Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Microsoft tutkii Windows Phone 7 -alustan haamudataongelmaa

2
Teemu Laitila

Microsoft tutkii Windows Phone 7 -alustan haamudataongelmaa
Microsoft kertoi BBC:n uutisille, että yhtiö ryhtyy tutkimaan monien käyttäjien raportoimaa puhelimen säännöllistä ja selittämätöntä ylimääräistä dataliikennettä. Käyttäjät ovat huomanneet puhelintensa lähettäneen 30 - 50 MB datamääriä päivittäin tiettyihin kellonaikoihin. Datasiirtoon on myös käytetty 3G-verkkoa vaikka puhelin olisi yhdistetty WLAN-verkkoon, mikä on suuri ongelma rajoitettujen datapakettien käyttäjille.

Microsoftin edustaja kertoi, että yhtiö ryhtyy tutkimaan asiaa, jotta perimmäinen syy ongelmaan saataisiin selville. Yhtiö lupasi kerto tarkempia vastauksia kysymyksiin, kunhan jotain selviää. Nettikeskusteluissa syyksi on epäilty muun muassa puhelimen raportoivan statistiikkaa Microsoftille.
Windows Phone 7 on tuorein tulokas mobiilikäyttöjärjestelmien markkinoilla, eikä sen saama negatiivinen julkisuus ole omiaan parantamaan alhaiseksi jääneitä myyntilukuja.

Kommentit (2)

voivitttt (vahvistamaton)

1

Onko tällä sivulla oikeasti noin retardeja käyttäjiä kuten ylläoleva, joiden pitää tulla itkemään nokian ongelmista uutisiin, jotka ei liity nokiaan mitenkään, vaan pelkästään kilpailijoihin kuten tässä microsoftiin. ei härregoodd

Vastaa
Tnoi
Tnoi

2

Saa nähdä kauanko Microsofti tätä asiaa "tutkii". Ei luulisi olevan käyttöjärjestelmän kehittäjille kovin vaikeaa tuo syyn löytäminen. Ettei vaan microsoftin omalle serverille tulis ne datat sieltä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja