Huhu: Samsung laittaa Galaxy S22:een kamerajärjestelmän uusiksi

Matti Robinson

Huhu: Samsung laittaa Galaxy S22:een kamerajärjestelmän uusiksi
Samsungin lippulaivapuhelimet ovat olleen kameroiden osalta varsin onnistuneita viimeisen parin vuoden aikana.

Nyt kahden vuoden aikana muutosta ei ole kuitenkaan juuri tapahtunut, ja erityisesti S21:n kamerajärjestelmät olivat varsin ennalta-arvattava, joten tulevan sukupolven Galaxy S22:lta lienee syytä odottaa jotain uutta.

Vuotaja Tronin mukaan Galaxy S22 saakin hieman erilaiset kamerat. Edeltävien mallien 12 megapikselin oletuskameran sijaan uutuudessa on 50 megapikselin sensori ja puolestaan S20/S21:ssä telefoto eli zoom-kamerana ollut 64 megapikselin sensori on jatkossa 12 megapikselin sensori.

Edeltäjien tapaan S22:ssa ultralaajakulmakamera on edelleen varustettu 12 megapikselin sensorilla.

Toki tämä ei kerro vielä läheskään kaikkea kameroiden kyvyistä. Kameroiden laatuun vaikuttaa moni muukin tekninen tekijä kuin pikselien määrä ja koko. Nykyisin kameroiden kyvykkyyteen vaikuttaa erityisesti softaosaaminen, josta kameran tekniset tiedot eivät kerro laisinkaan.



Lisäksi jopa vuotaja itse sanoo, että tiedot kannattaa ottaa varauksella. Tässä vaiheessa vuotta tiedot tulevan vuoden julkaisuista ovat perinteisesti vielä kovin epävarmalla pohjalla.

Vaikka vuoto ei pitäisikään paikkansa, ainakaan täydellisesti, niin on jokseenkin selvää, että Samsungilla on edessään todennäköisesti tekninen uudistus kamerarintamalla.

Samsung esitteli hiljattain uuden 50 megapikselin sensorin, jossa on "maailman pienimmät pikselit", mutta todennäköisesti sen tyylistä sensoria ei ole tulossa huippupuhelimen oletuskameraksi, vaan Samsung pyrkii pitämään peruskamerassa isompia pikseleitä, jotka keräävät enemmän valoa kennolle.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
129 € Power
155 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto Razr 2022
962 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.