Pokémonia voi nyt pelata myös nukkumisen aikana

Janne Yli-Korhonen

Pokémonia voi nyt pelata myös nukkumisen aikana
The Pokémon Company esitteli jo vuonna 2019 Pokémon Sleep -peliä, mutta sen julkaisu on venynyt melkoisesti. Nyt peli on kuitenkin viimeinkin ladattavissa Androidille ja iOS:lle.

Pokémon Sleepin ideana on tehdä nukkumisesta viihdettä, ja Pokémon-faneille hauskempaa.

Pelin pelaaminen on helppoa. Peli asennetaan puhelimeen ja nukkumaan mentäessä puhelin asetetaan tyynyn vierelle. Peli seuraa käyttäjän unta ja antaa nukkumisen perusteella pisteitä. Peli unen laatua ja esimerkiksi nauhoittaa mikrofonin avulla ääniä.

Peli sijoittuu pienelle saarelle, jossa pelaaja tutkii Pokémonien nukkumista. Työskentely tapahtuu yhdessä Snorlaxin ja Pokémon-unityylejä tutkivan professorin Nerolin kanssa.

Mitä pidempään käyttäjä nukkuu, sitä korkeamman pistemäärän peli antaa aamulla ja sitä enemmän Pokémoneja ilmestyy Snorlaxin ympärillä.



Nukutut yöt luokitellaan yhdeksi kolmesta unetyylistä ja aamulla Pokémonit, jotka nukkuvat samalla tavalla kuin pelaaja, kokoontuvat Snorlaxin ympärille.

Pistemäärään vaikuttaa myös Snorlaxin vahvuus. Päivisin pelaajalle on tarjolla pieniä tehtäviä, joilla vahvuutta saa lisättyä.

Jokaisella Pokémonilla on useita nukkumistapoja, ja pelin ideana löytää erilaisia Pokémoneja.

Pokémon Sleep on ilmainen, mutta sisältää sisäisiä ostoja, joilla saa tehostettua Pokémonien löytämistä.



Lisäksi käyttäjät voivat hankkia Pokémon GO Plus + -lisälaitteen, jolla unta saa seurattua, mikäli puhelinta ei halua käyttää. Samainen laite toimii myös Pokémon Go -pelissä.

Pokémon GO Plus + maksaa Suomessa 69,90 euroa ja se tulee saataville 21.7. alkaen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 (4G) – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy A14 (4G)
89 € Power
119 € DNA
141 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
129 € Power
155 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Honor 90 – hinta laskenut -13%

Honor 90
369 € Bigbox
371 € Proshop
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 424 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.