Nokian uudesta kosketusnäyttöpuhelimesta vuosi tietoja

1
Matti Robinson

Nokian uudesta kosketusnäyttöpuhelimesta vuosi tietoja
Kerroimme viime viikolla huhuista, joiden mukaan Nokialta olisi tulossa ensi syksynä jopa kolme uutta kosketusnäyttöpuhelinta. Daily Mobile on puolestaan kertonut, että sen "luotettavat lähteet" odottavat syyskuussa Nokialta markkinoille 5530 XpressMusic -mallia, jonka ominaisuuksiin kuuluu sivuston mukaan muun muassa 2,9 tuuman kosketusnäyttö.

Yhteneviin huhuihin on helppo uskoa, mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Mikäli huhut kuitenkin pitävät paikkansa, on kyseessä erittäin mielenkiintoinen laite. Ilmeisesti 5530 on jonkinlainen 5800 XpressMusicin pikkuveli.

Ominaisuudet ovat GPS-paikannusta lukuunottamatta lähes samat mitä 5800 XpressMusicissa. 2,9 tuuman kosketusnäytön lisäksi laitteesta löytyvät WLAN, FM radio, 3,5mm kuulokeliitin, 3,2 megapikselin kamera ja tuki microSD-muistikorteille. Mitä ilmeisimmin käyttöjärjestelmänä toimii sama Symbian S60 5th Edition.



Koska puhelinta ei ole virallisesti julkistettu, niin myöskään hinnasta ei ole varmaa tietoa. Ominaisuuksien pohjalta voisi kuitenkin veikata, että kyseessä on hieman 5800 XpressMusiciä halvempi laite.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -38%

Motorola Edge 70
499 € Gigantti
499 € Power
499 € Mobiilipiste.fi

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Honor 600 Pro – hinta laskenut -36%

Honor 600 Pro
699 € DNA
1099 € Verkkokauppa.com
1099 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 1099 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € DNA
149 € Verkkokauppa.com
149 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Xiaomi Redmi Note 14 (5G) – hinta laskenut -31%

Xiaomi Redmi Note 14 (5G)
207 € Hobby Hall
299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Kommentit (1)

Thor1993
Thor1993

1

Tää tulee olemaan kyllä erittäin mielenkiintonen laite omassa hintaluokassaan, koska siihen hintaan minkä tän tulee saamaan ei kyllä montaa näin hyvillä ominaisuuksilla olevaa puhelinta saa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.