Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Näin seuraat huomista supersunnuntaita – Luvassa älypuhelimien vyöry

3
Manu Pitkänen

Näin seuraat huomista supersunnuntaita – Luvassa älypuhelimien vyöry
MWC-messut alkavat ensi viikolla, mikä tietää taas vilkasta uutisvirtaa mobiililaitteiden rintamalta. Uutisähkyä ei helpota lainkaan se, että vaikka messut kestävät neljä päivää (ensi viikon maanantaista torstaihin), niin kaikki tärkeimmät lehdistötilaisuudet on kuitenkin ajoitettu tulevalle sunnuntaille.

"Supersunnuntaiksi" on ajoitettu esimerkiksi Samsungin, Nokian, LG:n, Huawein ja Motorolan lehdistötilaisuudet. Iloisena poikkeuksena on Sony, joka esittelee omat uutisensa vasta maanantaina. Tietysti messuihin ottaa osaa moni muukin yhtiö, esimerkiksi kiinalainen Oppo on luvannut esitellä mullistavan kamerateknologian MWC:ssä.
Alle olemme koonneet suurimpien brändien lehdistötilaisuuksien ajankohdat sekä linkit verkkolähetyksiin.

LG

Ajankohta: 26. helmikuuta kello 13.00 (Suomen aikaa)
Julkaisu: LG esittelee tilaisuudessa ainakin G6-lippulaivapuhelimen, jonka teknisiä tietoja yhtiö on viljellyt omissa viestintäkanavissaan pari viimeistä viikkoa. Tilaisuutta voidaan tietysti käyttää hyväksi muidenkin uusien tuotteiden esittelyyn.



Huawei

Ajankohta: 26. helmikuuta kello 15.00 (Suomen aikaa)
Julkaisu: Huawei on luvannut esitellä P10-älypuhelinmalliston sekä Huawei Watch 2 -älykellon MWC:ssä. Linkkiä tilaisuuden verkkolähetykseen ei ole saatavilla, mutta jos sellainen tulee, niin sitä kannattanee käydä etsimässä yhtiön viestinnän YouTube-sivuilta. Voi myös olla, että Huawei tyytyy vain livebloggaamaan aiheesta Twitterissä.

Nokia

Ajankohta: 26. helmikuuta kello 17.30 (Suomen aikaa)
Julkaisu: Nokialta itseltään ei ole älypuhelinaiheisia julkistuksia tulossa, mutta sen yhteistyökumppani HMD Global on messuilla mukana. HMD:n odotetaan esittelevän Barcelonassa Nokia-brändättyjä Android-puhelimia. Lisäksi on spekuloitu Nokia 3310 -retropuhelimen julkaisulla.

Live-lähetys Nokia-puhelimien esittelystä löytyy Nokia Mobilen Facebook-sivuilta.

Motorola

Ajankohta: 26. helmikuuta kello 17.30 (Suomen aikaa)
Julkaisu: Motorolan tilaisuuden sisällöstä ei ole kovin tarkkaa kuvaa, mutta kyseessä tuskin on mikään korkean profiilin tilaisuus, sillä siitä ei ole tarjolla verkkolähetystä. Uusi Moto G -sarjan puhelimen esittely vaikuttaa todennäköiseltä.

Samsung

Ajankohta: 26. helmikuuta kello 20.00 (Suomen aikaa)
Julkaisu: Samsung on jo vahvistanut, ettei se aio esitellä MWC-messuilla Galaxy S8:aa. Lehdistötilaisuus on kuitenkin tulossa, joten jotain esiteltävää yhtiöllä kuitenkin on. Tilaisuuden sisältö tulee näillä näkymin keskittymään uusien tablettien ympärille. Huhujen mukaan luvassa olisi uusi Windows 10 -tabletti sekä Android-pohjainen Galaxy Tab S3.

Tilaisuutta voi seurata Samsungin verkkosivujen kautta.

Sony

Ajankohta: 27. helmikuuta kello 9.30 (Suomen aikaa)
Julkaisu: Sonylta ei ole tulossa yhtä tai kahta puhelinta, vaan MWC:ssä esillä on huhujen mukaan peräti viisi uutta puhelinmallia. Näiden joukossa on myös uusi lippulaivamalli, josta on spekuloitu löytyvän 4K-näyttö sekä Qualcommin Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri. Sony voi esitellä samalla myös toisen high-end-puhelimen.

Kommentit (3)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja