Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Kuvavuoto: Nokian ensimmäistä Android-puhelinta olisi voinut saada Googlen väreissä

5
Manu Pitkänen

Kuvavuoto: Nokian ensimmäistä Android-puhelinta olisi voinut saada Googlen väreissä
Kun Microsoft osti Nokian laiteliiketoiminnan syksyllä, suunniteltiin suomalaisessa yhtiössä jo kovaa vauhtia Android-puhelinta. Androidiin oli ilmeisesti tarkoitus siirtyä ensi vuonna, jolloin Microsoftin kanssa solmittu yhteistyösopimus raukeaa.

Syksyllä paljastui, että yksi kehitteillä olleista Android-puhelimista oli koodinimeltään Normandy. Twitter-käyttäjä evleaks oli jo aiemmin vuotanut tämän puhelimen lehdistökuvan julkisuuteen. Nyt Evleaks on vuotanut uudelleen kuvia Normandystä ja niiden perusteella Nokian suunnitelmissa oli tuoda puhelin markkinoille vihreänä, valkoisena, keltaisena, sinisenä, punaisena ja mustana. Aiemmin oli selvillä vain punainen värivaihtoehto.
Samoja värejä käytetään Nokian Asha 500 -sarjan puhelimissa, joita Normandy muistuttaa ulkoisesti melko paljon. The Vergen tietojen mukaan se oli suunnattu samaan kategoriaan. Normandyssä käytetty Android on muunnelma Googlen käyttöjärjestelmästä.

Evleaksin julkaisemat lehdistökuvat ovat keskeneräisiä, sillä valmiissa Nokian Group Shot-/Color Range -kuvissa puhelimen ruudussa näkyy myös käyttöjärjestelmän käyttöliittymä.

Kommentit (5)

molovaan.heh (vahvistamaton)

2

Nokia luulee pääsevänsä halvemman luokan malleilla pelkästään Samsungin ohi!!. =)

Vastaa
readyEddy
readyEddy

3

Nokian menestys ja Windows Phonen tuho oli siis hyvin lähellä. Tietenkin Redmondin gangsterit toimivat ja antoivat Nokialle niskalaukauksen.

Vastaa
keke-v (vahvistamaton)

4

melko pelkistetty ja tummanpuhuva tuo käyttöliittymä PV:n kuvista päätellen..

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja