Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Nokian Windows Phone -puhelinten myynti alkaa Italiassa marraskuussa

4
Manu Pitkänen

Nokian Windows Phone -puhelinten myynti alkaa Italiassa marraskuussa
Nokia World ja tätä kautta myös suomalaisen matkapuhelinjätin ensimmäisten Windows Phone -puhelinten julkistus alkaa lähestyä. Lokakuun lopulla julkistettavan puhelimen (tai julkistettavien puhelinten) myynti näyttäisi alkavan Italiassa jo marraskuulla.

Stephen Elop on aiemmin sanonut, että Nokian julkaisustrategiaa tullaan korjaamaan. Siinä missä aiemmin puhelimen julkistuksen ja myyntiin tulon välillä saattoi kestää useita kuukausia (kuten Nokia N9:n tapauksessa), niin Windows Phone -puhelimet pitäisi tulla myyntiin parin viikon viiveellä.
iPhoneItalia-sivuston käsiinsä saaman dokumentin perusteella näin todellakin on ja saapasmaassa WP-nokialaisten myynti TIM-operaattorilla alkaa ensi kuussa. Nokian toimitusjohtaja on myös sanonut, että lanseeraus kussakin maassa aiotaan suorittaa porrastetusti, joten muissa maissa puhelimiin päästään käsiksi eri aikaan. Esimerkiksi Intiassa myynti näyttäisi alkavan vasta ensi vuoden alussa.

Valitettavasti Suomi ei kuulu ensimmäisiin WP-puhelinten lanseerausmaihin. Dokumentista ei ilmene WP-nokialaisen suositushintaa.

Kommentit (4)

ArttuH5N1
ArttuH5N1

4

@2 ja 3, älkääs nyt jaksako. Vielä yhtään WP Nokialaista ei ole nähty, tuomitaan vasta sitten kun ovat ehtineet edes markkinoille.

"Valitettavasti Suomi ei kuulu ensimmäisiin WP-puhelinten lanseerausmaihin." :I

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja