Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Ylikuumenemisongelmat iPhone 5:n kiusana

43
Manu Pitkänen

Ylikuumenemisongelmat iPhone 5:n kiusana
Uusien nettihuhujen mukaan teknologiayhtiö Applen tulevaa iPhone 5 -älypuhelinta (tai iPhone 4S) vaivaa vakavat ylikuumenemisongelmat, jotka saattavat myöhästyttävät sen julkaisua.

Apple on päättänyt iskeä tulevaan älypuhelimeensa huippurautaa eli kaksiytimisen A5-suorittimen. Ytimien määrän lisääntyessä on luontevaa ajatella, että myös lämmöntuotto kasvaa samalla. Erityisen hankalaksi tilanteen tekee se, että Apple haluaa puhelimestaan myös erittäin ohuen, jolloin komponentit pitää sulloa erittäin tiiviisti toisiinsa ja ylikuumenemisen riski kasvaa.
Samainen juoru tietää myös kertoa, että Apple etsii nyt kiivaasti ratkaisua ongelmaan. Mikäli yhtiö ei yrityksistä huolimatta keksi mitään järkevää, niin Apple julkaisee iPhone 4:ään pohjautuvan mallin. Tätä kautta cupertinolaisfirma ostaa itselleen lisää aikaa ratkaista ongelma.

On kuitenkin hyvin outoa, että tällaisiin ongelmiin havahdutaan vasta tässä vaiheessa. Toisten huhujen mukaan puhelimen pitäisi ilmestyä elo-syyskuussa, joten kovin mittaviin muutoksiin ei enää ole aikaa. Puhelimien kokoaminenkin kun vie oman aikansa.

Kommentit (43)

aj84
aj84

1

Jännä nähdä mitä julkaisevat. Toivottavasti saavat asian korjattua että saa 4:n päivitettyä 5:seen :D Luulisi onnistuvan, kun katsoo esim. nykyään vaikka Applen läppäreitä. Melko ahtaaseen tilaan nekin on sullottu ja pelaavat kuin ajatus. Toki tilanne voi olla toinen älypuhelimista puhuttaessa, mene ja tiedä.

Vastaa
ProfaneX
ProfaneX

3

2.ep_ ei se julkaisu myöhästy, pukkaavat väkisillä markkinoille ja sitten lähettävät ilmaiseksi perässä kylmälaukun jossa on kyljessä applen logo.

TAI

it's not a bug it's a feature.

Anyhow myy kuin häkä.

Vastaa
aj84
aj84

6

No mutta hyvä että joku yrittää !? Se on nimenomaan sitä "innovatiivista" ajattelua josta saamme kiittää kilpailijoiden "PAKON EDESSÄ" vääntämiä toinen toistaan parempia "torttuja" joilla iPhonen kanssa kilpaillaan.

Jos joku "Apple" ei olisi "yrittänyt" liikaa jo alunperin, ei galaxy S:t sun muut universe S:t ja hayabusat olisi edes markkinoilla. Saatika niiden fanit trollaamassa.

Toki ainoa "tehokas" kilpailu menetelmä jonka kilpailevat yritykset ovat pieraisseet ulos on edelleenkin "media murhaus" jossa siis kyseinen valmistaja "Apple" yritetään savustaa ulos markkinoilta julkaisemalla "ns.kohu uutisia" Applen tuotteiden vioista ja virheistä, mitkä tosiasiassa koskevat tosiaan "KAIKKIA" puhelimia ! Sellaista puhelinta missä mitään ongelmia ei olisi "OLLENKAAN" ei ole olemassa. Toki merkkiuskovaiset eivät tätä tietenkään purematta niele, mutta pakkohan ei ole kuin kuolla.

Vastaa
Tnoi
Tnoi

7

@6

Todella innovatiivista juu. Pakkaseilla lämmittää sormia jos joutuu ulkona käyttämään. ;D Ja toi varmaan muutenkin ihan hyvä lääke siihen pakkaseen ja death grippiin. Pakkasella puhelin pysyy lämpimänä ja death gripistä e ole enää ongelmaa kun sitä ei viitsi kädessään kauaa pidellä.

iPhone se on torttu jos jokin. Muiden tuotekehitystyön kustannuksella väännetty kallis sellainen. Apple varmaan jokaiselta mobiilivalmistajalta vienyt patentteja maksamatta niistä penniäkään. Ainut asia minkä Apple osaa on markkinointi ja erinäisten tahojen silmiin kusemisen mukaanlukien asiakkaansa. Näiden tahjen on tietysi vaikea avata silmänsä kun jatkuvalla syötöllä tulee uutta ureaa kasvoille.

Ja mitä noihin ongelmiin tulee niin itse ainakin odottaisin saavani virheettömän tuotteen jos ostan yhden markkinoiden kalleimmista älypuhelimista.

Vastaa
Mmikkis (vahvistamaton)

8

@7

Miten apple kusee asiakkaita silmiin? kummasti vaan iPhonen käyttäjät on tyytyväisimpiä puhelinkäyttäjiä, jos asiakkaat tuntisi tulleen kusetuksi niin se luulisi näkyvän käyttäjäkyselyissä ja tuskin he ostaisivat seuraavaa iPhone mallia.

Vastaa
aj84
aj84

9

Muotoilla voit torttusi ihan miten haluat, mutta tosiasia ei muuksi muutu. Kilpailijoilla ei olisi ollut minkäänlaisia paineita vääntää torttujansa markkinoille ilman Applen lähtöä koko kilpailuun !

Nokia pukkaisi ulos samaa keskinkertaista ja helposti hajoavaa torttua kuin ennen (ja valitettavasti nykyään). Samsung tekisi todennäköisesti televisioita ennemmin kuin puhelimia (kannattaisi). HTC olisi edelleen (ja pysyisi) harvojen maiden valmistajana(harmi). Sony-Ericsson olisi konkurssissa (olisi jo aikakin).ZTE:llä ei olisi mitä kopioida (voi harmi).

No niin, ajattelehan nyt hetki ihan perusteellisesti ja sano sama uudestaan. Melkoisia aivopieruja sulta pääsee näköjään :D

Vastaa
Tnoi
Tnoi

10

@9
Nii sinunko mielestä kukaan ei kännykkäbisneksessä kilpaillut ennen Applea? Kaikki vaan sulassa sovussa tekivät huvikseen "huonoja" puhelimia koska Applea ei ollut.

No se on sinun mielipide Nokialaisista. Samsung teki puhelimia jo kauan ennen Applen iPhonea. Millä perusteella HTC on harvojen maiden valmistaja? Miksi Sony-Ericsson olisi konkassa jos Applea ei olisi? Millä tavalla ZTE on kopioinut iPhonea?

Ja seison edelleen mielipiteeni takana. Sinun kutsumasi tosiasiat ovat ainakin hyvin kaukana totuudesta.

@8
No kerro toki näistä käyttäjäkyselyistä enemmän. Kuka ne on tehnyt? Milloin? Missä maassa? Mikä otanta?

Vastaa
ep_
ep_

11

@8
Olenko pahasti väärässä jos väitän että itse omistat iPhonen.

@9
Nokiahan kuoppasi kosketusnäyttöpuhelimet jo ennen kuin apple ehti ensimmäistä tehä. Sitten kun iPhone alkoi myymään hyvin niin Nokia aloitti uudelleen kosketusnäyttöpuhelinten kehittämisen.

Vastaa
akse
akse

12

Fanipojat liikkeellä.. samaa kuumenemis ongelmaa tuntuu olevan SGS2:ssa. Erittäin tehokasta rautaa todella ohuessa paketissa.. ei hyvä.

Valitteli ne ihmiset macbookkienkin kuumenemista, joku aika sitte.

Vastaa
niksutin
niksutin

13

Mikäli puhelin myöhästyy, niin Apple julkaisee iPhone nelosen pinkkinä. Johan jokainen vannoutunut Applen fanaatikko käy ostamassa tyttärelleen ja vaimolleen semmoisen. Tämän jälkeen he unohtavat puoleksi vuodeksi koko viitosen ja ostavat sitten, kun se ilmestyy. :)

Vastaa
Koppis1
Koppis1

15

Alkaa olla jo maksimimäärä tehoa sopivassa paketissa nämä nykyiset älypuhelimet.
Ei näyttäisi olevan mitään syytä vaihtaa pois tästä jailbreikatusta iPhone 4:stä vielä moneen vuoteen.

Vastaa
roponen
roponen

16

En tiedä onko huhussa perää mutta tuo kuumeneminen ei välttämättä ole kaukaa haettu juttu jos apple haluaa pakata iPad 2:n tehot murto-osaan koosta (ja siten murto-osalla jäähdytyspinta-alaa). Saas nähdä kuinka Apple ratkaisee ongelman. Samsung ratkaisi ongelman pistämällä SGS2:n kauppaan ja katsomalla miten kova meteli siitä syntyy. Ja meluhan jäi yllättävän vähäiseksi kun kukaan ei alunperin odottanutkaan Samsungin tuotteen olevan virheetön.

IPad 2 ei kuumene kyllä kovassakaan käytössä, mutta onhan tuota alumiinia ison takakannen verran siirtämässä lämpöä ulos. SGS2 taas kuumenee pelatessa reilusti mutta itse laite ei ole siitä ainakaan vielä suuttunut.

Vastaa
TemeTee
TemeTee

17

Mihin helvettiin iPhonessa tehoa tarvitsee? Ei niin yhtään mihinkään. Alkaisivat ennemmin akkukestoa kehittämään.

Vastaa
aj84
aj84

18

@17 "Mihin helvettiin iPhonessa tehoa tarvitsee"

-Enemmän sillä pelataan "kunnon" pelejä kuin kilpailijoiden tortuilla !? Katsos kun siinä on sitä "oikeaa" tehoa, eikä paperi watteja :D

@11 "Nokiahan kuoppasi kosketusnäyttöpuhelimet jo ennen kuin apple ehti ensimmäistä tehä"

-Voi surku. Niin kuin sanoin, (LUE)--> (Jos) <-- ei Apple olisi lähtenyt kilpailuun mukaan, olisi markkinat täynnä samaa paskaa kuin ennenkin. Eli jos Nokia kuoppasi idean, olisi teillä taskut täynnä vieläkin niitä samoja muovisia torttuja kuin ennenkin.
Itse vastasit tavallaan jo itse asiaan. Mistä näitä aivopieruja oikein tulee ?

@10 "Nii sinunko mielestä kukaan ei kännykkäbisneksessä kilpaillut ennen Applea? Kaikki vaan sulassa sovussa tekivät huvikseen "huonoja" puhelimia koska Applea ei ollut. "

- Kyllä. Kaikki nimenomaan tekivät aivan surkeita puhelimia ennen ensimmäistä iPhonea ! Sovussa tai ei, aivan tolkutonta torttua pukkasi markkinoille oli valmistaja mikä tahansa. Apple (NOSTI RIMAA) heti kerralla aika (PERKELEESTI) ja julkaisi "ensimmäisen" hyvän puhelimen mies muistiin. NMT:stä asti räpelöinyt näitä romuja

- HTC oli alussa pieni tekijä, jonka luureja oli lähinnä ameriikan markkinoilla. Microsoftin valittua HTC:n kumppanikseen, alkoi se laajentaa markkinoitaan (windows mobile)

- Sony-Ericsson konkassa ? Siksi että se se vasta onkin gagaa pukannut markkinoille. Edelleenkin koko porukan naurettavimmat lelut.

- ZTE !? Se on kopioinut ainoastaan (KAIKKIA) !? Oletkohan perehtynyt Kiinan markkinoihin niin kuin... yhtään ? Siinä vastaus

"Ja seison edelleen mielipiteeni takana. Sinun kutsumasi tosiasiat ovat ainakin hyvin kaukana totuudesta"

- Siis herran jumala vetäkää joku tuota aivopierua korville että herää "todellisuuteen", siellä höpöhöpö maassa on varmaan paljon kivempi "asustella" mutta valitettavasti siitäkin on joskus kasvettava ulos :D Apua, jumalauta kuiten. Nauruhermot kipiänä..huh

Vastaa
-- (vahvistamaton)

19

@aj84 tuo "lainausmerkkien kaytto on varsin huvittavaa.
Ja sun mielesta "Apple" ei ole lahtenyt "kopiointiin" mukaan? Ei kai ne kovin montaa sataa miljoonaa Nokialle joutuneetkaan maksamaan.
Lisaksi haukkumallasi Ericsonilla oli aivan huikeita kosketunayttopuhelimia vuosia ennen ensimmaistakaan iPhonea.
Loistavaa settia sinakin paassas pyorittelet.. Huomaa minka merkkinen puhelin taskussa sullakin.
En vaita etta IPhone olisi huono puhelin, mutta taysin ylihinnoiteltu ja ylihypetetty se kylla on.

@12 gs2 kayttajana en ole kylla viela lampenemista havainnut, vaikka suht raskaita peleja kehittelen, tosin tama on vain omaa kokemusta, enka ole asiasta sen enempaa lueskellu.

Vastaa
aj84
aj84

20

-Lainausmerkkien käyttö selittyy sillä että huomio kiinnittyy loputtoman pitkässä tekstissä oikeaan paikkaan. Ihan vain sillä.

-No eivät ilmeisesti paljoa maksaneet kun Nokia edelleen on konkurssipesää petaamassa :D

"huikeita kosketusnäyttöpuhelimia" vuosia ennen iphonea..

-Nyt sinun kyllä täytyy täsmentää tuota "huikeita" kohtaa, koska se on kyseisestä valmistajasta puhuttaessa aika vieras käsite ? On kaksi eri asiaa tehdä jotain ja tehdä jotain "hyvin". Liittyy iphoneen miten ? Sony-Ericsson on edelleen altavastaaja alalla, joten ei ne "huikeat" puhelimet heitä Applen kilpailijaksi nostaneet. Ainoa kilpailija Sony-Ericcsonilla on/oli Motorola XD

"Huomaa minka merkkinen puhelin taskussa sullakin"

-No nyt meni oikein. iPhone 4 + töissä 3GS (tupla sim). Toki taskussa on ollut vaikka ja mitä "Nokia:n" leluista aivan järkyttävän huonoihin "Android" torttuihin :/ Eli kaikkea taivaan ja helvetin väliltä :D

Vastaa
ja48 (vahvistamaton)

21

Oot aj84 kieltämättä aika spede jätkä. Omistatko muita Applen tuotteita?

Vastaa
aj84
aj84

22

-Tosi on :D Ja ylpeä siitä :)

-iMac 27" lojuu touchsmart iq820sc rinnalla makkarissa.. Tyvärellä iMac 21,5".. Siinäpä ne. Sitte tietty iphonet päälle. Perus setti :P

Vastaa
Phiideer
Phiideer

23

...just...ja ilman Applea me kaikki käytettäis vieläkin Windows ME:tä...ja meillä olisi c-kasettisoittimet taskussa...

Vastaa
roponen
roponen

24

aj84 se vaan trollaa oikein vimpan päälle, mutta on tuossa totuuden jyvänen seassa: "Every once in a while a revolutionary product comes along that changes everything"

Tuskin kukaan täysjärkinen voi väittää etteikö Applen alkuperäinen iPhone julkistus pistänyt peliä täysin uusiksi. Ballmer naureskeli aikoinaan julkisesti iPhonelle ja Nokialta pomot ihastelivat kuinka loistavaa on kun visionääri Jobs vetää median valokeilat heidän alalleen. Sittemmin hymyt ovat kyllä hyytyneet ja ne jotka lähtivät vauhdilla kopioimaan ideaa ovat tänään vahvoilla.

Vastaa
sepposeponseponseppo (vahvistamaton)

25

Mutta mihin tuota vääntöä oikein tarvitaan? Mulla on desire, eikä siinä ole ollut tehon puutteesta tietoakaan ja se on jo melkoisen vanha kapistus. Ainoa vikahan tuossa on vähäinen muisti...

Vastaa
S.Galaxy S2 (vahvistamaton)

26

Jos tässä iPhone 5 on tuplaydin prosessori,niin ymmärrän koska sama ongelma vaivaa Samsung Galaxy S2 mallia.Syy siis tuplaydin prosessorin kuumenemisessä/lämpenemisessä kun "kierrokset prossussa on kokonaan käytössä". :/

Vastaa
aj84
aj84

27

@roponen

No eläs nyt, ei ainakaan tarkoituksella tule trollattua. Joitakin asioita on vain hankala vääntää sanoiksi ja siinä tulee sitten väärinkäsityksiä puolin ja toisin :) Toki omaan myös aika "karkean" tavan ilmaista asioita, mutta se vaan on tapani ollut aina.

On se silti mukavaa jos jokusenkaan vihaajan saa miettimään asioita uudelta kannalta ja edes neutraalisti. Mielellään jopa näkemään jotain positiivista :D Eli itse keskusteluissa "pohdittaisiin" asioita ennemmin kuin että ne alkaisivat aina pelkällä flamella :/

Vastaa
MasaAntsa
MasaAntsa

28

Turhia tommoset kosketusnäytölliset puhelimet... Puhelin on puhumista varten keksitty ei siihen kummosta näyttöä tarvii että pari tekstiviestiä viikossa kirjottaa. Kunnon mohloja saisivat vielä tehdä niin ei tarvis ostella uutta joka vuosi...

Vastaa
ep_
ep_

29

@aj84
Lainaus aj84:n kommentista:
"Nokiahan kuoppasi kosketusnäyttöpuhelimet jo ennen kuin apple ehti ensimmäistä tehä"
-Voi surku. Niin kuin sanoin, (LUE)--> (Jos) <-- ei Apple olisi lähtenyt kilpailuun mukaan, olisi markkinat täynnä samaa paskaa kuin ennenkin. Eli jos Nokia kuoppasi idean, olisi teillä taskut täynnä vieläkin niitä samoja muovisia torttuja kuin ennenkin.
Itse vastasit tavallaan jo itse asiaan. Mistä näitä aivopieruja oikein tulee ?

Joo applen ansiota on osittain se että kosketusnäyttöpuhelimia on nyt niin paljon. Kiinnitä vain huomiota siihen Apple ollut suinkaan ENSIMMÄINEN joka niitä teki (esim. Nokialla oli kosketusnäytöllinen puhelin jo vuosia ennen Applea). Symbianiinkin pystyi asentamaan uusia ohjelmia jo ennen ekaa iPhonea. iPhonessakin on siis vain yhdistetty aiempia tekniikoita eikä siinä nyt ollut mitän ennenkuulumatonta.

Applen ansiota on VAIN se että iPhone teki vain nuo aiemmat keksinnöt tunnetuksi. Nokian ekasta kosketusnäytöstä vain ihmeteltiin että kuka tarvitsee tökittävää näyttöä. Sitten kuin Apple teki saman niin heti ihmisiä alkoi kiinnostaa (Kiitos applefanipoikien jotka niitä iPuhelimia ekana osti ja esittelivät niitä muille). Puhelimet voisivat olla erilaisia mutta sitä sinäkään kuten en minäkään tai kuka tahansa muukaan ei voi kertoa millaisia.

Applefanipojat koittakaa ymmärtää seuraava:
iPhone on VAIN puhelin MUIDEN PUHELIMIEN joukossa ei mitään sen enempää.
Sama koskee muitakin Applen laitteita. Ne ovat VAIN laitteita MUIDEN LAITTEIDEN joukossa ei mitään sen enempää.
Apple EI OLE mitään yliluonnollista tai erikoista. Apple on VAIN YKSI yritys MUIDEN YRITYSTEN joukossa.

Vastaa
taikapuhelin (vahvistamaton)

30

@29 Turhaan sinä sitä iPhonea vähättelet vaikka et siitä tykkääkkään, ota mallia nokiajohtajasta:

"Kun iPhonet saapuivat Nokian pääkonttoriin, yksi johtajista vei oman puhelimensa heti ensimmäisenä iltana kotiin.

Hän tutki sitä niin innokkaasti, että hänen nelivuotias tyttärensäkin kiinnostui.

Johtaja antoi kokeeksi puhelimen tyttärelleen. Tämä oppi heti käyttämään sitä.

Illalla, kun vanhemmat olivat menossa nukkumaan, heidän makuuhuoneensa ovelle ilmestyi unenpöpperöinen nelivuotias, jolla oli kysymys: "Saanko ottaa sen taikapuhelimen yöksi tyynyni alle?"

Sillä hetkellä tuo Nokian johtaja ymmärsi, että nyt hänen firmansa on pulassa."

Lasten suusta kuulee totuuden!

Vastaa
ep_
ep_

31

En vähättele. Haluan vain korostaa että iPhone on kuitenkin vain puhelin muiden joukossa. Jotkut näyttävät nimittäin pitävän sitä joinain hyvin erikoisena ihmeenä.

Vastaa
Mmikkis (vahvistamaton)

32

@29 Kannattaa katsoa ensimmäinen keynote niin saa asiat vähän parempaan perspektiiviin, nykyään iPhone onkin vain puhelin muiden joukossa, mutta ei vuonna 2007.

youtubeen hakuun: iPhone Intro Part 1 sitten siitä vaan vaihtelee tuota numeroa niin koko keynote on siellä. Itsekin tuli toi ekaa kertaa katsottua jokunen kuukausi sitten enkä itsekään tajunnut millä tasolla iPhone oli jo vuonna 2007, näin jälkeenpäin katsottuna sen kyllä ymmärtää mitä Apple oli tehnyt.

Se on aivan käsittämätöntä missä iPhone oli jo vunona 2007, kun ajattelee millasia luureja kilpailijoilla oli vielä vuonna 2009. Jos miettii vaikka jotain samsungin kosketusnäyttöluuria vuodelta 2009 niin nehän oli ihan roskaa kuten aj84 on tässä sanonu, samoin nokian jne. Ei noista pärjännyt mikään edes ekalle iPhonelle ja Applelta tuli silloin jo kolmas iPhone.

Että kyllä iPhone mullisti puhelinmarkkinat täysin, sitä on turha kieltää. Kaikki alko heti kopioimaan iPhonen konseptia, vuonna 2010 alettiin vihdoin nähdä kunnon tuloksia muillakin valmistajilla.

Ei se ole siitä kiinni kuka on tehny ekana kosketusnäytön jne. Se on siitä kiinni kuka sai koko paketin toimimaan ja sen Apple todellakin teki, Applellahan oli jo ekassa iPhonessa kapasitiivinen monikosketusnäyttö nipistyszoomineen jne. Nokia taisi tuoda tällaisen 2010 vuonna, N8 taisi olla eka nokia luuri mistä löyty pinch zoomit jne.?

Uskomattoman hienosti toimiva selain jo vuonna 2007, kilpailijat sai vastaavaa aikaiseksi ehkä 2009 vuoden lopussa. iPhonessa oli moni asia niin paljon edellä kilpailijoita sitten taas toki osa on edelleenkin kilpailijoita jäljessä, mutta Apple teki omanlaisen riisutun konseptin ja se löi läpi todella isosti. Apple osasi painottaa oikeita asioita ja uskoi siihen omaan tuotteeseensa ja loppu onkin historiaa.

Voihan sitä netistä katsoa kaikkia hauskoja videoita miten iPhonea lytättiin vuonna 2007 niin steve ballmer kuin muutkin nauroi sille. Kukaan muu ei uskonut tuollaiseen konseptiin, siksi sitä ei lähdetty edes heti kopioimaan, sen takia kilpailijoilla kesti niin kauan valmistaa samantyylinen tuote.

Tässä esim yks video ballmerista http://www.youtube.com/watch?v=eywi0h_Y5_U&feature=related :D

Ihan samoin kävi iPadin kanssa, Apple ehti taas ensin ja kilpailijat ei uskoneet tuon kaltaiseen menestykseen ja kun huomasivat, että iPad myy miljoonia niin kaikki alkoi heti vääntämään näitä tablettteja siinä uskossa, että hekin pystyvät niitä myymään, siltin juuri kukaan muu ei saa edelleenkään niitä myytyä. Apple sai valtavan etumatkan siinä vuoden aikana mitä on todella hankala lyödä, eli sai ohjelmoijat kiinnostumaan iPadista vääntämään sille kymmeniä tuhansia sovelluksia.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

33

Jos ei saada toimivaa tuosta uudesta mallista, niin julkaistaan edellinen malli uudestaan. Nyt kun miettii Applen aikaisempia tuotteita, on vastaavia ongelmia tainnut tulla eteen aiemmin :D

Vastaa
Nikotiko
Nikotiko

35

@aj84

kiitos nauruista :D enpä muista millon viimeks nauroin yhtä makeasti. toi sun puolustelu ja vänkääminen ei varmasti muuta kenenkään mielipidettä applen kusipaskasta. ;)

Vastaa
aj84
aj84

36

@Nikotiko

Osui ja upposi ilmeisesti :D Ainakin viestisi sisällön, tai itse asiassa sen "sisällön puutteen" perusteela. Arvelitko että tuon tasoisilla kommenteilla "kenenkään" mieli muuttuu yhtään mihinkään ? Lähinnä tulee mieleen, että taas yksi tyhjänpäiväinen "trolli" muiden joukossa..

Vastaa
Nikotiko
Nikotiko

37

@36

tajuatkohan itsekkään mitä oikeen selität. sinuun taisi osua, ja kovasti. puolustele vaikka kuolemaan asti, todellisuudessa ketään ei varmaan kiinnosta.

Vastaa
Milf_82
Milf_82

38

@aj84
Lainausmerkkien käyttö selittyy sillä että huomio kiinnittyy loputtoman pitkässä tekstissä oikeaan paikkaan. Ihan vain sillä.
----
Rauhotu nyt oikeesti... Lainausmerkkejä "ei" käytetä "vahvistamaan" jotakin "tiettyä" kohtaa "lauseesta", eikä "sillä" todellakaan "yritetä" kiinnittää "lukijan" huomiota.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lainausmerkki

"Siinä" vielä "tietoa" asiasta. Ja btw, sulkujakaan ei tarvitse käyttää joka lauseen loppuun.

Vastaa
aj84
aj84

39

@37 Hä ? Nyt siis jäit ilmeisesti jo kelkasta :D

@38 Ei minulla varsinaisesti kiinnosta mitä joku "wikipedia" sanoo lainausmerkkien käytöstä. Kukin käyttäköön niitä kuin parhaakseen näkee. Sarkasmin yhteydessä tulee myös käytettyä joskus. Kukin tavallaan. Oikeaoppinen kirjakieli ei kuulu vahvimpiin osa-alueisiini eikä muutenkaan itseäni kiinnostaviin asioihin. Arvioisin kiinnostus asteikolla sinne -5, eli osastolle M-V(mitä vittua) ja hyllylle 6.

Btw, jos oikeasti haluaisin jollekin jotain painottaa, viimeiseksi laittaisin linkin wikipediaan :D Uskottavuus kärsii you know ?

Vastaa
Anestic
Anestic

40

Jokohan olisi aika moderoida tätä ketjua hiukan?? Ollaan jo aika kaukana aiheesta...

Tämähän on vain huhu tietääkseni, tosin laajalti uutisoitu. En kylläkään ihmettelisi, jos tällainen "ominaisuus" olisi, en siltikään ostaisi valmistajan tuotetta.

Vastaa
aj84
aj84

41

@40 Ainahan nämä kommentointi osiot karkaavat raiteiltaan ? Siihen tarvitaan vain yksi aivopieru joka sattuu huomauttamaan esimerkiksi siitä että kirjoituksesi kieliasu ei ole kieliopin mukainen ? :D

Yksi loistava tapa olisi (minusta loistava idea) laittaa uutisten kommentointi lista "tyhjentymään" aina esim.viikon välein. Näin viestejä (ja trollauksia) ei kertyisi tolokutonta määrää ja moderaattorien olisi muutenkin helpompi ylläpitää järjestystä. Aiheessa pysyttäisiin todennäköisesti ainakin se 2 päivää :D Kun ei meidän kommentoijien aivopierut kuitenkaan ole mitenkään relevantteja uutisia ajatellen, että niitä säilöä kannattaisi.

(ihan oikeasti loistava ehdotus, huutoäänestys ?)

Vastaa
aj84
aj84

43

Niin no jos persua kerta äänestää meinaat, niin persujen puolelta kyllä silti ennemmin äänestäisin ihan vaikka Soinia ? Pysyn mielummin kannattaja riveissä :D Noh, nyt sitä taas mennään..offtopic..

Mutta silti, ei ollut mikään "heitto" tuo ehdotus @41 !?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja