Google-työntekijä osoitti Pixelin kameran kyvykkyyden huimilla kuvilla

1
Matti Robinson

Google-työntekijä osoitti Pixelin kameran kyvykkyyden huimilla kuvilla
Google julkaisi viime syksyny ensimmäisen virallisen Google-puhelimensa kahtena eri versiona. Google Pixel ja Pixel XL paitsi ovat Googlen omaa käsialaa ja tarjoavat puhteen Android-käyttökokemuksen, mutta myös sisältävät yhden markkinoiden kärkikameroista.

Julkaisun yhteydessä Google huomioi Dx0Markin testituloksen, jossa se asetettiin kaikkien muiden kännyköiden yläpuolelle kameran laadussa. Nyt Googlen tutkimusblogissa on julkaistu juttu, jossa esitetään kameran todellinen potentiaali.

Googlen työntekijä, Florian Kainz, haastettiin yhtiön kameratutkimusosasto Gcamin työntekijöiden toimesta toistamaan järkkärillä otettujen tunnelmallisten yökuvien tulos kännykkäkameralla. Tämä ei kuitenkaan onnistunut suoraan Nexus-puhelimilla tai edes Pixelillä, mutta Kainz onnistui silti tuottamaan vaikuttavia yökuvia muutamalla kikalla.

Kuvat otettiin tietysti kolmijalan avustuksella, mutta lisäksi kuvia varten piti päästä säätämään myös mm. valotusaikaa ja tarkennusta. Tähän tarvittiin uusi sovellus, sillä Androidin vakiosovellus ei tue tarvittavia ominaisuuksia.



Kainz koodasi pikaisesti yksinkertaisen Android-kamerasovelluksen, jossa voitiin muuttaa manuaalisesti tarkennusta, valotusaikaa sekä ISO-herkkyyttä. Sovelluksessa yhdellä painalluksella voidaan ottaa lisäksi maksimissaan 64 otosta ja ne tallennetaan helposti muokattavaan DNG-raakakuvaformaattiin.

PC:lle tehdyn jälkikäsittelyn jälkeen 32 tai 64 otoksesta yhdistetyt kuvat on vakuuttavaa katseltavaa. Jopa vanhemmalla Nexus 6P:llä on saatu pilkkopimeässä aikaan komea kuva majakasta ja Pixelillä otettu venekuva tähtitaivaineen menisi helposti laadukkaasta järkkärikuvasta.

Tässä vaiheessa toki kuvien tuottaminen kännyköillä on vielä jokseenkin hankalaa, sillä erillisen sovelluksen, lisälaitteiden ja ylimääräisen säätämisen kanssa menee melkoisesti aikaa. Mikäli kuitenkin Google saa nivottua tekniikan helppokäyttöiseksi ominaisuudeksi suoraan Androidin kamerasovellukseen, niin sille löytyy varmasti valokuvaamisesta kiinnostuneita käyttäjiä.

Lue lisää Florian Kainzin kokeilusta täältä ja katso koko kuva-albumi läpi täältä.






Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
129 € Power
155 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto Razr 2022
962 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Kommentit (1)

Jonahan
Jonahan

1

Ihan siistejä kuvia, mutta vaikka Googlen resurssit ovatkin liki loputtomat, tuskin sekään pystyy tuomaan kolmijalkaa Androidin kamerasovellukseen.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.