8:ssa mikä vaatii videoiden siirtämisen ensin tietokoneelle, näin ainakin luki mikrobitissä!

Vastaa
miksuh2
miksuh2

50

@47

> Kehottaisin lukemaan 32:sen kommentin uudestaan

Kehottaisin sua lukemaan kommenttini numero 44 uudestaan ja koettamaan ymmärtää lukemasi.

> koska hän selvästi antaa > kommentissaan ilmi, että omasta mielestään
> kamera ei ole tärkein ominaisuus kännykässä ja näin ihmettelee, miksi
> kameraa yleisesti korostetaan joissakin laitteissa.

Niin HÄN sanoin niin, mutta entäö sitten? Se, jos HÖN ajattelee niin ei muuta sitä tosiasiaa miksikään, että suurin osa älypuhelinten käyttäjistä pitää kameraa tärkeänä ominaisuutena. Usein on suomalaisllakin sivustoilla tehty kyselyitä, joissa on kysytty mitä älypuhelimen ominaisuuksia käyttäjät pitää tärkeinä ja se kamera on ollut niiden tärkeimpien ominaisuuksien joukossa ihan järestään. Sama pätee ulkomailla. ja jos edes pikkasen luet ihmisten kommentteja, niin suurin osa pitää kameraa hyvänä ominaisuutena.

> Näin kommenttisi on suurimmassa määrin turha, koska kyseenalaistat
> typerällä tavalla 32:sen mielipiteen ja nostat oman mielipiteesi
> yleiseksi mielipiteeksi

Jos tässä jonkun kommentti on turha, niin sinun. Ja jos tässä joku kyseenalastaa toisten kirjottamista typerällä tavalla niin sinä.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

51

@ 47

Sitäpaitsi minä perustelin edellä sen miksi kamera on hyvä ja tärkeä ominaisuus älypuhelimissa. Itse et näköjään pysty antamaan mitään perusteluja vaan ainoastaan auot päätäsi.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

53

Aina kuvitellu, että Nokialla ja sonyerkillä on ne parhaat kännykkäkamerat, mutta kyllä on huikee toi pixon ja se on kai tullu 2008? Mitä Googlesta katoin niin todella teräviä kuvia tekee.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

54

@53

Sen mitä itse olen nähnyt Samsung Pixon12 luurilla otettuja kuvia, niin ei ne kyllä N8:lle alkuunkaan pärjää. Ihan ok kuvia silläkin saa, mutta ei kyllä samaa luokkaa ole.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

56

@54 Jos se ei alkuunkaan pärjää niin sittenhän sun on todella helppo sanoa tuosta laittamastani sokkotestistä, että mikä noista on pixonilla otettu?

Tuollainen samantyylinen sokkotesti tehtiin muuten N8 käyttäjän toimesta ja sielläkin osa valitsi pixonin kuvan paremmaksi.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

57

@56

Sun sitten pitää oikeen periaatteen vuoksi vängätä joka asiassa vastaan.

> Tuollainen samantyylinen sokkotesti tehtiin muuten N8 käyttäjän toimesta
> ja sielläkin osa valitsi pixonin kuvan paremmaksi.

Niin missä siellä? Älä vaan puhu siitä miten testi tehtiin vaan anna linkki joka todistaa väitteesi.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

58

http://www.matkapuhelininfo.com/f18/noki...596/index7.html

"Otin tänään kuvia Pixon 12:lla ja N8:lla.. Tein sokkotestin kavereille ja useimmiten Samsungin kuvat rankattiin paremmaksi.. Olis Nokia voinu testata Samsungin kameraa ennenkuin kehuu ylettömästi omaa kameraa.."

"Ulkokuvissa N8 kuvat olivat alakanttiin valottuneita ja oletusarvon mukaisesti myös niukasti terävöitettyjä ja kontrastiltaan neutraaleja. Pixonin kuvat olivat runsaammin valottuneita ja kontrastikkaampia johtuen oletusarvoista. Satunnaiselle kuvaajalle joka haluaa mahdollisimman valmiit kuvat suoraan kamerasta, Pixon näyttäisi näillä oletuksilla tehneen hyvän ratkaisun."

"Kummallista on että Pixon 12 on yli vuoden vanha puhelin ja sillä näyttäisi tulevan parempia kuvia kuin N8:lla."

"Kun lataa tiedoston niin EXIF-tieto paljastaa ;) Myönnettävä se on, pixon taitaa olla rahtusen parempi, mutta ero vaikuttaa sen tyyppiseltä, että se on mahdollista ohjelmistolla (=firmispäivityksellä) korjata jos Nokia haluaa siihen panostaa."

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

59

@57 ja mitennii periaatteen vuoksi? Itsehän periaatteen vuoksi väität, että pixon ei voi päästä lähellekään.

Voitko oikeesti muka väittää, että noissa gsmarenan sokkitesti kuvissa jotain suuria eroja olisi?

Vastaa
Henry1979
Henry1979

61

On kyl ihmeellistä vänkäystä tosta kamerasta joka palstalla :D Eikö luurissa muuta mullistavaa ole kuin kamera, koska siitä kinataan sivu tolkulla ja muut luurin ominaisuudet verrattuna muihin jäänyt tyystin taka-alalle???

Vastaa
miksuh2
miksuh2

62

@59

> ja mitennii periaatteen vuoksi?

No mieti sitä.

> Itsehän periaatteen vuoksi väität, että pixon ei voi päästä lähellekään.

Aha, minä kylläkin sanoin että kun olen verrannut näkemiäni kuvia, niin Pixonilla otetut eio ole ollut läöheskään yhtä hyviä kuin N8:lla otetut. Miksi sitä on niin vaikea tajuta? Vai onko asia niin, että sä nimenomaan haluaisit osottaa N8:n huonommaksi ja siksi et hyväksy päinvastasia kommentteja?

> Voitko oikeesti muka väittää, että noissa gsmarenan sokkitesti kuvissa
> jotain suuria eroja olisi?

Noita nyt on ihan mahdoton vertailla jo sen takia, ettäö koko sivusto tahmaa niin pirusti. Olen jo usemman kerran koettanut noita kuivia katsoa mutta näkyviin tulee vain epätarkka esikatseluversio ja tarkat kuvat ei suvaitse latautua.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

64

@62 Aijjaa mulla noi sivut toimi tosi hyvin ja koska olen muka sanonut N8 kameraa huonoksi? en tietääkseni koskaan. On vaan huvittavaa toi miten hehkutat sitä ympäri nettiä ja sitten et voi edes ajatella, että joku muu kamera pääsisi lähellekään.

Sen nyt näkee tuolta gsmarenan kommenteistakin, että hajontaa on todella paljon joten tavalliselle kuluttajalle ne erot ei todellakaan suuria ole.

johan mä sen "testin" laitoin tuo matkapuhelinfoorumi minkä linkin laitoin, tuleeko nämä jotenkin viiveellä?

Vastaa
miksuh2
miksuh2

65

@58

> Ulkokuvissa N8 kuvat olivat alakanttiin valottuneita ja oletusarvon
> mukaisesti myös niukasti terävöitettyjä ja kontrastiltaan neutraaleja.

Suosittelen katsomaan ne yli 140 N8:lla otettua valokuvaa, jotka on flickrissä. Suositelen myös kattomaan kuvia noista muista linkeistä, jotk annoin just tossa viestissä 55. Ei noi kyuvat nyt kyllä mitenkään alivalottuneilta näytä, kaikkea muuta. Sitäpaitsi N8:ssa on Symbianin tapaan kunnon kamera-asetukset eli mm. valotusta, kontrastia jne voi säätää mieleisekseen.

Mitä tulee sitten terävöittämiseen, niin useimmat älypuhelimet tekee yliterävöitettyjä kuvia. N8:ssa yliterävöittämistä on pyritty välttämään, koska on halöuttu kuvista luonnollisen näköisiä. Yliterävöitetyt kuvat ei ole erityisen luonnollisen näköuisiä.

> Pixonin kuvat olivat runsaammin valottuneita ja kontrastikkaampia
> johtuen oletusarvoista

Kuten sanottua, niitä kamera-asetuksia voi säätää mieleisekseen N8:ssa. Oletusasetukset on kuitenkin oman kokemuksen mukaan ihan hyvät. Just eilen pääsin kuvaamaan N8:lla ja oletusasetuksillakin tuli oikein hyviä kuvia.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

66

@64

> On vaan huvittavaa toi miten hehkutat sitä ympäri nettiä ja sitten et voi
> edes ajatella, että joku muu kamera pääsisi lähellekään.

Toi on just se asenne jonka takia en erityisemmin siedä sun kommenttejasi. Sun kalloosi ei tunnu mahtuvan, että sanon N8:n kameraa hyväksi, koska se minusta on erittäin hyvä. Alan kyllästyä pahemman kerran siihen, että sinä alat sitten selittämään just jotain, että "naurettavaa kun hehkutat ympäri nettiä".

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

67

Jos mun sokkotesti arvio menee oikein niin sitten tiedän missä pixon on huonompi kuin N8 ja missä parempi kuin N8, molemmilla on etunsa.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

68

@48

> Paitsi N8:ssa mikä vaatii videoiden siirtämisen ensin tietokoneelle, näin
> ainakin luki mikrobitissä!

Niin en muistanut tuohon vastata tarkemmin sitä, että kannattaa hakea Ovi Storesta ilmainen sovellus nimeltä Pixelpipe Send and Share. Jostakin syystä Nokian vanhemmissa Symbianluureissa oleva Share Online työkalu ilmeisesti puuttuu ainakin ensimmäisestä N8 ohjelmistoversiosta. Pixelpipellä kuvien videoiden jakaminen vaikkapa Youtubeen onistuu mainiosti.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
iKnow_ (vahvistamaton)

69

Ilman Mikkistä ja Miksuh:ta koko puhelinvertailu.com + moni muu keskustelu "foorumi" kuolisi pystyyn. Hyvää työtä pojat. Peukku sille.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
oatukka (vahvistamaton)

70

@50/51

Kommentoin omassa kommentissani vain posteja 32, sekä sinun 44 kommenttisi. En halua ottaa muihin kantaa, mutta en ymmärrä miksi pitää kyseisen henkilön mielipidettä kyseenalaistaa. Eihän @32 dissannut yhtään Nokiaa, tai osoittanut fanipoikamaisuutta johonkin toiseen firmaan.

En lähde kiistämään, etteikö kamera olisi yksi tärkeimmistä älypuhelin ominaisuuksista, koska itsekkin pidän sitä yhtenä asiana joka vaikuttaa ostopäätökseen. Valitsen mielummin hyvän kameran puhelimessa, kuin virtasyöpön prosessorin.

Ja mitä kommenttiisi 51 tulee, niin olet ymmärtänyt väärin tarkoitusperäni. En yritä vähätellä kameran tärkeyttä vaan ihmettelen lähinnä yleisesti keskustelupalstoilla syntyvää puhesotaa. No osallistuin juuri itsekkin sellaiseen, joten se siitä. :-)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Dollarinen (vahvistamaton)

72

@71

Ja yllättäen tuollakin kommenteissa syytetään että on paska toimittaja yms bullshittiä. :D Kenen sen arvostelun pitäisi oikeen tehdä, että se kelpaa näille Nokia-uskovaisillekkin?? Jonkun Nokia-fanboyn jolle tökkiminen ja muu hidastelu on vaan ominaisuuksia kun ei paremmasta tiedä?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jepajuu (vahvistamaton)

74

@71

Vakioselaimen tökkiminen erityisesti raskailla flashia sisältävillä sivuilla taitaa olla kaikkien tiedossa. (Talouselama.fi yli 10MB?) Opera mobile 10 sisään ja homma rullaa.

Uusi selain on tulossa päivityksenä, mutta nykyinen selain tiputtaa kyllä N8:n arvosanaa tähdellä lähes joka arvostelussa.

Toi akkukohta on kyllä todella läppä. 2 palkkia kymppiuutisten aikaan ja Galaxy S ei näe puoltayötä jos netti päällä.

Vastaa
Henry1979
Henry1979

75

Aika läppä toiki heitto tos videossa et android ei tue flässiä :D Kaveri melkein tietää mistä puhuu. Sehä on samsungin hidastelua vaan oman UI:n kanssa kun ei vieläkään oo luurille tullu androidin froyoa jossa tuki flässille löytyy adobe flash player 10.1 muodossa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
sekilo (vahvistamaton)

76

No kannattais varmaan Opera laittaa... Itse en mitään muuta selainta käytä missään puhelimessa. Olipa muutenkin typerä arvostelyu.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
pilipalipili (vahvistamaton)

77

Tietääkö kukaan, että miten Nokia N8 saa kytkettyä graafiset hymiöt pois käytöstä? Onko edes mahdollista? Todella ärsyttäviä ne..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
nokianokianokia (vahvistamaton)

78

Tietääkö kukaan, että miten Nokia n8 saa kytkettyä pois graafiset hymiöt? Onko edes mahdollista?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.