Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille

7
Teemu Laitila

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Saimme viimeinkin testiin Googlen ja LG:n yhteistyössä kehittämän Nexus 4 -puhelimen. Nexus 4 julkaistiin jo viime vuoden lokakuun lopussa ja Suomessa se tuli myyntiin vuodenvaihteen tietämillä. Vaikka puhelin on ollut myynnissä jo hyvän aikaa, luodaan siihen katsaus seuraavaa Nexus-mallia odotellessa.

Nexus 4 on Googlen Nexus-sarjan järjestyksessään neljäs puhelin ja sen muotoilussa näkyy perinteiseen tapaan vahvana Googlen kädenjälki, vaikka puhelimen valmistaakin LG. Nexus-sarja on tarkoitettu ilmentämään Googlen visiota Androidin tulevaisuudesta, joka on jo useamman mallin ajan näyttänyt siistin minimalistiselta. Ehkä häivyttämällä puhelimen ulkoasusta yksityiskohtia Google haluaa keskittää huomion laitteen sisältä löytyvään tuoreimpaan Android-versioon, joka aina julkaistaan Nexus-laitteiden kylkiäisenä.
Googlen muotoilutiimi on jatkanut Nexus 4:n kohdalla siitä mihin Galaxy Nexuksen kanssa jäätiin. Koko on kasvanut yleisen trendin mukaisesti, mutta puhelin on edelleen etupuoleltaan pelkkää lasipintaa ilman fyysisiä näppäimiä. Tähän mennessä vasta harva Android-valmistaja on noudattanut lippulaivalaitteissaan Googlen virallista design-linjaa fyysisten näppäinten korvaamisesta virtuaalisilla näppäimillä. Nexus-laitteissa näppäimettömyys kuitenkin näyttää hyvältä ja sen soisi leviävän myös muiden valmistajien tuotoksiin.



Laite on etupuoleltaan lähes symmetrinen. Puhelimen päädyt erottaa vain pienestä kaiuttimen lovesta yläpäässä sekä heikosti erottuvasta etukameran aukosta sen vieressä. Etupinnan lasin taakse on sijoitettu led-valo, joka ilmoittaa uusista tapahtumista vilkkumalla. Lataukseen ja datasiirtoon käytetty microUSB-portti on sijoitettu laitteen alareunaan ja 3,5 mm kuulokeliitäntä yläreunaan. Oikeassa sivussa on mustasta muovipinnasta erottuva virtanäppäin ja vasemmalla puolella äänenvoimakkuuden säätö.

Vaikka Nexus 4 on sinänsä simppeli laite, sen muotoilusta löytyy muutamia yksityiskohtia, jotka tekevät ulkonäöstä hillityn tyylikkään. Esimerkiksi näytön lasi kaareutuu sivuilta aavistuksen verran, mikä pehmentää ulkoasua ja antaa vaikutelman näytön kuvan tulemisesta lähemmäs pintaa. Takakannen "digitaalisen" oloinen kimalleväritys on vähemmän hillitty, mutta ei silti häiritse edes minimalismin ystävän silmää.

Toisaalta kaikki suunnitteluratkaisut eivät ole yhtä onnistuneita. Nexus 4:n muovirunko on päällystetty sinänsä tyylikkäällä lasilla myös takapuolelta, mutta lasipinta naarmuuntuu herkästi. Ongelmaa on pyritty korjaamaan puhelimen tuoreimmassa mallissa lisäämällä reunoille pienet kumitassut, jotka nostavat lasin irti pöydän pinnasta. Valitettavasti testiinkin saatu yksilö oli jo ehtinyt naarmuuntua edellisellä käyttäjällä ja oman testijakson aikana naarmuja syntyi muutama lisää.

Tasainen takakuori vaikuttaa myös kaiuttimen toimintaan. Puhelimen kaiutin on sijoitettu oikeaan alanurkkaan, jolloin puhelimen asettaminen pöydälle näyttö ylöspäin vaimentaa ääntä kohtalaisen paljon. Kaiuttimen laatu ei myöskään päätä huimaa eikä Nexus 4:sta voi juuri suositella musiikkilaitteeksi ilman kuulokkeita kuin viimeisessä hädässä.



Ulkoisilta mitoiltaan Nexus 4 saattaa olla täydellinen. Laitteen 4,7 tuuman ruudussa ei ainakaan reunoilla ole juuri hukkatilaa. Strategiset mitat ovat 133,9 x 68,7 x 9,1mm ja 139g. Se ei siis ole pienin tai siroin, mutta ainakin omaan käteeni erittäin sopiva ja lasin sekä paksun muovin yhdistelmä tuntuu kaiken kaikkiaan tukevalta paketilta.

Tekniikka

IPS-näytön resoluutio on vain 1280x768 pikseliä, mikä Nexus 4:n virallisen julkaisun aikaan oli vielä sinänsä hyvä resoluutio, vaikkakin nykyiset huippuluurit ovat jo siirtyneet Full HD -näyttöihin. Esimerkiksi HTC tarjoaa One-mallissaan 1920x1080 pikselin resoluutiota saman kokoisella näytöllä. Näytön kuva on selkeä ja terävä, mutta auringonvalossa kuva katoaa heijastusten taakse. Kirkkauden säätäminen täysille parantaa näkyvyyttä, mutta ei toisaalta ole kestävä ratkaisu akkukeston kärsiessä.

Suorituskyky on edelleen huippuluokkaa, vaikka markkinoilta löytyykin jo uudempia järjestelmäpiirejä. Neliytiminen Qualcommin APQ8064-piiri eli Snapdragon S4 Pro toimii 1,5 GHz:n taajuudella ja pyörittää käyttöjärjestelmää moitteettoman sujuvasti. Muistia löytyy perinteiset kaksi gigatavua ja tallennustilaa 8 tai 16 gigatavua mallista riippuen. Muiden Nexus-laitteiden tapaan Google on jättänyt myös Nexus 4:sta pois micro-SD-korttipaikan patistaakseen käyttäjiä siirtymään pilvitallennuksen pariin. Yhteyksien osalta tarjolla on kaikki mitä tuoreehkolta lippulaivapuhelimelta voisi odottaakin eli WLAN (802.11 a/b/g/n), Bluetooth 4.0 ja NFC. Silti LTE-yhteydet on jätetty puhelimesta pois, mikä tuskin haittaa kovin monia suomalaisia.

Akun kapasiteetti on 2100mAh ja Nexus 4 on saanut monissa arvosteluissa kritiikkiä heikosta akkukestostaan. Omien kokemusteni perusteella akku tosiaan kuluu käytössä kohtuullisen nopeasti. Se ei kuitenkaan muodostu ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi, sillä kevyemmällä käytöllä akku riittää koko päiväksi.


Tarjolla tuoreinta Androidia

Koska kyseessä on Nexus-sarjan puhelin, käyttöjärjestelmänä on aito ja alkuperäinen Android ilman lisäkuorrutuksia. Testilaitteesta löytyy Android 4.2 ja tuleviakin päivityksiä voidaan odotella saapuvaksi tuoreeltaan julkaisun jälkeen. Perustoiminnoiltaan Googlen puhdas Android-käyttöliittymä ei eroa niin paljon valmistajienkaan muokkaamista versioista, mutta yleinen ulkoasu on siistimpi ja yksinkertaisempi. Värimaailma koostuu mustasta ja sinisestä.



Yksi Android 4.2 -version merkittävimmistä uudistuksista ei suoranaisesti näy käyttäjälle muutoin kuin Androidin kuuluisan jumittelun vähentymisenä. Project Butterin myötä Androidin käyttöliittymän sujuvuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota, mikä tekeekin puhelimen käytöstä aiempaa sulavamman tuntuista.

Jelly Beanin myötä Androidin ilmoituspalkki on kokenut uudistuksia. Kun moni valmistaja tarjoaa asetukset ilmoitusten päällä sivuttain vieritettävänä listana, uusimmassa Androidissa asetukset aukeavat erillisen nappulan kautta. Ilmoituspalkissa on tapahtunut myös muita muutoksia. Ilmoitukset kertovat enemmän tietoa tapahtumasta ja niihin voi reagoida kätevästi suoraan ilmoituspalkin kautta avaamalla sähköpostivastauksen tai esimerkiksi torkuttamalla hälytystä.

Uutena ominaisuutena käyttöjärjestelmään on lisätty NFC:tä ja Wi-Fi Directiä hyödyntävä Android Beam. Sen avulla voi jakaa kuvia, videoita, kontakteja, sovelluksia ja vaikka nettisivuja. Android Beam vaikuttaisi toimivan hyvin ainakin kahden Nexus-laitteen välillä ja isommatkin kuvat siirtyvät vikkelästi WLAN-yhteyden läpi. Android Beam on erittäin kätevä ja helpottaa sisällön jakamista samassa tilassa olevien muiden käyttäjien kanssa, kun säästytään hitaammalta nettiin lataamiselta.

Myös puhelimen näytön voi peilata langattomasti esimerkiksi television ruudulle, kunhan televisio tukee Miracast-standardia tai siihen on liitetty erillinen vastaanotin.

Muita uudistuksia edelliseen merkittävään Android-päivitykseen verrattuna ovat widgettien kätevämpi järjestely sekä uusi oletusnäppäimistö. Näppäimistö tukee nyt kirjoittamista kuljettamalla sormea kirjaimelta toiselle. Ominaisuus toimii yllättävänkin hyvin myös suomeksi ja pienellä totuttelulla tekee kirjoittamisesta nopeaa. Näppäimistö on niin pätevä, että toisin kuin monia muita puhelimia testatessa, en tuntenut pakottavaa tarvetta korvata sitä yleensä käyttämälläni SwiftKey-näppäimistöllä

Yleisesti käyttöjärjestelmänä Android on turvallinen valinta, jos puhelimellaan haluaa tehdä muutakin kuin viestitellä ja selata nettiä. Erilaisten sovellusten tarjonta on laajaa ja jos taitoa ja halua löytyy, puhelin taipuu monenlaisiin mielenkiintoisiin käyttötarkoituksiin.

Kamera

Nexus 4:n pääkamera tallentaa kuvia omalle sukupolvelleen tyypillisesti 8 megapikselin tarkkuudella, kun nykyisissä kameroissa megapikseleitä on jo 12 tai 13. Etukameran tarkkuus on 1,3 megapikseliä. Nexus 4 ei ole erityisen tunnettu kameran laadustaan, joskaan jälki ei ole myöskään huonoa. Tarkemmin zoomailtaessa kuvissa erottuu kuvankäsittelyalgoritmien aggressiivinen tarkennus, mutta normaalisti hyvässä valossa käytettynä kamera ei häviä verrokeilleen. HDR-kuvaus on kätevä ominaisuus vastavaloon kuvatessa ja se toimii kohtalaisen hyvin pitäen kuvan etualankin tarpeeksi valoisana.


Esimerkkikuvista viimeinen otettu HDR-tilassa

100% rajaus (alkuperäiskoossa tämän linkin takana):



Esimerkkivideo:



Kameran käyttöliittymä on yksinkertainen käyttää. Tarkennuksen saa asetettua perinteiseen tyyliin ruutua koskettamalla. Asetusvalikko aukeaa joko sivulla olevasta näppäimesta tai pitämällä sormea ruudulla tai, johon ilmestyvästä ympyrävalikosta pääsee kätevästi käsiksi yleisimpiin asetuksiin kuten salamaan, valkotasapainoon, valotukseen ja HDR-tilaan. Varsinaisissa asetuksissa on tarjolla vain minimivalinnat: kuvan koko, kuvaustila sekä sijainnin tallentaminen kuvien yhteyteen. Toisen valikon kautta voi kytkeä päälle videokuvauksen, panoraamatilan tai photosphere-kuvauksen. Muut toiminnot eivät kaipaa erityistä selitystä, mutta photosphere on mielenkiintoinen lisäys kuvausominaisuuksiin. Se ohjaa käyttäjää ottamaan kuvia ympäriltään siten, että koko ympäristö saadaan tallennettua. Lopputuloksena on kuva, jota voi pyöritellä ympäriinsä ja katsella näkymiä joka suuntaan. Toiminto on yllättävän kätevä, kun halutaan välittää tunnelma paikanpäältä mahdollisimman realistisen näköisenä.


Yhteenveto

Kaiken kaikkiaan Nexus 4 on vielä useita kuukausia julkaisunsa jälkeen erittäin kilpailukykyinen puhelin, jonka ulkoiselle tyylille ei löydy montaa haastajaa. Ulkonäkönsä puolesta lähinnä HTC:n One tarjoaa tiukempaa vastusta, mutta toisaalta Nexus 4:n nopeat päivitykset ja puhdas Android-kokemus kallistavat oman vaakakuppini vahvasti puolelleen.

Vaikka tämäkään puhelin ei ole täydellinen, kokonaispaketti on niin tasapainoinen, että pienet viat voidaan hyväksyä.

Nexus 4 on lähes täydellisen kokoinen fyysisiltä mitoiltaan. Sen 4,7 tuuman näyttö on ainakin omaan käteeni optimaalinen yhdistelmä pinta-alaa ja käytettävyyttä ja resoluutio on kokoluokassaan täysin riittävä. Lasipinnan naarmut eivät vaikuta käyttöön, vaikka eivät tietysti erityisen nättejä olekaan. Akkukesto on harmillinen puute, mutta käyttötavoista riippuen se ei välttämättä muodostu ongelmaksi. Lisäksi itse nautin Androidini mieluiten raakana ja höystän käyttöliittymää ja toiminnallisuutta niillä sovelluksilla, jotka itse katson parhaaksi.

Kaikesta huolimatta puhelimen ikä hieman arveluttaa. Vaikka Nexus 4 saa todennäköisesti vielä muutaman seuraavan merkittävän Android-päivityksen (ainakin viimeistään syksyllä saapuvan Android 5.0 Key Lime Pie -päivityksen), seuraavan Nexus-luurin lanseeraus tapahtunee edellisvuosien tapaan loka-marraskuussa. Oman puhelimen seuraajan saapuminen joitain kuukausia ostamisen jälkeen on aina ikävää. Jos puhelimelle on kuitenkin tarvetta nyt eikä syksyllä, niin Nexus 4 on edelleen turvallinen ostos.

Suomessa Nexus 4:n saa kaupasta hieman alle 500 euron hintaan, mikä on jonkin verran vähemmän kuin tuoreimman sukupolven lippulaivat ja sitä voi hyvillä mielin suositella paljon säätömahdollisuuksia kaipaavalla älypuhelimen tehokäyttäjälle.

Google Nexus 4

Kommentit (7)

Taeco
Taeco

1

Miksi niin monen muuten tyylikkään puhelimen ulkonäkö pitää pilata noilla millälie varoitusteksteillä, roskiskielloilla ja muilla rumilla symboleilla (puhelimen takalasin alareuna)? Toinen joka tätä tekee on Apple ja en voi ymmärtää miksi.

Kannattanee huomauttaa arvostelussa, että puhelimen saa PALJON halvemmalla esim. Saksasta, ettei kukaan tietämätön vain erehdy ostamaan kyseistä puhelinta luvattoman törkeään ylihintaan Suomesta. Olisi silkkaa hulluutta antaa ryövätä itseltään lähes kaksinkertaisen hinnan puhelimesta, jonka tärkein ominaisuus on sen halpa hinta.

Mikäli olisin Androidin nyt ostamassa, tämä olisi ehdoton valinta - vain akunkesto jäisi harmittamaan.

Vastaa
perhana
perhana

2

Mielestäni on hivenen huvittavaa, että vaikka arvon arvostelija ei löydä tästäkään puhelimesta mitään varsinaisesti loistavaa, muuta kuin prosessorin suorituskyvyn, eli näyttö ei mitenkään niin erinomainen, lasinen takakansi ja kaiutin huonosti toimiva ratkaisu, akunkesto lähes surkea, kamera korkeintaan keskiverto, ei muistikorttipaikkaa, ei LTE:tä, tuskin myöskään vaihdettavaa akkua... niin saadaan tästä kuitenkin loppulauselmaksi 4,5 tähteä koska onhan se kuitenkin puhdas android, ja vieläpä googlen oma nexus...

Sitten taas vastaavasti jonkin toisen puhelimen arvostelussa lähes kaikki ominaisuudet ovat toiminnaltaan erinomaisia, mutta loppulauselmassa sitten kuitenkin puhelin todetaan korkeintaan välttäväksi, kun se ei ole android.

Vastaa
squi
squi

3

@2, avainasemassa onkin tuo loppupäätelmän toinen kappale:

"Vaikka tämäkään puhelin ei ole täydellinen, kokonaispaketti on niin tasapainoinen, että pienet viat voidaan hyväksyä."

Vastaa
perhana
perhana

4

@3
avainasemassa minun mielestäni on se että jos laite kuitenkin sijoitetaan niinsanottujen huippupuhelimien kategoriaan, niin mikä näistä luetelluista on pikkuvikoja?

keskivertoresoluution näyttö josta on vaikea saada selvää auringonvalossa,
naarmuuntuva takakansi joka lisäksi pilaa kaiuttimen toiminnan,
surkea akunkesto,
keskiverto kamera joka tuskin peittoaa halpaluurien kameraa,
ei muistikorttipaikkaa jonka lisäksi nykymittapuulla melko vähäinen 16gt muisti,
ei LTE:tä...

Olisivatko nämä jossain muussakin 500 euron puhelimessa vain pieniä vikoja?

Vastaa
rshadow
rshadow

6

Itse tilasin tämän puhelimen Saksasta Googlelta joskus julkaisun jälkeen kun Saksassa myynti tuli noin 350 eurolla. Pitää huomioida, että LG/maahantuoja vain rahastaa Suomessa tällä. 500-600 hintaluokan puhelimeksi tämä on kenties varsin keskinkertainen, mutta 350 euron puhelimeksi tämä on erinomainen omasta mielestäni ja tarjoaa rahalle kyllä paljon vastinetta. Oikeasti 350 euron puhelinta on mielestäni naurettavaa verrata 500-600 euron puhelimiin vain sen takia että joku on keksinyt nämä paikalliset riistohinnat, kun muualla sitä saa lähes puoleen hintaan. 4.2 versio androidista on mielestäni paljon parempi kuin aikaisemmat (tuli jo nexus 7 kanssa todettua tämä kun kyseinen päivitys laitteeseen tipahti sen julkaisun jälkeen). En ole huomannut mitään naarmuuntumista, mutta pidän puhelinta yleensä vyökotelossa, enkä taskussa avainten tai muiden terävien esineden kanssa. Vähemmän naarmuinen ja kestävämpi kuin edelliset puhelimet, mitä mulla on ollut (ainakin toistaiseksi), toki tämä nyt ei ole vielä vuottakaan vanha. Myös akku riittää itselläni kohtuukäytössä helposti päivän, vähemmällä käytöllä puolitoistakin. En toki käytä puhelinta suuremmin puhumiseen. Ja olen todennut, että tuo langaton lataus madaltaa kynnystä jättää puhelin eteiseen laturin päälle. Toimii samalla kellona siinä pöydällä. Ainut hiukan negatiivinen asia on, että puhelin on vähän liukas, eli ei parane jättää kaltevalle pinnalle ja muutenkin oltava vähän varovaisempi. Tippui alussa monta kertaa, ei toki kovin korkealta, mutta eipä ole toistaiseksi vauriotunut.

PS: Miracastin (jota ainakaan oma tv ei tue) lisäksi sen kuvan saa puhelimesta TV-näytölle tai muualle helposti ihan perinteisellä HDMI-kaapelilla, vaatii toki luonnollisesti erillisen noin 10-20 euron hintaisen adapterin hankkimisen siihen puhelimen micro usb-liittimeen tökättäväksi. Halvempi kuitenkin kuin hankkia Miracastia tukeva töllö. :-)

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja