Samsung vaihtamassa kännyköissään Googlen Bingiin

Petteri Pyyny

Hakukonemaailmassa tulossa maanjäristys: Samsung vaihtamassa kännyköissään Googlen Bingiin
Suomalaiset ovat Googlen hakukoneen uskollisimpia käyttäjiä maailmassa, joten meidän on vaikea edes ajatella minkään muun hakukoneen käyttöä. Mutta toisaalta laitevalmistajien valinnat ohjaavat nekin valtavasti ihmisten käyttäytymistä.

Google tietää tämän varsin hyvin ja yhtiö onkin joko pakottanut tai ostanut rahalla käytännössä kaikki maailman kännykkävalmistajat puolelleen siten, että jokaisen puhelimen oletusarvoisena hakukoneena tarjotaan Googlen omaa hakukonetta. Euroopan Unionissa tilanne on hieman eri, sillä EU:n oikeuden päätöksen vuoksi Android-puhelinten pitää antaa käyttäjän valita asennusvaiheessa se, mitä hakukonetta käytetään.

Muualla maailmassa taas ihmiset käyttävät pitkälti sitä, mikä laitteessa on oletusarvoisesti tarjolla. Google maksaa vuosittain miljardeja mm. Applelle ja Samsungille siitä, että nimenomaan Googlen hakukone on se, joka puhelimesta löytyy suoraan paketista otettuna.

Nyt Samsung on New York Timesin tietojen mukaan suunnittelemassa Microsoftin Bingiin vaihtamista kaikissa kännyköissään ja tableteissaan. Samsung on kappalemäärissä, vuositasolla mitattuna maailman suurin kännykkävalmistaja (vaikka Apple ohittikin Samsungin vuoden viimeisellä neljänneksellä), joten vaikutukset olisivat järisyttävät Googlen kannalta.



Suurin osa maailman kännykän käyttäjistä tuskin vaivautuu vaihtamaan puhelimensa hakukonetta - tai edes osaa tehdä sitä - jos esiasennettu haku on tarpeeksi hyvä. Aiemmin näin ei ole ehkä ollutkaan, mutta sen jälkeen, kun Microsoft otti ChatGPT:n tekniikan osaksi Bingiä, on maailma muuttunut merkittävästi.

Keskustelut yhtiöiden välisestä sopimuksesta ovat edelleen auki, joten on tietysti edelleen mahdollista että Google saa pidettyä Samsungin leirissään - ainakin maksamalla Samsungille entistä isomman pinon dollareita.

New York Times kuvaakin uutisessaan tunnelmia Googlen sisällä "paniikiksi", kun Samsungin suunnitelmat selvisivät yhtiölle.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Samsung Galaxy A55 – hinta laskenut -13%

Samsung Galaxy A55
415 € Bigbox
477 € CDON
499 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 474 €

Samsung Galaxy A15 (5G) – hinta laskenut -11%

Samsung Galaxy A15 (5G)
160 € Bigbox
179 € Gigantti
179 € Power

Alin hinta viikko sitten: 179 €

Realme C30 – hinta laskenut -11%

Realme C30
88 € Bigbox
99 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.