Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Nokia irtisanoo 1400 suomalaista työntekijää – Symbian-kehitys Accenturelle

17
Manu Pitkänen

Nokia irtisanoo 1400 suomalaista  työntekijää – Symbian-kehitys Accenturelle
Matkapuhelinvalmistaja Nokia on tänään pitämässään tiedotustilaisuudessa kertonut aikeistaan vähentää 1400 työpaikkaa Suomessa. Maailmanlaajuisesti Nokia aikoo vähentää 4000 työpaikkaa ensi vuoden loppuun mennessä.

Irtisanottavat työskentelevät pääasiassa Nokian Symbian-käyttöjärjestelmän parissa Suomessa, Tanskassa ja Britanniassa. Vaikka Nokia irtisanookin noin 1400 työntekijäänsä Suomessa, niin ainuttakaan kotimaan toimipistettä ei aiota sulkea. Muissa maissa kokonaisia toimipisteitä uhkaa sulkeminen, kun Nokia keskittää toimintojaan.
Irtisanomisten lisäksi Nokia ilmoitti tehostavansa toimintaansa ulkoistamalla Symbianin kehityksen Accenturelle. Symbianin koodaus siirtyy Accenturen Intian, Kiinan, Ison-Britannian ja Suomen yksiköihin. Nokialla Symbianin kehitys on työllistänyt 3000 ihmistä ympäri maailmaa.

Irtisanomiset tulivat tarpeellisiksi kun Nokia ilmoitti viime helmikuussa, että se aikoo ottaa Microsoftin Windows Phone -käyttöjärjestelmän älypuhelimiensa ensisijaiseksi alustaksi.

Nokia aikoo tukea irtisanottavia laajalla tukihankkeella. Yhtiö on muun muassa luvannut antaa irtisanottaville mahdollisuuden työskennellä yhtiön palveluksessa tämän vuoden loppuun saakka.

Kommentit (17)

toope
toope

1

Aika uskomattoman monta ihmistä kehittää Symbiaa. Nokia ei täräyttänyt kaikkea kerralla. Lisää on luvassa puolenvuoden päästä.

Vastaa
Tnoi
Tnoi

2

Mitähän nämä tuhannet kehittäjät ovat oikein tehneet kaikki nämä vuodet? Joo s^3 on ihan hyvä, mutta se voisi kyllä olla parempikin. Luulisi että tollasella armeijalla oltaisi jo hiukan pidemmälle päästy.

Ei mikään ihme että monoa tulee persuuksiin jos ei olla oikein mitään aikaan saatukkaan.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

3

Paska homma työntekijöille, parempi Nokialle. Sympatiat kyllä työntekijöiden puolella. Ja Nokian on tällä liikkeellä arveltu (kokemuksen mukaan) ulkoistavan irtisanomisia toiselle firmalle, tässä tapauksessa tuolle Accenturelle.

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

4

2@
> Luulisi että tollasella armeijalla oltaisi jo hiukan
> pidemmälle päästy.

Paljonko muiden kokonaiset käyttöjärjestelmien kehittäminen on työllistänyt kehittäjiä ?

Aika paljon nuo kuitenkin on saanut aikaan, ja syy Symbianin alasajoon ehkä paljon syytä myös sen ulkopuolelta.

Vastaa
Niinpaniin (vahvistamaton)

5

@1&2

Aina puhutaan kehittäjistä, mutta oikeasta aika harva näistä tulevista irtisanottavista on oikeasti joku koodaaja. On managereita, testaajia, sihteereita, lokalisointia, user experienceä, graafikoita jne.

Uskon, että usein verrataan firman x devaajien määrää Nokian koko pumppuun ja saadaan ihan älyttömiltä vaikuttavia vertauksia.

Mutta on kyllä totta, että aika vähän ovat saaneet aikaan verrattuna kilpailijoihin. Johtopäätöksenä voidaan vetää, että uutta on nopeampi tehdä kuin muuttaa vanhaa.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

7

@4
> Paljonko muiden kokonaiset käyttöjärjestelmien kehittäminen on työllistänyt kehittäjiä ?

Tarkkojen päälukujen löytäminen on vaikeata, mutta raha lienee tärkeämpi tekijä. Ja toki niiden välillä on jonkinlainen yhteys.

Viimeisin neljännes, Applen R&D kulut (kaikki kehitys, ei ainoastaan softa) olivat 396M€, Nokia Devices & Services R&D 749M€. Applen luvussa on mukana myös tietokoneet, ipodit ja ipadit. Nokian luvussa tietenkin myös Meego ja peruspuhelimet. Nokian Helmikuisessa sijoittajakatsauksessa oli kalvo, jossa näytettiin Symbianiin, Meegoon ja puhelimiin menevä satsaus, Symbian oli piirretty suurimmaksi.

Eli alle puolella R&D-panostuksella Apple tekee huimasti enemmän rahaa ja paremman tuotteen. Saman varmaan näkisi monen Android-valmistajan tilinpäätöksestä.

> Aika paljon nuo kuitenkin on saanut aikaan, ja syy Symbianin alasajoon ehkä paljon syytä myös sen ulkopuolelta.

Aika paljon, mutta ei tarpeeksi verrattuna kilpailijoihin. Kilpailutilanne on muuttunut iOS:n ja Androidin myötä. Niin valitettavaa kuin se onkin, Nokian jättisatsaus Symbianiin ja MeeGoon ei tuottanut tarpeeksi hyviä lopputuotteita.


@5
> uutta on nopeampi tehdä kuin muuttaa vanhaa

Erittäin hyvä pointti.

(editoin pois yhden katkeavan lauseen ja epäselvän rakenteen)

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

8

7@
>Eli alle puolella R&D-panostuksella Apple tekee huimasti enemmän
>rahaa ja paremman tuotteen

Totta, tosin Applellä on suhteellisen pieni kehitysbudjetti, rautapuolelle panostus oli aijemminhyvin vähäistä, nykyään tosin kehittää enemmän, varsinkin sitä puhelinta.

Nokia konsernin tegnologia kehitys on paljon massiivisempaa ja myös sen puhelin osaston kehitys.

>Symbian oli piirretty suurimmaksi.

Luonnollista, OS kehitys on kallista, ja viimevuosina Symbian panostukset on ollut suuria, kun Nokia otti sen haltuunsa ja oli menossa itse OSn uudelleen kirjoitus.

MeeGo on *nix pohjainen ei ihan kehityskustannuksiltaan vertailukelpoinen.

Moobili OS rintamalla BlackBerry OS johon RIMin budjetit pienempiä ? ja silläkin taitaa omat mutkat matkassa, toinen mobiili OS on WP, johon Microsoft on vuosia panostanut ja sillä vielä matkaa Symbianin korvaajaksi.


Loput markkinoilla on lähinnä *nix pohjaisia, joista jotkin on saaneet suosiota. jolla omaan OSaan verrtuna pystyy touhuaan pienin kustannuksin.

Käyttäjärjestelmä kehitys on niin tolkuttoman kallista että se varmaan yksi voimakas syys Symbianin kohtaloon sen jälkeen kun sen rahoitus oli pitkälti yhden toimijan varassa.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

9

> MeeGo on *nix pohjainen ei ihan kehityskustannuksiltaan vertailukelpoinen

En ymmärrä miksi unixpohjainen on automaattisesti kehityskustannuksiltaan halvempi.

Nokialla (ja alihankkijoilla) oli kuuleman mukaan tuhansia ihmisiä koodaamassa Meegoa, ei sekään ihan ilmaista ole ollut. Suuri kustannus ei ole hyvä asia, jos kilpailijat pääsevät parempaan huomattavasti halvemmalla.


> Käyttäjärjestelmä kehitys on niin tolkuttoman kallista että se varmaan yksi voimakas syys Symbianin kohtaloon sen jälkeen kun sen rahoitus oli pitkälti yhden toimijan varassa

Nimenomaan, ja luulen, että tämä oli myös yksi syy sen takana miksi MeeGo ei ollut lyhyen tähtäimen valinta. Pikkulinnut kertovat, että teknisiäkin syitä oli, mutta ne olisi varmaan voitu ratkoa kohtuullisella viivästyksellä, jos ratkaisu olisi muuten ollut haluttu.


> Moobili OS rintamalla BlackBerry OS johon RIMin budjetit pienempiä ?

BlackBerry OS näyttäisi suuntaavan samaan kuin Symbian, halvempiin älypuhelimiin ja. Vaihto PlayBookissa käytettyyn QNX-pohjaiseen käyttikseen lienee edessä 2-3 vuoden sisällä myös puhelimissa.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

10

@7 Jonhahan

Ei ole ilmeisesti tullut mieleen, että Nokian kehityskuluista suuri osa on rautakehitystä ja erilaisten tekniikoiden kehitystä? Applen kehitystoiminta mobiilialalla on olematonta verrattuna Nokiaan, Eesimerkiksi mitä kännyköiden rautaopminaisuuksia Apple muka on itse kehittänyt tai minkä kehittämiseen Apple edes on osallistunut? Mitä radiotekniikoita jne Apple on kehittänyt? Vastaus on käytännössä ei mitään. Apple on pelkkä Nokian ja muiden kehittämiä tekniikoita käyttävä amatööri mobiilialalla.

Oot muuten ihme Applefanaatikko, joka uutiseenko sun pitää sitä Applea tunkea mukaan?

Vastaa
miksuh2
miksuh2

11

Tuo ulkoistus Accenturelle on selkeästi järkevämpi kuin se huhucmitä aiemmin uutisoitiin. Huhun mukaanhan Symbian-kehitystä olisi ulkoistettu MicroSoftille, ja siinä ei kyllä olisi ollut mitään järkeä. Nyt kehityksen jatkumiseen voi uskoa, toisin kuin jos se huhu olisi pitänyt paikkansa.

Vastaa
kikuu
kikuu

12

Kyllä nyt on alkanut suomella melkoinen alamäki aika monessakin asiassa. Elop kyllä tuhoaa Nokian aika kovaa vauhtia. Rupeaa syyt loppumaan ostaa enää ikinä Nokialainen. Tähän mennessä Suomalaiset ovat tietenkin suosineet kotimaista, mutta tämäkin syy "tuhoutuu" melko pian.
Jotkut saivat sentään pitää työpaikkansa, joka on tietenkin positiivista, Ei Elop ihan kokaan viitsinyt mainettaan suomalaisten silmissä tuhota.

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

13

9@
>En ymmärrä miksi unixpohjainen on automaattisesti
>kehityskustannuksiltaan halvempi.

Jos olemassa ja muiden jatkuvasti kehittämään lähdetään viilaamaan, niin ei se näy yhden firman budjeteissa kuin murto-osana vs että itse kehittäisi kokokäyttöjärjestelmää.

Ei sekään tietenkään mitään halpaa ole.

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

14

12@
>Kyllä nyt on alkanut suomella melkoinen alamäki aika monessakin
>asiassa.

Ei nuo työntekijät mihinkään katoa, ne luovat uutta, kyse ei ole mistään kouluttamattomista yhden asian sulkeutuneista osaajista, vaan ihmisistä jotka ovat tottuneet kehittään/ratkomaan/johtamaan/kielitaitoisia/luovia/suuanreita ja eri asioiden osaajia.

Hyvin monelaista tekijää, jos tässä maassa vain annetaan edellytykset niin jäävät tänne.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

15

@10

> Ei ole ilmeisesti tullut mieleen, että Nokian kehityskuluista suuri osa on rautakehitystä ja erilaisten tekniikoiden kehitystä?

On tullut mieleen. Olen jo vajaat kymmenen vuotta ollut sitä mieltä, että Nokialla on aivan liikaa malleja ja turhaa päällekkäisyyttä kehityksessään. Se voitiin maksaa kun Nokia hallitsi suvereenisti markkinaa, mutta ei enää, ja vanhoista tavoista on vaikea päästä eroon.

Kehityskustannuksen suuruus ei ole itseisarvo, tärkeää on saada vastinetta sijoitukselle. Tätä HTC, Samsung, RIM, Apple, ZTE ja kumppanit ovat viime vuosina tehneet paremmin ja ajaneet Nokian niin ikävään asemaan, että suuria muutoksia on tehtävä.

> Oot muuten ihme Applefanaatikko, joka uutiseenko sun pitää sitä Applea tunkea mukaan?

iOS ja Android ovat nimenomaan ne, jotka ovat menneet Symbianin ohi. Applen luvut on helppo saada, Androidin luvut ovat kymmenien valmistajien ja Googlen lukujen synteesi, joista ei kukaan ota selvää.

Kilpailutilanne on varsin relevantti keskustelunaihe kun puhutaan Nokian viimeaikojen ratkaisuista. Eihän näitä irtisanomisiakaan tarvittaisi jos Nokia toimisi tyhjiössä, jossa muut toimijat eivät vaikuta.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

16

@13

> Jos olemassa ja muiden jatkuvasti kehittämään lähdetään viilaamaan, niin ei se näy yhden firman budjeteissa kuin murto-osana vs että itse kehittäisi kokokäyttöjärjestelmää

Aivan totta, olettaen että se olemassaoleva ja muidenkin kehittämä on sovelias omiin tarkoituksiin. Voisi tosin olettaa että se unixin eniten uudelleenkäytettävä osa, kerneli, on Symbianissakin aika valmis, vai oliko viime vuosina menossa Symbian-kernelinkin uudelleenkirjoitus?

Symbianhan opensourcattiin (tai ainakin yritettiin) jossakin vaiheessa, mutta se ei ottanut kauheasti tuulta alleen. Perusongelma siis on se, että Nokialla ei ole Symbianin kehityskulujen jakajaa, ei "unixpohjattomuus" sinänsä.

Teoriassahan Symbianin, QNX:n tai vastaavan ei-unixin kehitys voisi olla halvempaa kuin unixin, ne on kuitenkin tehty vähän eri lähtökohdista ja niiden pitäisi taipua paremmin pieniin laitteisiin. Käytännössä näin ei ainakaan Symbinin osalta enää ole.

Vastaa
waspi
waspi

17

Nokiakin varmaan palkannut väkeä katsomalla titteleitä ja papereita enemmän kuin taitoja?

Neroja kehittäjiä pikku firmoissa joissa välivuodet ja armeijan käymättömyys ei ole esteenä kun hommat sujuu.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja