Ei tullut X7:ää, vaan Nokia Astound

5
Manu Pitkänen

Ei tullut X7:ää, vaan Nokia Astound
Nokia lähetti viime viikolla lehdistölle kutsukirjeen, jonka mukaan yhtiö aikoo esitellä uutta Symbian^3-puhelinta päivää ennen CTIA-messujen alkua. Huhut veikkailivat matkapuhelinjätin julkaisevan joko Nokia X7:n tai C7:n T-Mobile-kytkyllä.

Ensimmäinen ehdotus meni vikaan siitäkin huolimatta, että X7:stä ilmestyi uusia valokuvia juuri ennen kutsukirjeen julkaisua. Nokia siis esitteli eilen Orlandossa, Floridassa, yhdysvaltalaisille T-Mobile-kytkyllistä C7-puhelinta Astound-nimellä. Astoundin hinta kahden vuoden sopimuksella on 79,99 dollaria. Puhelin on varsin edullinen, joten hinnasta puhelimen myynti ei pitäisi jääädä kiinni.

Toisaalta X7:n julkaisun epäilyyn oli hyvät motiivit. Wall Street Journalin tammikuisten tietojen mukaan Nokia on päättänyt peruuttaa X7:n julkaisun kokonaan Yhdysvalloissa, koska AT&T ei suostunut panostamaan puhelimen markkinointiin tarpeeksi. Nokia ei kuitenkaan vahvistanut väitettä koskaan. WSJ:n tietojen mukaan puhelin on kuitenkin vielä tulossa Eurooppaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C33 – hinta laskenut -21%

Realme C33
137 € Proshop
140 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 177 €

Nokia C02 – hinta laskenut -20%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop
100 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Samsung Galaxy Xcover 7 – hinta laskenut -18%

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -15%

Motorola Moto Razr 2022
988 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Kommentit (5)

eebet
eebet

4

"What if I just bought the old iPad? - To you I say... F### off!" :D:D:D
Kyllä tolla mainoksella myis huomattavasti paremmin:D Rehellisyys maan perii;P

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
floppi? (vahvistamaton)

5

Iltalehti uutisoi tänään, että astound on täysin flopannut.

"9. HÄMMENNYSTÄ

Nokia on herättänyt hämmennystä Yhdysvalloissa lanseerattuaan maaliskuussa Astound-puhelimen. Puhelin on flopannut täydellisesti massiivisesta mainonnasta huolimatta. Kuluttajat ovat ihmetelleet, miksi Nokia lanseeraa vielä Symbian-puhelimia, vaikka Elop julisti helmikuussa yhtiön luopuvan käyttöjärjestelmästä."

Mistähän tieto on peräisin?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.