Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

IOS 8 ei aiheuttanut kysyntäryntäystä – Päivitetty hitaammin kuin iOS 7:ään

13
Manu Pitkänen

IOS 8 ei aiheuttanut kysyntäryntäystä – Päivitetty hitaammin kuin iOS 7:ään
Mittaustulosten mukaan keskiviikkona jakeluun tulleeseen iOS 8 -käyttöjärjelmään on päivitetty hitaammin kuin edellisiin iOS-käyttöjärjestelmiin.

IOS 8:n päivitysintoa ovat mitanneet useat tahot verkkoliikennemittausten peruusteella omilla menetelmillään, minkä takia iOS 8:n käyttöaste vaihtelee lähteiden mukaan.
Chitikan Pohjois-Amerikkaa koskevan verkkoliikennemittausten mukaan iOS 8 olisi saavuttanut ensimmäisen 24 tunnin aikana vain 7,3 prosentin osuuden kaikesta iOS-verkkoliikenteestä. Vuosi sitten iOS 7 saavutti samassa ajassa 18,2 prosentin osuuden ja iOS 6 14,8 prosentin osuuden.

Mixpanelin mittausten mukaan iOS 8 olisi saavuttanut samassa ajassa noin 16 prosentin osuuden, kun taas vuosi sitten iOS 7 saavutti vuorokaudessa 36 prosentin osuuden.

Hitaammasta päivitystahdista raportoi myös Tapjoy sekä Fiksu.

Tarkkaa syytä ilmiölle kukaan ei osaa vielä tässä vaiheessa antaa, mutta arvioita on kuitenkin heitetty ilmaan. Päivityksen vaatima suuri vapaan tallennustilan määrä on voinut vähentää päivitysinnokkuutta. Voi myös olla, että päivityksen jakelun roll-out-vaihe on ollut tällä kertaa aiempaa pidempi korkeiden liikennepiikkien välttämiseksi. Käyttäjät voivat myös olla varovaisia ja seurata aiheuttaako päivitys jotakin ongelmia, esimerkiksi iPhone 4S:n käyttäjät voivat miettiä haluavatko he uusia ominaisuuksia (joita kaikkia he eivät saa muutoinkaan) suorituskyvyn kustannuksella (tämä ilmiö ei ole toisaalta iOS 8 -spesifinen, vaan koskettanee kaikkia uusia versioita).

Kommentit (13)

Giis
Giis

4

Varmaan suurin kynnys tuossa oli tuo järkyttävä tilan tarve. Päivitys vaati 6,8 gigaa tyhjää tilaa käyttömuistista asennuksen yhteyteen. Ei kyllä mene jakeluun mikä tähän on syy? Kuitenkin kyse oli väliaikaisesta tarpeesta.

Vastaa
Agent_007
Agent_007

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Juu. Varsinkin kun nuo 16 gigan mallit ovat noita myydyimpiä, on tuo ongelma monella edessä.

Vastaa
Japi73
Japi73

6

Huh Huh. Taitaa jäädä muijan 8 giganen 4S päivittämättä. Onko samat vaatimukset riippumatta siitä onko OTA vai piuhalla koneessa ja itunesilla?

Vastaa
Giis
Giis

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Japi73:

Huh Huh. Taitaa jäädä muijan 8 giganen 4S päivittämättä. Onko samat vaatimukset riippumatta siitä onko OTA vai piuhalla koneessa ja itunesilla?

Itse päivitin OTAn kautta. Sillähän ne vähemmät tilantarpeet ovat?

Vastaa
delic
delic

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Japi73:

Huh Huh. Taitaa jäädä muijan 8 giganen 4S päivittämättä. Onko samat vaatimukset riippumatta siitä onko OTA vai piuhalla koneessa ja itunesilla?

Itse päivitin OTAn kautta. Sillähän ne vähemmät tilantarpeet ovat?

Väärin, itse en olisi saanut tarpeeksi tilaa iPadille tai iPhonelle, mutta kun vedin perinteisesti iTunesin kautta niin tila riitti. OTA:lla pitää ladata se gigan asennusfile sinne laitteeseen ensin, perinteisestihän se asentuu tietokoneelle.

Mutta luulen kans hitauteen yksi syy olevan tuo kaikki yllättänyt koko, mullakin iPhone 16gb niin paljon piti poistaa, että mahtu.

Vastaa
Giis
Giis

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

Mitä meinaat? Eihän tuossa nyt ole kyse siitä paljonko itse asunnuspaketti tilaa vie, vaan siitä paljon asennus vie väliaikaisesti tilaa. Nyt se vei sen melkein 7 gigaa.

Yleensä OTA vie vähempi tilaa, kun se päivittää vain ne osat mitkä ovat muuttuneet.

Vastaa
delic
delic

10

Joo llmeisesti tämmönen iso käyttisversiopäivitya on eriasia, että vetää kaiken uusiksi.

Siis pitää se gigan asennusfile tallentaa myös sinne laitteeseen, jos päivittää koneella se asennusfile jää tietokoneelle eikä mene koskaan laitteeseen. Eli siinä säästää jo gigan.

En tiä mutta kun asensin molemmat iTunesilla niin pääsin alla 5 gigan. OTA:na kummassakaan laitteessa ei rila riittänyt

Vastaa
Jonahan
Jonahan

11

Ihan mielenkiintoista että päivitystahti on erilainen, mutta vähän hymyilytti artikkelin lause:

Lainaus:

iOS 8 olisi saavuttanut ensimmäisen 24 tunnin aikana vain 7,3 prosentin osuuden kaikesta iOS-verkkoliikenteestä

Varmaan nopeampi päiviytstahti kuin millään käyttiksellä, paitsi iOS7 päivitys. "vain 7,3%".

Päivitystahtiin vaikuttavat varmasti ainakin seuraavat asiat: 1. ihmiset ovat kokeneempia ja ymmärtävät odottaa hetken 2. ios8:ssa ei ole loppukäyttäjälle niin kiinnostavaa yksittäistä asiaa kuin ios7:n täydellinen ulkoasuuudistus 3. iPhone 4, joka on tietyillä markkinoilla aika yleinen ei saanut päivitystä. 4. Apple on voinut muuttaa päiviytskäytäntöjään niin, että ihan kaikille sitä popuppia ei heitetä naamalle ekana päivänä.

Itsellänikään ei ios8 ole vielä kuin työlaitteilla, päivitän siviililaitteet kunhan ennätän.

Vastaa
Mauriland
Mauriland

12

Meni päivitys mönkään ja piti palautella kaikki takas. Eli menee tuntikaupalla tähänkin. Ja hölmöintä tossa puhelimen palauttamisessa iTunesista kun ei oo edes asettanut itse salasanaa niin arpoa jotain siihen. No lopulta netistä löyty vinkkinä 0000 ja tolla kaatu iTunes.

Vastaa
Akmk
Akmk

13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Varmaan suurin kynnys tuossa oli tuo järkyttävä tilan tarve. Päivitys vaati 6,8 gigaa tyhjää tilaa käyttömuistista asennuksen yhteyteen. Ei kyllä mene jakeluun mikä tähän on syy? Kuitenkin kyse oli väliaikaisesta tarpeesta.

Puhelimella 4,7gigaa OTA, tänään päivitin

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja