Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Angry Birds -yhtiöllä jäätävä liikevoitto

4
Matti Vähäkainu

Angry Birds -yhtiöllä jäätävä liikevoitto
Rovio on julkaissut tänään viime vuoden talouslukujaan. Angry Birds -pelillä maailman maineeseen ratsastaneen peliyhtiön liikevaihtoa kertyi viime kalenterivuonna 75,4 miljoonaa euroa. Tulosta syntyi ennen veroja 48 miljoonaa eroa, joka tarkoittaa, että liikevoittoprosentti oli huimat 64.

Yhtiö kertoi, että hyvän tuloksen mahdollistivat kasvaneet pelilataukset sekä kysyntä kuluttajatavaroissa. Kuluttajatavaroiden ja niiden lisenssien osuus liikevaihdosta oli viime vuonna 30 prosenttia. Rovion toimitusjohtaja Mikael Hedin mukaan liikevaihdon kasvu kielii selkeästi vahvistuneesta brändistä.
Viime vuoden aikana Rovio rekrytoi erittäin aggressiivisesti. Yhtiöllä oli vuoden alussa 28 työntekijää ja vuoden lopussa luku oli jo peräti 224. Ladattujen pelien määrä oli vuoden loputtua 648 miljoonaa ja kuukausittaisten aktiivipelaajien määrä kasvoi 200 miljoonaan.

Kommentit (4)

mcmopo
mcmopo

1

Mutta jos meinaa vielä ratsasta angry birdsillä niin lyhyeen voi loppua linnun lento. Kaikille jotka ratsastaa yhdellä brandillä käy äkkiä niin.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

3

Roviolla on kyllä huikea noste takanaan, mutta vähän myös minua pelottaa sen mahdollinen äkillinen katkeaminen. Siis, kovasti tuntuu, että hiljalleen kaikki mahdollinen on puristettu irti Angry Birdsistä. Mutta, onhan Pokemonkin pirun iso juttu edelleen, joten...

Ja jotkuthan nyt ovat nalkuttaneet Roviosta jatkuvasti. Aina löytyy porukkaa joka kitisee jatkuvasti ja oikein toivoo toisen epäonnistuvan.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja