Age of Empires: World Dominationin iOS- ja Android-julkaisu lähestyy

2
Manu Pitkänen

Age of Empires: World Dominationin iOS- ja Android-julkaisu lähestyy
Microsoftin legendaarisen Age of Empires -pelisarjan mobiiliversiota on odotettu jo useamman vuoden innokkaasti. Projektin eteneminen on ehditty muutamien viivästysten takia ehditty kyseenalaistaa kokonaan, mutta valmista näyttää tulevan hiljalleen: Age of Empires: World Dominationin iOS- ja Android-versiot on nimittäin soft-lanseerattu.

Age of Empires: World Dominationin kehityksestä vastaava KLab kertoi jo vuonna 2013 hankkineensa Microsoftilta oikeudet pelisarjaan. Seuraavan vuoden keväänä ja kesänä yhtiö esitteli peliä muutamien ruutukaappausten ja näytevideoiden muodossa. Pelin grafiikoita kritisoitiin tuolloin turhan yksinkertasiksi. Kritiikille oli kieltämättä aihetta, vaikka näytteet olivatkin peräisin keskeneräisestä pelistä.

Pelin piti tulla saataville kesällä 2014, mutta kesän jälkeen uudeksi julkaisuajankohdaksi kerrottiin syksy 2014. Suunnitelmia jouduttiin vielä myöhemmin rukkaamaan vuoden 2015 puolelle. Peli on siis noin puolitoista vuotta myöhässä alkuperäisistä suunnitelmista, mutta grafiikat ovat kehittyneet tänä aikana kuitenkin parempaan suuntaan.



Peli ei valitettavasti ole vielä saatavilla suomalaisille pelaajille. Age of Empires: World Dominationin todellinen julkaisupäivämäärä ei ole vielä tiedossa.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
129 € Power
147 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Honor 90 – hinta laskenut -13%

Honor 90
369 € Bigbox
371 € Proshop
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 424 €

Motorola Edge 30 Fusion – hinta laskenut -12%

Kommentit (2)

Anonyymi käyttäjä
Wuuzie (vahvistamaton)

1

Onhan WP:lle julkistettu jo aiemmin AoE:Castle Siege. Tiedän ettei ihan sama kuin alkuperäinen, mutta ei hirveästi lopulta eroa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
AndroidWindows (vahvistamaton)

2

Näyttää ihan surkealta, mainosvideoita myöten. Ihme räpellysfirma.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.