Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Kansanedustajien Nokia E7:t huollossa tiuhaan tahtiin

23
Teemu Laitila

Kansanedustajien Nokia E7:t huollossa tiuhaan tahtiin
Iltalehti kertoo, että eduskunnan keväällä hankkimat 200 kappaletta Nokian E7-älypuhelimia ovat kaivanneet huoltoa kohtuuttoman paljon. Iltalehden mukaan ensimmäisen puolen vuoden aikana puhelimia on jouduttu takuuhuoltamaan jo 50 kertaa.

Kansanedustjien laitteista vastaava eduskunnan atk-päällikkö Juha-Pekka Lehtinen myöntää Iltalehdelle, että huoltotahti on ollut kovempaa kuin osattiin odottaa.
Erityisesti ongelmia on ollut älypuhelimien akkujen kanssa, mutta myös muita komponentteja on jouduttu vaihtamaan.

Kansanedustajille on uusimman bisnesmallin E7:n lisäksi tarjolla E5 ja E52. Perusedellytyksenä puhelimilla pitää voida käyttää sähköpostia ja kalenteria. Muiden kuin Symbian-puhelinten käyttö on kansanedustajille hankalaa, sillä eduskunnan muut tietojärjestelmät on viritetty toimimaan nimenomaan Symbian-laitteiden kanssa.

Kommentit (23)

_Esko_ (vahvistamaton)

3

Kumma juttu, itselläni ei ole ollut mitään ongelmia vaan olen pitänyt E7:stani kovastikin.

Vastaa
merkki (vahvistamaton)

4

oma e7:ni ei lähteny edes käyntiin paketistani otettua :/ huoltoon men het tai vaihtu koko puhelin.

Vastaa
justamobileboy (vahvistamaton)

7

E7:n käyttöominaisuudet olisivat hyvät, jos se toimisi nopeasti. Nyt kun tulee puhelu, ehdin hipasta ja tökkiä ja painaa näyttöä noin 5 kertaa ennen kuin luuri suostuu puheluun vastaamaan. Tykkään symbianin widgeteistä, niillä saa mukavasti asiaa kerrotuksi yhdelle näytölle. Tärkeimpinä kalenterimerkinnät ja pari sähköpostitiliä. Navigointikin toimii ihan hyvin. Prossuteho on vaan niin poskettoman huono. Toisena vaihtoehtona käytettävissä olisi iPhone 4, mutta hankala noiden välillä huvikseen vaihtaa kun toiseen käy vain pieni sim-kortti. Kuukauden E7:n käytön jälkeen alkaa mitta täyttymään kun puhelimella ei pysty välittömästi vastaamaan puheluihin ja kalenterin hälytyksetkin piippaa monta sekuntia liian pitkään sen takia, ettei luuri kykene ottamaan vastaan komentoja näytöltä. Noh, 320euron puhelimeksi kuitenkin ihan näppärä.

Vastaa
Jani K. Nokia (vahvistamaton)

10

Nokia vaihtuu Samsungiin,koska Windows Nokiaa en tule koskemaan,enkä tuhlaamaan rahojani!. :(

Vastaa
miksuh2
miksuh2

13

Mitähän ihmettä ne siellä eduskunnassa niille luureillr tekee. Omassa E7:ssäni ei ole ollut minkäänlaisua ongelmia. Kansanedustajat varmaan paiskoo toisiaan kaikella mikä käteen sattuu kiistelyiden aikana, ei ihme jos ei luuritkaan kestä sitä menoa.

Vastaa
ent.Nokialainen (vahvistamaton)

14

En yhtään ihmettele,että miksi eivät Nokian keski ja kalliimman hintaluokan mallit mene kaupaksi,jos ne ovat noin joka toinen kuukausi suunnilleen huollossa!!. =(
Symbian on se suurin ONGELMA!!.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

15

@7 justamobileboy

En ole kyllä moisia ongelmia omassa E7:ssäni havainnut. Jotain vikaa siinä luurissasi on, vie huoltoon. Ja prosessorin haukkuminen nyt on silkkaa hölynpölyä.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

17

Mitä itse seurasin sivusto, virkamiesten käytössä (samassa puljussa) tuo laite näytti suoriutuvan hyvin. Ei loistavasti, mutta hyvin. Monet ajattelivat saman mallin ostamista arkikäyttöön.

E52 sen sijaan on nähdäkseni suorioutunut oikein hyvin. Suurempia valituksia en ole kuullut. Tosin, E52-puhelimia käytetään lähinnä puheluihin ja tekstiviesteihin, E7-puhelimia taas monipuolisempaan toimintaan.

Vastaa
foliomanne
foliomanne

19

Mä uskon ainakin noihin ongelmiin täysin. Oma N8, akku kestää n.20 tuntia (30s soitto ja max. 5-10min nettisurffausta). Illalla näyttää 36% akkua, mutta ei kestä edes aamuun, vaikka laittaa battery safe moden päälle. Vielä viikko sitten, kesti 3pv samalla käytöllä. Tunnen vissiin yhden tyypin, joka ei ole huollattanut N8/E7 ja hänellä on tuo "vastausbugi", saa painaa 10x vastaa-kuvaketta, jos tulee edes näkyviin, välillä vain puhelin soi, mutta näyttö pimeänä. Huippulaatua made in Finland.

Vastaa
"HYVÄ" Nokia!!. (vahvistamaton)

21

Nokian "ylimielisyys" omia tuotteita kohtaan tulee tässäkin esille jälleen -eli eduskunnassa muiden valmistajien uutuudet eivät hankintalistalle pääse,sillä talon järjestelmät on viritetty Nokian Symbian-käyttöjärjestelmälle.

Vastaa
Tnoi
Tnoi

22

@21

suksi trolli suolle

@19

On varmaan varaa valittaa jos ei viitsi sitä puhelinta huollattaa? Selvä vikahan se on ja sen tilalle kuuluu saada toimiva tuote. Voihan sitä tietysti jatkaa pään seinään hakkaamistakin ja sitten angstia kuinka paska nokia on kun omistaa viallisen luurin.

Vastaa
Mmikkis (vahvistamaton)

23

@21 Voihan sitä aina tehdä niinku Jungner jutussa teki ja osti omalla rahalla iPhonen :D

"Eduskuntaan viime keväänä noussut SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner ei käytä eduskunnan kännykkää eikä tietokonetta. Hän sanoo nähneensä heti, etteivät eduskunnan laitteet toimi. Hänen taskussaan kulkee oma iPhone.

- Eduskunta säästi siinä vähän rahaa ja mulla on nyt laitteet, jotka toimii."

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja