Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Kiinalaisvalmistaja panosti uutuuspuhelimissa selfie-kameraan

Puhelinvertailu

Kiinalaisvalmistaja panosti uutuuspuhelimissa selfie-kameraan
Kiinalaisvalmistaja Oppo on esitellyt virallisesti uuden huippupuhelinkaksikon. Oppo R9 ja R9 Plus ovat, kuten nimi kertoo, nykytrendin mukaisesti kaksi huippupuhelinta, joita erottaa pääasiassa vain koko esimerkiksi iPhone 6s ja Plus -mallien tyyliin.

Vuodot ovatkin jo aiemmin osanneet kertoa liki kaiken tarvittavan R9-kaksikon ominaisuuksista ja jopa ulkonäöstä. Nyt puhelinten ominaisuudet ovat vahvistuneet ja hieman tarkentuneet.
Selvää oli, että Oppo on panostamassa selfie-kameroihin, ja huhujen mukaan tulossa oli 13 megapikselin selfie-kamera 16 megapikselin takakameran kaveriksi. Tässä olikin vain puolet totuudesta, sillä R9 Plus -mallissa myös etukamera on 16 megapikselinen.

Yhtiön selfie-imagoa on aiemmin vahvistettu esimerkiksi sponsoroimalla näyttävästi television mallikilpailu America's Next Top Model -sarjaa.

Muita ominaisuuksia ovat mm. 5,5 tai 6 tuuman 1080p AMOLED -kosketusnäytöllä, kahdeksanytiminen suoritin, 4 gigaa RAM-muistia, 64 gigatavua microSD-muistikortilla laajennettavaa tallennustilaa ja sormenjälkilukija.

Kuten kuvista näkyy, niin Oppo on päättänyt kopioida iPhone-mallien designia ja sijoittanut muotoilurahat johonki muuhun.

Länsimarkkinoille saapumisesta ei ole vielä tietoa.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja