Apple nostaa sovellusten hintoja App Storessa

Manu Pitkänen

Apple nostaa sovellusten hintoja App Storessa
Apple on nostanut sovellusten euromääräisiä hintoja App Storessa, minimihinta on tästä eteenpäin 0,99 euroa. Taustalla on EU:ssa voimaan tullut veromuutos sekä euron kurssikehitys Yhdysvaltain dollariin nähden.

Tämän vuoden alussa digitaalisten sisältöjen verotuskäytäntö muuttui EU:ssa siten, että sisällön arvonlisäveroprosentti määräytyy ostajan sijaintimaan perusteella. Aikaisemmin verot maksettiin myyjän sijaintimaan mukaan, mikä houkutteli sisältömyyjiä sijoittumaan Luxemburgiin. Jatkossa suomalaisten App Storessa tekemistä ostoksista maksetaan arvonlisäverot Suomeen.

Euron kurssi Yhdysvaltain dollariin nähden laski viime vuonna myös voimakkaasti, eli jokaisesta App Storessa kulutettua euroa kohden Apple ja sovelluskehittäjät saavat aiempaa vähemmän dollareita. Kurssikehitys on lisännyt painetta nostaa hintoja sovelluskaupassa.

Hintamuutoksia tehtiin myös Kanadassa, Norjassa, Isossa-Britanniassa ja Venäjällä. Islannissa hinnat laskivat.



Apple kertoi eilen App Storen viime vuoden olleen ennätyksellisen hyvä. Sovelluskaupan kautta liikkui rahaa maailmanlaajuisesti 15 miljardia dollaria, josta sovelluskehittäjät saivat 10 miljardia. Kuluva vuosik on myös lähtenyt lupaavasti liikkeelle, sillä App Storen kautta liikkui tammikuun ensimmäisen viikon aikana 0,5 miljardin dollarin rahaliikenne.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.