Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Jollan Sailfish-käyttöjärjestelmä yhteensopiva Android-ekosysteemin kanssa

17
Manu Pitkänen

Jollan Sailfish-käyttöjärjestelmä yhteensopiva Android-ekosysteemin kanssa
Jollan mukaan se on onnistunut tekemään Sailfish-käyttöjärjestelmästään Android-yhteensopivan. Android-sovellukset toimivat Sailfish-puhelimissa ilman muutoksia. Kaikkein suosituimmat sovellukset ovat näin ollen saatavilla Sailfish-puhelimiin.

Jollan mukaan se tekee suurimpien sovelluskauppojen kanssa yhteistyötä jotta Android-sovellusten lataaminen onnistuisi mahdollisimman mutkattomasti.
Yhtiö kertoi tiedotteessaan myös, että Sailfish on yhteensopiva yleisimpien Android-laitealustojen kanssa. Laitevalmistajat pääsevät näin ollen hyötymään Androidin ympärille muodostuneesta ekosysteemistä jos ne haluavat kehittää Sailfish-laitteita.

Jollan toimitusjohtaja Tomi Pienimäen mukaan yhtiön strateginen asema vahvistui selvästi Nokian ja Microsoftin välisen kaupan myötä. Yhtiö on aloittamassa uuden ennakkotilauskierroksen, jonka avulla voi varata oman puhelimensa Jollan toisesta tuotantoerästä.

Kommentit (17)

AkuNakuAku (vahvistamaton)

2

jokohan n***a on äkännyt ostaa Jollan, vai onko se huomisen uutinen.

Vastaa
Leemee (vahvistamaton)

3

Tällä viikolla vissiin alkaa uusi ennakkotilaus kampanja. Taitaa olla vähän niinkuin pakko tilata toi :)

Vastaa
perttun (vahvistamaton)

4

Niin siis varmasti kiva luuri, mutta tuskin millään mittapuulla yltää nokian ja samsungin tasolle... Suomalainen ? no jooh...

Vastaa
sts_fin (vahvistamaton)

5

Amazon app-store on kaikkea muuta kuin saumaton ja helppo kun vertaa Google Playhun...

Vastaa
Sefriol
Sefriol

8

@6 käsittääkseni se on tavallaan kuin irrotettava takakuori joissakin puhelimissa. On väläytelty, että siihen voisi lisätä esimerkiksi kuoren, joka toisi fyysisen näppäimistön puhelimeen.

Odotan kyllä itse tuota toista tuotantoerää.

Vastaa
horinaa (vahvistamaton)

9

@4

Mikä tahansa merkki yltää tänä päivänä YLI Nokian tason, koska se on käytännössä kuollut ja kuopattu. Microsoftin puhelimista voidaan väitellä...

Vastaa
13211654649861 (vahvistamaton)

10

Toivottavasti Jolla hoitaa tämän seuraavasti:

a) Joko Android sovellukset ajetaan tiiviimmässä hiekkalaatikossa tietoturvallisemmin kuin Jollan Sailfishille tehdyt natiivisovellukset.

tai

b) On tehty sopimus eri sovelluskauppojen kanssa sisällön tuonnista myös Jolla kaupan Android alaosioon, ja tuolla puolestaan olisi sovellusten ennakkotarkastus. Mahdollisesti yhteistyössä F-Securen kanssa.

Vastaa
skljfasf (vahvistamaton)

11

Aivan järkyttävät kuoret. Ja mitä nyt on käyttöliittymästäkin näkynyt, ei sekään kyllä mitään kaunista katseltavaa ole ollut. Toivotaan nyt että muokattavuutta löytyy joka osastolta. Ja toivotaan että ei ole ihan rampa käyttis joka vielä pyörisi nykimättä (tällaista kombinaatiota ei taida markkinoilta edes löytyä).

@9 Kuollut kyllä, mutta ei kuopattu.

Vastaa
NaapurinErkki (vahvistamaton)

12

Samsungin tasolle ei voi mikään valmistaja päästä vaikka yrittäisikin, on niiden softat sellaista kuraa. Kaverin S3 tökkii ja milloin mikäkin ominaisuus ei toimi. Näyttöjä ja näppäimistöjä Samsung osaa valmistaa.

Vastaa
Ollzu (vahvistamaton)

14

Silloin kun vielä tehtiin analogisia kameroita Samsung oli yksinkertaisesti niin heikkolaatuinen että 30% heti ennen takuuajan loppua remppaan.Useimmiten tilalle tuli taas uusi vaihtorumba.Ps.myyjänä 8 vuotta toiminut.

Vastaa
7520G
7520G

16

Jollalla on tuon puhelimen rakenteen puolesta aivan oikea suunta. Jokainen saa puhelimeensa mitä haluaa. Ei tietenkään samalla tavalla kuin tuossa videossa.

Vastaa
64431553 (vahvistamaton)

17

Toivottavasti Jolla saa sopimuksen Yandex App Storen kanssa. Ko paikassa sovellukset tarkistetaan ennakkoon luotettavalla Kaspersky virustorjunnalla. Lisäksi maksulliset voi maksaa helposti puh. laskun yhteydessä jne. Kuulostaa siis osin jopa Google Playta paremmalta (ennakko tarkistus)...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja